Hei,
Josko täältä joku osaisi neuvoa tai ohjata oikealle polulle tietoa etsimään.
Olen siis työpaikaltani opintovapaalla ja raskaana tällä hetkellä. Laskettu aika on helmikuussa. Opintovapaani jatkuisi vielä ensi vuoden syyskuuhun ja tälle ajalle tilallani on sijainen.
Katkeaako opintovapaani ja vaihtuu raskausvapaaseen (14-30pvä ennen laskettua aikaa) ja tämän jälkeen vanhempainvapaaseen, jonka jälkeen jatkuisi taas opintovapaana? Olenko oikeutettu näihin vapaisiin, kun olen ilmoittanut itseni jo opintovapaalle? Opinnothan tietenkin menevät jokatapauksessa hetkeksi tauolle ja ilmoitan itseni poissaolevaksi koululta. Ajatuksena olisi sillä aikaa työstää opinnäytetyötä kotona vauvan kanssa ollessani.
Aikuiskoulutustukikuukauteni loppuvat jo nyt joulukuussa ja tipahdan sen jälkeen perus opintorahan piiriin. Olisiko sillä mitään merkitystä raskaus- ja vanhempainrahojen määrään, jos päätän irtisanoa itseni töistä sen jälkeen kun olen saanut viimeiset aikuiskoulutustuet? Tällöin töissä ei tarvitsisi roikotella sijaisia turhan tähden.
Opintovapaa ja raskaus
Anonyymi
0
1334
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1621568Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1381218Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216889- 70836
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus63727- 53722
- 46705
- 87627
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt190592- 52582