Pian riittää rahaa etuuksiin

Anonyymi

Kohta on rahaa työttömyysetuuksiin, asumistukiin yms. Oletteko miettineet sitä, miten paljon vähemmän rahaa kuluu sosiaaliturvakuluihin, kun suuret ikäluokat ovat vaihtuneet pienempiin ikäluokkiin? Nythän eläkkeisiin menee valtiota ylivoimaisesti suurempi osa rahaa kuin pikkusumma työttömyysetuuksiin.

Voisi vaikka korottaa asumistukia ja työttömyyskorvauksia ihan kunnolla. Etenkin peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea. Edes sille minimitasolle, jonka alittamisesta Suomea on moitittu.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      . Eläkkeet 5 043 485 000 v.22 budjetissa ! Eli yli 5 miljardia!

      Valtiolla on kolme erilaista eläkkeisiin liittyvää rahavirtaa: Kelan eläkkeet, valtion omille työntekijöilleen maksamat työeläkkeet ja muutamat verovaroin tuetut pienemmät työeläkejärjestelmät.

      Työeläkkeet rahoitetaan pääosin työnantajilta ja työntekijöiltä kerättävillä työeläkemaksuilla. Osa rahoituksesta tulee sijoitusvaroista ja niiden tuotoista. Maksetut työeläkkeet vuonna 2018 olivat yhteensä 27,8 miljardia euroa.

      Tässä on juttua, mistä se raha otetaan. Kyse on siis valtion maksamista eläkkeistä.
      https://www.tela.fi/2019/10/30/mista-tulevat-rahat-elakkeisiin-ja-miten-ne-maksetaan/

    • Anonyymi

      Vai olisiko kansantaloudellisesti parempi alentaa kuntien tuloveroprosenttia ja esim. alv:ja?

      Kumpikohan vaihtoehto saa enemmän kannatusta...

    • Anonyymi

      Tuota, ulkomaan kehitysapuihin ja muumaiden elinkustannuksiin menee kyllä enemmän kuin suomalaisten vanhusten eläkkeisiin, suatanan hullu.

    • Anonyymi

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

      😍 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://www.ero4.fun/girl4love

      🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1857
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1709
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1553
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1256
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1176
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1151
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1150
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      8
      1139
    Aihe