Olen TI, jolle selvisi vasta vuosien päästä, että olin gs:n ja e-häirinnän kohde. Nyt pitkän ajan päästä olen miettinyt yhtä hankalasti käyttynyttä ihmistä, että viirasiko vain päästä vai oliko stalkkeri.
Kerran hän vaati minua tulemaan käymään kotonaan ja pvm. ja klo:n aika osuivatminulle pakollisen virallisen tapaamisen ajan kohtaan (kuolleen äitini asioita.) Sanoin, että voin tulla tämän jälkeen. Menin. Oli vihainen, kun en tullut tasan hänen määräämäänsä aikaan.
Tuli pihalle vastaan. Siellä oli autotallin ovi auki. Siellä oli aivan hurja panssaroitu hälytysajoneuvon oloinen auto. Sanoin, että se on edellisen asukkaan.
Pihalla oli kaikenlaista jakokaappia sun muuta, enemmän kuin tavallisessa omakotitalossa.
Sisöllä kertoi, että oli vähän rankka muutto, kun kaikki huonekalut eivät mahtuneet ovesta. Piti purkaa olohuoneen iso ikkuna seinästä irti. Kaikki ikkunat olivat luodinkestäviä.
Eteisessä avasin oven huoneeseen, joka näytti täydellisesti varustetulle asumiseen, ei nyt yksiö sentään ollut. Jotakin kummallisuuksia ehdin huomata ennen kuin kiireesti suljettiin. Ovessa oli hurja lukko, iso, vankka. Tämä tuttuni ilmoitti, että sinne voi sulkea ihmisen pitkäksi aikaa. Äänieristetty, mitään ei sieltä sisältä kuulu.
Sitten hän avasi oven huoneeseen, joka kauhistutti minua. Toi mieleen tilan, jossa voisi tehdä lääketiteellisiä operaatioita.
Naureskellen työnsi minut seuraavasta ovesta. Siellä oli raput. Kertoi, että ylhäällä oli saunaosasto. Siellä voi saunoa/saunottaa rauhassa. On hyvin äänieristetty. Mitään ei kuulu.
Ei loppunut talon esittely. Mies tuli kotiin ja vihainen, kun minulle oli näytetty taloa. Jotenkin selviydyin ulos ja autolleni.
SIIS MISSÄ OLEN KÄYNYT???
POLIISIN VAI RIKOSLIIGAN POMON ASUNTO
15
416
Vastaukset 15
- Anonyymi
tarkennus_ autossa ei ollut huomiovärejä. oli semmoisen likaisen värinen. Siinä oli suojausta varten ja hyökkäystä varten asennuksia ihan päällä päin.
- Anonyymi
Sijainti: Loppi, Launonen. Kävin siellä 2000-luvun alkupuolella. En ole aikaisemmin uskaltanut kertoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sijainti: Loppi, Launonen. Kävin siellä 2000-luvun alkupuolella. En ole aikaisemmin uskaltanut kertoa.
Onko muistikuvat kirkastuneet vai hämärtyneet Lopen kämpästä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko muistikuvat kirkastuneet vai hämärtyneet Lopen kämpästä?
Ei kumpaakaan. Muistan kämpän, mutta omistajat/asujat ihmetyttävät.
- Anonyymi
Tuttava, joka minut sinne käymään vaati, oli mielisairas. Sai määräyksen ja ohjeistuksen stalkkaamiseeni jostakin. Hänen "persoonansa" oli stalkkerin perikuva.
- Anonyymi
Tiedän ihan nimeltä henkilön, joka määräsi ja ohjasi hänen stalkkaustaan. Olin jo silloin TI, vaikka en sitä itse tiennyt. Tämän henkilön oli tarkoitus saada minut mielenterveyspuolelle ja syömään masennuslääkkeitä. Että vain tällainen "tuttava" oli.

Kädestä pitäen vei minut erääseen yhdistykseen, jonne liittyi itsekin. Joskus harvoin näimme, sitten emme enää ollenkaan. Sitten eräälle yhdistyksen jäsenelle tuli avioero. Soitin tälle"tuttavalle" , kysyin voisiko auttaa tätä eronnutta. Taisin jo kolmannen kerran soittaa, kun hän taas sanoi "Et saa soittaa TÄNNE. Ei sanonut. älä soittele minulla tms. Puhelin numero vaihdettiin.

Jopa on kummallista.
- Anonyymi00011
Anonyymi kirjoitti:
Jopa on kummallista.
Nyt kun on aikaa kulunut, voinen avautua. 2000 luvun alussa olin joutunut siirtymään sairaslomalle uupumuksen ( siihen monia syitä). Uupumus ei hellittänyt. En tiennyt, että kyse oli jo työn aikana aloitetusta gang stalking vainosta. (sen tarkoitus oli päästä minusta eroon ja vaientaa minut). Sitten minua alettiin vainota tappouhkauksilla. Kotiinkin tungeuduttiin. Luova ajatteluni keksi keinoksi paeta suljetulla psyk. osastolle lukkojen taakse (työni takia tunsin psykiatrin ja yhden hoitajan sieltä). Menin ansaan. Tämä tuttava Sirpa ilmestyi sinne potilaaksi, oli kuulemma masentunut. Vahti ja määräili minua. Sai minut uskomaan, että minullakin on masennus, että siitä vaan sama hyvä lääkitys. -pidetäänpä tauko
- Anonyymi00012
Anonyymi00011 kirjoitti:

Sitten hän talutti minut mt-kahvilaan eli Mielenterveysyhdistyksen kahvilaan. Liittyi itsekin yhdistykseen ja pääsi johtokuntaan. Rupesi pitämään ryhmääkin siellä. - Oli selvästi mielenkontrollin alainen, näin jälkikäteen arvioituna. -Siellä määräili minua, etten saa lopettaa lääkitystä.
Hän kertoi tuntevansa 2 kollegaani. Oli ollut toisen työllisyyskurssilla. Siellä tämä oli pyytänyt keskeyttämään kurssin, hänellä olisi tarjolla projekti: luultavasti minä.
Tästä voisi kirjoittaa pienoisromaanin. Mutta ihan vaan taustaksi tälle ketjulle. Että miksi minut pyysi kotiinsa.
Että oli stalkkeriksi pyydetty, mutta mikä oli uusi miehensä, jonka kodissa kävin. - Anonyymi00016
Anonyymi00012 kirjoitti:
Sitten hän talutti minut mt-kahvilaan eli Mielenterveysyhdistyksen kahvilaan. Liittyi itsekin yhdistykseen ja pääsi johtokuntaan. Rupesi pitämään ryhmääkin siellä. - Oli selvästi mielenkontrollin alainen, näin jälkikäteen arvioituna. -Siellä määräili minua, etten saa lopettaa lääkitystä.
Hän kertoi tuntevansa 2 kollegaani. Oli ollut toisen työllisyyskurssilla. Siellä tämä oli pyytänyt keskeyttämään kurssin, hänellä olisi tarjolla projekti: luultavasti minä.
Tästä voisi kirjoittaa pienoisromaanin. Mutta ihan vaan taustaksi tälle ketjulle. Että miksi minut pyysi kotiinsa.
Että oli stalkkeriksi pyydetty, mutta mikä oli uusi miehensä, jonka kodissa kävin.Kuulostaa sekavalta…….
- Anonyymi
Eikö sininseen jumppahaalareihin pukeutuvia lissukoita yhtään hävetä kun laitoksesta paljastui taas uusi pesänlikaaja varas joka syö kuormasta ja romuttaa koko poliisin kokonaisarvoa
http://www.lyli.fi/jukkasalokangas- Anonyymi00014
Tämä on ollut ihan virallinen peiteoperaatio. Tarkoitus saada minulle hullun leima ja joutua psyk.lääkkeille zombiksi lääkityksi. - Kun myöhemmin tapasin hänet, hän ilmoitti olleensa sairas "silloin" ja kertoi kauheita esimerkkejä kissan rääkkäämisestä ja äidin heitteille jättämisestä ja että muka salasi mieheltään sairautensa sun muuta.
- Anonyymi00015
Anonyymi00014 kirjoitti:

tämä kommentti on lähetetty onnistuneesti, siis näkyyköhän muille. Ylläolevat tiedot tämän sirpan toiminnasta paljastuivat vähitellen muiden ihmisten kautta. Heitä en voi mainita.
- Anonyymi00017
Anonyymi00014 kirjoitti:
Tämä on ollut ihan virallinen peiteoperaatio. Tarkoitus saada minulle hullun leima ja joutua psyk.lääkkeille zombiksi lääkityksi. - Kun myöhemmin tapasin hänet, hän ilmoitti olleensa sairas "silloin" ja kertoi kauheita esimerkkejä kissan rääkkäämisestä ja äidin heitteille jättämisestä ja että muka salasi mieheltään sairautensa sun muuta.
Mielen sairaudet voi parantaa Jeesus
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 681095
- 981054
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i22912Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔62852Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t124835- 134817
- 57745
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27721Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen20710- 45666
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol47642- 19617
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48600Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.82596- 48594
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok128594Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142592Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6583- 35580
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi11549