RIIHIMÄEN KIRJASTO

Anonyymi

vainoni toteuttamispaikkana.

Kun kävin mt-kahvilassa, tapasin siellä Eino Lehtolan itse ihan zombina. Kun jätin lääkkeet ja aivot alkoivat taas toimia, siirryin muualle. Kirjaston lehtisali oli yksi paikka. Ja kas kummaa, Einohan oli siellä aina. Oli vähän hankala, mutta ajattelin, että täytyy vaan sietää.

2015 talvella kirjaston pihalla hänen toimestaan jouduin hurjan henkisen väkivallan kohteeksi.Sitä ennen hän istui lehtisalissa jonkun jäykän vanhemman
porukan kanssa.

Kertokaa minulle, mihin lahkoon, kuppikuntaan tms, hän kuului

7

267

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tämä Eino tiesi, mitä minulle oli tapahtunut. Ennen minua itseänikin. Esim. olin käynyt "tissi" Koskisella, joka hypnotisoi minut. Muistin vain, että ilmoitti mittaavansa verenpaineeni: pusero pois. Minä: ei sitä varten tarvitse puseroa riisua. Kun sitten havahduin takaisin tähän maailmaan, ihmettelin, miksi puseroni on pöydällä ja vedin sen äkkiä päälleni. -Heti seuraavana aamuna Eino oli kadulla odottamassa ja näytellen esitti, mitä tissijuttuja Koskinen kaikille oli kertonut. - jaa, joo, tämä ei kuulu kirjaston alueelle, mutta stalkkeri-Einoon kuitenkin.

    • Anonyymi

      Kyllä tämä Eino siellä lehtisalissakin piti kaikenlaisia esityksiä. Minun erilaisuuden sietokyvystä kertoo, että ajattelin vain, että hullu mikä hullu, eihän se itselleen mitään voi.

    • Anonyymi

      Tämä Einohan on tukevahko, vähän epäsiistinoloinen. Kyllä hänet siellä lehtisalissa tunnettiin ja tiedettiin. Etupäässä puuhaili tietokoneen kanssa. Mutta hän ei jutellut muiden ihmisten kanssa.- Eipä siellä muutenkaan juteltu.

    • Anonyymi

      Täältä on poistettu viesti, ehkä sen väkivallan teon kuvaus.

      No, hän piti kaksin käsin kurkusta kiinni. Vaati vastauksia ja manipuloi. Ne hänen kanssaan lehtisalissa istuneet kurpat tulivat ulos pienin väliajoin, kulkivat vierestä ja tarkistivat, mitä Eino tekee. Kun viimeinen tuli ulos, kai vinkkasi jotenkin, kun Eino sanoi, että nyt kai on ollut tarpeeksi, Irrotti kätensä kurkustani ja lähti kävelemään pois.

      • Anonyymi

        Minulla oli kertynyt kiukkua ja huusin täysillä.mikä on ja mitä tulen tekemään.

        Menin fyysisesti ja psyykkisesti huonoon kuntoon. Keksin kirjoittaa suomi24 paikkakuntapalstalle muille ihmisille varoituksia kunnostani. Kyllä sitä ketjua luettiin. Myös muut TI:t saivat minuun kontaktin ketjun avulla. Kertoivat, että olen gang stalkingin kohde ja antoivat linkkejä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla oli kertynyt kiukkua ja huusin täysillä.mikä on ja mitä tulen tekemään.

        Menin fyysisesti ja psyykkisesti huonoon kuntoon. Keksin kirjoittaa suomi24 paikkakuntapalstalle muille ihmisille varoituksia kunnostani. Kyllä sitä ketjua luettiin. Myös muut TI:t saivat minuun kontaktin ketjun avulla. Kertoivat, että olen gang stalkingin kohde ja antoivat linkkejä.

        Jouduin antamaan ihmisille neuvon, ettei minua saa katsoa silmiin. Jos tekee niin, mnulta menee jalat alta ja putoan maahan.

        Kun yritin jatkaa elämääni entiseen malliin, ei siitä mitään tullut. Meni 1.5 kk ennen kuin toimintakyky oli tarpeeksi palautunut, mutta vielä entiselle tasolle.


    • Anonyymi

      "HULLU MIKÄ HULLU" OLEN ILMEISESTI JONNEKIN KIRJOITTANUT. Täytyy yrittää sietää ja olla ystävällinen. -On tapahtunut loukkaantumista ja hämmennystä.

      Einon käyttäytyminen oli vaihtelevaa ja kummallista stalkkerin roolin takia. Kun en tiennyt tästä, selitin psyykkisellä häiriöllä.

      NYT KAIKKI ENTISET KAHVILAKAVERIT, kun joskus tavatessa olen ystävällinen, niin ihan oikeasti olen. Siellä kuppilassa oli paljon älykkäitä ja monella tavalla fiksuja ihmisiä. On ihan kiva törmätä teihin. -Itse alan olla höperösti käyttäytyvä mummeli.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      93
      3631
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      29
      2393
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      142
      2039
    4. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      34
      891
    5. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      44
      831
    6. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      30
      810
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      61
      785
    8. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      5
      779
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      40
      697
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      87
      686
    Aihe