Sattui taas hirveän ikävätapaus Savonlinnassa, ainakin kolme nuorta aikuista menetti henkensä. Luultavasti autohurjastelussa ja miksi noin aamuyöstä ollaan liikkeellä.
Sen verran silmiini on osunut, että autokaan ei ollut luvallisessa kunnossa.
Olen nähnyt huonon muutoksen ihmisten elämässä. Nuorten vanhemmat ovat kovilla työnsä vuoksi, sitä on liikaa tai ei ollenkaan, siinä sitten lasten kanssa ei jakseta juurikaan olla, rahakin tekee monilla tiukkaa ja sitä ei nuorille riitä.
Paljon on avioeroja, joissa nuoret todella jäävät jo varhain pärjäämään siellä kodeissakin yksin, ruokaa on tai ei ole kaapeissa, mihinkään ei ole varaa . Nuori on odottanut koulun käynnin jälkeen saavansa työtä, jolla elää ja perustaa omaa elämää, sitä tämä yhteiskunta ei näe ei kuule.
Miltä teitä päättäjät tuntuisi elää muutaman satasen tukirahalla, joka ei anna mahdollisuutta mihinkään. Nuoret tarvitsevat ensisijaisesti työpaikan ja sen avulla he myös kasvavat vastuullisiksi aikuisiksi.
Nuori todella haluaisi ajopelin ja tuskin monikaan heistä saa vanhempiensa tuella autoa, joka on kunnossa, niin tekniikan, kuin renkaidenkin osalta.
Myös tuo turhautuminen siihen, että edes käymällä koulunsa loppuun ei saa työtä, vaan täytyy elää kuin kerjäläinen. Ottaisitteko saman osan te Arkadian mäelle päässeet. Pitää tehdä nyt niitä oikeita päätöksi ja jättää raha jakamatta sellaiseen, joka ei ihan välttämätöntä ole ja mihin koko kansa ei koskaan pääse mukaan.
Nyt ne työpaikat nuorille ovat ehdoton ja sijalla ja numero yksi. Itä-Suomen puolelta on vuosien saatossa viety teollisuus , toimistot ym. sinne pääkaupunkiseudulle.
Ennen täällä Itä-Suomessakin oli elämää ja töihin pääsi, mutta nyt ei.
Tietysti nuorille toisin esiin, että mielelläni suon teille nuoruuden, mutta toivon, että elätte sen turvallisesti itsenne ja kavereiden puolesta.
Kun olen kuullut, että lapsi heitetään viimeistään ulos, kun täyttää 18 vuotta, minuun sattuu, sillä heillä tässä yhteiskunnassa mahdollisuutta elää vielä tuolloin omin avuin, joten vanhemmat koettakaa tukea heitä tässäkin vaiheessa.
Savonlinnassa nyt näiden nuorten läheisten keskuudessa eletään varmasti aikaa, jossa myös heidän elämää pitää pystyä tukemaan ja pitkään. Ei moitita heitä, vaan koetetaan saada ihmiset ymmärtämään, että yhteiskunnan tulee muuttua ja nähdä kokonaisuus. Nyt tarvitaan jälleenrakennusta ja tukea perheille, yksikin avioero esim. voi monta lasta saada tilanteeseen, jossa he jäävät sen pahan olon jalkoihin, jossa vanhemmat elävät.
Ei myöskään nimitellä moitita näitä menehtyneitä nuoria, emme tiedä mikä saa ylittämään esim. liikennesäännöt ja ohjeet ja mikä saa yön kulkuriksi. Ihmisten pitää välillä levätä ja nukkua ja yö on sen aikaa.
Järkyttävä tapahtuma, joka saa ainakin minut ajattelemaan, sillä lähelläni on monta nuorta kasvamassa. Nuo kirotut huumeet ovat joka puolella ja miksi. Siksi, että joku rahastaa toiminnalla. Älkää hyvät ihmiset ostako niitä koskaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.