Rahaa ei, koira haave

Anonyymi

Tilanne on se että olen asunut nykyisen mieheni kanssa kohta yhdessä kaksi vuotta. Meillä on koira. Olen sairastellut paljon, opiskellut välillä, ja nyt olen töissä. Rahaa minulla on ollut erittäin vähän ja välillä ei laisinkaan. Mieheni on valitettavasti joutunut maksamaan suurimman osan ruuista ja laskuista. Hän valittaa tästä usein minkä kyllä hyvin ymmärrän. Aina kun minulla on ollut rahaa niin olen maksanut kaiken minkä pystyn jopa siihen asti että rahat ovat taas loppuneet. Olen ostellut vähäisillä rahoillani miehelleni vaatteita yms. Ja yrittänyt tulla vastaan raha asioissa. Mieheni on hyvä palkkaisella alalla vakityössä ja saa enemmän rahaa kuin minä. Koiran olen itse maksanut ja ostanut sille aina ruuat ja käyttänyt eläinlääkärissä jos on ollut tarve yms. Hoitanut siis hyvin. Nyt on tilanne että haluaisin toisen koiran. Ajatus on muhinut mielessäni hyvin pitkään ja olisin valmis uuteen koiraan nykyisen koiramme ystäväksi. Mutta mieheni ei halua koiraa, sekä raha tilanne on nyt hankala. Tosin laskeskelin että koiran tuloon asti saisin hyvällä tuurilla säästettyä sopivasti rahaa. Olen yrittänyt saada ystäväni takomaan päähäni järkeä mutta koirakuume on palava ja tuntuu että tukahdun jos en toista koiraa saa. Mitä teen?

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Laita mies kiertoon, hanki parempipalkkainen työ, osta toinen koira kun sulla on oikeasti varaa ja aikaa huomioiden ylimääräiset kulut esim. jos koira vaatii eläinlääkärin kalliita palveluja. Muussa tapauksessa älä edes harkitse toista koiraa. Oliko muuta?

      • Anonyymi

        Samoin ajattelin. Paremmin menisi ilman äijää. Ja vasta sitten kun ei rahahuolia, silloin uuden koiran miettimistä ettei tule ongelmia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 537
      8817
    2. Aamuseuraa/rehevää naista

      uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo
      Keuruu
      8
      3762
    3. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      10
      2252
    4. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      175
      1332
    5. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      17
      996
    6. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      41
      817
    7. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      51
      797
    8. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      772
    9. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      72
      764
    10. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      37
      672
    Aihe