Väitän ja olen oikeassa, te olette väärässä.

Anonyymi

Lihapulla on väärä nimi koska se ei ole pulla vaan pallo, eli joka sanoo lihapallo on oikeassa ja kaikki lihapulliksi sanovat on väärässä, myös ruotsissa.

Paistista ja joulukinkusta leikattu viipale ei ole pihvi, vaikka ravintolapäällikön aviomies niin on väittänytkin.

Rosvopaisti ei ole rosvopaistia, ellei lammasta ole varastettu.

Tonnikalapurkeissa ei ole tonnikalaa, vaikka lihaksiaan kasvattaneet on koko elämänsä ajan niin kokenut.

Pankkikorteista puheenollen S-Pankin kortti niin Visaluotollisena kuin ilman, on nimeltään S-Etukortti. Lukee kortissa mainittu.
Toimii täsmälleen samalla tavalla kuin palstalla esitetyt muiden pankkien kortit.

T Mielikuvitushenkilö

Ai niin, Pippelinen ei matkusta Hua Hiniin.

30

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miten hyvin se sensukan S-etukortti toimii siellä Chiang Maissa ja kuinka on hoitunut passin leimaamiset kun viimeksi olit 2019 Espanjassa syksyllä kun ostitten miljoonahuvilan ja miljoonajahdin joista nautiskelitte 4 päivää ennenkuin suuntasitte pojan yksityisopettajan kanssa takaisin Chiang Maihin? On vähän mennyt nyt leima pitkäksi oleskeluluvattomalta multimiljonääriltä.

      • Anonyymi

        Näitä "pankkikortteja" on enemmänkin mm. kaikkien kauppojen etu-kortit, ei pelkästään S-ketjun, jopa Lidl on omansa, kaikki autovalmistajilla, bensanmyyjillä, rakennustarvikeliikkeillä, stockmannilla, tokmannilla, omansa, kaikilla on sama visa tai mastercard tunnus , osa luotollisena tai luotottomana, jos haluat pankkitilisi voidaan linkittää mihin tahansa korttiin, mistä suoritus voidaan nostaa joko välittömästi katevarauksena, tai muunlaisen sopimuksen mukaan... mutta aina veloitus menee korttifirman kautta.

        Sitten on vielä sellainen kuin prepaid kortti joka on myös visan ja masterin hallinnassa tämä on jo tutumpi pattayaan rakastuneille sitä käyttää mm. kaupunkien ja kuntien sosiaalitoimi...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sittenkin pattayarakkaan äidistä aika jättää edessä edunvalvonta, silloinkin kortti tulee edunvalvojan puolesta, jolloin rahaa siirretään maanantai aamuksi aina viikon käyttöraha kortille, että pattayaan rakastunut en kuole nälkään kuntouttavan työtoiminnan ohessa, kokemusasiantuntija TotuusTorvelo voi kertoa toimiiko kortti pattayan savossa...

        Oletko Saaribumba miettinyt koskaan, että kun olet niin mahtavan koulutus ja työuran tehnyt moniosaaja ja tietäjävelho, kokenut konkari, keksijä ja professoritason miehiä, ymmärrät myös liiketalouden päälle ja valistat meitä tietämättömiä milloin missäkin asiassa niin miksei sinulle jäänyt mitään taskuun?

        Ei omaa asuntoa, eikä edes kunnollista autoa. Mihin ne kaikki isot palkkasi, royaltit ja mahtavat eläkkeesi on oikein kuluneet? Ei ainakaan kalliisiin ravintoloihin, ei naisiin eikä autoihin. Mihin ne rahat on menneet? Tuskin raveihinkaan?
        Ihan tavallisilla suomalaisilla on keskimäärin tuossa iässä vähintään yksi kämppä maksettu, eikä ne asu vuokralla halvoissa tölleissä. Missä sinun rahat?

        Tuli vaan mieleen että kun kaikki tällä palstalla kirjoittavat ovat varakkaampia ja terveempiä kuin sinä, niin mikä tarve sinulla on koettaa pullistella muille täysin ilman rahkeita ja munaa?

        Miksi päivystät tätä palstaa vuorokaudet ympäriinsä vuodesta toiseen? Oletko yksinäinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko Saaribumba miettinyt koskaan, että kun olet niin mahtavan koulutus ja työuran tehnyt moniosaaja ja tietäjävelho, kokenut konkari, keksijä ja professoritason miehiä, ymmärrät myös liiketalouden päälle ja valistat meitä tietämättömiä milloin missäkin asiassa niin miksei sinulle jäänyt mitään taskuun?

        Ei omaa asuntoa, eikä edes kunnollista autoa. Mihin ne kaikki isot palkkasi, royaltit ja mahtavat eläkkeesi on oikein kuluneet? Ei ainakaan kalliisiin ravintoloihin, ei naisiin eikä autoihin. Mihin ne rahat on menneet? Tuskin raveihinkaan?
        Ihan tavallisilla suomalaisilla on keskimäärin tuossa iässä vähintään yksi kämppä maksettu, eikä ne asu vuokralla halvoissa tölleissä. Missä sinun rahat?

        Niinkö ilmeisesti tuo edunvalvonta aiheutti sinussa voimakkaita tunteita, miksi olet huolissasi siitä mitä joku idiootti on keksinyt kertoa minun varallisuudesta tietämättä siitä yhtään sen enempää kuin sinäkään. Melkoisen omalaatuista väitän minä, missä on sinun ja kaltaistesi elämänkokemukset, jokainen suomalainen tietää mikä on pankkikortti... olet sinä koskaan tehnyt yhtään mitään, minusta sinun on turha olla huolissasi olen asunut thaimaassa jo vuosia ja pärjännyt täällä aivan erinomaisesti.

        Jotenkin minusta tuntuu että olet hieman dille...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuli vaan mieleen että kun kaikki tällä palstalla kirjoittavat ovat varakkaampia ja terveempiä kuin sinä, niin mikä tarve sinulla on koettaa pullistella muille täysin ilman rahkeita ja munaa?

        Minulle taas tuli mieleen että tällä ei ole ensimmäistäkään joka pärjää ilman tulonsiirtoja, valtiolta pattayaan rakastuneelle, mutta miten sinulla meni kuntouttavatyötoiminta tänään, ja koska olet päässyt viimeeksi paratiisiisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkö ilmeisesti tuo edunvalvonta aiheutti sinussa voimakkaita tunteita, miksi olet huolissasi siitä mitä joku idiootti on keksinyt kertoa minun varallisuudesta tietämättä siitä yhtään sen enempää kuin sinäkään. Melkoisen omalaatuista väitän minä, missä on sinun ja kaltaistesi elämänkokemukset, jokainen suomalainen tietää mikä on pankkikortti... olet sinä koskaan tehnyt yhtään mitään, minusta sinun on turha olla huolissasi olen asunut thaimaassa jo vuosia ja pärjännyt täällä aivan erinomaisesti.

        Jotenkin minusta tuntuu että olet hieman dille...

        Sinun varallisuutesi huomaa siitä että asut ressukka vuokralla, ajat vanhalla Navaranpaskalla ja syöt vaimoressukkasi kanssa työmaaruokaloissa. Eikö hävetä?

        Mikäs se olikaan sen sensei Jabban vaimon koulutus?

        Jotenkin minusta tuntuu että sinä invahomo olet hieman lildo...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäs se olikaan sen sensei Jabban vaimon koulutus?

        Punkeroisen läheishoitaja, puuliisin syöttäjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun varallisuutesi huomaa siitä että asut ressukka vuokralla, ajat vanhalla Navaranpaskalla ja syöt vaimoressukkasi kanssa työmaaruokaloissa. Eikö hävetä?

        No varsinaisesti ei, syön varsin hyvin ajan autolla minä on juuri passeli minulle, miten sinun joko aamun kuntouttavan työtunnit alkaa olla kassassa, että pääset taas tehokkaasti palsta vaikuttamaan... et vastannut kysymykseeni koska olet päässyt viimeeksi paratiisii... kun vaikutat niin kovasti vihaiselta,

        "syön varsin hyvin" - kirjoittaa pallomaha punkero joka ei edes tiedä mitä syö.

    • Anonyymi

      Voidaanko läskisoosia kutsua läskisoosiksi, jos siinä ei ole läskiä? Odotan alaittajalta pikaista vastausta.

      • Anonyymi

        Oikeassa läskisoosissa on aina läskiä. Jos sitä ei ole, niin läskisoosi ei ole läskisoosia.
        Entäs tilliliha, mistä eläimestä tuo valmistetaan?

      • Anonyymi

        Teit aloituksen ja nyt odotat alaittajalta pikaista vastausta aloitukseesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teit aloituksen ja nyt odotat alaittajalta pikaista vastausta aloitukseesi.

        Nerokkaan näppärä kaveri tämä Jabba sensukka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeassa läskisoosissa on aina läskiä. Jos sitä ei ole, niin läskisoosi ei ole läskisoosia.
        Entäs tilliliha, mistä eläimestä tuo valmistetaan?

        Millainen on välilihapihvi valkovuotokastikkeella?

    • Anonyymi

      Lääkkeet ja viina on syövyttäneet Bumban hampaat niin joutuu olemaan kuvissa viivasuuna. Rouvan kalusto on sentään hyvin hoidettu, vaikkei kieliä osaakaan.
      https://aijaa.com/L2IElw

      • Anonyymi

        Hui! Jabba Sensei muikistelloo.

    • On varsin helppoa Saaripasanen päätellä että sinulla ei ole kuin tuulen huuhtoma ahteri.

      Se ei ole synti eikä häpeä, mutta olemattomalla kehuskelu ja muiden haukkuminen on synti.

      Päättely on helppoa monista syistä:

      -Asut vaimollasi vuokralla vaatimattomassa talossa niin pienellä vuokralla, ettei Suomesta saa edes leikkimökkiä sillä rahalla.

      -Olet joutunut jo varhain työkyvyttömyyseläkkeelle kuntoutuskokeilujen jälkeen, eikä mikään onnistunut.

      -Sinulla ei ole luottokortteja eikä luottotietoja. Et tiedä edes mikä on pankkikortti.

      -Ajelet vanhalla Navaralla, joka sekin varmaan on vaimon tai veljiensä nimissä.

      -Et käy juuri ikinä missään. Et edes ulkosalla. Pattayan trippi oli poikkeus, syy tuntematon. Olit kenties hoidoissa Pattayan Bangkok Hospitalissa?

      -Syöt halvimmissa ravintoloissa ja kehuskelet niitä huippuravintoloiksi. Ilmeisesti vuokra-asunnossanne ei ole edes keittiötä? Mikro kaiketi on, jossa lämmität einesruokaa?

      -Et harrasta mitään ettekä käy missään mikä maksaa. Ihmettelet sitä miksi jotkut harrastaa ja epäilet ettei sellaiseen ole kenelläkään aikaa eikä rahaa.

      -Sanoit että kävitte vaimon valtion korona- avustuspäivänä ostamassa kahvia ja riisisäkkejä, joista mukamas veitte säkin Punaisen Ristin keräykseen. Höpönlöpö.

      -Kun vaimo sukuloi Songkranina, sinä mökötit kännissä 800 bahtin hotellihuoneessa ja söit paahtoleipiä aamiaisella. Et ollut ajokunnossa kumpaankaan suuntaan.

      -Esittelet kirpputorilta ostettua romua, jonka arvon liioittelet tuttuun tapaasi huikeasti ylöspäin. Voin kertoa että niissä missään ei ole kehuskeltavaa arvon puolesta.

      -Keksit jatkuvasti uusia satuja työhistoriastasi sitä mukaa, kun edelliset on saduiksi todistettu. Jos sinulla olisi oikea menestysura ollut jossakin, siitä olisi tiedot jossakin ja sitäkautta täällä.

      -Haaveilet kaikenlaisista rikkauksista, Rolls Royceista ja titaaniamex- korteista, V-12 moottoreista, uima-altaista, 900 neliön taloista jne. Mersuhaaveesi hukkasit samantien, kun minä sellaisen liisasin. Muista myös että kaksi lapsistanikin ajelee iskän mersuilla.

      -Oikeasti varakkaan ei tarvitse haaveilla eikä valehdella, eikä kutsua valheitaan vastineeksi tai villalangaksi sitten kun käry käy.

      -Oikeasti varakas liikuntakykyinen ja aktiivinen ihminen ei roiku suomikaksnelosella matkailupalstalla päivystämässä vuosikaupalla ja puhumassa höpöjä.

      -Oikeasti varakkaalla on hammashuolto kunnossa ja varakkaat ovat harvemmin ylipainoisia. Ylipainosi johtuu siitä ettet usko ravintosuosituksia etkä liikuntasuosituksia, koska ajattelet olevasi fiksumpi kuin niiden suositusten laatijat.

      -Perustelet loputtomiin aina sitä kuinka halvin on aina paras. Vain itselleen valehtelevat köyhät tekee niin. Lada ei valitettavasti ole kuningasauto ja autot ovat kylläkin kehittyneet 50 vuoden aikana, vaikka toisin väität.

      -Varallisuudestasi ei ole minkäänlaisia merkkejä, et ole hommannut edes keltaista tabien baania etkä ID- korttia, vaikka kovasti esität olevasi aito thaimaalainen.

      -Koska sinulla ei ole mitään kontakteja thaimaalaisiin työn tai harrasteiden nimissä, eikä thaimaalaisia kavereita, niin et tee kielitaidolla mitään, sen ymmärrän hyvin.

      Summa summarum; -Olet erakoitunut köyhä sairaseläkeläinen, jonka ainoa ilo on netissä keljuilu ja satuilu mökkihöperönä matkailupalstalla 24/7.

      Terkkuja lennolta, viiden jälkeen arvioitu laskeutumisaika. Kohta remelit kiinni ja alas.

      • Anonyymi

        "-Oikeasti varakas liikuntakykyinen ja aktiivinen ihminen ei roiku suomikaksnelosella matkailupalstalla päivystämässä vuosikaupalla ja puhumassa höpöjä" No mitä vittua sinä sitten teet täällä, pelle, sinä täällä vaikutat enemmän kuin NumBall.

        Kukas asiantuntija se sinä sitten olet? Höpöä puhut. Kymppi laskeutuu juuri Bangkokiin eikä ole kirjoittanut muuta kuin lennon loppuvaiheessa. En ole ainakaan huomannut. Nähtiinkin eilen, että se niistä sinun "illuusioivaimoistasi" taas tällä erää. Kymppi voi todistaa että vaimoni on sitkeästi Suomessa ja byggalla paraikaakin.

        TT

      • Anonyymi

        VITUNIDIOOTIT RÄPS RÄPS KHIAI !!!

      • Anonyymi

        Ompas taas peukaloisella ollut vaikea päivä, oli sitten suomessa koneessa tai thaimaassa aina on sama ongelma 24/7 ja se olen minä, enpä montaa viestiä eilen palstalla kirjoittanut, laitot taas vajaa 20 mielipidettäsi minusta, joista yksikään ei osu kohdalleen, olet harvinaisen huono päättelemään kenestäkään mitään, edelleenkin painotan että sinulla on vakavia mielenterveysongelmia todella vakavia, olen montakertaa sinulle sanonut tai paremmin kirjoittanut, sinä et tiedä minusta mitään, mitä en ole sinulle tietäväksi antanut....

        Vain yhteen kommenttiisi otan kantaa, se on jonkin jo aikaisemmin jonkun toisen kirjoittajan huomio, "-Oikeasti varakas liikuntakykyinen ja aktiivinen ihminen ei roiku suomikaksnelosella matkailupalstalla päivystämässä vuosikaupalla ja puhumassa höpöjä.", kerroitko tuossa itsestäsi sinä olet nimittäin palstalla vähintään yhtä paljon kuin minä, sillä jokainen joka palstaa on lukenut pitäisi ymmärtää että sinä olet varsinainen höpöukko, juttuinesi.

    • Anonyymi

      Asperger...?

    • Anonyymi

      Alaittajan täytyy olla tosi korkeasti koulutettu ja sivistynyt thaimaantietäjä.

      Voisiko hän olla jompi kumpi näistä kahdesta jotka asuvat täällä thaimaassa 24/7 ?

      Aloittajalta kysyisinkin nöyrästi, kun tietää tuosta puuriisistäkin kaiken, että onko bambu aito puu vai sittenkin ruoho?

    • Anonyymi

      Pattayalla voi olla pallo mutta täällä Euroopassa se on lihapulla.

      • Anonyymi

        Turkkilainen lihapulla on köfte.
        Koskaan en ole ollut väärässä, kerran olen erehtynyt.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3276
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1838
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      540
      1549
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      75
      1156
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      60
      966
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      796
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe