Olen seurannut salkkareita vuosia.
Ollut parempia ja huonompia kausia.
Mutta nyt tänään kyllä meni yli hilseen.
Homot himoissaan ja pariskunta täydessä vauhdissa kun pojanpoika tulee kotiin.
Tosi vastenmielistä ja yököttävää.
Mistä nuo käsikirjoittajat ovat löytyneet.
Pelkkää sexiä ja samat näyttelijät luuhaavat eri asunnoissa parinvaihtoviikoilla.
Miten tätä roskaa tulee parhaaseen katseluaikaan.
Ei ole lastenkatseltavaa, eikä kyllä aikuistenkaan.
Sanon salkkarisarjalla morjens.
Salkkarisarjalle morjens
29
754
Vastaukset
- Anonyymi
Sarja oli alunperin tehty nuorisolle, mutta sitä alkoikin katsoa mummut silmät pyöreänä. Surkeatasoinen sarja. Puupökkelö-amatöörinäyttelijät.
Ei todella kiinnostanut ekan vilkaisun jälkeen vuosikausia sitten.- Anonyymi
Muistan joskus kun alkoi koko ajan kuului rappu käytävässä MOI, MOI ärsyttävää.
En ole seurannut evvk. Ed on ollut viime vuodet kehnoa roskaa. Aivopesua alusta alkaen lapsille. Homottamista yms Lopetettava.
- Anonyymi
En oikein ymmärrä miksi en ole perehtynyt koko sarjaan, ei mitään käsitystä koko juonesta. Yleensä katson kaikista ainakin ensimmäisen jakson. Kun salkkarit on alkanut, on varmaan ollut jotain muuta niin etten ole edes huomannut.
- Anonyymi
Sellainen Emmerdale (vai mikä se on) on sama juttu. Kun se alkaa joskus alusta, alan katsomaan, sitä on niin kehuttu. Onko mielipiteitä siitä sarjasta. Jos häiritsee, kun siirryin toiseen sarjaan, niin annetaan olla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellainen Emmerdale (vai mikä se on) on sama juttu. Kun se alkaa joskus alusta, alan katsomaan, sitä on niin kehuttu. Onko mielipiteitä siitä sarjasta. Jos häiritsee, kun siirryin toiseen sarjaan, niin annetaan olla.
Hei. Olen katsonut Emmerdalea jo vuosia ja aina vaan viihdyn sen parissa oikein hyvin. Sarjassa on iloa ja surua, komiikkaa ja suurta dragediaa, jopa ajankohtaista osallistumista. Hyviä näyttelijöitä (ei mitään "kauniita ja rohkeita"). Suosittelen.
Salkkareita katselen "toisella silmällä" eikä minua häiritse lainkaan mitä siellä sekoilevat. Kroisimmaksi, epäuskottavammaksi ja huonommaksi muuttunut. Turha tekele. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei. Olen katsonut Emmerdalea jo vuosia ja aina vaan viihdyn sen parissa oikein hyvin. Sarjassa on iloa ja surua, komiikkaa ja suurta dragediaa, jopa ajankohtaista osallistumista. Hyviä näyttelijöitä (ei mitään "kauniita ja rohkeita"). Suosittelen.
Salkkareita katselen "toisella silmällä" eikä minua häiritse lainkaan mitä siellä sekoilevat. Kroisimmaksi, epäuskottavammaksi ja huonommaksi muuttunut. Turha tekele.Emmerdal on junttisarja.
- Anonyymi
Siinäpä on oppia nuorisolle. Jos naama ei miellytä niin kuula kalloon. Överiksi meni
- Anonyymi
Kehtaan kans tunnustaa seuranneeni salkkareita, parhaaseen katseluaikaan kun tulevat.
Onhan siinä pariskunnat heilutellu peittoa, ja homopojat keskenään aiemminkin.
Nyt kyllä oli samaan jaksoon laitettu huomioo erityisesti herättävästi.
Varmaan eri käsikirjoittajia, nyt tuntuu, mitä enää keksivät, että sarjaa jaksaisi katsoa.
On näyttelijät mitä on, mutta jotain juonentynkää aiemmin saatu katsoa miten jatkuu.
Nyt jotenkin tyssännyt. - Anonyymi
Mieshän sitä kirjoittaa, oikein Jenkeissä on opiskellut ......https://fi.wikipedia.org/wiki/Teemu_Salonen
Jossain jutussa (olikohan Apu-lehdessä) joskus mainittiin että aikuisten satua tekevät :D - Anonyymi
Itse en seranut mitään kotimaista Tv sarjaa nimpä aina kuulut virren kun lapsuden ystäviä kohtaan harvakseen.Ei voi mitään jutella kun et seuraa sitä ja sitä sarjaa. Myös kyseistä sarjaa. He ovat vuosia seuranet ilman arkista elämää ja uskovat kaikki on totta ja tätä päivää.
- Anonyymi
siellä juopotellaan myös liikaa, miten niiden vatsa kestää
- Anonyymi
Olen silloin tällöin vilkaissut sarjaa ja kun sen "näyttelijät" tekevät kertakaikkisen ala-arvoista työtä, ei pysty katsomaan. Tarkoitan tietenkin näyttelemisen tasoa, jota ei ole lainkaan. Täyttä soopaa ja uskonkin, että juuri nuo ällöjuonen käänteet saa ihmiset sarjaa seuraamaan, mitään muuta syytä en ole keksinyt
- Anonyymi
Aikuisetkin tarvii satuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aikuisetkin tarvii satuja.
Ihan varmasti ja niitähän riittää, aikuisten satuja. Mutta Salkkarit on laadultaa Ö-luokan sarja ja ainoa mikä siinä koukuttaa, on tuo älytön juonien punonta
- Anonyymi
Naiskennellaan ristiin rastiin sormuksesta riippumatta. Jos kuka tahansa on kenen tahansa kanssa samassa huoneessa niin yhtäkkiä huomataan miten olen voinut elää ilman sinua. Sormuksista riippumtta.
Siinäpä sitä on nuorisolle elämän ohjetta. Miksei vanhemmillekin. Sormuksista riippumatta- Anonyymi
No onko sormus ennenkään ollut este?
Siili - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No onko sormus ennenkään ollut este?
SiiliEi este vaan hidaste
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei este vaan hidaste
No ei välttämättä hidadtekaan kaikille.
Siili
- Anonyymi
Lopettaa laulukeikat, kouluttaunut terapeutiksi, alkaa päänupin hoitajaksi.
- Anonyymi
sarjan kirjoittaja on seko,
se lääkäriä esittäny nainen muka järkytty kuulemastaan
niin paljon että muka häipyi maisemista, hah hah haaaa,
normaali ihminen olisi heti ilmoittanu viranomaisille totuuden ja menny ilmoittamaan viattomalle Elinalle vai mikä sen nimi on en muista, että hän on ollu kokoajajan oikeassa,
varsinki lääkäri on a i na vastuullinen henkilö, ei olisi ikinä jättäny noin vastuuttomasti syyttömiä käsimään,- Anonyymi
Niin, se lääkäri näyttelijä käsikirjoitettu pois, koska oli raskaana.
Voihan joskus taas palata?) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, se lääkäri näyttelijä käsikirjoitettu pois, koska oli raskaana.
Voihan joskus taas palata?)Niin! Ihmettelen vaan sitä, miksi muille ei ole syytä, kerrottu. Nyt turhaan ihmettelevät ja odottavat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, se lääkäri näyttelijä käsikirjoitettu pois, koska oli raskaana.
Voihan joskus taas palata?)olishan se voinu ensin ilmoitta syyttömälle Elinalle että oli kokoajan oikeassa,
typerä sarja ja vielä typerämpi sarjan kirjoittaja, pyh,
- Anonyymi
Joo kannattaa ottaa tosissaan nämä sarjan näyttelijöiden tekemät asiat!
Näyttelijöille jopa tulleet sanomaan katsojat- Anonyymi
Mitä! Onhan ihmiset ja tapahtumat sarjassa totta! Kuka kehtaa muuta väittää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä! Onhan ihmiset ja tapahtumat sarjassa totta! Kuka kehtaa muuta väittää?
Onon. Näin tässä joku aika sitten Ismo Laitelaa, kysyin aikooko se vielä Jutan perässä juosta?
Sanoi ettei enää viitsi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onon. Näin tässä joku aika sitten Ismo Laitelaa, kysyin aikooko se vielä Jutan perässä juosta?
Sanoi ettei enää viitsi.Ehkä Ismo muisti, että Jutta oli joskus mies, joka sitten kääntyikin naiseksi.
Tuntuu oma elämä niin tavalliselta, kun salatuissa elämissä tapahtuu kaikkea jatkuvasti.
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.733394Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91901Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2241279- 1321111
- 1001033
- 60964
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil67956Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6915- 84899
- 34830