Onkohan lumijamyrskyeväisiin hankittu. Viimeks kun kävin ei näyttänyt kylmyysketjua olleen ja puuttui desit sun muut mutta paskatautin voi hanketta hankkia
Noihin Ruoka juttuihin, jotka on säännöllisiä tarttis olla lupa ja hygianiapassit!
6
758
Vastaukset
- Anonyymi
Varmaan luvat ja passit kunnossa, niin kuin muillakin popup-kirpputoreilla
- Anonyymi
Säälin saa pyytämättä - kateus pitää ansaita. Siitäkö tässäkin on kyse? Ostitko muuten mitään?
- Anonyymi
En ole kiinnostunut koira oluesta, enkä pirkkavitseistä. Myöskään kylämän/työppärin romut ei kiinnostaneet. Eli en ostanut. Ahdisti se kovaääninen höhötys ja tyrkyttäminen.
- Anonyymi
Me perheen kanssa nautittiin ihania leivoksia ja aivan valtavan maukasta kahvia, joka oli ilmeisesti keitetty kamiinan päällä Talvisodassa.
Rompetorilta ostettiin ihania löytöjä ja isäntä itselleen aivan käsittämättömän ihanan porakoneen, jossa oli söpösti johto poikki, mutta loppupätkä mukana. Koko ihanuus 138 euroa ja eristeteippi kuului mukaan hintaan. Ihania löytöjä ja varsinkin ympäristö mahtavan houkutteleva.
Pihapiirin tykit kertoivat karua kertomusta sodan kauhuista. On siinä töitä ollut sota pojilla noin ruosteisten kapineiden kanssa taistellessa.
Museoon ei jostain syystä päästy, mutta tullaan kyllä kunhan pitäjä on paikalla.
Kaiken kaikkiaan suosittelen.- Anonyymi
Ei se tyhmä ole, joka pyytää, vaan se joka maksaa.
- Anonyymi
Mepäs päästiin, kun oli rahaa kun ostettiin vain edullista ja tarpeellista. Mahtava kokemus. Säästäppä sinäkin yhden lauantaipullon hinta ja anna perheellesi muukin kokemus kuin selkäsauna.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2444318Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1202774Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412532Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?851529Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161476- 481199
- 811135
- 59993
- 45986
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En176977