Etkö muka usko, että...

Kaikki ihmiset ovat uskonsa / uskomustensa orjia, Paitsi ne, jotka ovat tulleet tuntemaan totuuden lähteen Kristuksen Jeesuksen. Koska ihmiset (maallinen ihmiskunta) ei ole voinut, eikä voi elämällään, sanoillaan, eikä teoillaan osoittaa, että elävät ja toimivat totuuden mukaisesti ja totuudessa. Vaan elävät uskomusten pettävissä valheissa ja petoksissa niihin totuuden vastaisiin valheellisuuksiin / petoksiin luottaen ja uskoen. Vakka joka päivä näkevät niiden pettävien uskomustensa tuottamia hedelmiä, pahoja seuraamuksia / hirmuisia kärsimyksiä suurimmalle osalle ihmiskuntaa ja luomakuntaa.

Ja mistä erottaa sen joka elää totuudessa ja tuntee todellisuuden ihmiskunnan sokeudesta, siitä miksi eivät tiedosta elävänsä uskomustensa ja uskonsa orjina. Koska heidät on kasvatettu siihen pienestä pitäen, siksi kuvittelevat ettei enemmistö voi olla väärässä. Eli uskovat näin ja luottavat sokeasti että asia olisi niin. Vaikka on ihan helposti nähtävissä ja kuultavissa että, näin ei ole.
Senhän osoittaa tämä kauhea sekasortoisuus ja ristiriitaisuus ja niiden hirveät seuraamukset / kärsimykset joita ihmiset saavat osakseen juuri sen tähden, että elävät uskossa valheellisuuteen ja sen ruhtinaaseen saatanaan. Ja jota suuri osa ihmisistä ylistää ihan oikealla nimellä ja ihan julkisesti ja palvelee päivittäin aamusta iltaan.

Vaikka eivät sitä siihen uskoon kasvatettuna ja opetettuna tiedostakaan. Väittäen etteivät usko mihinkään, vaikka elämällään koko ajan todistavat että elävät valhe / petosuskovaisina. Ei Jumalan ns. ”hihhuleina”, niin kuin sanovat oikeinelävistä. Vaan sen toisen, eli silloin saatanan, niin kuin sanovat’ ”hihhuleina”. Ja se kyllä näkyy ja kuuluu kaikkialla ja voimakkaasti, näillä foorumeillakin.
Ja kaikissa julkisissa tiedotusvälineissämmekin, sekä kaikkialla ympäristössämme monella eri tavalla ja todella selkeästi.

Eli kaikki ihmiset elävät vain uskossa, totuuden ja oikeuden lähteen / totuuden tuntevia, lukuun ottamatta. Koska totuuden tuntevina koittavat valistaa ja varoittaa kaikesta pahan (saatanan palvelemisen) raskaista seuraamuksista. Ja osoittaa oikeaa suuntaa ja tietä, sitä jossa ei mitään pahaa eikä väärää, ainoastaan totuuden ja oikeuden mukaisuuden tervettä ja hyvää hedelmää tuottavaa. Eli todellista elämää ja yltäkylläisyyttä, turvallista ja turvattua tulevaisuutta, kaikille sille tielle lähteville ja sillä pysyville / täydellisyyteen pyrkiville. = Jumalan valtakunnan etsijöille. Josta Jeesus sanoi: ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan, niin kaikki muukin siinä ohessa teille annetaan, mitä elämässä tarvitaan”. Että mitäpä kuuluu uskovat ?

Tässä olisi siis hiukan syvällisempää miettimisen / tutkimisen keskusteluaihetta. Voiko joku totuudenmukaisesti perustellen toisin todistaa ? Kaikkivaltiaan Jeesuksen Kristuksen nimessä aiheen tutkittavaksi tuoden. Terv. vähäinen palvelijansa ja palvelijanne, Kristuksen armosta ja ansiosta mielelläni, ja koko sydämeni halusta orjansa, totuuden julkituoja.
4477
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mistä kopsailet noi saarnat?

Äänestä

uskon tunnustus pisteitä taivaspaikkavaraukselle?
On täällä varmaan ihan joku järkevämpikin paikka noille sinun uskontunnustuksille, jos saanen sinne seuraavan kerran pyytää. Sieltä syntiset ja kaipaavat sielut paremmin löytävät nämä sinun vuodatuksesi:)

Äänestä

Ota lääkkeesi ja käy.

Äänestä
  • No sitähän tämä juuri on ???

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


näin on. kirjoitti:

Kaikki ihmiset ovat uskonsa / uskomustensa orjia, Paitsi ne, jotka ovat tulleet tuntemaan totuuden lähteen Kristuksen Jeesuksen. Koska ihmiset (maallinen ihmiskunta) ei ole voinut, eikä voi elämällään, sanoillaan, eikä teoillaan osoittaa, että elävät ja toimivat totuuden mukaisesti ja totuudessa. Vaan elävät uskomusten pettävissä valheissa ja petoksissa niihin totuuden vastaisiin valheellisuuksiin / petoksiin luottaen ja uskoen. Vakka joka päivä näkevät niiden pettävien uskomustensa tuottamia hedelmiä, pahoja seuraamuksia / hirmuisia kärsimyksiä suurimmalle osalle ihmiskuntaa ja luomakuntaa.

Ja mistä erottaa sen joka elää totuudessa ja tuntee todellisuuden ihmiskunnan sokeudesta, siitä miksi eivät tiedosta elävänsä uskomustensa ja uskonsa orjina. Koska heidät on kasvatettu siihen pienestä pitäen, siksi kuvittelevat ettei enemmistö voi olla väärässä. Eli uskovat näin ja luottavat sokeasti että asia olisi niin. Vaikka on ihan helposti nähtävissä ja kuultavissa että, näin ei ole.
Senhän osoittaa tämä kauhea sekasortoisuus ja ristiriitaisuus ja niiden hirveät seuraamukset / kärsimykset joita ihmiset saavat osakseen juuri sen tähden, että elävät uskossa valheellisuuteen ja sen ruhtinaaseen saatanaan. Ja jota suuri osa ihmisistä ylistää ihan oikealla nimellä ja ihan julkisesti ja palvelee päivittäin aamusta iltaan.

Vaikka eivät sitä siihen uskoon kasvatettuna ja opetettuna tiedostakaan. Väittäen etteivät usko mihinkään, vaikka elämällään koko ajan todistavat että elävät valhe / petosuskovaisina. Ei Jumalan ns. ”hihhuleina”, niin kuin sanovat oikeinelävistä. Vaan sen toisen, eli silloin saatanan, niin kuin sanovat’ ”hihhuleina”. Ja se kyllä näkyy ja kuuluu kaikkialla ja voimakkaasti, näillä foorumeillakin.
Ja kaikissa julkisissa tiedotusvälineissämmekin, sekä kaikkialla ympäristössämme monella eri tavalla ja todella selkeästi.

Eli kaikki ihmiset elävät vain uskossa, totuuden ja oikeuden lähteen / totuuden tuntevia, lukuun ottamatta. Koska totuuden tuntevina koittavat valistaa ja varoittaa kaikesta pahan (saatanan palvelemisen) raskaista seuraamuksista. Ja osoittaa oikeaa suuntaa ja tietä, sitä jossa ei mitään pahaa eikä väärää, ainoastaan totuuden ja oikeuden mukaisuuden tervettä ja hyvää hedelmää tuottavaa. Eli todellista elämää ja yltäkylläisyyttä, turvallista ja turvattua tulevaisuutta, kaikille sille tielle lähteville ja sillä pysyville / täydellisyyteen pyrkiville. = Jumalan valtakunnan etsijöille. Josta Jeesus sanoi: ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan, niin kaikki muukin siinä ohessa teille annetaan, mitä elämässä tarvitaan”. Että mitäpä kuuluu uskovat ?

Tässä olisi siis hiukan syvällisempää miettimisen / tutkimisen keskusteluaihetta. Voiko joku totuudenmukaisesti perustellen toisin todistaa ? Kaikkivaltiaan Jeesuksen Kristuksen nimessä aiheen tutkittavaksi tuoden. Terv. vähäinen palvelijansa ja palvelijanne, Kristuksen armosta ja ansiosta mielelläni, ja koko sydämeni halusta orjansa, totuuden julkituoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu