Helsinki-viha

Eilisessä Hesarissa käsiteltiin aihetta Helsinki-viha. Oikeastaan äimisteltiin, että sitä edelleen esiintyy yllättävän vahvana. Yksi äimistelijä oli kepulainen poliitikko Laura Kolbe, joka on asiaa myös tutkinut. Ihan viisaita päätelmiä häneltä.

Tälläkin palstalla Helsinki-vihaan törmää tämän tästä. Sitä on aika vaikea käsittää muutoin kuin kateuden kautta. Hesarin jutussa toki tuotiin esiin Helsinki ja kaupunkilaisuus esiin vapauden symbolina ja irtipääsynä pienyhteisön konservatiivisesta kontrollista. Konservatismi elää ja voi hyvin edelleen maaseutuyhteisöissä ja liberalismi kaupungeissa. Tämä ajattelutapojen ero heijastuu selkeästi myös tähän Marinin biletyskeissiin. Pääministerin biletystä sinällään jotkut pitävät pahana ja sopimattomana. Toissijaisena perusteluna on se, että se voisi vaarantaa pääministerin kykyä hoitaa pääministerin tehtäviä. Mutta se on selvästi toissijainen perustelu suhteessa konservatiiviseen rooliajatteluun.

Helsinki-vihalle on historialliset perusteensa, ns. kateusperusteet ja kulttuurilliset törmäysperusteet. Siitä puuttuu kokonaan ymmärrys muuttoliikkeen yhteiskunnallisista muutostekijöistä kuten teollistumisesta. Luulen, että kismitys on erityisen suurta maaseudun miesväestön keskuudessa, koska ensimuuttajien pääjoukko on ollut nuoria naisia. Tämä on johtunut aikanaan siitä, että maatalon jatkajaksi on yleensä kelvannut vain perheen miespuolinen jäsen eli poika tai joku pojista. Tytär on voinut jatkaa tilaa, jos perheessä ei ole ollut poikia ja tytär on onnistunut saamaan maataloustaitoisen puolison tilan raskaita töitä tekemään. Nykyäänhän tämäntapaisia ajureita muuttoliikkeelle ei enää ole, mutta muuton voimallisina aikoina ne olivat keskeisiä. Nykyään nuoret naiset siirtyvät kaupunkeihin opiskelemaan ja jäävät yleensä sille tielleen. Opiskelu on erityisesti naisille väylä omaehtoiseen ja itselliseen elämään.

Kaupungeissa ei minusta ole tunnettu vastaavaa maaseutu-vihaa. Ehkä aika ajoin on esiintynyt jonkinlaista ylemmyyden tunnetta, koska kaupunkilaisuuden on koettu tuoneen paremman elämän. Mutta nämä huutelijat saattavat olla juuri niitä, jotka ovat muuttaneet maalta kaupunkiin. Muistan hyvin muuttoliikkeen kulta-ajoilta 70-luvulla, kun väkeä muutti sankoin joukoin varsinkin pohjoisen Suomen maaseudulta Ruotsiin. Sieltä he tulivat sitten komeilla Volvoilla tervehtimään sukulaisiaan. Tottakai se herätti kateutta.

57

748

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mielipidepankki on hyvin usein verrannut maalaisia tynnörissä eläviin jotka katselevat maailmaa tapinreiästä.

      Tämä avaus osoittaa, kuinka MPP itse elää tynnörissä, jossa ei ole edes sitä tapinreikää josta muuta maailmaa tarkkailisi. MPP:n käsitys maaseudusta on jostain 1950 luvulta, jolloin pääelinkeino oli maatalous, joka vaati miehistä voimaa. Sellaista se on kun ei ole edes sitä tapinreikää, josta olisi nähnyt kehityksen muuallakin.

      Mielipidepankin tarttuminen tuohon HS:n yhden ihmisen mutuun pohjaavaanm artikkeliin osoittaa samalla hänen oman maaseutuvihansa, joka toki on nähty aiemminkin. Onhan hän esimerkiksi esittänyt maaseudun teiden auraamisen lopettamista, vaikka maaseudun tiet ovat paljolti yksityisteitä, joiden aurauksen hoitavat osakkaat omalla kustannuksellaan. Tuokin esimerkki osoittaa, kuinka täydellinen tietämättömyys ja ymmärtämättömyys johta ehdottomaan kannanottoon. Syynä ylimielisyys ja viha, jota MPP kokee maaseutua kohtaan, ja joka on niin selkäytimessä hänellä, ettei itse raukka sitä edes tajua.

      Maaseudulla ei tunnettu kateutta noita velka-Volvolla kotiseudulleen lomailemaan tulleita Ruotsin siirtolaisia kohtaan. Päinvastoin, oltiin iloisia kun he eivät olleet unohtaneet kotiseutuaan. Kaupungeissa, siellämissä MPP on elänyt ja josta hän maailmaa katseli, varmasti kateutta olikin. Tässäkin nähdään MPP:n tynnörissä eläminen, kun hänen ahtaassa elinpiirissään oltiin kateellisia, hän kuvittelee niin olleen muuallakin.

      MPP:n kertakaikkinen ymmärämättömyys muuta kuin omaa viiteryhmää kohtaan on hämmästyttävää. Mutta hyvä esimerkki siitä, miksi ihmisten tulisi laajentaa maailmankuvaansa ettei jää tuollaisen heikon ymmärryksen

      • Anonyymi

        En sentään usko MPP olevan Kapin alter ego. Vaikka teksti on yhtä tyhjää ja yhtä pitkää jaaritusta, on siinä kuitenkin eroakin.

        Vaikka Sanna Marinin bilesekoilun liittäminen Helsinki-vihaan, tai 1960 luvun Ruotsiin muutolla asian perustelu on kapimaista typeryyttä, ei Kapi pysty edes tuohon

      • Anonyymi

        Kolbeon loisiva kepulainen pskanapuhuja nolla joka on kahminut virkoja itselleen
        sellainen läskiprese aina ylistää eliittiä ja haukkuu tavisten vihaa Stadia kohtaan
        koska on itse nauttinut ylikohtuuden ylietuja

      • En nyt muista tuota tynnyrivertausta, mutta onhan siinä toki perääkin. Maaseudulla on eletty omissa oloissaan ja muun maailman tuntemus on heikkoa, jolloin kaikenlaiset luulottelut pääsevät vallalle. Käsitykseni maaseudusta ei ole peräisin 1950-luvulta. Pohdin avauksessani mm. suuren muuttoliikkeen taustasyitä ja ne ovat toki peräisin noilta vanhoilta ajoilta. Maaseudulta pois oli siis työntöä ja samaan aikaan kaupunkeihin vetoa.

        En ole tainnut esittää teiden auraamisen lopettamista vaan kirjoittanut, että mm. teiden auraaminen tulee vähän ajetuilla teillä kalliiksi kilometriä kohden suhteessa siinä autoilevien määrään. Maaseudulla on toki yksityisteitäkin, mutta on myös paljon yleisiä teitä. Onhan minulla ollut ja on mökkejä maaseudulla, joten tunnen kyllä nuo yksityistieasiat, kun olen sellaisissa ollut osakkaanakin. Mutta ne ovat paikallisia pikkuteitä, joita käyttävät lähinnä vain niiden varrella asuvat ja postiauto. Esim. omalta mökiltäni on yksityistietä parisataa metriä yleiselle kylätielle, jota sitten hurutellaan parisen kilometriä ja seuraavaa vähän suurempaa paikallistietä 10 km, niin jo päästään pikku taajamaan, missä on ruokakauppa. Monesti nuo etäisyydet ovat vielä paljon pitempiä sen lähikaupan löytämiseksi. Mökkiläisenä olen maksellut osani tien hoidosta, vaikka se suurin vuosittainen kustannuserä on lumen auraus, jota en tarvitse, kun en talvella käy.

        Kirjoituksesi on nyt mitä on eikä se juuri olisi ansainnut vastaamista, mutta vastasin nyt säälistä kuitenkin. Hesarin artikkelin tieteellisen panoksen antoi kepulainen Laura Kolbe. Ehkä kepulaisena on sitten erityisen maaseutuvihamielinen. Ja on toki hyvä muistaa, että nykyisistä Helsingin asukkaista moni on kotoisin maaseudulta. Olin itsekin hiukan yllättynyt tuossa kirjoituksessa kerrotuista kokemuksista helsinkiläisiä kohtaan. Tällä palstallahan se ei ole vierasta, mutta en uskonut sen olevan noin yleistä. Itseäni ei ole maaseudulla kylläkään kohdeltu helsinkiläisyyden takia huonosti ainakaan omasta mielestäni. Toki ventovieraat eivät varmaan yleensä tiedäkään mistä kukin on kotoisin. Kerran sain kauppiaalta Lapissa tympeää kohtelua, mutta en osaa sanoa mistä se johtui, kun en ehtinyt muuta sanoa, että haluaisin ostaa kupin kahvia ja munkin jota puoti kyltissään mainosti. Päinvastaisia kohtaamisia on ollut varmaan tuhat tätä yhtä vastaan, joten tympeys lienee ollut melkoinen poikkeus.

      • Mielipidepankki kirjoitti:

        En nyt muista tuota tynnyrivertausta, mutta onhan siinä toki perääkin. Maaseudulla on eletty omissa oloissaan ja muun maailman tuntemus on heikkoa, jolloin kaikenlaiset luulottelut pääsevät vallalle. Käsitykseni maaseudusta ei ole peräisin 1950-luvulta. Pohdin avauksessani mm. suuren muuttoliikkeen taustasyitä ja ne ovat toki peräisin noilta vanhoilta ajoilta. Maaseudulta pois oli siis työntöä ja samaan aikaan kaupunkeihin vetoa.

        Täytyy vielä lisätä tuohon helsinkiläisen kohteluun omalta osaltani, että mitä pohjoisemmaksi ja syrjemmäksi mentiin, sen parempaa kohtelua sain työasioissa. Jos meni tuollaiselle paikkakunnalle, siellä kuskattiin samantien katsomaan paikkakunnan nähtävyydet, saunottiin ja kaljoteltiin. Helsingissä taas hyväksi kokemani tapa oli uhata varsinkin virkamiestä sillä, että saapuu itse paikan päälle keskustelemaan jostakin asiasta. Siitä virkamiehet eivät yleensä pidä ja sen torjumiseksi asia sitten hoituu nopeammin.

        Nämä ovat yleistyksiä ja omiin työkokemuksiini perustuvia, mutta pitkältä ajalta, joten ehkä niissä on ainakin toinen puoli totta.

      • Anonyymi
        Mielipidepankki kirjoitti:

        En nyt muista tuota tynnyrivertausta, mutta onhan siinä toki perääkin. Maaseudulla on eletty omissa oloissaan ja muun maailman tuntemus on heikkoa, jolloin kaikenlaiset luulottelut pääsevät vallalle. Käsitykseni maaseudusta ei ole peräisin 1950-luvulta. Pohdin avauksessani mm. suuren muuttoliikkeen taustasyitä ja ne ovat toki peräisin noilta vanhoilta ajoilta. Maaseudulta pois oli siis työntöä ja samaan aikaan kaupunkeihin vetoa.

        En ole tainnut esittää teiden auraamisen lopettamista vaan kirjoittanut, että mm. teiden auraaminen tulee vähän ajetuilla teillä kalliiksi kilometriä kohden suhteessa siinä autoilevien määrään. Maaseudulla on toki yksityisteitäkin, mutta on myös paljon yleisiä teitä. Onhan minulla ollut ja on mökkejä maaseudulla, joten tunnen kyllä nuo yksityistieasiat, kun olen sellaisissa ollut osakkaanakin. Mutta ne ovat paikallisia pikkuteitä, joita käyttävät lähinnä vain niiden varrella asuvat ja postiauto. Esim. omalta mökiltäni on yksityistietä parisataa metriä yleiselle kylätielle, jota sitten hurutellaan parisen kilometriä ja seuraavaa vähän suurempaa paikallistietä 10 km, niin jo päästään pikku taajamaan, missä on ruokakauppa. Monesti nuo etäisyydet ovat vielä paljon pitempiä sen lähikaupan löytämiseksi. Mökkiläisenä olen maksellut osani tien hoidosta, vaikka se suurin vuosittainen kustannuserä on lumen auraus, jota en tarvitse, kun en talvella käy.

        Kirjoituksesi on nyt mitä on eikä se juuri olisi ansainnut vastaamista, mutta vastasin nyt säälistä kuitenkin. Hesarin artikkelin tieteellisen panoksen antoi kepulainen Laura Kolbe. Ehkä kepulaisena on sitten erityisen maaseutuvihamielinen. Ja on toki hyvä muistaa, että nykyisistä Helsingin asukkaista moni on kotoisin maaseudulta. Olin itsekin hiukan yllättynyt tuossa kirjoituksessa kerrotuista kokemuksista helsinkiläisiä kohtaan. Tällä palstallahan se ei ole vierasta, mutta en uskonut sen olevan noin yleistä. Itseäni ei ole maaseudulla kylläkään kohdeltu helsinkiläisyyden takia huonosti ainakaan omasta mielestäni. Toki ventovieraat eivät varmaan yleensä tiedäkään mistä kukin on kotoisin. Kerran sain kauppiaalta Lapissa tympeää kohtelua, mutta en osaa sanoa mistä se johtui, kun en ehtinyt muuta sanoa, että haluaisin ostaa kupin kahvia ja munkin jota puoti kyltissään mainosti. Päinvastaisia kohtaamisia on ollut varmaan tuhat tätä yhtä vastaan, joten tympeys lienee ollut melkoinen poikkeus.

        Tynnörivertauksessa tuo osa, jossa todetaan kuinka sinä elät tynnörissä jopa ilman tapinreikää, on se oleellisin. Ja sen vahvistit taas upeasti. Ymmärrys nolla hyvä olla, se on tapasi asiaa käsitellä

        Mitä Hesarin juttuun tulee, niin se pohjasi yhden Jyväskylään muuttaneen mutu kokemuksiin. Lisäksi oli haalittu vastauksia muutama viikko sitten pidetystä kyselystä, jossa nimenomaan pyydettiin näitä kokemuksia Helsinki-vihasta. Toki niitä saa jos erityisesti niitä pyytää. Niin tollo sinäkään tuskin olet, ettet ymmärrä tuota jutun taustoitusta, vai oletko sittenkin?

    • Anonyymi

      Työtätekevät suomalaiset vain halveksivat heidän rahoillaan eläviä loisi ei se mitään Helsinki vihaa ole.

      • Anonyymi

        juuri näin kolbet nuolevat eliittiä ja lyövät työtätekeiviä koska ovat itseloisijaeliitin palkkalaisia

      • Mutta eiväthän hesalaiset elä maaseudun kustannuksella. Asiahan on ihan päinvastoin. Kannattaa tutkailla valtionosuusjärjestelmän rahavirtojen suuntaa. Siitä se hyvin selviää, että missä on maksajat ja missä saajat.

      • Anonyymi
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Mutta eiväthän hesalaiset elä maaseudun kustannuksella. Asiahan on ihan päinvastoin. Kannattaa tutkailla valtionosuusjärjestelmän rahavirtojen suuntaa. Siitä se hyvin selviää, että missä on maksajat ja missä saajat.

        Sinä katsot vain julksia budjettivirtoja. Demari kun olet niin muusta et ymmärrä

        Jos mietit miten tuotannon virrat kulkevat, ja miten esim. vientitulot muodostuu, kuva onkin toinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä katsot vain julksia budjettivirtoja. Demari kun olet niin muusta et ymmärrä

        Jos mietit miten tuotannon virrat kulkevat, ja miten esim. vientitulot muodostuu, kuva onkin toinen.

        "Jos mietit miten tuotannon virrat kulkevat, ja miten esim. vientitulot muodostuu, kuva onkin toinen."

        Ja sinulla on varmaan laittaa jotain lukuja näiden väitteiden todisteeksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jos mietit miten tuotannon virrat kulkevat, ja miten esim. vientitulot muodostuu, kuva onkin toinen."

        Ja sinulla on varmaan laittaa jotain lukuja näiden väitteiden todisteeksi?

        Voit aivan itse tutustua esim. Tilastokeskuksen vienti- ja tuontitilastoihin.

        Vuonna 2021 maakunnista ylivoimaisesti negatiivisin tase, siis tuonti ylittää viennin, on Uudellamaalla. Lähes kaikki muut maakunnat, piskuista Kainuuta myöten, vievät enemmän kuin tuovat. Ne siis pitävät yllä Suomen kauppatasetta, kun Uusimaa sitä heikentää merkittävästi.

        "Voit aivan itse tutustua esim. Tilastokeskuksen vienti- ja tuontitilastoihin."

        Tosin heillä ei ole mitään tuollaista tilastoa. Ja tullihan näistä pitää kirjaa, ei tilastointikeskus.

        Mutta voitko laittaa linkin tuohon väittämääsi tilastoon. Kiitos.

        Vastaan itselleni; tämä tilasto tosiaan löytyy Tullin sivuilta.

        https://tulli.fi/-/tavaroiden-ulkomaankauppa-maakunnittain-vuonna-2021

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voit aivan itse tutustua esim. Tilastokeskuksen vienti- ja tuontitilastoihin.

        Vuonna 2021 maakunnista ylivoimaisesti negatiivisin tase, siis tuonti ylittää viennin, on Uudellamaalla. Lähes kaikki muut maakunnat, piskuista Kainuuta myöten, vievät enemmän kuin tuovat. Ne siis pitävät yllä Suomen kauppatasetta, kun Uusimaa sitä heikentää merkittävästi.

        "Ne siis pitävät yllä Suomen kauppatasetta, kun Uusimaa sitä heikentää merkittävästi."

        Niin puhut uudesta maasta, kun aiheena on Helsinki. Kai tajuat että ne ovat kaksi eri asiaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voit aivan itse tutustua esim. Tilastokeskuksen vienti- ja tuontitilastoihin.

        Vuonna 2021 maakunnista ylivoimaisesti negatiivisin tase, siis tuonti ylittää viennin, on Uudellamaalla. Lähes kaikki muut maakunnat, piskuista Kainuuta myöten, vievät enemmän kuin tuovat. Ne siis pitävät yllä Suomen kauppatasetta, kun Uusimaa sitä heikentää merkittävästi.

        Ja tämähän johtuu siitä että kolmesta suurimmasta vientisatamasta sijaitsee uudellamaalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tämähän johtuu siitä että kolmesta suurimmasta vientisatamasta sijaitsee uudellamaalla.

        Tarkoitin tietysti että "vienti-ja tuontisatamista".

        Mutta sinä taidat olla hyvä esimerkki tästä Helsinki- vihasta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitin tietysti että "vienti-ja tuontisatamista".

        Mutta sinä taidat olla hyvä esimerkki tästä Helsinki- vihasta?

        Eli väitätkö, että Uudellamaalla satamissa on tuontia ja muualla vientiä, vai mitä tahdot sanoa.

        Tilastossa on kirjattu tuotannon arvo joka kussakin maakunnassa viedään/tuodaan. Ei sitä minkä sataman kautta tavara kulkee.

        Muissa maakunnissa siis tuotetaan vientiin enemmän arvoa kuin mitä tuonnin arvo on. Milä on oikein hyvä asia ja mikä pitää yllä positiivista kauppatasetta.

      • Anonyymi
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Mutta eiväthän hesalaiset elä maaseudun kustannuksella. Asiahan on ihan päinvastoin. Kannattaa tutkailla valtionosuusjärjestelmän rahavirtojen suuntaa. Siitä se hyvin selviää, että missä on maksajat ja missä saajat.

        Asia ei ole alkuunkaan noin yksinkertainen.

        Valtionosuusjärjestelmä on olemassa siksi, koska

        (A) valtio on laissa säätänyt kunnille velvollisuuksia tuottaa nk. hyvinvointipalveluja

        (B) valtio on joihinkin kuntiin, erityisesti hesaan, rakentanut infraa, jota noiden pakollisten hyvinvointipalvelujen tuottamiseen tarvitaan

        (C) kunnat, joihin valtio on rakennuttanut ison määrän infraa, jota tarvitaan hyvinvointipalveluihi, voivat tuottaa nuo palvelut paljon halvemmalla kuin ne kunnat, joihin tuota infraa ei ole valtion sponsoroimana rakennettu

        Valtionosuusjärjestelmä toisin sanoen tasaa sitä, että valtion rahoilla on tehty toisille kunnille halvemmaksi tuottaa pakolliset palvelut kuin toisille kunnille.

        Valtionosuusjärjestelmä kuitenkin korvaa vain pienen osan taloudellisesta hyödystä, jota kunnat joihin infra on rakennettu, ovat saaneet tuon infran kautta. Varsinkin kunnat, joihin on perustettu paljon tuollaista infraa, esim. hesa, hyötyvät infrasta muutenkin kuin halvempina palveluiden tuotantohintoina. Infra tuottaa rakentamisvaiheessa työpaikkoja, niiden ylläpito tuottaa työpaikkoja, ja niiden henkilöstö tuottaa työpaikkoja. Valtionosuusjärjestelmä alikompensoi valtion aiheuttamia kuntien välisiä eroja.

        Valtionosuusjärjestelmän lukujen tutkaileminen ei riitä. Pitää myös ymmärtää, mikä niiden merkitys on.

    • Anonyymi

      Lähinnä tulee mieleen tuota vuodatusta lukiessa ne kymmenet kerrat kun mpp on haukkunut kepusuomea ja sen eläjiä.

      Tottakai se on kirvoittanut kommentteja, jotka ovat saaneet tämän kukkaruukkuviljelijän tukehtumaan kiukkuunsa.

      • Anonyymi

        Onhan MPP esittänyt täydellisellä tietämättömyydellä maataloudesta paljonkin hyviä avauksia. MPP:n korkean akateemisen ymmärryksen mukaan kukkapurkissa parvekkeella viljely on tärkeä keino Suomen ruokahuollon turvaamiseksi. Ilman maataloustukia.

        Riisi- ja makaronivarastojen varaamista usean vuoden tarpeiksi on niinikään osa MPP:n hahmottamaa stragiaamme. Missään tapauksessa MPP:n mukaan ei tule varastoida esim. kotimaisia kaurahiutaleita tai ohrasuurimoita, vaan nimenomaan riisiä, joka on tuontitavaraa.

    • Anonyymi

      Stadia hallitsee vetelä viherpskasakki koska
      useiden yritysten eduskunnan sun muiden maksajien pääkonttorit ovat Stadissa
      ja ne saavat kuntaveroja joilla hyysäävät matuja kaupunginjohtajiksi ja Soininvaaran sukua kuten senakkaa kirjastojohtajaksi

      Osaa ne keputkin kepulainen löytyi pskahuusista Sveitsistä
      NOUSIAINEN ehti pakoilla poliisia puolitoista vuotta, kunnes Helsingin Sanomien toimittajat löysivät hänet autiosta hiihtokeskuksesta Sveitsin Alpeilta viime marras­kuussa. Poliisit ottivat hänet kiinni lentokoneesta hänen palatessaan Suomeen. Perttu Nousiainen hukkasi Nuoriso­säätiön miljoonat ja katosi mystisesti – HS löysi poliisia piileskelevän karkurin autiosta hiihto­keskuksesta Sveitsistä

      NUORISOSÄÄTIÖ on keskustanuorten vuonna 1961 perustama yleishyödyllinen säätiö. Sen tehtävä on tarjota maaseudulta kaupunkeihin tuleville vähävaraisille nuorille kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja.

      Nuorisosäätiön epäillään tehneen vuosina 2015–2018 lukuisia ylihintaisia tontti- ja kiinteistökauppoja sekä säätiölle epäsuotuisia vuokrasopimuksia ja omaisuuden myyntejä, joista näyttää valuneen rahaa miljoonakaupalla hämäräliikemiesten taskuihin.

      Säätiön uuden johdon mukaan Haaro ja Nousiainen saivat aikaan kymmenien miljoonien eurojen tappiot, mikä lähes tuhosi säätiön.

      Talousrikokset

      Myös Nuorisosäätiön entinen toimitusjohtaja Aki Haaro aikoo tunnustaa oikeudessa törkeät talousrikoksensa – Perttu Nousiaisen oikeudenkäynti on tiistaina
      Pitkään viranomaisia pakoillut Perttu Nousiainen on saamassa tunnustamisella kolmanneksen alennuksen tuomioonsa. Samalla sovitaan vahingonkorvauksista.

      • Anonyymi

        "pääkonttorit ovat Stadissa ja ne saavat kuntaveroja"

        Miksi ne saisivat? Eihän Suomessa yritykset maksa veroja sen mukaan missä niiden pääkonttori on vaan missä niiden toiminta on.

        Ja miten nämä nuorisosäätiön rikolliset liittyvät mitenkään tähän aiheeseen?

        Tottakai maksaa et tiedä mitään

        KEPULAINEN EI TIEDÄ EDES SITÄ ETTÄ VEROT MAKSETAAN PÄÄKONTTORIKUNTAAN

        KEPUILLE JOS ANTAA RAHAA NIIN NE MENEVÄT VARKAILLE KUIN NUORISOSÄÄTIÖSSÄ

    • Kuten tuossa jo todettiinkin, Hesarin juttu perustuu lehden toimituksen saamiin vastauksiin omaan kysymykseensä "millaista Helsinki-vihaa lukijat ovat kohdanneet" ja toki niitä saa, jos erityisesti niitä pyytää. Niin saisivat myös Maaseudun Tulevaisuus maaseutuvihasta, Savon Sanomat savolaisvihasta ja Turun Sanomat turkulaisvihasta, jos järjestäisivät yhtä lapsellisia kyselyjä.

      https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009006854.html

      Esimerkiksi poimitulla Erna Puomilla taitaa olla vähän heikko itsetunto. Ainakaan mikään tieteellinen fakta tuo hänen perustelunsa ”Sen huomasi ihmisten ilmeistä, eleistä ja puheista” ei ole.

      Omana opiskeluaikanani oli yleinen tapa toiseen nuoreen tutustuessa kysyä, mistä tämä on kotoisin. Ei siihen kysymykseen mitään arvottamista, eikä ennakkoluuloja liittynyt, kunhan antoi aineksia jatkaa small talk -keskustelua ihan samalla tavalla kuin ensimmäinen kysymys, mitä opiskelet. Oli mukava kommentoida, että "kiva paikkakunta, olen käynyt siellä".

      Laura Kolbe ei muuten tuossa jutussa syytä Helsinki-vihasta, vaan kysyttäessä yrittää hahmottaa tiedenaisen lailla syitä hypoteettiseen olettamukseen, miksi ristiriitoja tältä pohjalta voi olla. Vähän turhan kaukaa historiasta ja jopa kansainvälisestikin niitä kyllä hakee. Omasta mielestäni kuitenkin tuo "monet mieltävät, että Helsinki on virkamiesten ja eliitin kaupunki" osuu kohdalleen edelleen. Vihamielistä tuhahdusta "Helsingin herrat" eivät käytä vain maalaiset, vaan myös vaikkapa tamperelaiset ja turkulaiset. Tavallisia helsinkiläisiä sillä ei kuitenkaan tarkoiteta.

      • Anonyymi

        Helsinki viha, se on vähän samanlainen kuin kylien väliset nuorten välienselvittelyt maaseudulla tai kaupunginosajengien väliset yhteenotot kaupungissa. Enemmän siinä on sitä, että tavalla tai toisella ärsytetään vastapuolta. Joko ylimielisellä käytöksellä, sanallisella herjaamalla tai jollain muulla tavalla.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Sama hyvinvointi on tulossa myös Helsinkiin, pääministeri näyttää mallia.

    • Anonyymi

      Olet kyllä oikeassa tässäkin asiassa. Itse täysin maaseudulta, lapset taas opiskelleet Helsingissä ja molemmat osittain ulkomailla. Mutta se mikä ihmetyttää, on näiden kepulaisten itku ja valitus. Helsingin kautta suomalaiset on jalostuneet ja kasvavneet. Molemmat omat lapset toinen Sveitsiin ja toinen saksaan, molemmat kävi kohde maissa tohtorin tutkinnon. Mutta jos olisivat tännen jääneet, sääliksi kävisi. Mutta tuo Hkin haukkuminen, se on upea paikka, en asu itse siellä, mutta pidän siellä käymisestä todella paljon ja upeita ihmisiä!

      • Anonyymi

        Kehut MPP:n olevan täysin oikeassa tässä asiassa. Siis maaseudulla asuvien vihasta Helsinkiä kohtaan.

        Sanot asuvasi maaseudulla, tunnistitko siis itsesi tuosta vihasta, vai miksi olet samaa mieltä, kirjoituksi muu osa kun kertoo toisenlaista?

        Tässä keskusteluketjussa on käyty debattia vastailmiöstä, eli helsinkiläisten vahvasta maaseutuvihasta, jota MPP edustaa oikein hyvin.

    • Anonyymi

      paskavarvaskepu ei tiedä ylhäällä
      että pääkonttori kerää verot

      eli yritykset ja yhteisöt maksavat yhteisöveronsa siihen kuntaan, jossa niiden pääkonttori on

      Suurin osa yhteisöverosta menee valtiolle,

      jokin osa palautuu kunnille sen mukaan paljonko yrityksellä on työntekijöitä kyseisessä kunnassa

      SIKSI HELSINKI SAA KIVASTI RAHAA JA SE TUKEE VIHREITÄ JOTKA OVAT YRITYSVASTAISIA

      TIETTY katastrofi olisi jos annettasiiin kepulle ja nuorisosäätiön pskavarpaille

    • Anonyymi

      Enpä ole tiennytkään Helsinki- vihasta tai mistään maakuntavihastakaan. YLE:n uutisissa tänään sanottiin maakuntien vaikeuttavan maallemuuttoa asettamalla vaatimuksia asunnoille. Asunnoille, jotka otettaisiin käyttöön tulijoiden toimesta, jos esim. huonekorkeus olisi 5 cm isompi.

      Epäillen muuttaisin maalle, siellä koulutetaan ihmisiä hyödyntämään kesäasukkaita. On ollut yrittäjillekin jotakin "kummitoimintaa". Alanpa ymmärtää kummallisen kohtelun kohteeksi joutumistani. Missä muuten se marjaraivo riehui?

      • Anonyymi

        En usko, että,mikään kunta vaikeuttaa maallemuuttoa, ennemminkin ne pyrkivät saamaan ihmisiä muuttamaan enenevässä määrin maalle.

        Eikä ainakaan millään huonekorkeudella. Helsingissä Bresnevin ajan Neuvostoliitosta mallia ottanut äärbyrokraattinen rakennusvalvonta saattaa jotain huonekorkeus rajoituksia laittaa, muualla mennään terveellä järjellä.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Hesan paskahousut on pahimmat loiset koko Suomessa.
      Siksi hesalaisia inhotaan.
      Hesa: 200 vuotta loisimista Suomessa.

      • Tätä juuri avauksessani tarkoitin, kun sanoin tälläkin palstalla Helsinki-vihaan törmää tämän tästä. Tässäkin ketjussa sinun ja joidenkin muiden kirjoitukset ovat siitä oivallisia esimerkkejä. Tosiasia on kuitenkin se, että vaikkapa verotietoja tutkailemalla selviää, että maan varakkaimman väestön enemmistö asustaa nimenomaan Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla. Näin se on vähän kaikissa muissakin valtioissa. Vauraus on keskittynyt paljolti maan pääkaupunkiin ja muihin suuriin kaupunkeihin.

      • Anonyymi
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Tätä juuri avauksessani tarkoitin, kun sanoin tälläkin palstalla Helsinki-vihaan törmää tämän tästä. Tässäkin ketjussa sinun ja joidenkin muiden kirjoitukset ovat siitä oivallisia esimerkkejä. Tosiasia on kuitenkin se, että vaikkapa verotietoja tutkailemalla selviää, että maan varakkaimman väestön enemmistö asustaa nimenomaan Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla. Näin se on vähän kaikissa muissakin valtioissa. Vauraus on keskittynyt paljolti maan pääkaupunkiin ja muihin suuriin kaupunkeihin.

        Ei tuo viittaamasi kirjoitus yllä lähellekään sitä maaseutuvihaa jota vaikkapa sinä edustat.

        Vihan lisäksi tuo rikkauteen ja varallisuuteen vetoaminen osoittaa sitä ylenkatsomista, josta nimenomaisesti helsinkiläisiä syytetään. Vihreäthän siinä ovat ylivertaisia, mutta osoitat demareistakin heitä löytyvän.

        Sinultakin unohtuu tuo vaurauden kääntöpuoli, ei tarvitse kuin mennä ikuisen vapun aukiolle tai Hakaniemeen tai Puhoksen ostarille kun näkee myös sen puolen. Maaseudulla on ongelmansa mutta pienet verrattuna kaikkiin Helsingin sosilaalisiin ongelmiin, turvallisuusongelmista tai epäsiisteydestä nyt puhumattakaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei se, että Helsingissä ja Uudellamaalla on keskimäärin parempituloisia asukkaita kuin muualla Suomessa ole mitän "ylenkatsomista" vaan fakta. Helsingissä asuu 11% suomalaisista ja he maksavat n. 20% valtion tuloveroista.

        Pääkaupunkiseudullakin on paljon sosiaalisia ongelmia, mutta niiden kustannukset katetaan pääkaupunkiseudulta perittäviltä veroilla ja tämän lisäksi niistä veroista riittää vielä muunkin Suomen ongelmien ratkaisuun.

        Jos "maaseudun" ja PK-seudun välistä vastakkainasettelua halutaan vähentää, niin valehtelulla se ei onnistu - ja valehtelulla tarkoitan tuossa yllä olevan kaltaista öyhötystä siitä miten Helsinki "loisii".

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Se, että Helsingissä ja Uudellamaalla on keskimäärin parempituloisia asukkaita kuin muualla Suomessa ei liity millään tavalla väitettyyn Helsinki vihaan. Sen esiintuonti osoittaa vain kirjoittajan ylenkatseen, ja sen, että hän (siis MPP) osoittaa typeryyttään perustelemalla luulemaansa maakuntien Helsinki-vihaa varallisuuseroilla.

        Jos sitä Helsinki vihaa on, niin sen syy on juuri tuollainen ylenkatsominen ja varallisuudella rehvastelu jota MPP harrastaa. Hän ressukka luulee, että ihmisten onnellisuutta mitataan varallisuudella.

        Sinusta siis se, että kirjoitetaan "Hesan paskahousut on pahimmat loiset koko Suomessa" on asiallista kritiikkiä eikä osoita minkäänlaista Helsinki-vihaa, mutta jos toeteaa sen faktan, että PK-seutu ja Uusimaa rahoittaa maksamillaan veroilla muun Suomen palveluita osoittaa
        "ylenkatsomista ja rehvastelua".

        Kun raha ei kerran tuo onnea, niin ehkä pienemmät tulonsiirrot PK-seudulta maakuntiin riittäisi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se, että Helsingissä ja Uudellamaalla on keskimäärin parempituloisia asukkaita kuin muualla Suomessa ei liity millään tavalla väitettyyn Helsinki vihaan. Sen esiintuonti osoittaa vain kirjoittajan ylenkatseen, ja sen, että hän (siis MPP) osoittaa typeryyttään perustelemalla luulemaansa maakuntien Helsinki-vihaa varallisuuseroilla.

        Jos sitä Helsinki vihaa on, niin sen syy on juuri tuollainen ylenkatsominen ja varallisuudella rehvastelu jota MPP harrastaa. Hän ressukka luulee, että ihmisten onnellisuutta mitataan varallisuudella.

        En vastauksessani puhunut mistään onnellisuuden mittaamisesta vaan se oli vastaus kirjoitukseen, jossa virheellisesti väitettiin Helsingissä asuvien loisivan muiden kustannuksella.

      • Anonyymi
        Mielipidepankki kirjoitti:

        En vastauksessani puhunut mistään onnellisuuden mittaamisesta vaan se oli vastaus kirjoitukseen, jossa virheellisesti väitettiin Helsingissä asuvien loisivan muiden kustannuksella.

        Loisimisen voi ymmärtää monella tavalla, kuten tiedät.

        Voidaan sanoa maakuntien ihmisten loisivan Helsingin kustannuksella, tai sanoa helsinkiläisten loisivan maakuntien kustannuksella. Molemmat ovat oikein jos asian oikein ymmärtää ja osaa katsoa asian eri puolia.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Ei se, että Helsingissä ja Uudellamaalla on keskimäärin parempituloisia asukkaita kuin muualla Suomessa ole mitän "ylenkatsomista" vaan fakta. Helsingissä asuu 11% suomalaisista ja he maksavat n. 20% valtion tuloveroista.

        Pääkaupunkiseudullakin on paljon sosiaalisia ongelmia, mutta niiden kustannukset katetaan pääkaupunkiseudulta perittäviltä veroilla ja tämän lisäksi niistä veroista riittää vielä muunkin Suomen ongelmien ratkaisuun.

        Jos "maaseudun" ja PK-seudun välistä vastakkainasettelua halutaan vähentää, niin valehtelulla se ei onnistu - ja valehtelulla tarkoitan tuossa yllä olevan kaltaista öyhötystä siitä miten Helsinki "loisii".

        Ne verotulot on hesassa, koska poliittinen ja taloudellinen eliitti on kohdentanut aikoinaan infrastruktuurirahoitusta valtavia summia hesaan.

        Jos vastaavia investointeja olisi tehty muualle, niin myös muualla oltaisiin näennäisiä "verojen maksajia".

        Siitä hesaviha varmaankin osin johtuu. Hesalaiset unohtaa, että heidän tuottavuutensa on rakennettu niin, että on päätetty olla rakentamatta edelltytyksiä tuottavuudelle muualla.

      • Mielipidepankki kirjoitti:

        Tätä juuri avauksessani tarkoitin, kun sanoin tälläkin palstalla Helsinki-vihaan törmää tämän tästä. Tässäkin ketjussa sinun ja joidenkin muiden kirjoitukset ovat siitä oivallisia esimerkkejä. Tosiasia on kuitenkin se, että vaikkapa verotietoja tutkailemalla selviää, että maan varakkaimman väestön enemmistö asustaa nimenomaan Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla. Näin se on vähän kaikissa muissakin valtioissa. Vauraus on keskittynyt paljolti maan pääkaupunkiin ja muihin suuriin kaupunkeihin.

        Minun mielestäni Helsinki-viha on niin marginaalinen ilmiö, että pidän sitä höpön löpönä, mutta viha osaa sen väestöä kohtaan, herraviha, on vielä osittain myös tätä päivää, ikävä kyllä. Puhun nyt siis otsikosta poiketen herravihasta Helsingissä. Aloita pamflettini itsenäistymisen jälkeisestä ajasta:

        1. Alistettu rahvas

        Lahtariöyhökkäiden jäljiltä jäi läjittäin murhattua rahvasta. Tämä jätti alistetun ja vääryyttä kokeneen kansanosan muistiin kaunan, väkevän kaunan maalarinvalkoisen väestön olemassaolon oikeutusta kohtaan. Kyse oli vahvasta vihasta ja miksi maalarinvalkoisen... se näyttää valkoiselta mutta kun taustaksi laittaa puhtaan valkoisen, erottuu se enemmän kuin selkeästi taustastaan paljastaen todellisen olemuksensa.

        2. maailmansodan autuus

        Suomen kansa yhdistyi sotavuosina yhteisen vihollisen vaaran alla. Siitä alkoi massiivinen jälleenrakennus ja eheytyksen aika. Nyt kuitenkin elettiin vuosia, joina tehdastyö lisääntyi, väkiluku kasvoi jyrkästi ja poliittinen vastakkainasettelu samoin. Tämä toi herravihalle uudet kasvot. Viha oli suurelta osin todellista ja aitoa, vaikkei aiheuttanutkaan suurempia yhteenottoja.

        3 Svenska talande bättre folk

        Osa varakkaista suomenruotsalaisista, ja nimenomaan heistä, ottivat erittäin ylimielisen asenteen rahvasta kohtaan. No, vihaksihan sellainen pistää. Isän puolelta olen itsekin tuon öykkärikansanosan jälkeläisiä toisessa polvessa.

        4. Jenkkimoraalin nousu ja uho

        Viimeiset 20 vuotta varallisuus on enenevässä määrin reitittynyt yhä harvempiin käsiin. Paska liikku on se. Ja kun kerran Stadissa on niitä pääomakeskittymiä enemmän kuin muualla Suomessa, niin kyllähän tuo eriarvoistamisen airut olemassaolollaan pistää vihaksi. Ja taas puhun ihan todellisesta, yltyvästä vihasta kansamme syvien rivien uumenissa.

        Ja nyt niitä lohdun sanoja. Suomi yhteiskuntana ei ole moitteeton kasa yhteistä puuhastelua, mutta se on kuitenkin parhaita mitä tämä littumaa päällään kantaa. Eräänä merkittävänä koossapitävänä voimana pidän monipuoluejärjestelmäämme, joka vahvasti humanistisena kokonaisuutena tukee länsimaista oikeusvaltioperiaatetta kunnioittavan väestömme hyvinvointia ja järjestelmämme suurin vahvuus on se, että se ylläpitää moniarvoista yhteiskuntaa. Kaikkia tarvitaan, niin Kokoomusta, pienempiä oikeistohenkisiä puolueita, keskustaa, vihreitä, demareita kuin vassareita, ja jokunen yksittäinen kurkkutorvipuoluekin sopii joukkoon. Sinä MPP rummutit joskus kaksipuoluejärjestelmän ylivertaisuutta, minä en. Jäikö yksi suurista puolueista tyystin mainitsematta... no, se ei ollut vahinko se.

      • Anonyymi
        Aragoni kirjoitti:

        Helsinki viha on marginaali-ilmiö, olet täysin oikeassa.

        Herravihassa on kaksi ulottovuutta. Poliitikkoja kohtaan koettu viha, ja toisaalta rikkaita kohtaan.

        Poliitikkovihaa lisää se, että poliitikot itse lietsovat sitä toinen toistaan kohtaan. Esimerkki voidaan ottaa naapurista, jossa Ruotsidemokraatit nousi lähes suurimmaksi puolueeksi, koska kaikki muut puolueet lietsoivat vihaa sitä kohtaa. Vihan lietsonta nousi itseään vastaan, kansa äänestääkin vihan kohteeksi joutuneita. Meillä on samoja ilmiöitä lievempinä, mutta edelleen persuihin suhtaudutaan enemmän tunteella kuin järjellä. Katsokaa minkä tahansa vihreän poliitikon esiintymisiä.

        Lietsomatta ei synny tuo rikkaita kohtaan tunnettu vihakaan. Maamme suurin veroparasiitti, ay-liike, lietsoo vihaa niin yrittäjiä kuin varallisuutta keränneitä kohtaan. Näin vaikka ay-liike itse on yksi rikkaimmista sijoittajista tässä maassa - vieläpä verovapaasti, toisin kuin omilla rahoillaan sijoittavat. Ja mitä ay-liike edellä, sitä vasemmistopuolueet perässä. Katsokaa minkä tahansa vasemmistopoliitikon esiinntymisiä.

        Tuohon poliittiseen aspektiin jätän nyt tarttumatta. Jaa miksikö ? Noh, minun kuplassani on vain yksi puolue ja se on "räksyttäville koirille huutia" eli RKH. Kavitoivat kennelistit ry samoin kuin Kiinanpalatsikoirain laulukuoro ry ovat lähestyneet minua epäsovinnaisin elkein mutta silti: jos koira räksyttää, se on sannattava tai marinoitava.

    • Anonyymi

      Jostakin syystä maksumiehistä tai maksuhenkilöistä ei pidetä, ehkä se omatunto kolkuttaa elämisestä toisten kustannuksella ja viha kumpuaa siitä.

    • Anonyymi

      Asenteellinen ja kullttuurinen Helsinki-viha tulee ilmi lauseessa:
      "Asun paikassa-X ja minusta paikka-X on paras paikka asua ja elää enkä haluaisi missään tapauksessa asua paikassa-Y".

      Jos "Paikka-X" on vaikka Kuusamo ja "Paikka-Y" Helsinki, niin lause kuvastaa vain kotiseuturakkautta eikä siinä ole ylimielisyyttä tai "kuplassa elämistä" tms:
      "Asun Kuusamossa ja minusta Kuusamo on paras paikka asua ja elää enkä haluaisi missään tapauksessa asua Helsingissä."

      Sen sijaan jos "Paikka-X" on Helsinki ja "Paikka-Y" puolestaan Kuusamo, niin lause kuvastaa muun Suomen halveksuntaa, ylimielisyyttä ja "kuplassa elämistä" kaiken muun pahan ja ilkeän ohella! Eihän kenelläkään ole oikeutta sanoa "Asun Helsingissä ja minusta Helsinki on paras paikka asua ja elää enkä haluaisi missään tapauksessa asua jossain Kuusamossa."

      • Hieno huomio loogisuudesta ja sen puutteesta joidenkin kirjoituksissa.

      • Anonyymi

        Tuo väitteesi on puppua. Kyllä helsinkiläinen voi olla ylpeä asuinpaikastaan siinä missä kuusamolainen. Viha tulee esiin siinä, jos ryhdytään vaatimaan esim, julkisten palvelujen lopettamista toisaalla asuvilta, tai vaaditaan katujen kunnossapidon lopettamista Helsingissä koska siihen menee verorahaa.

        Asenteellinen ja kulttuurinen maaseutuviha tulee paremminkin esiin esim. Helsigin kaupunginvaltuuston puheenjohtajan lausahduksissa kuten parisen viikkoa sitten; "Ei hallituksen kuulu rahalla kannustaa ihmisiä runkk*****n Lieksassa", tai jo aiemmin hänen määritelmänsä maalla asumisesta: "Jos haluaa asua metsässä niin ole hyvä, mutta ihan turha odottaa samaa palvelutasoa ja metsässä on ankeata, ainoa syy muuttaa sinne on insesti ja se että kukaan ei kuule kun vaimo huutaa apua"

        Jos Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja lausuu tuollaisia, niin ei ihme, että muistakin helsinkiläisiä pidetään maaseutuvihamielisinä. Sitä en tiedä kuinka yleistä tuollainen ajattelu on, mutta tälläkin palstalla samansuuntaista on nähty. Toki pitää aina muistaa, että kyseinen valtuutettu on vihreä.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      En voi sietää sädiläisiä. Meitä on paljon samoin ajattelevia.

    • Anonyymi

      Miten joku elätti maakunnista myisi sellua maailmalla? Hyvä jos osaa nimensä kirjoittaa..
      Se niistä materiaalivirtojen arvoista.. aina tarvitaan osaajia ja jalostajia kauppaamaan rippikoulun käyneiden raaka-ainetuottajien tuotokset.

    • Anonyymi

      Niin gimis on stadi. <o.

    • Anonyymi

      Naurettavaa, että tästä aiheesta on edes tehty lehtijuttu. Tyhmää palstantäytettä.

      • Anonyymi

        Tässä vielä palstaan ihmeteltävää. Valtionkin suunnasta syrjitään stadilaisia. Valtion MML on ohjeistanut perimään vapaa-ajan asukkailta isompia yksityistiemaksuja kuin paikallisilta. Ei ihan suorasti vaan ovelasti ja maalla osataan tätä hyödyntää.

        Tarkoitit varmaan, että maanmittauslaitos on ohjeistanut perimään stadilaisilta isompia yksitystiemaksuja kuin muilta. Vapaa-ajan asukashan voi olla kirjoilla missä kunnassa vain.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1595
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1062
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1029
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      950
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      922
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      816
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      731
    Aihe