Saarikon idea on täysin älyvapaa! Ei mitään hyötyä kaikkein vähäosaisimmille, joiden perustoimeentulotuesta tuo otettaisiin pois. Kaikki eivät edes tarvitsisi lapsilisiä lainkaan. Köyhimpiä lapsiperheitä tuettaisiin jos lapsilisiä ei laskettaisi tuloihin toimeentulotukea haettaessa.
Lapsilisät
Anonyymi
27248
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Pitäisihän tuota lapsilisän maksamista muutenkin järkeistää, asettaa jonkinlainen tuloraja.
Lapsilla ja lapsiperheillä on Suomessa hyvät oltavat; on neuvola, kouluterveydenhuolto, ilmainen koulutus ja pienituloisimmille (lähes?) ilmainen varhaiskasvatus, kouluruoka, lukematon määrä ilmaisia järjestösä tukemaan lapsiperheiden arkea, ilmaista harrastustoimintaa jne.
Hienoa, että on, näin pitääkin olla.
Mutta kertokaa nyt mulle tyhmälle, miksi annetaan ylimääräistä rahaa hyvätuloisille, tai edes kahdelle keskituloiselle vanhemmalle? En tajua.
Jos nyt ihan pakko on jonkinlaista lisää antaa, olkoon se vaikka lahjakortti lastenvaateliikkeeseen kerran vuodessa tai jotain sentapaista, jotta se raha myös varmasti menisi kaikkien kohdalla juuri siihen, mihin se on tarkoitettukin.
Keskituloinen tai pienituloinenkin työtekijä maksaa veroja, jos et tiedä. Näinollen aivan varmasti on oikeutettu lapsenlisään niinkuin työttömät ym.
Miksi revit mukaan verot, työttömät ja oikeutuksen? Kyse on siitä että on turhaa maksaa lapsilisiä ihmisille, joiden tulot riittävät lastensa tarpeisiin.
"Miksi revit mukaan verot, työttömät ja oikeutuksen? Kyse on siitä että on turhaa maksaa lapsilisiä ihmisille, joiden tulot riittävät lastensa tarpeisiin."
Mitä enemmän maksaa veroja, sitä paremmat pitää yhteiskunnan edutkin
olla. Isot tulot - isot verot - isot päiväsakot. Sama toistekin päin, eli ansiosidonnaisuus kaikkiin yhteiskunnan tukiin.
Pikemminkin on turhaa maksaa lapsilisiä ihmisille, jotka eivät muutenkaan hallitse rahankäyttöään.
Jos olisi mitä käyttää, niin voisi on oppia hallitsemaan. Toiset joutuvat käyttämään lapsilisät ihan vaan perustarpeisiin.
Niin voisihan lapsilisistäkin tehdä veronalaista tuloa. Koiravero kaiketi on poistettu?
Ja perustarpeisiin luetaan mm. limpparit, karkit, einekset, leikkeleet jne. Tupakasta ja alkoholista sekä Elloksen osamaksuista puhumattakaan.
Kommentistasi huokuu, ettet ole koskaan pystynyt mitoittamaan kulutustasi toimeentulotuen tasolle
En oikein tiedä mistä tuollaista päättelit, mutta voin kertoa, että suurin osa minun vähäisistä tuloistani menee liian kalliin vuokra- asunnon omavastuuosuuden maksamiseen . Näin yhteiskunnan maksama asumistuki kulkeutuu sijoittajille, koska yhteiskunnalla ei ole tarjota kohtuullisen hintaisia ja jossain on asuttava. Myös lasten etu on asua lähellä kouluja ja muita palveluita perheessä, jossa ei kuluteta rahaa ja luonnonvaroja yksityisautoiluun tai lihansyöntiin, sekä vaatteet ja muut tavarat hankitaan kierrätettyinä.
"En oikein tiedä mistä tuollaista päättelit"
Jos asuisit omistusasunnossa, lyhentäisit omaa asuntolainaasi, etkä vuokranantajan asuntolainaa/sijoitussalkkua.
Kierrättämisestä tosin pisteet ja lapset voivat syödä lihaa koulussa.
Hyi helvetti!
Vieläkö vuonna 2022 joku syö lihaa, ei saatana!
Ottamalla asuntolainaa vain rikastuttaisin pankkeja ja mulle on ihan sama kenelle maksan, en kuitenkaan eläisi niin kauan, että saisin lainani maksettua.
Miten muuten työtön saa lainaa?
Voisihan sitä tietysti asua hulppeassa pankin omistamassa asunnossa ja ajaa pankin autolla, mutta eikö ole aivan samantekevää kenelle maksaa siitä , että voi asua jossain? Kaikille tuo näyttävyys ja sosiaalinen status ei ole niin tärkeää. Jos tässä nyt jotenkin on pyrkimys oikeasti tukea ketään, etenkään niitä vähävaraisimpia niin kyllä ollaan ihan täysin pusikossa. Eivät pankit lainaa rahaa huvin vuoksi, vaan sillä se raha tehdään ja kukas muuten ne pankit omistaa?
Kepulainen sikalahtari vähät välittää ilmastonmuutoksesta.
Aivopieru. Lisää karkkirahaa porvareille.
Saarikon verovaroin hankittu paisunut kehopositiivisuus on irvokasta laman kynnyksellä!!
Ei oteta.
Varmasti otan. Olen Suomessa asuva viiden lapsen yksinhuoltaja ja saan lapsilisiä 995,94€/kk. Matka on jo varattuna.
On mahdollisuus lisätienestiin, jos palaat raskaana 245,99€.
Noniin on melko älyvapaata kun saattaa joulukuulta mennä sit joillakin toimeentulotuki hylkyyn ja tällöin joutuu maksamaan itse sähkölaskun sekä muut toimeentulotukeen kuuluvat laskut. Eli tuo ylimääräinen lapsi lisä aiheuttaa joillekin vain lisää kuluja!
Joo toivottavasi ei hampaat tipu tai jalka mee poikki.
No eihän se mitään kuluja aiheuta. Toimeentulotuesta vain vähennetään se lapsilisän määrä.
Voi itku, niinhän se nyt aina vähennetään ja hyvätuloisille se on vain kiva pikkulisä joka sitten tulee tuplana vaikka ei mitään todellista tarvetta ole.
Kohdentaminen:
Tuollainen apupaketti voidaan niin halutessa kohdentaa valitsemalla maksuperusteet .Esim vaikkapa asettamalla yli 3:me lapsinen perhe koko ylimääräisen maksun maksuperusteeksi tai /sekä toimeentulo jonka perusteiksi on otettavissa toimeentulotuen varassa tai työmarkkinatuen varassa olevat lapsiperheet. Maksu voidaan nimetä vaikka lapsiperheiden hätä apu paketiksi, sitä ei tarvitse edes maksaa lapsilisä nimikkeellä jos vain niin halutaan.
3:me = kolmeme.
Varakkaimmathan voisivat lahjoittaa nuo lisät Unicefille, maailmassa on paljon lapsia joilla menee huonosti