Olisikohan pääministerin juhlimisista jo aihetta tehdä eduskunnassa välikysymys? Samalla nähtäisiin mikä on koko eduskunnan moraalin taso. Mahdollisessa luottamusäänestyksessä kepun kansanedustajat joutuisivat vedenjakajien asemaan ja ratkaisemaan sen, hyväksyvätkö he pääministeriltä tällaisen menon.
MARIN-ASIASTA VÄLIKYSYMYS!
Anonyymi
23183
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Muistelen, että urheiluministeri Paavo Arhinmäki oli se, jota aikoinaan kannettiin porukalla jossain tapahtumassa. Nousiko silloin älämölö? Ei noussut, kun oli munat mukana.
Muotoilisin välikysymyksen näin: "Pääsikö Olavi Uusivirta 'väliin?
'"
Suomessa asiat hoidettu Mariinin johdolla liiankin hyvin, jos moisella asialla edes haaveillaan välikysymyksella.
Markus on varmaan ais.. kannattaja heh.
Sanna on siitä harvinainen pääministeri että tietää ennalta milloin tapahtuu sellaisia asioita jolloin pitäisi olla selvinpäin ja toimintakykyinen. Siksi hän onkin harvinaisen henkilöpalvonnan kohteena.
onko? Tosta voi olla montaa mueltä. Jätämme hirveän sotkun jälkeemme tällä hallituskaudella.
Hmm...Keskinäinen viestintä ja aika sen näyttää...
Kaikkinainen kansan pelottelu ,viestintä,poikotit,velanotot sekä liittymiset ovat olleet tämän hallituskauden keskeisiä asioita niissä niin hyvin aina toimimatta.
Kun huumeiden käyttö normalisoidaan niin huumeiden käyttö lisääntyy. Kun Pääministerin seurue käyttää huumeita viihdekäyttöön niin miksi ei me muutkin.
Välkysymys on vähintään paikallaan.
Olitko näkemässä, että käytettiin huumeita? Ei pitäisi levitellä varmana tietona epämääräisiä olettamuksia!
Samalla kannalla.Oletettavasti vedetty viinaa kaksin käsin.
Näittekö videolla alkoholia. Juhlijat jopa lauloi että hauskaa voi pitää myös ilman alkoholia. Silti todetaan että vittu tästä tulee hyvä fiilis.
Tuskin siellä liimaakaan haisteltiin tai mistäpä minä tiedän. Alkoholia ei ainakaan näkynyt olevan kuvissa.
En jouda kommentoimaan kun menen ottamaan marinit ennen iltavuoroa. T.ent hoitsudemari
Kai otat vielä napsut päivystysvuorollasikin jotta jaksat.
Saisiko alkoholiveron pois, Santsukka? Terveisiä Kallion torin kulmilta
Pitäisi olla tarkempi seula alkoholin käytön suhteen jo kansanedustajia valittaessa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmässä on monta entistä ja nykyistä alkoholistia.
SDP:SSÄ on yhtä paljon jos ei enempi, kaljakuukareita niin kuin Sanna . Samoin vanhemmissa lesboja ja juoppoja .
Näin on moraali puutuu kokonaan, pitäisi sannan ymmärtää se.
Siinä taitaa olla sellainen, kun on jaettu järjen hippuja on tullut ohitetuksi.
Välikysymys olisi paikallaan.
Välikysymyksessä voisi kysyä, olisiko pääministeri Marin ollut toimintakykyinen, jos olisi sattunut Estonian-kaltainen onnettumuus tai Tsunamikatastrofi, kuten Thaimaassa? Kuka oli pääministerin sijainen, kun pääministeri Marin oli bilettämässä?
Oliko pääministeri Marinin käytös pääministerin arvolle sopivaa?
Minua on monasti askarruttanut termi "edustuksellinen demokratia". Nyt sen ymmärrän - sehän on sitä, että pääministeri seurueineen ryyppää ja rellestää kansan maksamia viinoja ja muitakin nautintoaineita ja bilettää. Se on edustuksellista demokratiaa se!
Näin samaa mieltä.🍺🍺🍺