Eräässä kunnassa ns. oikeiden immeisten maakunnassa ruvettiin lopettamaan pieniä kouluja ja yhdistelemään niitä. Uutena ratkaisuna oli lasten kuljettaminen toiseen kouluun, mikä merkitsi pahimmassa tapauksessa puolen tunnin automatkaa.
Eräässä kylässä, jossa olisi tullut alle 15 oppilasta ala- ja yläasteille, ruvettiin kapinoimaan, ja pyrittiin kaikin keinoin kumoamaan kunnanvaltuuston päätöstä, mm. mielettömillä valituksilla.
Lisäksi tehtiin ehdotus, että opetuksen kaikilla luokilla, siis luokasta 1 luokkaan 6, hoitaisi yksi opettaja!!!
Tuo herättää jonkin kysymyksen:
Missähän olisi se opettaja, joka jaksaisi tuon kaiken urakan hoitaa?
Kuinkahan hyväksi on lapsille, että opetuksen hoitaisi kuuden vuoden ajan vain yksi opettaja, me ihmiset, opettajat mukaan lukien, kun olemme kovin erilaisia?
Miten voidaan lapsia opettaa yhteistyöhön, kun he ovat iästä johtuen niin henkisesti kuin ruumiillisesti eri tasoilla? Miten voidaan harjoitella esim. pallopelejä, vaikkapa pesäpalloa?
Onko tällainen järjestely kenellekään tuttua jostakin muualta nykypäivänä?
Kun tuota luki, niin tuntui, kuin mentäisiin peruskoulutuksessa takaisin sadan vuoden takaiseen kiertokouluun, tosin sillä erolla, että koulua ei pidettäisi nyt eri paikoissa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.