Tekeekö edunvalvoja myös perunkirjoituksen, jos rintaperillinen ei ole pitänyt yhteyttä vainajaan vuosikymmeniin? Pitääkö siitä sopia?
Edunvalvoja
Anonyymi
4121
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos perittävällä on ollut edunvalvoja, perittävän kuolema lakkauttaa edunvalvonnan. Edunvalvoja ei voi tehdä eikä tee perunkirjoitusta.
Kerro lisää tuosta.
Edunvalvojan tehtävä lakkaa, kun päämies kuolee. Perintökaaren mukaan pesän ilmoittakoon se, joka hoitaa pesän omaisuutta tai muutoin on sen tilaan parhaiten perehtynyt. Usein edunvalvoja on se, joka asian parhaiten tuntee.
Kuolleella ei ole edunvalvojaa. Laissa ei kuitenkaan ole estettä sille, etteikö jo edesmenneen edunvalvoja voisi tehdä perunkirjoitusta.
Edunvalvoja on esteellinen melkein aina perunkirjoitusta tekemään. Hänen pitäisi silloin valvoa itseään, koska hän on hoitanut edunvalvottavansa asioita.
Kerro silti lisää tuosta.
Perintökaaren mukaan pesän ilmoittakoon se, joka hoitaa pesän omaisuutta tai muutoin on sen tilaan parhaiten perehtynyt.
Edunvalvonta lakkaa edunvalvottavan kuolemaan joka tapauksessa.