MISTÄ JOHTUU?

Siis tahtoisin tietää, että mistä se johtuu, että toiset koirat karkaavat, ja toiset pysyvät luona? Kuinka voi koiran kouluttaa silleen, ettei se karkaisi heti irti päästyään?
3356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

toisilla vietit ovat vain voimakkaampia. En todellakaan tiedä varmasti, mutta arvelisin. Esim. ajokoiralla metsästysvietti on niin voimakas, että varmasti lähtee livohkaan kun avaa häkin oven. Toisaalta taas oma jackrussell pysyy pihassa lähettyvillä kunhan vaan ei nää mitään jänistä. Jos jänis tai jokin voimakas riistan haju käy nokkaan häviää russelikin.

Luulen siis, että se on vieteistä kiinni. Kertokaa myös viisaammat onko näin?

Ja saattaahan se myös olla omistaja-lemmikki shteesta kiinni, ainakin joillakin roduilla.

Äänestä

Koiran karkailu johtuu osittain koiran rodusta, metsästyskoira karkaa retkilleen helpommin kuin paimenkoira. Suurin syy karkailuun löytynee kuitenkin varmasti koulutuksesta. Kun koira pienestä pitäen on paljon vapaana se ei pidä sitä mitenkään erikoisena asiana. Pennulle tulisi vapaana ollessa järjestää jotain mielekästä tekemistä ettei karkaaminen juolahda sen mielenkään, eihän voi odottaa nuorelta koiralta että se vain on paikallaan kun ympärillä tapahtuu koko ajan. Aikuisena koira pysyy lähelläsi kun on niin aina tehnyt. jos koira lähtee liian kauaksi kutsu se vaikka leikkimään ja houkuttele se leikin ja makupalojen avulla pysymään lähelläsi. Palkitseminen on paljon tehokkaampaa kuin rankaiseminen, joten pyri estämään koiraa tekemästä virhettä palkitsemalla oikea käytös. Ja muista että luoksesi palaavaa koiraa ei koskaan saa rankaista se on varmaan yksi tehokkaimmista tavoista saada karkaileva koira.
Aikuisen koiran voi aluksi päästää vaikka "vapaaksi" pitkän kevyen narun kanssa sitten vain yrität pitää koiran huomion itsessäsi, yritä välttää sitä että narun avulla saat koiran pysymään lähellä. Tästä voi jatkaa aidatulle alueelle ilman narua ja sitten vain metsään kirmaamaan koira kanssa, ei koiran perässä.

Äänestä
  • asia...

    Siis yleisesti ja lyhyesti: mitä enemmän koira saa olla vapaana ja omistajansa sitä opettaa kuuntelemaan itseään, ja yhdessä kuljetaan, sitä todennäköisemmin se ei kohta karkaa pihapiiristä minnekään.

    Sitten on näitä vahvan metsästysvietin, ynnä muita alkukantaisia koiria (itselläni basenjeja) jotka kyllä ovat tosi fiksuja kavereita, vaan niillä ei ole sitä miellyttämis- eikä tottelemishalua samalla tavoin kuin käyttökoirilla ja paimenkoirilla.

    Irti päästyään ne juoksevat ensin noin 5 tai 50 kilometriä, miten nyt sattuu huvittamaan, ennenkuin palaavat kotiovelle sanomaan että nälättää...

    Kyllähän minäkin pidän koiriani lenkillä irti, tottakai, sehän on koiran psyykelle mitä tärkeintä terapiaa: vaan silloin olemme aina syvällä metsässä esimerkiksi. Tutussa maastossa. Ja näillä lenkeillä ovat oppineet kuuntelemaan minua ja seuraamaan minua, vaikka käyvätkin omia mutkiaan lähimaastossa.

    Vaan jos tällainen koira karkaa kotiovelta, niin vaarana ovat näillä riistaviettisillä roduilla autot ja junat. Ne kun juoksevat suuna päänä kiinni kaikkea liikkuvaa.

    On vain hyväksyttävä, että jotkut rodut ovat sen tyyppisiä, että on katsottava, missä ne päästää vapaaaksi. Tämä asia olisi hyvä ottaa huomioon jo koiraa hankittaessa: "mitä haluat koiraltasi" tai "minkälainen koira on sopivin" yms... mietintähetket ovat kannattavia. Että ei ota koiraa pelkästään sen ulkonäön takia, tai jonkun ominaisuuden, josta kaveri on kertonut..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eliza kirjoitti:

Siis tahtoisin tietää, että mistä se johtuu, että toiset koirat karkaavat, ja toiset pysyvät luona? Kuinka voi koiran kouluttaa silleen, ettei se karkaisi heti irti päästyään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu