Huomioikaa pienet juoksijat

Tuli mieleen tästä asiasta kirjoittaa, kun tänään tuol keskikaupungilla satuin kulkemaan, ja seurasin pienen kurren menoa...

Keskellä vilkasta autoliikenne juoksenteli siis pieni ja suloinen orava. Pyrki usein ylittämään tietä, ja viimein vihdoin pääsikin.
Sydän oli kyllä kauhusta puristuneena, kun seurasin, että ehtiikö pörröhäntä mennä tien yli, kun autoja oli paljon. Onneksi oli huomaavaisia autoilijoita, jotka jarruttivat ajoissa ❤

Huomioidaan siis nämä pienet tienkäyttäjät tuolla liikenteessä. Tiedän, että on ihmisiä, jotka eivät välitä, vaan kylmästi ajavat yli. Yritä sinä olla viisaampi ja anna pikku kurrelle ja muillekkin eläimille mahdollisuus pitää henkensä ❤
96740
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 96

Vanhimmat

Samoin muistaa pienet koululaiset ensi viikolla!

Äänestä
  • Aloittaja

    Ens viikolla muistaakseni lähtevät kouluun...

    Äänestä

Tervehdys Tinttuliina ja muut palstailijat!

Juuri vähän aikaa sitten mieheni pysähtyi auton kanssa, ettei ajanut oravan päälle. Eli kurre pääsi turvallisesti tien yli.

Täällä meidän asuinalueella pihapiirissä näkyy usein oravia. Tässä pari päivää sitten näin kaksi kurrea jotka ajoivat toisiaan kiinni ympäri puuta. Varmaan reviiristä kinaa?

Äänestä
  • Eräs nainen työmatkallaan Kokkolaan jarrutti talvikelillä rajusti jäniksen takia Alavetelissä, ajautui metsään, ja viikon kuluttua pidettiin naisen hautajaiset. Jänis se vain loikki, iloisesti pihan poikki, kunnes päätyi talon isännän savipataan...
    Eräs toinen nainen pysähtyi valtatiellä oravaa väistäessään. Rekka ajoi perään. Autot ajautuivat luiskaan. Nainen istuu loppuelämänsä pyörätuolissa...
    Sen pituinen se. Ja tämä tarina on tosi, hah hah haaa!!!...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Moi Kittie...

    Mua aina lämmittää se, kun ihmiset varoo noita pieniä vipeltäjiä tuolla liikenteessä. Ei kenelläkään pitäisi olla niin kiire, etteikö ehi varoa. Tietty jos ei ehdi tehdä mitään, nii eihän sille mitään voi, mut tahallaan ei saa vahingoittaa.

    Kerran pihalla kaks oravaa juoksentelivat kilpaa lasten kiipeilytelineessä. Minusta ihan näytti, niinku ne olis leikkiny. Saattohan ne sunki näkemät olla vaa hippasilla :)

    1Äänestä

  • Oikein. Orava on kokoonsa nähden Suomen toiseksi pahin peto - käpysiementen syöjä. Pahin on lumikko, joka on hyödyllinen peto. Sen pääravinto on metsämyyrä, -hiiri ja muut pieneliöt, kuten etanat ja kastemadot...
    Metsä, oravan "koti" tarjoaa runsaasti syötävää. Orava ei kuulu kaupunkiin, taajamiin, eikä ihmisten pihoille. Saati lintulaudoille. Tapan vastakin jokaisen "pirullisen pörröhännän", joka uskaltaa tulla pihallemme. Samoin käy paskahännille, kulkukattironteille...
    Oravat söivät linnunpönttöjemme poikaset. Vain kahdessa pöntössä kymmenestä onnistui pesintä. Tali- ja sinitiaiset osaavat puolustaa kotiaan. Joten oraville tappovapaus, hah hah haaa!!!...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oikein. Orava on kokoonsa nähden Suomen toiseksi pahin peto - käpysiementen syöjä. Pahin on lumikko, joka on hyödyllinen peto. Sen pääravinto on metsämyyrä, -hiiri ja muut pieneliöt, kuten etanat ja kastemadot...

    Kun ihmisen mielenterveys järkkyy niin mahtaakohan hän ymmärtää site itse? Ja jos ei ymmärrä niin kenen tulisi puuttua asiaan? Sukulaisien, naapureiden?

    Ihan yleisellä tasolla vain kyselen kun lueskelen näitä HAHAHAHAAA-juttuja...

    2Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Tuota en koskaan tajua, kun valitetaan sitä, että metsän eläimet syövät toisten munia ja poikasia ym.

    Minä kyllä ymmärtäisin, että se on vaan luonnonlaki, kun näin tapahtuu. Kivaa se ei ole, mutta mitä kukaan meistä on sitä muuttamaan.
    Ihmiset voisi muuttaa omaa käytöstään, sillä minusta ihminen on yksi pahimmista tuholaisista.

    1Äänestä

  • Suuttuisit nyt vähän ees

    Äänestä

  • Toljanter kirjoitti:

    Kun ihmisen mielenterveys järkkyy niin mahtaakohan hän ymmärtää site itse? Ja jos ei ymmärrä niin kenen tulisi puuttua asiaan? Sukulaisien, naapureiden?

    Ihan yleisellä tasolla vain kyselen kun lueskelen näitä HAHAHAHAAA-juttuja...

    Oikeesti!!!
    Vaikka tämä Kokkolan vajakki kommentoi.

    Oikeasti tämä pieni söpö kurre on peto, tappaa linnut yms.
    Tuhoeläin, valitettavasti

    Äänestä

  • Toljanter kirjoitti:

    Kun ihmisen mielenterveys järkkyy niin mahtaakohan hän ymmärtää site itse? Ja jos ei ymmärrä niin kenen tulisi puuttua asiaan? Sukulaisien, naapureiden?

    Ihan yleisellä tasolla vain kyselen kun lueskelen näitä HAHAHAHAAA-juttuja...

    Sinullako, Toljanter järkkyy mielenterveys, valitan, vaan en sääli, sillä sääli on sairautta...
    Ota ihmeessä yhteyttä terveyspalveluun. Tuollaista vaivaa en tunne, mutta kuulostaa ja näyttää logon perusteella kamalalta taudilta, ja nyt ei naurata!!!...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Sinullako, Toljanter järkkyy mielenterveys, valitan, vaan en sääli, sillä sääli on sairautta...
    Ota ihmeessä yhteyttä terveyspalveluun. Tuollaista vaivaa en tunne, mutta kuulostaa ja näyttää logon perusteella kamalalta taudilta, ja nyt ei naurata!!!...

    Oletko itse käynyt? Syytä olisi.

    Kukaan terve ihminen ei pura pahaa oloaan viattomiin ihmisiin.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oikein. Orava on kokoonsa nähden Suomen toiseksi pahin peto - käpysiementen syöjä. Pahin on lumikko, joka on hyödyllinen peto. Sen pääravinto on metsämyyrä, -hiiri ja muut pieneliöt, kuten etanat ja kastemadot...
    Metsä, oravan "koti" tarjoaa runsaasti syötävää. Orava ei kuulu kaupunkiin, taajamiin, eikä ihmisten pihoille. Saati lintulaudoille. Tapan vastakin jokaisen "pirullisen pörröhännän", joka uskaltaa tulla pihallemme. Samoin käy paskahännille, kulkukattironteille...
    Oravat söivät linnunpönttöjemme poikaset. Vain kahdessa pöntössä kymmenestä onnistui pesintä. Tali- ja sinitiaiset osaavat puolustaa kotiaan. Joten oraville tappovapaus, hah hah haaa!!!...

    Menes jo hoitoon!!!

    1Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Moi Kittie...

    Mua aina lämmittää se, kun ihmiset varoo noita pieniä vipeltäjiä tuolla liikenteessä. Ei kenelläkään pitäisi olla niin kiire, etteikö ehi varoa. Tietty jos ei ehdi tehdä mitään, nii eihän sille mitään voi, mut tahallaan ei saa vahingoittaa.

    Kerran pihalla kaks oravaa juoksentelivat kilpaa lasten kiipeilytelineessä. Minusta ihan näytti, niinku ne olis leikkiny. Saattohan ne sunki näkemät olla vaa hippasilla :)

    Minun mieheni varoi kurrea, kun pystyi.

    Niin, voipi olla että kurret kisailivat keskenään, vauhtia riitti ja rapina kuului kun kiipeilivät.. 😊

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eräs nainen työmatkallaan Kokkolaan jarrutti talvikelillä rajusti jäniksen takia Alavetelissä, ajautui metsään, ja viikon kuluttua pidettiin naisen hautajaiset. Jänis se vain loikki, iloisesti pihan poikki, kunnes päätyi talon isännän savipataan...
    Eräs toinen nainen pysähtyi valtatiellä oravaa väistäessään. Rekka ajoi perään. Autot ajautuivat luiskaan. Nainen istuu loppuelämänsä pyörätuolissa...
    Sen pituinen se. Ja tämä tarina on tosi, hah hah haaa!!!...

    Olitko oikein keikalla mukana, hah haa!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kittiechihuen kirjoitti:

    Minun mieheni varoi kurrea, kun pystyi.

    Niin, voipi olla että kurret kisailivat keskenään, vauhtia riitti ja rapina kuului kun kiipeilivät.. 😊

    On niin sulosia nuo pörröhännät ja niitä on mukava seurata.
    Kyllä pupujussitkin välillä hyppelee täs piha-alueella ja niidenkin menoa tulee seurattua.

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    On niin sulosia nuo pörröhännät ja niitä on mukava seurata.
    Kyllä pupujussitkin välillä hyppelee täs piha-alueella ja niidenkin menoa tulee seurattua.

    Kävin juuri ulkona tänään, näin sudenkorennon ja oravan metsässä. 😊

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kittiechihuen kirjoitti:

    Kävin juuri ulkona tänään, näin sudenkorennon ja oravan metsässä. 😊

    Meilläkin tänään kurre juoksenteli taas pihalla. On ne kyllä vikkeliä pikkuotuksia.

    Mä en ole tänä kesänä nähnyt yhtään noita luonnon omia pieniä "helikoptereita"...

    Äänestä

Pohjanmaan poliisi hoitaa tämän asian heidän "johtajansa" ohjeistamana asia on nyt selvä ja minä tarjoan pohjanmaan poliiseille pienet munkkikahvit ilman munkkia!

Äänestä
Aloittaja

Tässä mietin tätä pian mennyttä kesää...

Jääkö teille mukavat muistot kesästä?

Itselleni tämä kesä on ollut aikalailla huolten täyttämää ja vastoinkäymisten hetkiä. Jotakin jäi kuitenkin tästäkin käteen, kun huomaa, että pikkujutut ei enää hetkauta.

Äänestä

Ei pidä koskaan tehdä paniikkilikkeitä, hätäjarrutuksia tms. pikkuelukoita varjellakseen. Sulle ja perääsi törmäävän ajoneuvon ihmisille voi silloin käydä pahemmastikin.

Äänestä
  • Aloittaja

    No ei tietenkään mitään äkkiliikkeitä. Keskustassa ei kuitenkaan hurjastella saa, joten kannattaa pitää silmänsä auki, ja huomioida myös nämä nelijalkaiset liikenteessä olijat.

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    No ei tietenkään mitään äkkiliikkeitä. Keskustassa ei kuitenkaan hurjastella saa, joten kannattaa pitää silmänsä auki, ja huomioida myös nämä nelijalkaiset liikenteessä olijat.

    Orava on yleinen ja runsaslukuinen koko maassa. Ei pidä alkaa vaarantaa liikennettä sellaisen takia missään tapauksessa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Orava on yleinen ja runsaslukuinen koko maassa. Ei pidä alkaa vaarantaa liikennettä sellaisen takia missään tapauksessa.

    Samalla kun on varovainen kaiken muunkin suhteen liikenteessä, niin samalla voi varoa eläimiä. Niidenkin elämä on tärkeä.

    1Äänestä

ÖÖÖ…….
Kurrre on ulkonäöltään ”söpö”, mut se on petoeläin joka tappaa ja syö linnut.
Nämä oravat oikeesti alkaa oleen vitsaus! Viikon aikana luukuttanut niitä 10 ja vienyt ne 10 km päähän. Siis en ole tappanut.
Nykyään oravan nahka ei ole maksuväline.

Sori Tiku ja Taku ei oikeasti ole niin kivoja.

Äänestä
  • Aloittaja

    Luonnossa kiertokulkuna kaikki muutkin syö toisiaan. Miten meinaat tähän puuttua? Oletko ajatellut, että tähän kiertokulkuun on joku syynsä?

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Luonnossa kiertokulkuna kaikki muutkin syö toisiaan. Miten meinaat tähän puuttua? Oletko ajatellut, että tähän kiertokulkuun on joku syynsä?

    Tietysti syövät, mutta "metsän eläimet" pysyköön metsissä, korvissa, erämaissa...
    Ei kaupungeissa, eikä ihmisten pihoilla. Kuten sudet, karhut, ilvekset, ketut, kulkukissat, oravat. Korkeintaan Helsinkiin voisi siellä asustavien tuhansien (mm Seurasaaren) kaupunkioravien ja kymmenien kettujen lisäksi "istuttaa" muutama susi ja ilves; 20 000 Suomen heitteille jätettyä kesäkissaa ja miljoona isorottaa, jotta petoeläimille riittäisi ruokaa. Etenkin vihervassujen pihapiiriin - lastensa koulutielle kymmenen sutta, hah hah haaa!!!...

    Oravia on runsaslukuisesti lähes koko maassa. Ei siis ole koskaan paikallaan alkaa vaarantaa liikennettä vain oravan söpöyden vuoksi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Oravia on runsaslukuisesti lähes koko maassa. Ei siis ole koskaan paikallaan alkaa vaarantaa liikennettä vain oravan söpöyden vuoksi.

    Söpöyden? Ei tässä kysymys ole mistään söpöydestä, vaan siitä, ettei niidenkään päälle tarvitse tahallaan ajaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tietysti syövät, mutta "metsän eläimet" pysyköön metsissä, korvissa, erämaissa...
    Ei kaupungeissa, eikä ihmisten pihoilla. Kuten sudet, karhut, ilvekset, ketut, kulkukissat, oravat. Korkeintaan Helsinkiin voisi siellä asustavien tuhansien (mm Seurasaaren) kaupunkioravien ja kymmenien kettujen lisäksi "istuttaa" muutama susi ja ilves; 20 000 Suomen heitteille jätettyä kesäkissaa ja miljoona isorottaa, jotta petoeläimille riittäisi ruokaa. Etenkin vihervassujen pihapiiriin - lastensa koulutielle kymmenen sutta, hah hah haaa!!!...

    Oliko pakko tulla tähän ketjuun häiritsemään... ?

    1Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Söpöyden? Ei tässä kysymys ole mistään söpöydestä, vaan siitä, ettei niidenkään päälle tarvitse tahallaan ajaa.

    Kukaan ei ole puhunut mistään tahallaan ajamisesta. Toivottavasti et omista ajokorttia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Kukaan ei ole puhunut mistään tahallaan ajamisesta. Toivottavasti et omista ajokorttia.

    Voi jeesus mikä idiootti!

    Kaikkiaan on kysymys siitä, että varotaan eläimiä. On lukemattomia ihmisiä, jotka eivät välitä, vaan kylmästi ajavat yli!

    1Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Voi jeesus mikä idiootti!

    Kaikkiaan on kysymys siitä, että varotaan eläimiä. On lukemattomia ihmisiä, jotka eivät välitä, vaan kylmästi ajavat yli!

    Emme tosiaan ala vaarantaa muiden tiellälikkujien turvallisuutta vain yhden oravan vuoksi. Sinun sietäisi tehdä mielikuvahrjoittelua etukäteen ettei säikähdä liiaksi kun vaikkapa sammakko pomppaa ajoradalle. Kylmästi yli vaan se on ihan oikein. Minä en ainakaan halua törmätä sellaisen tyhmän perheeni hengen vaarantavan hysteerikon perään.

    No näinpä!

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Emme tosiaan ala vaarantaa muiden tiellälikkujien turvallisuutta vain yhden oravan vuoksi. Sinun sietäisi tehdä mielikuvahrjoittelua etukäteen ettei säikähdä liiaksi kun vaikkapa sammakko pomppaa ajoradalle. Kylmästi yli vaan se on ihan oikein. Minä en ainakaan halua törmätä sellaisen tyhmän perheeni hengen vaarantavan hysteerikon perään.

    Sinä et ymmärrä lukemaasi. Kannattaa hoitaa tuo asia, niin ei tarvitse turhia kitistä.

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Sinä et ymmärrä lukemaasi. Kannattaa hoitaa tuo asia, niin ei tarvitse turhia kitistä.

    Ootko repan alter ego? Ei nimittäin kaivata tänne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ootko repan alter ego? Ei nimittäin kaivata tänne.

    Riidellään!

    Äänestä

Kirjoitit:
"Eikö oikeasti ole muuta mietittävää??

En kyllä ymmärrä, että tällaisista pikkuseikoista kuten pyöräiljän polkeminen tien yli, niin saadaan elämää suurempi ongelma aikaiseksi."

Ja nyt ite vänkäät jostain ihme oravista

Äänestä
  • Lienee repan lehtosiskoja. Emme ollenkaan ihmettele jos on sukujuuret perhossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lienee repan lehtosiskoja. Emme ollenkaan ihmettele jos on sukujuuret perhossa.

    Ahaa, no se selittää kaiken, kiitos selvityksestä, pitää yrittää muistaa ettei kaikilla suvuilla oo kaikki muumit aina rivissä päässään

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ahaa, no se selittää kaiken, kiitos selvityksestä, pitää yrittää muistaa ettei kaikilla suvuilla oo kaikki muumit aina rivissä päässään

    Uskomattoman samankaltainen kuitenkin plösörepan kanssa.

    Äänestä

Aloittaja

Täytyy sanoa, että onpa erittäin huolestuttavaa, miten joidenkin psyykkinen tila on todella heikoilla kantimilla.

Säälittää...

1Äänestä
  • Ihme touhua kyllä, tänne pitää taas tulla häiritsemään nuo ressukat..

    Äänestä

  • Kertoisitko hieman lisää?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Kertoisitko hieman lisää?

    Ota yhteyttä johonkin melenterveyden ammattilaiseen. Ne osaa kertoa lisää ja auttaa.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    tinttu-liina kirjoitti:

    Siis mielenterveyden*

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kittiechihuen kirjoitti:

    Ihme touhua kyllä, tänne pitää taas tulla häiritsemään nuo ressukat..

    No, kun jossain kilkattaa joku ruuvi puoliksi irrallaan, niin mitä muuta voi odottaa..

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    No, kun jossain kilkattaa joku ruuvi puoliksi irrallaan, niin mitä muuta voi odottaa..

    Voimme lyödä satasen vetoa sen puolesta että olet Reijolle sukua. Samaa paskakasaa.

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    No, kun jossain kilkattaa joku ruuvi puoliksi irrallaan, niin mitä muuta voi odottaa..

    Niinpä... Eipä taida heillä olla muuta tekemistä kuin täällä häiritä..

    Äänestä

  • Kittiechihuen kirjoitti:

    Niinpä... Eipä taida heillä olla muuta tekemistä kuin täällä häiritä..

    Kuka on siis mielenterveyspalveluiden tarpeessa?

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Ota yhteyttä johonkin melenterveyden ammattilaiseen. Ne osaa kertoa lisää ja auttaa.

    Melaterveys vai?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka on siis mielenterveyspalveluiden tarpeessa?

    Ne jotka täällä käyttäytyy siihen malliin että kaikki ei ole nupissa kunnossa tietty.

    1Äänestä

Kannattaa ehdottomasti ilmoittaa pohjanmaan poliisille jos näkee oravan hirven tai jonkin muun metsän eläimen.sieltä tulee pohjanmaan vahvat poliisit ja hoitavat asian heh

Äänestä
Aloittaja

Kaikkia juttuja lukiessa aloin miettimään, että mistähän ihmiselle yleensä puhkeaa tuo itsekkyys..?
Elämä nähdään vain omien tarpeiden mukaan. Mitä ei tarvitse itse, sitä ei tarvitse kukaan.

Äänestä
  • Ihminen ei vaan toimi läheskään kaikissa asioissa järkevästi. Et sinäkään.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Ihminen ei vaan toimi läheskään kaikissa asioissa järkevästi. Et sinäkään.

    Totta se, ettei kaikessa toimi aina järkevästi, mutta itsekeskeisyys on minusta vähän eri asia.

    Jos jossain asiassa käyttäytyy typerästi, niin siitä voi oppia ja toimia sen jälkeen viisaammin.

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Totta se, ettei kaikessa toimi aina järkevästi, mutta itsekeskeisyys on minusta vähän eri asia.

    Jos jossain asiassa käyttäytyy typerästi, niin siitä voi oppia ja toimia sen jälkeen viisaammin.

    Tietty määrä itsekkyyttä on pitänyt ihmisen hengissä ja elinvoimaisena, valitettavasti tai miten sen kukin näkee.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Tietty määrä itsekkyyttä on pitänyt ihmisen hengissä ja elinvoimaisena, valitettavasti tai miten sen kukin näkee.

    Joissain asioissa pieni itsekkyys on ihan hyväksi, mutta silloin kun maailma alkaa pyörimään oman navan ympärillä, niin silloin ei.

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Joissain asioissa pieni itsekkyys on ihan hyväksi, mutta silloin kun maailma alkaa pyörimään oman navan ympärillä, niin silloin ei.

    Ei tätä maailmaa järki ohjaa. Tunteet voittaa aina järjen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tätä maailmaa järki ohjaa. Tunteet voittaa aina järjen.

    Mikä sitten on järkevää. Jos lopputulos, kuten todennäköisintä onkin, on maailmanloppu, niin olisiko sen parempi sitten tapahtua nopeasti vai hitaasti riutuen? Pitkälti katsojasta kiinni ja hänen tunteistaan

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Ei tätä maailmaa järki ohjaa. Tunteet voittaa aina järjen.

    Tunne voi usein aluksi mennä järjen edelle, mutta kyllä se järkikin loppujen lopuksi usein tavoittaa....toivottavasti.

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Tunne voi usein aluksi mennä järjen edelle, mutta kyllä se järkikin loppujen lopuksi usein tavoittaa....toivottavasti.

    Conibear, NAKS, HAHAHAHAHEHEHEHAHAHA

    Voit toki järkeillä omaa toimintaasi parhaasi mukaan ja siihen se vaan rajoituu. Oikea järkevyys kun ylittää ihmisälyn, kuten voimme tuloksista päätellä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voit toki järkeillä omaa toimintaasi parhaasi mukaan ja siihen se vaan rajoituu. Oikea järkevyys kun ylittää ihmisälyn, kuten voimme tuloksista päätellä.

    Eipä kun maailman pitää mennäkin juuri näin. Käsikirjoituksen mukaisesti.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Conibear, NAKS, HAHAHAHAHEHEHEHAHAHA

    Huomaatko itse ollenkaan, kuinka typerän kuvan tuollainen teksti antaa?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Voit toki järkeillä omaa toimintaasi parhaasi mukaan ja siihen se vaan rajoituu. Oikea järkevyys kun ylittää ihmisälyn, kuten voimme tuloksista päätellä.

    No, joka tapauksessa juttu oli alunperin joidenkin itsekkyydestä, jota on hankala ymmärtää...

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    No, joka tapauksessa juttu oli alunperin joidenkin itsekkyydestä, jota on hankala ymmärtää...

    Toisilla sitä on liian vähän ja toisilla liikaa. Lärvikohtainen kysymys ketä mitenkin määrittelet. Kaikenlaisten kanssa joudutaan pärjäilemään, etenkin jos et voi valita keiden kanssa olet tekemisissä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Toisilla sitä on liian vähän ja toisilla liikaa. Lärvikohtainen kysymys ketä mitenkin määrittelet. Kaikenlaisten kanssa joudutaan pärjäilemään, etenkin jos et voi valita keiden kanssa olet tekemisissä.

    No onneksi mun lähipiirissä ei ole sellaisia, jotka eivät ajattele nenäänsä pitemmälle.

    Esimerkiksi täälläkin on kirjoitettu, että uimahallin voisi sulkea energian säästämiseksi. Yksi toinen on natissu vuosikaupalla, kuinka kirjastot, kirkot ja hautausmaat ovat turhia...
    Itse ei tarvi, niin ei tarvitse kukaan.

    Kun oikein ahdistaa ja on yksinäistä ja alkaa seinät kaatua päälle, niin silloin ihmisellä yleisimmin on taipumus alkaa miettiä toisten itsekkyyttä ja näin tehdä olonsa entistäkin ahdistuneemmaksi. Kommenttien heitto täällä on oikeastaan lähes täysin villiä. Muutan kovimman huutelijan perusteella ei pidä muodostaa koko maailmankuvaa.

    Siellä tietyssä sodassa hyökkääjä raiskaa tappaa ja kiduttaa brutaalisti ihmisiä ja kuvaa hommat
    siinä samalla nykyaikaisen helposti. En jaksaisi nyt nipottaa mistään ihmisen itsekkyydestä ihan vaan huvikseen.

    Kuulostiko nuo mun kuvaukset itsekkyydestä tutulta, kun noin hermostuttaa?

    No, se on surullista, mutta pitääkö siksi lopettaa kaikki ajattelu?

    Tuo kuulosti vähän siltä, kun ihmiset valittaa kaikista hintojen nousuista, niin joidenkin mielestä ei saa napista, koska tuolla soditaan...

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    No, se on surullista, mutta pitääkö siksi lopettaa kaikki ajattelu?

    Tuo kuulosti vähän siltä, kun ihmiset valittaa kaikista hintojen nousuista, niin joidenkin mielestä ei saa napista, koska tuolla soditaan...

    Kanssaeläjien itsekkyydestä valittaminen tällä hetkellä kuitenkin on turhan hienostelevaa. Sinuakaan ei olisi ilman esivanhempiesi tiettyä itsekkyyttä

    Puhut vain sinun kokemuksesta joka kumpuaa ainoastaan sinun omasta päästäni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puhut vain sinun kokemuksesta joka kumpuaa ainoastaan sinun omasta päästäni.

    Niitä on kaikenlaisia persoonallisuushäiriöisiä. Tiettävästi esimerkiksi narsismin ei ole keksitty mitään lääkettä. Näiden kanssa pitää vaan elää.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Kanssaeläjien itsekkyydestä valittaminen tällä hetkellä kuitenkin on turhan hienostelevaa. Sinuakaan ei olisi ilman esivanhempiesi tiettyä itsekkyyttä

    Terve itsekkyys on vöhän toista, kuin itsekeskeisyys.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Puhut vain sinun kokemuksesta joka kumpuaa ainoastaan sinun omasta päästäni.

    Myönnä vaan, että olet sellainen omaan napaan tuijottaja.
    Rivien välistä voi lukea, kun sua sapettaa 😂

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    No, se on surullista, mutta pitääkö siksi lopettaa kaikki ajattelu?

    Tuo kuulosti vähän siltä, kun ihmiset valittaa kaikista hintojen nousuista, niin joidenkin mielestä ei saa napista, koska tuolla soditaan...

    Kiitos että tulit terapioimaan tuota mikä lie aspaa, kurlaavaa tyttöä, tms. Tämä taitaa olla ainoa paikka, missä hän voi päästellä höyryä. Olet vähän niin kuin terapeutti, omaishoitaja tms. Kiva, kun tulit takaisin:)

    1Äänestä

  • Pohjanmaan poliisi tietää miten mennä toisen kotiin esimerkiksi ennalta ilmoittamatta jne he ovat voimakkaita ja vahvoja ja heidän "johtajansa" ja onhan heillä käytössään vielä panssaroitu ajoneuvonsa oihhh

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiitos että tulit terapioimaan tuota mikä lie aspaa, kurlaavaa tyttöä, tms. Tämä taitaa olla ainoa paikka, missä hän voi päästellä höyryä. Olet vähän niin kuin terapeutti, omaishoitaja tms. Kiva, kun tulit takaisin:)

    Tämäpä on veikeä keskustelu, kun kaikki järkevimmät kommentit on poistettu. Tiedetään, että tämä logoämmä on Kokkolan sivuston ylläpitäjä. Olisiko itse Keskipohjanmaa- lehden päätoimittaja, hah hah haaa!!!...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Kiitos että tulit terapioimaan tuota mikä lie aspaa, kurlaavaa tyttöä, tms. Tämä taitaa olla ainoa paikka, missä hän voi päästellä höyryä. Olet vähän niin kuin terapeutti, omaishoitaja tms. Kiva, kun tulit takaisin:)

    :)

    Olipa mukava lukea järki-ihmisen kirjoittama viesti :)

    Nii, mitäpä sitä ei tekisi, jos on mahdollisuus saada jonku nuppi toimimaan vähän normaalimmin...
    Epäilen kylläkin, että on toivoton tapaus..

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    :)

    Olipa mukava lukea järki-ihmisen kirjoittama viesti :)

    Nii, mitäpä sitä ei tekisi, jos on mahdollisuus saada jonku nuppi toimimaan vähän normaalimmin...
    Epäilen kylläkin, että on toivoton tapaus..

    Ihmisen itsekkyys on liian laaja aihe sun taliaivoillesi. Juttele vaan ennemmin pullan paistosta ja virkkaamisesta jossain toisaalla, kun et mitään tajua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihmisen itsekkyys on liian laaja aihe sun taliaivoillesi. Juttele vaan ennemmin pullan paistosta ja virkkaamisesta jossain toisaalla, kun et mitään tajua.

    Heh:D Luepa viestisi kahteen kertaan. Onko tervejärkisen ihmisen tekstiä? Haukut kuin rakkikoira etkä osaa edes hävetä.

    Helvetin epäolennaista ja liian laaja aihe alkaa täällä arvioimaan ihmisten itsekkyyttä. Täysin tolloa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Ihmisen itsekkyys on liian laaja aihe sun taliaivoillesi. Juttele vaan ennemmin pullan paistosta ja virkkaamisesta jossain toisaalla, kun et mitään tajua.

    Mene sinä korjaaamaan mopoas, että pääset huomenna työkkäriin kysymään töitä.

    Mun kanssa ei kannata alkaa väitellä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Heh:D Luepa viestisi kahteen kertaan. Onko tervejärkisen ihmisen tekstiä? Haukut kuin rakkikoira etkä osaa edes hävetä.

    Tuon saman leipomisvirren toi vetäsee aina, kun ei muuta enää keksi.
    Säälittävä tapaus kaikkineen!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Helvetin epäolennaista ja liian laaja aihe alkaa täällä arvioimaan ihmisten itsekkyyttä. Täysin tolloa.

    Suaki tolloa kuitenkin kiinnosti monen viestin verran!

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Suaki tolloa kuitenkin kiinnosti monen viestin verran!

    Älytön ämmä. Turha väittely ei johda mihinkään, muuhun kuin haukkumiseen. Älä tuo mitään filosofista pohdintaa tänne. Pysyttele vaan pullan leipomisessa ja niissä kissimirreissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihmisen itsekkyys on liian laaja aihe sun taliaivoillesi. Juttele vaan ennemmin pullan paistosta ja virkkaamisesta jossain toisaalla, kun et mitään tajua.

    Onpa siinä katkera ja pahansuopa ihminen.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onpa siinä katkera ja pahansuopa ihminen.

    Ei ole mitään hyötyä alkaa täällä ihmisiä lytätä ja haukkua heitä itsekkyydestään. Ei nimittäin muuta maailmaa miksikään. Koita nyt tajuta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole mitään hyötyä alkaa täällä ihmisiä lytätä ja haukkua heitä itsekkyydestään. Ei nimittäin muuta maailmaa miksikään. Koita nyt tajuta.

    Avaaja kantaa huolta oravista, etteivät ne poloiset jää auton rattaisiin. Miksen näe siinä tippaakaan itsekkyyttä?

    No, okei se on sitten itsekkyyttä kun varsin runsasmääräinen oravapopulaation edustaja päätyy autonrenkasaani surmaamaksi ja tällöin olen pelkkä itsekäs paskiainen, koska en tehnyt oravan edessä tönkköjarrutusta, joka olisi ehkä surmannut takana ajavan onnellisen nuoren perheen.

    ..ihmisperheen ja siitä karmea tuomio. Koittakaa nyt vähän asettaa asioita mittasuhteisiin!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole mitään hyötyä alkaa täällä ihmisiä lytätä ja haukkua heitä itsekkyydestään. Ei nimittäin muuta maailmaa miksikään. Koita nyt tajuta.

    Niin, että maailmassa ei puututtais mihinkään epäkohtiin, kun kuitenkaan mikään ei muutu...

    Ei ne mitään haukkuja sitäpaitsi ollut, vaan huomioita.
    Otin esimerkiksi tuon uimahallin ja kirjaston. Uimahalli kuluttaa kyllä sähköä ja vettä ym. Jos kuitenkin ajattelisi sitä ihmisten kannalta, niin voisi EHKÄ mieli muuttua. Ei uimahalli ole vain paikka, mihin ihmiset menee pullikoimaan. Monelle se on ainoa liikuntamuoto mitä voi harrastaa. Usealle se on myös paikka, jossa näkee muita ihmisiä, joiden kanssa rupatella.

    Kirjasto myös todella tarpeellinen ja hyödyllinen. Sieltä ihmiset voi lainata kirjoja ilmaiseksi, eikä muutenkaan tarvi omiin nurkkiinsa kerätä niitä kirjoja. Eihän kirjat edes ole halpoja ostaa, joten kaikilla on mahdolisuus saada lukemista ilman konkursiin menoa. Teokset tulee näin käytettyä loppuun, kun moni pääsee lukemaan sen saman kirjan.

    Monista asioista löytyy monta puolta, kun joskus nostaa katseensa sieltä omasta navasta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    No, okei se on sitten itsekkyyttä kun varsin runsasmääräinen oravapopulaation edustaja päätyy autonrenkasaani surmaamaksi ja tällöin olen pelkkä itsekäs paskiainen, koska en tehnyt oravan edessä tönkköjarrutusta, joka olisi ehkä surmannut takana ajavan onnellisen nuoren perheen.

    Oletko oikeasti noin uuno, vai tahallaanko vääristelet?

    Kirjoitin, että varokaa näitä nelijalkaisiakin tienkäyttäjiä. En kirjoittanut, että vetäkää se autonne vaikka pylvääseen, jos on pakko.
    Täytyyhän liikenteessä muutenkin varoa. Samalla sitä voi varoa eläimiä, ettei ne jää alle.

    Äänestä

Pohjanmaan poliisi ja heidän "johtajansa" hoitaa tämän asian myös eräs soiten ns naislääkäri voisi auttaa hahaaa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

tinttu-liina kirjoitti:

Tuli mieleen tästä asiasta kirjoittaa, kun tänään tuol keskikaupungilla satuin kulkemaan, ja seurasin pienen kurren menoa...

Keskellä vilkasta autoliikenne juoksenteli siis pieni ja suloinen orava. Pyrki usein ylittämään tietä, ja viimein vihdoin pääsikin.
Sydän oli kyllä kauhusta puristuneena, kun seurasin, että ehtiikö pörröhäntä mennä tien yli, kun autoja oli paljon. Onneksi oli huomaavaisia autoilijoita, jotka jarruttivat ajoissa ❤

Huomioidaan siis nämä pienet tienkäyttäjät tuolla liikenteessä. Tiedän, että on ihmisiä, jotka eivät välitä, vaan kylmästi ajavat yli. Yritä sinä olla viisaampi ja anna pikku kurrelle ja muillekkin eläimille mahdollisuus pitää henkensä ❤

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu