Miksi muut Lievästi älyllisesti kehitysvamman saaneet?

Miksi muut Lievästi älyllisesti kehitysvamman saaneet ihmiset valittaa, että eivät osaa lukea pitkiä kirjeitä. Miksi ne vihaa omaa kehitysvammma diagnoosi sanaa? Miksi minulle Kehitysvammaisten puolella ohjaajat sanoo, että olen saanut Lievän älyllisen kehitysvamman väärin perustelee sillä ohjaajat, että kun käytän puhuessa ja kirjoittaessa Kehitysvamma sanaa jos en suostu muokaa omaa kehitysvamma sanaa silloin muka on Älyllinen kehitysvamma diagnoosi väärin. Toinen Diagnoosi on vaikea ADHD ja kuulemma Lievän älyllisen kehitysvamman toiseen ääri päähän kuuluu entinen Heikkolahjaisuus joka on nykyään minulla Laaja alaiset oppimisen vaikeudet. Olen lukenut, että Ruotsissa on nostettu Lievän älyllisen kehitysvamman älykkyys tason on arvioitu Suomessa että pitäisi olla 85äö sillä perusteella, koska ne joilla on koko testi Heikkolahja tasolla kaveri jolla myös Laaja alaiset oppimisen vaikeudet sai Lievän älyllisen kehitysvamman ja kirjoitin F70 ei ole ADHD vaan Lievä älyllinen kehitysvamma sillä myös nyt kuten minulla, niin kaveri sanoi, että olen yhtä hullu kuin sen ADHD sisko. Jatkuvasti muut Lievästi älyllisesti kehitysvamman saaneet valitaa puhun liikaa ja nopeasti josta syystä jouduin työkeskus paikasta pois ja Kihweli työtoiminta ryhmään eivät myöskään hyväksy takaisin. Onko, että vaikea ADHD muka on haasteellinen ihmispersoona kun monen älyllisesti kehitysvamman saaneiden asiakkaiden läheiset kirjottaa Verneri sivulla ja ohjaajat väittää, että ne joilla on Adhd tai Autismi on pahemmat, kuin Lievä älyllinen kehitysvamma diagnoosi. Yksi Lievän älyllisen kehitysvamman saanut kaveri jolle kerroin, että minulla on pelkkä Lievä älyllinen kehitysvamma ja kun olin lähtenyt kotiin se soitti minulle ja kysy miksi valehtelin oman Diagnoosi jutun väitti että minussa huomaa entisen MBD oireyhtymän. Ja sanoin en valehtele että MBD oireyhtymä on ollut mutta joillekin sen tilalle laitetaan Lievä älyllinen kehitysvamma diagnoosi. Ja uusi Kehitysvamma puolella oleva ohjaaja väittää, että jos tapan toisen asiakkaan joudun vankilaan. Itse mitä olen lukenut netistä niin ne joilla on Lievä älyllinen kehitysvamma diagnoosi eivät joudu vankilaan ja jos minä en saa helvetti oikeutta käyttää omaa kehitysvamma sanaa tietenkin minulla on oikeus tappaa sellainen asiakas joka kieltää käyttämästä kehitysvamma sanaa minua. Ei Kehitysvamma ole mikään haukkuma sana. En ymmärrä miksi muut asiakkaat kieltää käyttämästä kehitysvamma sanaa. Ne jotka vihaa omaa kehitysvammma sanaa ne täytyy tappaa helvetti. Jos yhdenkään tuollaisen asiakaan kanssa joudun joskus samaan ryhmään asumaan niin minulla on suunnitelma pään sisällä miten myrkytän toisen asiakaan. Lääkäri lausunnoissa lukee roolileikkejä olen leikkinyt lapsena. Adhd sivuilla lukee ne joilla on ADHD ne leikkii roolilekkejä. Ja nyt keväällä katsoin YouTube kanavalta ADHD naiset videon niin siinä kerrottiin, että Narsisti persoonallisuus on yleistä ADHD saaneilla ja PDA ryhmässä moni kirjoittanut minun lisäkseni ADHD alla myös PDA kuuluu olla Autismin lisänä. Miksi en osaa kirjoittaa kuten muut älyllisen kehitysvamman saaneena? Miksi helvetissä vasta joskus 2010-2022 luvulla täytyy olla tietoa ADHD jutusta, että se tulee synnytyksen aikaisesta hapen puutteesta ja Adhd vauvoilla matalat apgar pisteet ja miksi ADHD jutun täytyy selvitä, että äidin tupakan polttaminen on yksi tekijä. Miksi äitini on täytynyt helvetti polttaa tupakkaa 16 vuoden iästä asti. Miksi meitä joilla on vaikea ADHD sijoitetaan Kehitysvamma puolella täysin väärin ryhmiin, jos Kehitysvammma kirjoissa lukee, että ne joilla on ADHD niillä on nolla tasolla ihmissuhde taidot eli huonommat kuin Lievästi älyllisesti kehitysvamman saaneilla ja ne joilla ei ole ADHD juttua niin ne valittaa ja jättää yksin Kehitysvammaisten ryhmissä. Johan se, kun ne joilla on pelkkä Lievä älyllinen kehitysvamma jättää minut ADHD takia yksin ja jouduin työkeskus ryhmässä olemaan tauot niiden kanssa jotka eivät puhu istuu ja tekee heijaus liikettä jo kertoo, että meidän joilla on vaikea ADHD oikea ryhmä Kehitysvamma puolella olisi vaikeasti kehitysvammaisten ryhmässä jo sanan vaikea ADHD pitäisi kertoa vammaissosiaali työntekijälle mikä ryhmä Kehitysvamma puolella on se oikea. Ei me voida mitään joilla on vaikea Adhd että joiden kohdalla lääkärit sanovat, että Lievä älyllinen kehitysvamma diagnoosi on muka suojeleva diagnoosi vankila jutusta. Veljeni tytölle myös laitettu ADD ja toisen veljen lapsen kohdalla sanottu viedä diagnoosi testeihin ennen 7 vuoden ikää entisen koulun käynti avustajan kun näin ja kerroin toisen veljen lapsen kohdalla myös alettu ehdottaa diagnoosi testejä entinen avustaja sano sitten ADHD on perinnöllinen geeneissä olen äidin äidille 25 vuoden iässä sanonu voisiko isällä myös olla ADHD koska se ahdistuu ja ei osaa päättää ja ei kuuntele ja isän nainen huutaa minä puhun päälle keskeytän ja isäni myös. Kehitysvamma puolella ohjaajat eivät saa sanoa ADHD ihmisille ääneen asioita jotka puhuvat liikaa ja nopeasti .

0

253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Millä voin

        Hyvittää kaiken?
        Ikävä
        97
        2763
      2. Jotain puuttuu

        Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
        Ikävä
        104
        2350
      3. Haluan sut

        Haluatko sinä vielä mut?
        Ikävä
        91
        2110
      4. Ampuminen Iisalmessa

        Älytöntä on tämä maailman meno.
        Iisalmi
        16
        1874
      5. Hei A, osaatko

        sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
        Ikävä
        44
        1731
      6. Pohjola kadulla paukuteltu

        Iltasanomissa juttua.
        Iisalmi
        38
        1725
      7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

        Ei tästä mitään tule koskaan.
        Ikävä
        78
        1696
      8. 103
        1676
      9. Synnittömänä syntyminen

        Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
        Helluntailaisuus
        129
        1487
      10. Mitä tämä tarkoittaa,

        että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
        Ikävä
        41
        1294
      Aihe