sukulaissijoitus

Onko kellään kokemusta ihan pienen lapsen sijoituksesta sukulaisperheeseen, kun lapsi on jo ollut ihanassa sijaisperheessä jonkun aikaa?
Voivatko sukulaiset vaatia lasta itselleen kun sijoitus sijaisperheeseen on jo tehty?
7977
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jos lapsi on jo kerran repäisty sijaisperheeseen, niin tokkopa häntä enää uudelleen sieltä pois siirretään. Olisi ehkä kannattanut ajoissa sukulaisten herätä perheen ongelmiin ja puuttua asioihin, ettei tilanne mene sijoitukseen asti.Pieni lapsi tarvitsee turvallisuutta ja tutut ihmiset ympärilleen. Siinä ei sukulaisuus suhteet paina luojan kiitos.

Äänestä
  • Luojan kiitos. Sukulaisuus on ikuista sijaiset väliaikaisia, Luojan kiitos.

    Äänestä

  • Painaa kirjoitti:

    Luojan kiitos. Sukulaisuus on ikuista sijaiset väliaikaisia, Luojan kiitos.

    ..mutta sukua ei voi valita, ystävät voi.

    Äänestä

Kun lapsi on sijoitettu, on siinä vaiheessa otettu huomioon mahdollisuus sukulaissijoitukseen ja silloin se ei ole käynyt jostain syystä. Nyt kun aikaa on kulunut ja lapsi on jo sijaisperheessä, niin ei hänen paikkaansa vaihdeta. Lapselle pysyvyys on kaikkein tärkeintä.

Äänestä

Sukulaiset voivat vaatia sijoitusta luokseen vaikka sijoitus olisi jo tehty suvun ulkopuolelle. Mutta siinä vaiheessa halutaan lapselle turvata pysyvät ihmissuhteet eikä lasta ruveta siirtämään kovin helposti toiseen paikkaan. Meillä on tästä kokemusta. Asia kävi korkeimmassa hallinto-oikeudessa saakka eikä sijoituspaikka vaihtunut.

Äänestä
  • On myös tapauksia, joissa lapsia on sijoitettu vuosia sitten ja silti on siirretty sukulaisille. Ovat itse halunneet. Tästäkin on olemassa oikeuden päätös.

    Äänestä

  • voi olla kirjoitti:

    On myös tapauksia, joissa lapsia on sijoitettu vuosia sitten ja silti on siirretty sukulaisille. Ovat itse halunneet. Tästäkin on olemassa oikeuden päätös.

    jos siihen on edellytyksiä.
    Meillä oli sijoitettu poika kolme vuotta ja sitten sai palata tätinsä luo. Siellä hän oli ollut aina kun oli hätä ja nälkä. Hän aina toivoi että "voi kun tätini olisikin minun äiti"
    Silloin kun sijoitus tapahtui meiile oli tädin elämässä muutoksia joten hän ei voinut ajatellakkaan ottaa sitä vastuuta mitä siitä seurasi olihan kyseessä siskon lapsi ja siinä ne hankaluudet joita usein tulee sukulais sijoituksissa.
    Mutta pojan bioäiti kypsytti ajatusta ja sitten hyväksyi koska hänestä ei olle lapsen kasvattajaksi ja huolehtijaksi.
    Meillä on edelleen läheinen suhde poikaan ja hänen tädin perheeseen. Eikä meillä ollut/ole mitään vastaan sitä jos lapsi palaa sukuunsa vaan on tärkeää että lapsi saa siellä sen huolenpidon ym. johon hänellä/heillä on kaikki oikeudet kuten kaikilla lapsilla pitäisi olla.

    Asia on harkittava tarkkaan kuten silloinkin kun ottaa vastaan sijoitetun lapsen perheeseensä. Mielestäni aina olisi mietittävä että onko minulla/meillä voimia esim. 18 vuotta eteenpäin.

    Sukulais sijoitus saattaa tosin olla usein hyvinkin riistävää, tiedän miten oli nykyisen meille sijoitetun lapsen kohdalla omassa lähisuvussaan mummon luona.
    Sitä helvettiä ei kestänyt kukaan. Bioäiti oli/on edelleenkin niin täystyöllistävä sukuaan että aina välillä olemme mekin suvun ulkopuoliset helisemässä kaikenlaisten ongelmien selvittelyssä.


    Meidän vastuulla on suojella ensisijassa lasta, muille kuuluu sitten se suvun ongelma. Käytännössä ei tämä ole kuitenkaan niin yksinkertaista, onhan lapsi kuulemassa bioäidin kaikkia huolia, syytöksiä ja lupauksia joita äitinsä lapselleen purkaa kuin jollekkin ystävättärelleen tai psykologilleen.

    Tällä meinaan että on otettava huomioon niin paljon erilaisia asioita kun miettii sukulais sijoitusta. Lapsella säilyy suvun tausta sukulais sijoituksessa ja -historia joka varmaan on hyvin tärkeä. Sitä tietoa emme voi välittää ja se ei ole onnistunut pyynnöistämme huolimatta. Ei edes bioisän tapaaminen tai muu yhteyden otto ole edistynyt joten kohta otan asian omiin käsiini ja etsin lapsen bioisän vaikka se olisi suurikin pettymys lapselle. Mutta tietoisuus siitä bioisän olemassa olosta ja kohtaamisesta kuitenkin on lapsen tämänhetken mietintä kalenterissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmettelevä sivustaseuraaja kirjoitti:

Onko kellään kokemusta ihan pienen lapsen sijoituksesta sukulaisperheeseen, kun lapsi on jo ollut ihanassa sijaisperheessä jonkun aikaa?
Voivatko sukulaiset vaatia lasta itselleen kun sijoitus sijaisperheeseen on jo tehty?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu