Kuka minä olen vai olenko kukaan? Nöyryytetäänkö minua vai huomataanko minun erikoislaatuni?
Ne ovat kysymyksiä, jotka kuvaavat narsistisen ihmisen mielenmaisemaa. Narsistisen ihmisen keskiössä on hän itse.
–Huomatuksi ja tunnistetuksi tuleminen on tärkeää kaikille, mutta narsistisella ihmisellä nämä kysymykset ovat erityisen kipeitä, Peräkylä sanoo.
On paradoksi, että henkilö voi olla samaan aikaan hauras mutta grandioottinen. Grandioottisuus tarkoittaa epärealistisia ylivertaisuuden ja paremmuuden tunteita, joita henkilö kokee itsestään.
–Samaan aikaan narsistinen henkilö voi haluta loputtomasti tunnustusta, mutta pelätä, että hänet nolataan.
Tällainen mielenmaisema ei ole narsistille helppo: päinvastoin hän kärsii paljon haavoittuvuudestaan ja toiveistaan, jotka eivät täyty kuin hetkeksi. Vaikka narsisti saisi paljon tunnustusta ja palkintoja, mahtavat hetket kiitävät nopeasti ohi. Hän ei saa niistä samalla tavalla pidempikestoista iloa kuin muut, vaan tarvitsee jatkuvasti uutta palautetta. Nöyryytys on aina oven takana.
Yksinäisyys ja suru. Vaikka itsevarman oloisesta narsistista ei uskoisi, suru ja yksinäisyys ovat usein osa narsistin elämää.
–Aito vastavuoroisuus saattaa puuttua narsistin ihmissuhteista, jolloin hän voi todella tuntea olevansa yksin.
Peräkylän mukaan kaikilla meillä on haavoittuvainen ja yksinäinen puolemme, mutta narsistilla se ilmenee rajummin. Tavallaan narsisti ei kykene vastaanottamaan tavallista tunnustusta, jota ihmiset vuorovaikutuksessa toisilleen antavat.
–Voi tuntua kuin narsistisen henkilön ja muiden ihmisten välillä olisi muuri.
Narsistilla ei välttämättä ole väylää tuoda haavoittuvuuttaan esiin ja jakaa sitä muiden kanssa.
Toinen syy muuriin on myös, että narsisti voi kokea olevansa erityislaatuinen ja lahjakas tavallisiin tuttaviinsa nähden. Hän kokee yksinäisyyttä omassa grandioottisuudessaan.
–Erityislaatuisuuden kokemus ikään kuin eristää hänet muista ihmisistä. Kuvitelmissaan hän haluaisi päästä erityisten ja kuuluisien ihmisten joukkoon, mutta tavallinen elämä ja tavanomaiset tunnustukset tekevät hänet surulliseksi.
Narsisti jää helposti yksinäiseen suruun, vaikka muut ehkä näkevät hänet vahvana ja määrätietoisena.
Tarve ihailuun ja erityiskohteluun. Se on narsismille tyypillinen piirre. Tarve on narsistille kuin vankila, jossa hän kamppailee jatkuvasti sen kanssa, että hänen erityislaatunsa huomataan, Peräkylä valottaa.
Minusta tulee jotakin suurta, narsisti saattaa ajatella ja kipuilla jatkuvasti.
–Narsisti on ikään kuin omien kuvitelmiensa vanki. Kun grandioottiset toiveensa ja unelmansa itsestä eivät toteudu, hän kokee psyykkistä kärsimystä.
Narsisti voi esimerkiksi ajatella, että hän on erittäin lahjakas musiikissa ja uhraa kaiken sen eteen ja on hyvin katkera, kun hän ei menestykään laulukilpailuissa tai saavuta huippuartistin asemaa.
–Se on hyvin kuluttavaa. Haavoittuvuudesta ja grandioottisuudesta aiheutuvat ongelmat voivat aiheuttaa masennusta, ahdistusta ja esimerkiksi ihmissuhdeongelmia, joiden vuoksi narsisti lopulta hakee apua.
On harvinaista, että narsisti hakisi varta vasten apua narsistisuuteensa. Vasta pitkäkestoinen psykoterapia voi valottaa sitä, miten ongelmat juontuvat omasta minäkuvasta.
Ne ovat kysymyksiä, jotka kuvaavat narsistisen ihmisen mielenmaisemaa. Narsistisen ihmisen keskiössä on hän itse.
–Huomatuksi ja tunnistetuksi tuleminen on tärkeää kaikille, mutta narsistisella ihmisellä nämä kysymykset ovat erityisen kipeitä, Peräkylä sanoo.
On paradoksi, että henkilö voi olla samaan aikaan hauras mutta grandioottinen. Grandioottisuus tarkoittaa epärealistisia ylivertaisuuden ja paremmuuden tunteita, joita henkilö kokee itsestään.
–Samaan aikaan narsistinen henkilö voi haluta loputtomasti tunnustusta, mutta pelätä, että hänet nolataan.
Tällainen mielenmaisema ei ole narsistille helppo: päinvastoin hän kärsii paljon haavoittuvuudestaan ja toiveistaan, jotka eivät täyty kuin hetkeksi. Vaikka narsisti saisi paljon tunnustusta ja palkintoja, mahtavat hetket kiitävät nopeasti ohi. Hän ei saa niistä samalla tavalla pidempikestoista iloa kuin muut, vaan tarvitsee jatkuvasti uutta palautetta. Nöyryytys on aina oven takana.
Yksinäisyys ja suru. Vaikka itsevarman oloisesta narsistista ei uskoisi, suru ja yksinäisyys ovat usein osa narsistin elämää.
–Aito vastavuoroisuus saattaa puuttua narsistin ihmissuhteista, jolloin hän voi todella tuntea olevansa yksin.
Peräkylän mukaan kaikilla meillä on haavoittuvainen ja yksinäinen puolemme, mutta narsistilla se ilmenee rajummin. Tavallaan narsisti ei kykene vastaanottamaan tavallista tunnustusta, jota ihmiset vuorovaikutuksessa toisilleen antavat.
–Voi tuntua kuin narsistisen henkilön ja muiden ihmisten välillä olisi muuri.
Narsistilla ei välttämättä ole väylää tuoda haavoittuvuuttaan esiin ja jakaa sitä muiden kanssa.
Toinen syy muuriin on myös, että narsisti voi kokea olevansa erityislaatuinen ja lahjakas tavallisiin tuttaviinsa nähden. Hän kokee yksinäisyyttä omassa grandioottisuudessaan.
–Erityislaatuisuuden kokemus ikään kuin eristää hänet muista ihmisistä. Kuvitelmissaan hän haluaisi päästä erityisten ja kuuluisien ihmisten joukkoon, mutta tavallinen elämä ja tavanomaiset tunnustukset tekevät hänet surulliseksi.
Narsisti jää helposti yksinäiseen suruun, vaikka muut ehkä näkevät hänet vahvana ja määrätietoisena.
Tarve ihailuun ja erityiskohteluun. Se on narsismille tyypillinen piirre. Tarve on narsistille kuin vankila, jossa hän kamppailee jatkuvasti sen kanssa, että hänen erityislaatunsa huomataan, Peräkylä valottaa.
Minusta tulee jotakin suurta, narsisti saattaa ajatella ja kipuilla jatkuvasti.
–Narsisti on ikään kuin omien kuvitelmiensa vanki. Kun grandioottiset toiveensa ja unelmansa itsestä eivät toteudu, hän kokee psyykkistä kärsimystä.
Narsisti voi esimerkiksi ajatella, että hän on erittäin lahjakas musiikissa ja uhraa kaiken sen eteen ja on hyvin katkera, kun hän ei menestykään laulukilpailuissa tai saavuta huippuartistin asemaa.
–Se on hyvin kuluttavaa. Haavoittuvuudesta ja grandioottisuudesta aiheutuvat ongelmat voivat aiheuttaa masennusta, ahdistusta ja esimerkiksi ihmissuhdeongelmia, joiden vuoksi narsisti lopulta hakee apua.
On harvinaista, että narsisti hakisi varta vasten apua narsistisuuteensa. Vasta pitkäkestoinen psykoterapia voi valottaa sitä, miten ongelmat juontuvat omasta minäkuvasta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Esimerkiksi yksi selitys on, että vastavuoroisuuden puute vanhemman kanssa lapsuudenkodissa voi altistaa häiriölle. Peräkylän mukaan syyksi häiriön kehittymiselle on esitetty, että vanhemmilla on kaksi ristiriitaista käytösmallia.
–Lapsen vaikeita tunteita ei säädellä tai huomata, mutta samalla lasta ihaillaan suuresti.
Persoonallisuushäiriössä on myös selvä perinnöllinen puoli. Peräkylän mukaan tutkimustietoa on kuitenkin niukasti, joten yleistyksiin on syytä suhtautua varauksella.
Rankat elämäntapahtumat voivat puolestaan kriisiyttää narsistisen henkilön, kun kärsimys kasvaa liian suureksi. Peräkylän mukaan näin voi käydä esimerkiksi silloin, kun jotakin hallitsematonta tapahtuu narsistin elämässä.
–Erityisen kova pala voi olla, kun narsisti menettää yllättäen työpaikan tai puolison.
–Se on tietysti jokaiselle meille vaikeaa, mutta jos henkilö on erityisen haavoittuvainen ja grandioottinen, tilanne voi olla erityisen vaikea.
Irti kuvitelmista
On monta tapaa, joilla narsistia voisi kuitenkin auttaa. Narsisti on usein yksin haavoittuneen minuutensa ja surunsa kanssa.
Peräkylän mukaan hän tarvitsisi mahdollisuutta tunnistaa haavoittuvaisuutensa ja pettymyksensä sekä jakaa vaikeita kokemuksiaan ja pelkoa nöyryytetyksi tulemisesta.
–Tällainen on mahdollista esimerkiksi pitkässä psykoterapiassa, mutta myös pitkäaikaisissa ja turvallisessa ihmissuhteessa, kuten parisuhteessa, Peräkylä sanoo.
Jotta kuka tahansa meistä voisi elää onnellisemmin, mahdottomista suuruuskuvitelmista olisi tärkeä päästää irti, sillä ne uuvuttavat.
Peräkylä kertoo, että leikkimielisyys ja huumori ovat hyviä keinoja. Niiden avulla voi purkaa jäykistynyttä grandioottista kuvaa itsestä.
–Voi esimerkiksi leikitellä ajatuksella, että voittaa jonkun kilpailun, mutta ei ota sitä niin todesta. Voi osallistua kilpailuun ilman, että siinä tarvitsee oikeasti voittaa.
Toivoa on
Peräkylän mukaan on mahdollista kyetä havaitsemaan oman narsistisuutensa voimakkuus.
Tätä seikkaa puoltaa esimerkiksi yhdysvaltalainen tutkimus muutaman vuoden takaa.
Tutkimuksessa henkilön piti arvioida omaa narsistisuuttaan asteikolla 1–5. Mitä korkeammaksi henkilö arvioi oman narsistisuutensa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä henkilön narsistisuus ilmeni myös monimutkaisemmissa kyselyissä.
Tiedostaminen on tärkeää psykoterapiatyöskentelyssä.
–Narsistisia piirteitä omaava ihminen voi kehittyä aivan niin kuin kaikki muutkin. Suhde itseen voi muuttua.
Peräkylän mukaan pitkä ja kärsivällinen terapiasuhde voi olla avuksi.
–On tärkeää, että narsisti voi jakaa haavoittuvuuden kokemustaan ja suuruuskuvitelmiaan turvallisessa ihmissuhteessa, jossa hän tulee nähdyksi ja kuulluksi.
–Erityisen tärkeää on yhdistää armollisuus ja totuudellisuus. Se, että suuruuskuvitelmia voidaan käsitellä avoimesti ymmärtäväisessä ilmapiirissä.
Arkipuheessa narsisti on helposti synonyymi pahalle ihmiselle, vaikka asia ei ole niin mustavalkoinen. Kaikissa ihmisissä on narsistisia piirteitä, Peräkylä muistuttaa.
Esimerkiksi Narsistin kasvot -tutkimuksen aineistosta löytyi yllättävä havainto.
–Aineistosta ilmeni, että voimakkaita narsistisia piirteitä omaavat henkilöt olivat hyvinkin empaattisia keskustelutilanteissa, Peräkylä sanoo.
Se on vastoin yleistä oletusta, että narsisti ei osoittaisi muita kohtaan empatiaa, vaan korostaisi vain itseään.
–Narsisti voi viedä keskustelua eteenpäin kyselemällä ja kommentoimalla keskustelukumppanin puhetta.
Peräkylän mukaan on hyvä, että suhtaudumme ymmärryksellä esimerkiksi masennuksesta kärsivään henkilöön, vaikka hän aiheuttaisi lähipiirille huolta, vaivaa ja ongelmia.
Narsistista henkilöä kohtaan olemme kuitenkin helposti tuomitsevia ja ajattelemme, että tämä on täysi syypää kaikelle lähipiirissä aiheutuneelle harmille. Emme näe narsismiin liittyvää kärsimystä.
–Narsistisuutta on meissä kaikissa. On mahdollista myös, että aihe tulee niin lähelle, että kirpaisee.
Varsin asiantuntevaa tekstiä ja pitää varsin hyvin paikkansa esimerkiksi Hua Hinin miehen kohdalla. Sairaalloinen pätemisen tarve ja tarve julistaa itsensä voittajaksi vaikka tietää itsekin olevansa väärässä. Ei luovu kirveelläkään edes naurettavimmistakaan lapsoksistaan.
Kaiken lisäksi hän kuvittelee olevansa mestarillinen manipuloitsija.
"Esimerkiksi yksi selitys on, että vastavuoroisuuden puute vanhemman kanssa lapsuudenkodissa voi altistaa häiriölle. Professorin mukaan syyksi häiriön kehittymiselle on esitetty, että vanhemmilla on kaksi ristiriitaista käytösmallia"
Tuosta tulee mieleen Saaripasasen kasvatusvinkit: "Isän tehtävä on pelotella kakaroita ja olla paha poliisi, äitin tehtävä on olla hyvä poliisi". -Saaripasanen lienee kasvatettu noilla metodeilla ja tuli tosi hyvä kakara....