Juorujen ja valheiden levitys kohteesta kiusaajien sisäpiirin kesken. Omien tekojen selittäminen "kostoksi". Pitkään tuijottaminen. Tekoyskiminen. Kovaäänisesti huudetut sanat, jotka kiusaajat ovat valinneet, kuten idiootin huutaminen. Eivät kuitenkaan hauku suoraan. Jos kohde on tajunnut valehdella esim. että kotona hänestä käytetään termiä "neiti", kiusaajat käyttävät sanaa kohteen läsnäollessa painottaen. Ilmaisujen käyttäminen samalla tavalla. Pakottaminen ja painostaminen johonkin tilaan heidän kanssaan työn tai opiskelun varjolla (siellä on fyysistä väkivaltaa). Kykyjen ja älyn mitätöinti ja vähättely joukkovoimalla käyttämällä vihjailua tai suoraa kyseenalaistamista ilman aihetta. Virheiden etsiminen ja jatkuva osoittaminen. Ulkopuolelle sulkeminen. Kohteen itsensä aloittaman valheen selittäminen kovaäänisesti hänen lähellään esim. yliopistokampuksella.
Muita heidän käyttämiään tapoja onkin sitten mm. raiskaus. Baarista vieminen osoitteeseen, johon ei halua. Työpaikalla raiskaaminen, jos on sopiva työpaikka, kuten hotelli. Perättömät ilmoitukset viranomaisille tai muille tahoille. Hulluksi väittäminen.
Jos koette samaa, niin paras tapa on alkaa tehdä heille samaa: tuijottaa pitkään, käyttää heidän sanojaan, vihjailla, tekoyskiä aina ohimennen... Heille suurin nautinto on se, jos kohde ei tajua. Myös nauhoittaminen ja dokumentointi. Tai antaa kunnolla takaisin käkättimeen.
Vaivihkaisia tapoja joukkokiusata, jotka opin (myös väkivaltaisilta) kiusaajiltani:
Anonyymi
0
252
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23745119Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole11925937SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude31915623Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16110772Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229687Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump368951Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla788436Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2386808Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2196463Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri546060