luopuminen

katsotaanko lahjaksi jos luopuu pesäosuudesta kahden lapsensa hyväksi? perunkirjoitus on pidetty mutta jako tekemättä.Pitääkö vero maksaa tässä tapauksessa kahdesti,ensin äiti ja sitten pojat?
4595
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Luopuminen olisi pitänyt tehdä ennen perunkirjoitusta ja merkitä perukirjaan.
Muitakin ehtoja on, luopuja ei saa "ryhtyä omaisuuteen" eli käyttää/hallita sitä niinkuin omaansa.

Nyt menee lahjavero perintöveron lisäksi, en suosittele lahjoittamista.

Äänestä

On yksin verottajan päätettävissä verotetaanko lahjana.
Ellei ole kulunut aikaa perunkirjoituksesta enempää kuin kaksi vuotta, niin tee luopuminen suoraan verottajalle tai mieluummin mene verotoimistoon selvittämään asiaa.
Jos menee lahjaverolle, niin jätä luopuminen tekemättä. Oulun-ja Kainuun veroviraston alueella on hyväksyty luopumisia seitsemänkin vuoden jälkeen, mutta verottaja on mennyt siitä missä aita on matalin.

Äänestä

Jos perukirja on toimitettu verottajalle eikä siinä ole merkintää perinnöstä luopumisesta niin perillinen on silloin OTTANUT PERINNÖN VASTAAN. Pesän osakkaana perintöosuus luetaan perijän varallisuudeksi ja kun hän tästä haluaa luopua niin se on uusi lahja josta menee uudet verot.

Joku verovirasto voi toimia tästä poiketen mikä ei liene kovin oikeudenmukaista.

Äänestä
  • Katso ylempänä tekstiä perinnöstä luopumisesta.
    Varsinkin jos perinnössä on kiinteistö, älä luovu alaikäisten hyväksi !!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


onko lahja kirjoitti:

katsotaanko lahjaksi jos luopuu pesäosuudesta kahden lapsensa hyväksi? perunkirjoitus on pidetty mutta jako tekemättä.Pitääkö vero maksaa tässä tapauksessa kahdesti,ensin äiti ja sitten pojat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu