Puolison murheet ja chat

Puolisollani ja minulla on elämäntilanteessamme ollut isoja muutoksia ja lähes päivittäin on asioita, jotka saavat hänen olonsa masentuneeksi ja se tarttuu usein minuunkin (vaikka yritän olla näyttämättä sitä). Samat asiat koskettaa usein minuakin, mutta ilmeisesti osaan (tai ainakin yritän) kestää niitä paremmin.

Usein tällaisina päivinä hän viettää chatissa aikaansa ja on sillä hetkellä kuin toinen ihminen voinniltaan.
Mielestäni tämä olisi ihan ok, jos en itse kokisi saavani liian vähän hänen läheisyyttään ja kaikkea parisuhteeseen normaalisti kuuluvaa, kuten hellyyttä ja seksiä, josta on nykyään tullut asia, mitä ei saa edes varovasti ehdottaa, koska se yleensä pahentaa vain tilannetta.

Välillä minä olen syy siihen, että hänellä menee huonosti, välillä hänen omat asiat tai jonkin toisen ihmisen käytös jne.

Minusta tuntuu usein, että hän irtaantuu todellisuudesta täysin, kun pääsee chattiin ja se saa hänen olonsa niin mukavaksi, että hänestä tuntuu entistä enempi vaikeammalta hyväksyä todellisen elämän negatiivisia asioita, joita kai aina jonkin verran on.

Haluaisin tukea ja neuvoa häntä oikein, mutta yleensä näistä asioista puhuminen johtaa riitaan.

Tuntuu vaikealta hyväksyä, että hän voi ottaa itselleen iloisen chattihetken monta kertaa päivässä, suomatta samaa mukavuuden tunnetta minulle(saisin siis sellaisen olon siitä, että hän ottaisi myös tarpeeni huomioon, koska itsekin yritän hyväksyä väliin pitkätkin chattisessiot)

Rakkaalleni: jos luet tämän ja koet, että keskustelu on vaikeaa, niin kirjoita itsekin omista tunteistasi.

t. Tunteidenpurkaja
72126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Suosittelen lämpimästi, että leikkaat saksilla tietokoneesta kaikki piuhat poikki.

Tai jätät koko äijän.

Äänestä
  • Jopa hänen pyynnöstään olen ottanut laitteet talteen ja sovittu ja luvattu vähentämisiä, taukoja, lopettamisia, mutta tällöin tilanne voi olla pari päivää ikäänkuin paremmin, mutta sitten ilman toisin sopimista hän on ryhtynyt käyttämään taas. Tai jos on kertonut, että vain käväisee postit lukemassa tms., niin siinä on voinut mennä tuntikaupalla aikaa, joten hän on tehnyt selväksi, että sopimiset on turhia ja hän tekee mitä haluaa, tuntuu se minusta miltä tahansa.
    Ja todellakin tuntuu, koska nimen omaan chatissa hän on tehnyt sellaisia asioita vastakkaisten suokupuolten kanssa, jotka hän itsekin ymmärtää olleen minua kohtaan väärin.
    Anteeksi olen ne antanut, mutta unohtaminen ei onnistu, vaikka kuinka haluaisi ja se johtuu siitä, että hän ei voi olla chatista erossa ja siksi välillä tuleekin muistutettua niistä "vanhoista" asioista.
    Asia tuntuu siltä, kuin se olisi eilen tapahtunut, kun näen samoja nikkejä pyörivän siellä hänen kanssaan edelleen, eikä hän pidä edes sitä lupausta, että olisi niistä erossa.
    Tuntuu kuin hän haluaisi loukata tunteitani ja pelkään, että hänen tunteensa näihin "vanhoihin" tai uusiin juttuihin tulee taas pintaan ja mikä silloin estää häntä taas menemästä uusiin seikkailuihin minusta välittämättä.

    Äänestä

..miehesi on löytänyt chatista tyypillisen DD-mallivartalo-blondin. Kun totuus aikanaan paljastuu (blondi osoittautuu turkulaiseksi ruoka-aikaan kotona viihtyväksi velkaantuneeksi yksinhuoltajaksi jonka elämän sisältö on sama kuin jääkaapin sisältö, saat miehesi takaisin!

Äänestä
  • Mitähän kommenttia nyt tulee, kun kerron, että hän on vaimoni, joka chattaa.
    Varmaan teidän mielestä minun pitäis jättää hänet, niin kuin hänkin sanoo usein, kun riidellään?
    Se ei (ainakaan vielä) ole käynyt monestikaan mielessä, koska tämä tilanne pitäisi olla mahdollista ratkaista muillakin keinoilla, kuin erolla.
    Jos puoliso muuttaa käyttäytymisensä hyvin erilaiseksi 10 v yhdessä olon jälkeen ja kertoo, että hänelle tämä on hyvä, eikä asiat enää muutu, niin olisikohan syytä alkaa muuttamaan omiakin käytöstapoja enempi itseni hyvinvointia (pelkään, että muiden pahoinvointia) varten?
    Hän on ainakin suoraan sanonut, että hän aikoo ottaa itselleen omaa aikaa, vaikka väkisin (en ole ollut sitä estämässä, vaan toivomassa, että se ei olisi yhteisestä ajasta pois, jonka nyt koen)

    Äänestä

  • Kärsivä kirjoitti:

    Mitähän kommenttia nyt tulee, kun kerron, että hän on vaimoni, joka chattaa.
    Varmaan teidän mielestä minun pitäis jättää hänet, niin kuin hänkin sanoo usein, kun riidellään?
    Se ei (ainakaan vielä) ole käynyt monestikaan mielessä, koska tämä tilanne pitäisi olla mahdollista ratkaista muillakin keinoilla, kuin erolla.
    Jos puoliso muuttaa käyttäytymisensä hyvin erilaiseksi 10 v yhdessä olon jälkeen ja kertoo, että hänelle tämä on hyvä, eikä asiat enää muutu, niin olisikohan syytä alkaa muuttamaan omiakin käytöstapoja enempi itseni hyvinvointia (pelkään, että muiden pahoinvointia) varten?
    Hän on ainakin suoraan sanonut, että hän aikoo ottaa itselleen omaa aikaa, vaikka väkisin (en ole ollut sitä estämässä, vaan toivomassa, että se ei olisi yhteisestä ajasta pois, jonka nyt koen)

    Sorry hieman outo otsikko!

    Anna vaimon sättäillä. Ota etäisyyttä. Joskus pitää mennä kauas, että näkee lähelle. Anna vaimosi tehdä mitä haluaa, vaikka lähteä ovet paukkuen. Jos vaimosi ei tule takaisin, rakkautta ei enää ole. Jos vaimo tulee takaisin, rakkaus on ja pysyy kuin tauti Toropaisessa ja jatkatte yhdessä. Lykkyä pyttyyn!

    Äänestä

  • Mieslukijatar kirjoitti:

    Olen miettinyt usein etäisyyden ottamista lähtemällä esim. kavereiden tykö, ravintolaan tai jokin harrastus, mutta...
    Tilanne on sellainen, että perheeseen kuuluu myös sen ikäisiä lapsia, jotka kääntävät talon ylösalaisin hyvin äkkiä.
    Kuinka pystyn olemaan paljon pois paikalta, jos tullessani asunto on pahemmin sekaisin, kuin lähtiessä ja itse joudun kuitenkin aika tasapuolisesti osallistumaan sen sotkun siivoukseen, joka on tullut poissa ollessani (jos en osallistu, niin kuulen siitä. Sama siivo voisi hänen mielestään olla, vaikka hän ei olisikaan ollut chatissa.

    Olen usein miettinyt näitä hänen avioero- tai toisen naisen hankkimisehdotuksia...sekä esim. sitä, että hän kertoo ystävilleen, ettei häntä kukaan rakasta, vaikka hän hyvin tietää tunteeni, jotka eivät ole toisiksi muuttuneet.

    Äänestä

  • Kärsijä kirjoitti:

    Tutustu vaimosi ystäväpiiriin voi olla että alku syy löytyy sieltä, tukihenkilöiksi vaimon sukulaisia, lievä uhka päälle ja yhteiset harrasteet.
    Mitä pitemmälle haluat kärsiä, sitä vaikeampaa se on.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kärsivä kirjoitti:

Puolisollani ja minulla on elämäntilanteessamme ollut isoja muutoksia ja lähes päivittäin on asioita, jotka saavat hänen olonsa masentuneeksi ja se tarttuu usein minuunkin (vaikka yritän olla näyttämättä sitä). Samat asiat koskettaa usein minuakin, mutta ilmeisesti osaan (tai ainakin yritän) kestää niitä paremmin.

Usein tällaisina päivinä hän viettää chatissa aikaansa ja on sillä hetkellä kuin toinen ihminen voinniltaan.
Mielestäni tämä olisi ihan ok, jos en itse kokisi saavani liian vähän hänen läheisyyttään ja kaikkea parisuhteeseen normaalisti kuuluvaa, kuten hellyyttä ja seksiä, josta on nykyään tullut asia, mitä ei saa edes varovasti ehdottaa, koska se yleensä pahentaa vain tilannetta.

Välillä minä olen syy siihen, että hänellä menee huonosti, välillä hänen omat asiat tai jonkin toisen ihmisen käytös jne.

Minusta tuntuu usein, että hän irtaantuu todellisuudesta täysin, kun pääsee chattiin ja se saa hänen olonsa niin mukavaksi, että hänestä tuntuu entistä enempi vaikeammalta hyväksyä todellisen elämän negatiivisia asioita, joita kai aina jonkin verran on.

Haluaisin tukea ja neuvoa häntä oikein, mutta yleensä näistä asioista puhuminen johtaa riitaan.

Tuntuu vaikealta hyväksyä, että hän voi ottaa itselleen iloisen chattihetken monta kertaa päivässä, suomatta samaa mukavuuden tunnetta minulle(saisin siis sellaisen olon siitä, että hän ottaisi myös tarpeeni huomioon, koska itsekin yritän hyväksyä väliin pitkätkin chattisessiot)

Rakkaalleni: jos luet tämän ja koet, että keskustelu on vaikeaa, niin kirjoita itsekin omista tunteistasi.

t. Tunteidenpurkaja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu