Huijarien käsiin jäi vain tyhjä lompakko Viitasaarella helatorstaina tapahtuneessa röyhkeässä huijausyrityksessä.
Viitasaarelaisella sivukylällä asuvalle, noin 70-vuotiaalle yksin asuvalle miehelle soitti viehättävä ja vakuuttava naisääni esittäytyen pankkinsa virkailijaksi. Hän pyysi pankkikortin tunnuslukua, jotta sen toimivuuden turvaamiseen liittyvä toimenpide voitaisiin pankin järjestelmässä tehdä.
Mies oli ihmetellyt soiton ajankohtaa, mutta nainen oli vakuuttavasti kertonut, että pankissa tehdään töitä pyhäisinkin.
Mies erehtyi antamaan tunnusluvun, mutta jäi mielessään ihmettelemään soittoa.
Samana iltana pihaan kurvasi autolla kahden keski-ikäisen naisen ja nuoren miehen seurue ostattelemaan käytettyjä autonrenkaita. Niitä mentiin yhdessä katsomaan, ja kaupan syntyminenkin tuntui olevan lähellä.
Isäntä huomasi yhtäkkiä, että osa joukosta puuttui, ja pian hän huomasi toisen naisista ja nuorukaisen tulevan ulos talosta. Samalla koko seurue poistui kiireesti paikalta - renkaita ostamatta.
Mies meni sisälle ja totesi, että piironginlaatikosta oli viety lompakko. Mies oli kuitenkin onnekseen huonojen aavistusten vallassa tyhjentänyt lompakon sisällön jo aiemmin, joten pankkitilin tyhjennys jäi voroilta haaveeksi.
Varkaiden saalis oli vain muutaman euron arvoinen tyhjä rahapussi.
Viitasaarelaisella sivukylällä asuvalle, noin 70-vuotiaalle yksin asuvalle miehelle soitti viehättävä ja vakuuttava naisääni esittäytyen pankkinsa virkailijaksi. Hän pyysi pankkikortin tunnuslukua, jotta sen toimivuuden turvaamiseen liittyvä toimenpide voitaisiin pankin järjestelmässä tehdä.
Mies oli ihmetellyt soiton ajankohtaa, mutta nainen oli vakuuttavasti kertonut, että pankissa tehdään töitä pyhäisinkin.
Mies erehtyi antamaan tunnusluvun, mutta jäi mielessään ihmettelemään soittoa.
Samana iltana pihaan kurvasi autolla kahden keski-ikäisen naisen ja nuoren miehen seurue ostattelemaan käytettyjä autonrenkaita. Niitä mentiin yhdessä katsomaan, ja kaupan syntyminenkin tuntui olevan lähellä.
Isäntä huomasi yhtäkkiä, että osa joukosta puuttui, ja pian hän huomasi toisen naisista ja nuorukaisen tulevan ulos talosta. Samalla koko seurue poistui kiireesti paikalta - renkaita ostamatta.
Mies meni sisälle ja totesi, että piironginlaatikosta oli viety lompakko. Mies oli kuitenkin onnekseen huonojen aavistusten vallassa tyhjentänyt lompakon sisällön jo aiemmin, joten pankkitilin tyhjennys jäi voroilta haaveeksi.
Varkaiden saalis oli vain muutaman euron arvoinen tyhjä rahapussi.
Vastaukset 22
Vanhimmat
kyllä siihen älykkyyttä ja oveluutta on tarvittu...
Terv.suom.nainen.
Hävetkää mustalaiset. Ootteko ylpeitä itsestänne? Voitteko kutsua itseänne ihmisiksi?
mua ei hävetä olla mustalainen mutta mua hävettää ihan välkolaisten puolesta nämä rasisti siat kun ne eivät ymmärrä tästä maailmasta sen taivaallista mutta kyllä keksiivät kaiken maailman paska puheet ja huuttaavat niiten nimeen..
niille kun ei mikään ole hyvin vaan kaikki pienetkin asiat pitää ottaa esille ja tehä iso juttu että saavat ees jotain sisältöä elämääns
onko tämä kyseessä oleva juttu sulle pikkujuttu??
meneppäs poika ressukka ihtees.
...kutsua itseään ihmisiksi...oletko aivan kouluja käymätön? Romeilla ei ole den enempää häpeämistä kuin sinullakaan...sinulla sitä häpeämistä taitaa olla paljon paljon enemmän...
Suomen romanit eivät ole verrattavissa Ruotsin romaneihin....
Ihan yhtä mukavia molemmin puolin merta. Musta muuten tuntuu, että toi koko juttu oli keksitty ja joku ihan yksinää keskusteli itsensä kanssa, kun sattuu elämä olemaan niin tylsää. Eihän se olis ekakerta, kun täällä joku riitelis itsensä kanssa. Aika huolestuttavaa tää valkolaisten yksinäisyys.
...tuollaista väittää...
Sinun mielestäsi on oikein ryöstellä ihmisiä, eikä siinä ole mitään hävettävää? Kuuluuko tämäkin kulttuuriin, jota pitää suojella, ettei "rupee ahistamaan" romaneja, kun eivät saa toteuttaa itseään?
etten paremmin sano.
Lukase joskus joku lehti tai kuuntele uutiset vaikka kerran vuodessa, niin ällikkä ymmärtäisit missä mennään.
Huumeporukat varastelevat ja ryöstelevät ja tappavat kaikkein eniten ja sinä isotorso pidät romaneja jokaikiseen ryöstöön ja rikokseen syypäänä.
Minä häpeän puolestasi.
Joskus minä tunnen itseni aika viisaaksi - varsinkin kun lukee tuon kaltaista ripulointia kuin mitä sinä päästelet.
...mitä sinä tuollaista keksit...valehtelet...
>>Sinun mielestäsi on oikein ryöstellä ihmisiä, eikä siinä ole mitään hävettävää?
- Missä h-ssä olen niin sanonut? Todista väitteesi ja heti? Kaiva todistus esille?
>>Kuuluuko tämäkin kulttuuriin, jota pitää suojella, ettei "rupee ahistamaan" romaneja, kun eivät saa toteuttaa itseään?
- Sinä et näytä tietävän kulttuurista yhtään mitään...puhut p-kaa...haisevaa p-kaasi...hyi...mene koulun penkille ja opiskele...että jotain tietäisit...
meinaan toi sun kommentti!!
Minä ainakin olen TOSI ylpeä itseeni!!!!
Ja sukuuni!!!!!;)!
ehkä olisi syytä teikäläisten itsekkin mennä tosissaan itseenne!!
Eikö todella ole eläämää, kun pitää täällä ilmoittaa kaikki romanien tekemät rikokset/törttöilyt ja syyllistää KAIKKIA siitä....?? Suoraan sanottuna meillä ei edes ikä, eikä terveys riittäisi jos me alettaisiin suomen valkolaisten rikoksia/törttöilyjä ilmoittelemaan ja etsiskelemään!!!!!
Tämä on aina ollut tällaista, te ette ilmeisestikkään itse sitä ymmärrä, ettekä valitettavasti tulekkaan sitä ymmärtämään... Se sattuu vain olemaan meille aika rankkaa, koska teidän keskuudessa me ELETÄÄN!!
ei sitten ollenkaan! Ihan naurattaa tuo sinun kommenttisi!!
Huomasin ettet tajunnut valitettavasti yhtikäs mitään.
Häpeätkös sinä itseäsi, kun suomalaiset rötöstelevät??
Ihan hyvin voisin minäkin sinulta noin kysyä..
Sinulla olisi kyllä rehellisestikkin syy hävetä ainakin ajatuksiasi ja lapsellisuuttasi jos aikuinen muka olet!
kyllähän se on rankkaa ja vielä rankemmaksi näyttää tulevan tommosten rötösten takia.
Jos asiaakin niin kyllä aikaa rumaa kieltä käytät!Noita kiroamisia ja sitä veetä älä viljele.Ootko mustalaisten porukoissa vai mikä on sinut vimmannut.Kyllä menee omakin suunsoittosi vähän liioteluksi.Luuletvai ettei mustalinen osaa omaa puoltansa pitää.mutta kiroilu voisi jäädä kaikilta pois.
Olkaa vaan ylpeitä kaikista varasteluista, ryöstöistä, murhista ja muusta pahasta mihin suurin osa romaneista ottaa osaa. Ja sitten teissä ei ole sen vertaa miestä eikä naista, että alkaisitte elämään niinkuin ihmiset ja lopettaisitte toisten ihmisten hyväksikäytön.
Toivottavasti teille, joiden mielestä on oikein tehdä toiselle ihmiselle pahaa vain sen takia, ettei se toinen ole romani, toivottavasti teille itsellenne sattuu nämä rakastamanne asiat myös, että opitte tuntemaan empatiaa niitä kohtaan, joita jonkun sätkän takia on puukotettu pyörätuoliin tai kovalla työllä hankittu palkka varastettu vain jonkun mieleltään sairaan ja ahneen hirviön takia.
Itse en edes kehtaisi kertoa kellekään, että olen romani, juuri tuollaisten hirviöiden takia, jotka puolustelette pahan tekemistä sillä verukkeella, että se on rasismia, jos ei saa ryöstellä, varastaa jne.
Minkälaisia ihmisiä te oikein olette?
tuskin älynne riittää. HUHHUH.
aikuinen ole NNNaaaurrrrraaaaaaaaaaaaaaa!!!!!
Vaisnii no en viitti kommentoida noin idiootti, epäkypsään viestiin kuin samalla tasolla:--->
Juu,ja tekö jatkatte niitä raiskailuja ja lasten hyväksikäyttöjä, paloittelumurhia, ryöstöjä, vapauden riistoja, hyväksikäyttöjä, rasismia, kauheaa käytöstä(päätön kiroilu, haukkuminen, ainaset tori tappelut, vanhempien huorittelu), kaupungilla juopotteluja, ynm ynm....?????
Siinä on sitten teikäläisten kulttuuri...,
juu olkaa vain ylpeitä siitä ja kutsukaa itseänne kunnollisiksi kansalaisiksi!!!
HYI OLKOON!! Ei ikinä kiitos!!
HILJAA SINÄ, JOKA ALLES PISSAAT!!!
juttu on tämä teidän siri ja kaajeen räkli juttu??
Ootteko te jotenki seonneita, vai mikä sitten on hätänä?
kaajeen räkli, sinä tuskin kuljet sitten täysillä??
Meinasitko, että minä olen joku siri, vai oliko tarkotus laittaa viesti sille sirilles?
Ja katos vaan ettet ite pissaa, mitäs muuten meinaat tollasella nikcillä!!!!??
Pitääkö rekisteröidä tämä nickki. Sirihän lähti lappiin vappuna. En tiedä onko tullut jo takaisin. Lupasi lähettää vielä kortinkin, mutta ei ole mitään kuulunut.