Säästä sähköä, säästä vettä

Anonyymi

Kun viimeinen lettu on käännetty, sammuta liesi.
Kun perunat on keitetty, sammuta liesi, kaada vedet, ota perunat lautaselle, ja laita kattilaan lihapullasose tms perunoiden kanssa syötävä ja laita se liedelle. Ne lämpiää jälkilämmöllä.

Pese vähemmän likaiset kätesi vesilorolla, jonka paksuus on virkkuukoukkuun verrattavissa. Pystytkö pesemään puolella desillä?

Älä heitä vähän rikkinäisiä vaatteita pois, vaan käytä niitä sisävaatteina kotona. Goodwill myymälällä on turhankin hienosteleva nimi. Jos siellä tavara ei mene kaupaksi, se tuhotaan, vaikka olisi käyttökelpoinen. Eteenpäinkään ei lähetetä. Oivallisestipa vain puolet naamasta näkyy logossakin. Mitä toisella puolella on?

7

211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tästä uutisesta tuli mieleen: milloin vesipula uhkaa Suomea?

      MSN uutisista:

      "Ennätyshelteet ovat koetelleet tänä kesänä myös Espanjaa. Lisääntynyt kuivuus pakottaa espanjalaiset ajattelemaan uusiksi sen, mihin jatkuvasti hupenevia vesivaroja käytetään.
      Muutoksella voi olla pysyviä vaikutuksia maan elinkeinorakenteeseen, mikä voi näkyä kauppojen vihanneshyllyillä myös kaukana pohjoisessa.

      Espanjaan rakennettiin 1900-luvulla toistatuhatta suurta patoa, joiden vesi mahdollisti kastelun piirissä olevan maatalousmaan pinta-alan kolminkertaistamisen. Tätä pidettiin aikanaan todellisena menestystarinana.

      Nyt elokuussa Espanjan tekoaltaiden vesimäärä on enää keskimäärin 40 % maksimista, ja selvästi alle viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden elokuun keskiarvon.
      Erityisen huono tilanne on eteläisessä Andalusiassa, missä tekoaltaissa on parhaimmillaankin vain neljännes vettä. Myös pinta- ja pohjavesien määrä on huvennut.
      Rosario Jimenez Jaénin yliopistosta sanoo tilannetta dramaattiseksi.

      Kolme neljäsosaa Espanjasta vaarassa aavikoitua?

      Nature Geoscience -aikakauskirjassa julkaistun tutkimuksen mukaan osissa Espanjaa ei ole ollut yli tuhanteen vuoteen yhtä kuivaa kuin nyt. Ympäristöjärjestö Greenpeace arvioi, että kolme neljäsosaa Espanjan pinta-alasta on alttiina aavikoitumiselle.

      Greenpeacen vesiasiantuntijan Julio Barean mukaan Espanjan ylistetty patojen ja tekoaltaiden järjestelmä rohkaisi ihmisiä kuluttamaan liikaa vettä. Lisäksi se heikensi veden laatua estämällä jokien luonnollisen virtauksen.

      - Veden kuluttamisen kasvu ei ole loppunut, vaikka vedestä on yhä enemmän pulaa. Tämä on virhe, Barea sanoo.

      Kuumuudesta kärsivien espanjalaisten harmiksi Ukrainan sodan aiheuttama energiansäästötarve on johtanut viranomaisten määräyksiin säätää ilmastointia pienemmälle.
      Vesipulan osalta pääministeri Pedro Sanchezin hallitus hyväksyi viime kuussa suunnitelman vesivarojen tehokkaammasta ja järkevämmästä käytöstä sekä mm. veden kierrättämisestä.

      Monen asiantuntijan mukaan hallituksen toimet ovat kuitenkin liian varovaisia, kun monilla maan alueilla kastelussa olevan viljelysmaan määrä yhä vain lisääntyy. Greenpeacen Barean mukaan koko Espanjan maatalousjärjestelmä pitäisi järjestellä uudelleen.
      FNCA:n Martinez on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa Espanjassa paine maan vesivarantoja kohtaan on nykyisellään kovempi kuin missään muussa Euroopan maassa."

      https://yle.fi/aihe/a/20-10001482
      "Tällainen on Suomen sää vuonna 2100 – Meteorologi Kerttu Kotakorpi teki neljän vuodenajan ennusteet 80 vuoden päähän".

      Minä taas ennustan, että jos vedenkulutus ei vähene, niin vettä kuluttavien asioiden määrää vähennetään.
      Jos ei auta, vähennetään vettä kuluttavien luonteiden syntyvyyttä. Tiettynä aikana lasten synnyttäminen kielletään, ja kortsun käyttö on pakollista aikana, jolloin lapsi voi saada alkunsa ja syntyä "vääränä aikana". Hätä ei lue lakia.

      • Anonyymi

        ei vesi mihinkään ole kadonnut. Vesi kiertää. Vesi on vain väärässä paikkaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei vesi mihinkään ole kadonnut. Vesi kiertää. Vesi on vain väärässä paikkaa.

        Kyllä esim LOIMIJOKI on historiansa alimmillaan. Seutukunta etsii uusia paikkoja josta saisi käyttövettä.


    • Anonyymi

      Jokainen mennyt vuosi Espanjassa,kuin afrikkassa ym. maissa on vesi Säästöliekillä!Eli kuivuutta. Mit tulee sähkön säästämiseen. Ostan einestiskiltä valmiit letut,ateriat,pakaste altaasta muusit.Jo vuosia.Tosin raha vähene kukkarosta valmisaterioita ostaessa! Käytän ravintoon lämityksen mikroaalto unissa. En käytä liettä en unia.Omalta osaltani sähkökukutus siis koko ajan säätänyt.Pesukonetta kätän 1 kerta viikossa kuin iuria. Mikän laite ei valiustilassa.Ei diktalisia ajastimia mikro,kahvinkeitin,ei pesukone.maksavat enemän kuin ne joissa on kello.Mutta kestävät paremmin kun ei dikitalisia virittimiä keloineen.Tv ruutukin on vain 32 tuumaa ja vain yksi Tv kotini.Suihkussa en koskaan asunut.Sen enempää yksin asuvana ei asianpsukonetta. Pesen astiani ilta aterian jälken.Joten veden kulutuskin minimi. Valo on pällä vin siellä missä olen tarvitaessa. Kesä tietysti kun helle kuktan sähköä tuletin kehoani kohti koska kotini kuuma .On hyvin pieni asunto.Aamusta aurino porotaa ikunasta sisään iltaan noin kello 19. Uskon jos tiiliseinän ateriani miroastiassa laitaisin ,seinä kuin leivin uuni.Ei mirkoa tarvitsisi käyttää kun ateria lämipäisi sinä,Mutta rajansa sekin. jep joo ,yrietään säästää yhä sähköä.Helen vie kuitenki 3 kk.välein 60e pyöreästi minulta sähköstä.Sen sähkön kuut siirrot,vero,on korkeampi kuin kulutus.Saman veran maksaa mies isomassa asunto ,kaikki valmistilassa jätti iso TV on aina pällä, kuin netti.On viihdekanava laiteet maksuliset. nekin valmistilassa.Pese pykin ykinasuvna kansa kerran viikossa isommala konella mikä minulla on.Tekee ruokansa itse .

    • Anonyymi

      Käytä vain täyttä jääkaappia. Laita helposti siirrettävä astia jääkaappiin, jotta ei koko tyhjä tila täyty lämpimällä kun avaat. wc paperipakkaus, muovikannu , ei vedellä täytettyä pulloa tai metalliesinettä koska vetää kosteutta. Siis ilma-akku.

      Ota ilmalämpöpumpusta päävirta pois, jos et käytä 2-3 päivään.
      Ainakin meidän "parasta merkkiä oleva" kuluttaa virtaa vaikka on kaukosäätimestä pysäytetty. Varsinkin ulkoyksikön kulutus merkittävä.

      Jos lämmin vesi on halvempaa kuin sen lämmitys, laita pesukoneeseen kuumaa vettä , sitten pesuaine ja sitten käymään.
      Vedenkorkeuden saat tietoon, kun käynnistät ja sammutat ja avaat luukun ja katsot.

      Tarkkaile esim. TV kulutusta sammutettuna. Meillä aluksi kulutus 1-2 W, mutta ajoittain nousee 12 tunnin - 2 vrk jälkeen jopa 28 Wattiin. Hanki vialliseen tv katkaiseva kello, jossa käytön alussa kierrät aiotut käyttötunnit 1-24 ja se katkaisee sitten itse, eikä kuluta virtaa. Halvemmillaan kellot 3-4 e ja yleensä 8 e.

      KIUAS, jos vaikkapa olet sen poistanut. Muista poistaa liittymästä sulakkeet, sähkölaitoksen laskutuksesta. Tai siis pyydät vähentämään max . sulakkeita, säästät sulakemaksussa.

      Laita ulkovalot jotka sammuvat aina jos ei liikettä.
      Meillä on myös auton kaukovalo-ulkovalot talon seinässä. Sopivan pieniä. Kun ne suuntaa saa tehokkaan valon halutulle alueelle ja kamera tuottaa yölläkin värikuvaa.

    • Anonyymi

      Sauna on ryssäläinen perinne. Eurooppalaiseen tapaan ei ole kuulunut peseytyminen. Tähän virkaan keksittiin hajuvesi.

    • Anonyymi

      "Itse laitoin 100 euroa SPR:n kautta jo keväällä."
      Ukrainan oligarkit kiiittävät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3620
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      70
      1915
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1588
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      64
      1027
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      978
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      843
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      834
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe