Olen 37 v. nainen ja opiskellut Englannissa urheiluhierojaksi ja fysioterapeutiksi. Muutin Suomeen mieheni kanssa ja toimin nyt hierojana. Hierominen on hyvin intiimiäkin toimintaa monessa mielessä eikä miehillä hieronnassa syntyvä erektio ole mitenkään harvinaista. Myöskin puhelimitse ilmoitukseeni vastanneet miehet kysyvät suoraan myynkö myös seksipalveluja ? Onko näin Suomessa yleisesti ? Ilmeisesti on, koska monet sitä osaavat kysyä.
Minulla on muutamia kokemuksia " seksin myymisestä" hieronnan yhteydessä aikaisemmassa elämässä. Kysyin muutama kuukausi sitten mieheltäni, mitä mieltä hän olisi tuollaisesta asiasta yleisellä tasolla. Ja vastaus oli heti, että ei ainakaan minun vaimoni tee tuollaista. Nyt kuitenkin kahden kuukauden päästä hän yllättäen sanoi suostuvansa, kunhan asiaa ei julkisesti huudella, eikä häntä syytetä parittamisesta tai muusta laittomasta toiminnasta.
Asumme omakotitalossa ja siellä on hierontaa varten oma sisäänkäynti ja omat suihku ym. tilat. Suunnittelin sisustusta hiukan uudelleen, en kuitenkaan mitään Thai hierojien tyylistä, vaan ihan muutamia juttuja, kuten muutamia tauluja seinälle ja maalasin valkoiset seinät värikkäiksi. WC.hen laitoin eroottista taidetta erittävän taulun seinälle.
Ajattelin katsoa, miten asiakkaat suhtautuvat muutokseen. Naiset ihailivat ja pitivät uutta ilmettä kivana. Miehet eivät sanoneet mitään.
Seuraavalla viikolla n. 70v. mies tuli hierottavaksi ja hän kysyi suoraan paljonko maksaisi seksi hieronnan jälkeen ? Sanoin, että en tee sellaista, mutta mitä hän maksaisi ja millaista seksiä hän tarkoittaa ? 200 euroa ihan perus juttu ja haluamassani asennossa vastasi Pappa. Niinpä Pappa kävi suikussa ja pani minua ehkä 10 minuuttia takaapäin hoitopöytää vasten. Maksoi käteisellä ja sanoi, että ei tarvitse tätä laittaa sitten laskuun. Hän oli ensimmäinen asikkaani.
Toisella kertaa oli tuollainen nuori poika, jolla oli lihassairaus. Hänen Äitinsä toi pojan kerran kuussa hierottavaksi. Aikaisemmilla kerroilla hänellä oli ollut melkein aina jonkinasteinen erektio hieronnan jälkeen. Joten minua säälitti tuon kaverin kohtalo ja se jokakertainen erektio, jonka hän varmaan kotiin mentyään hoiti pois tumputtamalla. Tällä kertaa jätin rintsikat t-paidan alta pois ja jalassa minulla oli vain shortsit. Ja nyt tuo seisokki alkoi melkein heti. en kuitenkaan reagoinut siihen mitenkään, vaan suoritin hieronnan asiallisesti loppuun. Lopuksi otin pojan kalun käteeni ja riisuin shotsini ja poika nousi hämillään hoitopöydältä. Vedin hänet itseäni vasten ja ohjasin kalun sisääni, ja se oli sitten siinä. Kolme työntöä sisään seisaaltaan. Tuosta jutusta en laskuttanut mitään. Seuraavalla kerralla poika toi minulle pienen kimpun sinivuokkoja.
Tuon jälkeen olen myynyt seksiä kaikille sitä ehdottaville. Ja hinta on 200 euroa kerta. Hauskinta oli, kun eräs rouva tuli hierontaan, ja naisethan kertovat kaikki intiimitkin asiansa siinä hieronnan aikana. Pentistä oli kuulema tullut aivan eri mies, sen jäkeen, kun rouva oli viimein saanut houkuteltua miehensä minulle hierottavaksi...

Vastaukset 23
Vanhimmat
Tykkää tämmösistä hierojista. Missä siaisee tämä paikka? Löytyisi aika kipeitä paikkoja.. Tulisin mielelläni hierottavaksi..
Tuohon hierontaan on kyllä helppo liittää jatkoksi nuo seksipalvelut, sinänsä hyvin loogista ja helppoa.
Fiksua toimintaa...
Niin, tai sitten myös näin. Kaupungissa oli mieshieroja ja tuollaisella naisvaltaisella alalla työantaja kustansi normaalin hieronnan. No naiset menivät sitten sinne hierojalle aina ajan tilattuaan. Sitten kuitenkin tuli riita noiden rouvien ja neitien kesken tuosta hierojasta. " Sä et saa mennä sinne, se on mun hieroja".
Joopas juu, hierojalla ole varmaankin nuo perustyökalut käytössä, eli nyrkit ja kyrpä.
Tuo aloittajan kirjoitus on hyvin kuvaava. Noita seksiehdotuksia tulee kuulema viikoittain. Eli kyllä siinä tuo lisätienistin paikka on, jos muuten on toiminnan laajentamisesta kiinnostunut.
Kiinnostaisko hierojaa kokematon 22v miehen alku?
Et+ole+ainoa+tuolla+tavoin+seksityötä+harjoittava.+Mihinkä+muuhun+työhön+tuo+seksityö+liitännäisenä+paremmin+sopisi+?+Thai+tytöt+ovat+ymmärtäneet+asian+jo+aikoja+sitten.+Olen+laillistettu+hieroja+(nainen+30v.)+ja+minulla+oli+alkuun+muutama+tuollainen+asiakas.+Vuosien+mittaan+niitä+on+kertynyt+n.+20+kpl.+Seksityö+on+vain+noin+25+%+tuloistani,+olen+siis+ns.+osa-aikainen+seksityöläinen.+Hyvää+tässä+on+se,+että+voin+huolella+valita+asiakkaani.+Halukkaita+kyllä+olisi,+mutta+haluan+pitää+matalaa+profiilia+asiasta.+Monestakin+syystä+...+olen+naimisissa,+ja+sekin+aiheuttaa+valikoimista+asikkaiden+suhteen.+Mieheni+on+kyllä+tietoinen+asiasta,+mutta+ei+tietenkään+halua+asialle+julkisuutta.
Totta tuossa tarinassa on, että me hierojat saamme noita ehdotuksia useammankin kerran viikossa, ja jos seksityö kiinnostaa, niin tuolla tavoin sen voi tehdä.
Kyllä tuollainen on harvinaista. Yleensä ainakaan suomalaiset hierojat eivät tuota seksijuttua tee. Mutta varmaan noitakin löytyy.
tämän jälkeen mulla alkaa kyllä joka kerta hierojalla seisomaan, joskus on niin käynytkin, siis nuorena ja innokkaana
missä päin tälläinen hieronta?`
Laita viestiä.
[email protected]
Vaimoni on Ruotsissa hierojana ja kyllä hän tekee noita juttuja muutamille vanhemmille miesasiakkaille. Siellä tuo seksin myyminen ja ostaminen on kiellettyä. Joten asiakkaiden vaitiolo on taattu. Ensin normaali hieronta ja siihen perään 4000 kruunun sessio.
Tuo on kaunis kertomus pojan auttaminen. Saattaa jäädä pojalla kauneimmaksi kokemukseksi elämän aikana. Anna toinen jos haluut.
Mä oon 65 eronnut mies ja mua hieronut 10vuotta säännöllisesti nyt 35nainen.
Ollaa isolla sydämellä ystäviä..isänsä ollut väkivaltainen
Juonut kova työmies nyt jo kuollut..tää tyttö selvinyt.
Suhteesta sanon oon jollai tavalla isän korvike.. Kuuntelija ystävä.
Mut nainen merkkaa mulle paljon meillä ei ole toiltamme mitään salaista... Ollaan kuin rakastuneet.
Hän naimisissa ja ikä eri paljon niin ei paria tulis.
Erottisesta joskus nuolen hälle orgguja ja joskus hän imee.. Joskus nain hänet sohvalla ja vibrakon käytössä. En kuvaile hommia kummemmin mutta tää on totta..
Kannattaa, selviää ensitalvesta.
Saa yrityksen lämmityskulut maksettua.
Tosin laajemmin kannattaa siirtyä kuitittomaan.
- valtio on vihollinen
Otatko vielä vastaan asiakkaita?Pasilassa ehkä;)
Paikat on jäykkinä mullakin
Yang
Aika kallis 200ejeä. Itäsuomessa 80 ekeä.
Miehet hieroo ilmaiseksi ainakin mun vaimoa vaikkei antaakaan muta kuin kosketella.
Olen pitkään käynyt naishierojalla ja melkeinpä alusta alkaen olen saanut hieronnan yhteydessä käsihoitoa myös penikselle. Olen myös pannut häntä ja siitä extraa maksanut. Olen sittemmin ollut lukevinani nettikirjoituksissa hänestä, että hänen palveluvalikoimansa on laaja ja hyvin monet miehet saavat lähestulkoon mitä tahansa palvelua kunhan ymmärtävät pyytää ja maksaa. Alkaa olla niin levinnyt tuo maine ja paikkakunta missä hän toimii, että en näe enää syytä mennä.
entä jos mies haluaa myös anaali hieronnan onko vibroja
Mistä mahtaa pk seudulla löytyä hierojat, jotka tekee eroottista hierontaa?
Aloitin myös vähän vahingossa sivutoimisena hierojana vaikka kokemusta minulla ei ole lainkaan tuosta hommasta . Olen iso pitkä mies ja pienestä pitäen tehnyt rakennustöitä tästä johtuen käteni on aika isot karheat ” lapiot ” . Kauan sitten eräs nainen halusi että hieron häntä selästä isoilla käsillä ja niin tein tykkäsi kovasti ja lopun varmaan kaikki arvaa . Innostuin hommasta ja nyt hieron viikottain aika lailla vakituisia asiakkaita ja vain naisia . Homma on mennyt aika lailla rutiiniksi ja toimin aina samalla tavalla mutta asiakkaita on riittänyt . Valmistelen tilan laittamalla tuoksu kynttilöitä palamaan hierontapöydän ympärille ja rauhallisen rentouttavan musiikin päälle . Asiakas tulee makuulleen vain alusasu päällä ja rentoutuu tuoksujen ja musiikin avulla . Itse laitan pitkähkön t-paidan päälle enkä mitään muuta , koskettelen sen jälkeen öljyän selän kevyesti ja koskettelen isoilla käsilläni kevyesti selkää pitkin välillä hieman painellen . Hyvin usein kaluni herää myös henkiin ja sojottaa pystyssä jolloin siirryn hartioita hieromaan jolloin yleensä asiakas huomaa tapahtuneen ja antaa selvän vinkin mitä haluaa . Välillä joku haluaa heti maistella tarjolla olevaa patukkaa . Monella vartalo antaa merkin väreilyllä tai liikkumisella jolloin tiedän että on käsieni aika siirtyä hieromaan tiettyä paikkaa joka yleensä on jo aika ” kostea ” . Teen hyvän hieronnan ja nuolen sekä saatan käyttää jotain välineitä harkitusti kunnes työnnän sen sisään heti pohjaan …. Tässä vuosien aikana aika harva asiakas on poistunut ilman näitä palveluita itse pidän myös tästä enemmän ja enemmän viisikymppisenä raksa miehenä .
Hierotko myös miehiä?
Kyllä hieron eteenkin pöllönsilmän huolella ja sen jälkeen patukkaa.