salaojista

Meillä mieheni kanssa on 1930-luvulla rakennettu hirsitalo. Maa on osittain noussut korkealle ja sokkelin korkeus on yhdestä kohtaa vaivaiset kymmenen senttiä.
Kirvesmies kävi tänään katsomassa tuota kyseistä kohtaa kun huomasimme että alin hirsi oli päässyt lahoontumaan metrin matkalta, sekin vain pintalahoa. Ei kuulemma iso homma korjata, lupasi tulla laittamaan kuntoon.
No nyt olemme kuitenkin tilanneet pienen maansiirtokoneen tekemään kallistukset sokkelin ympärille. Kysymys kuulukin että kannaitisiko siihen samalla laittaa salaojat? Onko se turhaa kun niitä ei ole 80 vuoteen siellä nytkään ollut?
Talo sijaisee rintevässä maastossa, luultavammin kallio aika lähellä pintaa. Talossa rossipohja.
71665
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

laittaa, koska sokkelin alla on todennäköisesti hirret poikittain.Jotka mätänevät jos maankosteus pienenee.

Äänestä
  • ?????????

    Äänestä

  • fswyhgfd kirjoitti:

    ?????????

    Joo saattaa olla.ennenvanhaan tehtiin näin.Ns.märkäperustus.Jos sen menee salaojilla kuivaamaan niin harmia tulossa.
    Tyyppiesimerkki uuden ja vanhan rakennusosaamisen eroista.

    Äänestä

  • näin saattaa kirjoitti:

    Joo saattaa olla.ennenvanhaan tehtiin näin.Ns.märkäperustus.Jos sen menee salaojilla kuivaamaan niin harmia tulossa.
    Tyyppiesimerkki uuden ja vanhan rakennusosaamisen eroista.

    Helsingin rautatieasemakin on tehty puutolppien päälle, nyt pohjaveden laskiessa alkavat pölkyt lahota.

    Ajattele asiaa näin.Jos talo on selvinnyt näin pitkään ilman salaojia, mihin se niitä nyt tarvitsisi?
    Pintakaadot poispäin talosta, kunnon tuuletus alapohjaan, se on siinä!

    Äänestä

Mutta ei panna salaojia. Sinun talossasi on luultavasti betonisokkeli. meillä on kiilakivet, jotka ovat pysyneet paikallaan yli 100 vuotta joten suotta mennä kaivamaan salaojaa, kun tontti on vielä kuiva mäen nyppylä.

Hirsiarina voi olla vanhojen kiilakivien alla, johon aiemmin viitattiin keskustelussa. Betonisokkelin alla en ole kuullut että olisi laitettu hirsiarinaa. Kertokaan jos joku on törmännyt sellaiseen.

Äänestä
  • Talossamme on "kivisokkeli", miksi sitä nyt kutsutaan. Kuitenkin isoista kivistä tehty =)).

    Äänestä

  • Tiina kirjoitti:

    Talossamme on "kivisokkeli", miksi sitä nyt kutsutaan. Kuitenkin isoista kivistä tehty =)).

    vaan samalla se ei ikinä ole haitaksi päinvastoin voi olla pelastus

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiina kirjoitti:

Meillä mieheni kanssa on 1930-luvulla rakennettu hirsitalo. Maa on osittain noussut korkealle ja sokkelin korkeus on yhdestä kohtaa vaivaiset kymmenen senttiä.
Kirvesmies kävi tänään katsomassa tuota kyseistä kohtaa kun huomasimme että alin hirsi oli päässyt lahoontumaan metrin matkalta, sekin vain pintalahoa. Ei kuulemma iso homma korjata, lupasi tulla laittamaan kuntoon.
No nyt olemme kuitenkin tilanneet pienen maansiirtokoneen tekemään kallistukset sokkelin ympärille. Kysymys kuulukin että kannaitisiko siihen samalla laittaa salaojat? Onko se turhaa kun niitä ei ole 80 vuoteen siellä nytkään ollut?
Talo sijaisee rintevässä maastossa, luultavammin kallio aika lähellä pintaa. Talossa rossipohja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu