Edelleen on ällöttävää miten huonosti Hämeenlinnassakin pukeudutaan esim mennessä kauppaan. Varsinkin kesällä. Likaiset paljaat varpaat loistavat sandaaleista. Laittakaa nyt edes sukat!! Ällöttävää likaisuutta ruokahyllyjen keskellä. Teepaita saattaa olla vuodelta -92 ja kaulaaukko venähtänyt puoli metriseksi. Ja hiki haisee hyi hemmetti. Ja jalkahiki.
Suomi pukeutuminen
Anonyymi
15777
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Sukat sandaaleissa on kyllä yksi pahimpia pukeutumisvirheitä. Ei kauppaan mennessä ole tarkoitus pukeutua. Kannattaa tilata ruoka kotiinkuljetuksella jos ihmiset noin ällöttävät.
Sukat sandaaleissa on pukeutumisvirhe vain silloin, kun puhutaan varvassandaaleista eli läpsyttimistä.
Remmisandaaleissa, joilla voi lähteä vaikka juoksulenkille, voi valita kummin päin haluaa, tosin polvisukat olisivat koomiset. Itse käytän sukkia, sillä haluan, etteivät sandaalit ala haista ja että jalkoihin ei tule hiertymiä.
Ennen oli ravintolaan pukupakko, miksei asiallista tapakulttuuria voisi palauttaa nykypäivään. Samalla kauppoihin ei pääsisi kuin puku päällä ja lakerikengät kiiltäen.
Siihen suuntaan on ollut ruoan hinnan kehitys että rupusakki hioutuu pois kauppojen asiakaskunnasta.
Ihmettelinkin kaupassa, että kuka tuo on, kun siihen viereen ilmestyi joku epämääräinen henkilö tuijottamaan jalkojani itsekseen jupisten. Nyt tiedän.
Mitä sanoit muijallesi?
Onneksi kesä meni jo ei haise hiki?
Mutta noi polvihousut 70 luvulta aika karmeet.
jos olisin nainen.niin rahtihameen pukisin päälleni.
Nykykielellä logistiikkahame !
Mustissa kauhtanoissa moni nainen kulkee myös !
Kun tuota kaupungin muotia katselen, niin aikalailla 90-luvun alku näyttäisi olevan päällä. Eli tuollainen paita vuodelta -92 on helkatin hip ja cool. Ja jos on viimeksi ysärillä käynyt suihkussa, niin on todellinen old school -legenda.
Menen Prismaan munasillani. Eikä muuten tarvitse hävetä - ei keskeltä eikä alempaa.
Kuljet siis ala-osattomissa julkisella paikalla. :)
Nuoret naiset näyttivät kulkevan kesällä alushousuissa kankun puolikkaat vilkkuen. Nyt on onneksi vähän pitemmät puntit, mutta nekin ihan riekaleina ja revittyinä. Hyi!