Ennenvanhaan sensei seilasi miljoonajahdeillaan kaikkialla maailmassa.
Phuketissa, Paraisilla, Sundomissa, Espanjassa, Saimaallakin (joissa kaikissa rantahuvila) ja ajoi yhden Azimutin tyttärelleenkin Thaimaasta Hesaankin. Välillä ei tiedetty missä merellä kulloinkin mennään mutta öljyt vaihdettiin itse ja kuksassa oli laatujuomaa.
Yläosattomat sukelluksenopettajat uivat jahtia ympäri kun kippari itse seisoi kannella sikaria tuprutellen ja nauraen, neuvojaan jakaen.
Moottoripyöriä ja autoja osteli kuin liukuhihnalta siinä määrin että autotalli piti laajentaa ja myös uima-allas laajennettiin 25 metriseksi. Tietenkin siinäkin uimahyppytorni ollen.
Phuketin merenrantahuvilalla oli säpinää ja venekerho vuokrasi myös sitä miljoonajahtia antaen sähköveneen kiitoslahjaksi isännälle. Paraisista ostettu kohtuumiljoonasaari on seissyt nyt vuosia tyhjänä ja upouutta uimahyppytornia ei käytä kukaan.
Vuoristokylpylä, hammasklinikka, kukkatarha, tatuointistudio, ravintolakonserni, Happy Days ravintola, kaikki nuo omissa kiinteistöissään ovat tarinoista kadonneet. Prosenttiliivijengistä emme ole kuulleet halaistua sanaakaan.
Jalopuutaloista kauhoja tekevä firma lienee kuitenkin voimissaan?
Mistä on oikein kyse? Onko karaten opetuskin tauolla vai mitä on meneillään?
Tähän osannee vastata Hua Hinin mies?
Seikkailut loppuneet?
16
52
Vastaukset
Yksinkertainen vastaus.
Pasasen pää on mennyt huonompaan kuntoon koko ajan ja hänen mielikuvitus ei ole enää samalla tasolla kuin ennen.
Myös häneltä itseltään on kadonneet Rolls Roycet, 900 neliön huvilat, uima-altaat, Nanan miljoonacondot, Jomtienin sijoitusasunto, Vaisalan patentit, valtava osakesalkku, titaani-amexkortti, kukkatarha, rihkamamyyntibisnes, Kaskisaaren asunto, merinäköala, hybridi-auto jne.
Sensei- persoonalla oli puolestaan Kulosaaressa miljoonahuvila, jonka hän antoi tyttärelleen. Pienenä yksityiskohtana siinä oli "kylpyläosaston pelisali" myös siinä rantahuvilassa.
"Molemmat" yksikkökaksikosta kertovat kaiken olevan "villalankaa ja aivopesua" rakkaille, kunnes jälleen eläkerahat kopsahtaa tilille. Silloin kaikki alkaa alusta ja vähän päälle.
Saaripasasen viimeiset saavutuksethan ovat korkeakoulututkinnot matematiikasta ja filosofiasta. Erikoisasiantuntija Jyväskylän Yliopistosta mahtavalla palkalla. Ura numero 11. jos olen pysynyt laskuissa mukana.
Yksinäisyys, sairaudet, viina, lääkkeet ja köyhyys ovat varsin nopeasti alamäkeen vievä yhdistelmä, kuten tässä on huomattu tämän sankarin kohdalla.- Anonyymi
Pasasen akan pojalla on nyt aivan kaamea krapula, pelkää ensin että kuolee ja sitten ettei kuolekaan. Kommenttinsa on murahtelua kolmella sanalla ja ei saa senssua päästään ulos ennenkuin on apteekissa käyty. Rahat loppu kaiketi.
Anoidiootti aamunsa ensimmäisenä ajatuksena kysyy mistä on kyse ja puolihomo urosnaaras Neiti tyttönen Pippelinen bellörffi jatkaa, joten kohteliaisuudesta vastaan.
Kyse on siitä, että Pattayan rakas ajattelee minua tänään, huomenna ja loppuelämänsä, eikä ole tarve ruokkia, aivopesu on tehnyt tehtävänsä.
Dille on edelleenkin tervetullut, mutta koska on vain paljon sanoja, niin antaapa olla.
- Anonyymi
Ei vastausta mitä tapahtui kummankin omaisuudelle ja lentäjäinsinöörin uralle?
- Anonyymi
Jätin autiolle saarelle tämän ruokapalkalla töissä olleen pilssin pesijän. En ole kuullut hänestä mitään sen jälkeen.
Kotikissallakin on laajempi reviiri kuin Hua Hinin paksukaisella. Vuokrakämppä - Villa Market - Khun Toy- ravintola - vuokrakämppä.
Tuota ympyrää kulkenut seitsemän vuotta ja kuvittelee olevansa Thaimaan erikoisasiantuntija.
Siinä ei paljoa tuolla päällä jututella eikä haastatella thaimaalaisia, kun ei taitu edes savonkieli ymmärrettävään muotoon.
Aikoinaan oli niitä jotka kävi kerran vuodessa Mallorcalla. He olivat omasta mielestään kansainvälisiä maailmanmiehiä ja menestyjiä.
Maksa-arvo Pasanen, Hua Hinin rasvanaama kuvittelee vielä 2022 vuonna olevansa suuri maailmanmies, matkailun erikoismies ja Thaimaan asiantuntija asumalla erakkona vuokrakopissa ja syömällä Khun Toyn ravintelissa.
Sen huonompia annoksia löytyy vain Pasasen sihteeripersoonan kokkaamina, jossa kalapuikoista ja lauantaimakkarasta loihditaan sushia ja vieläpä kuvataan se ylpeänä.- Anonyymi
Kaikilla ei olekaan ravitolapäällikköhuoraa vaimonaan kuten sinulla kokkina, silloin kun ei ole päikkäreillä korealaisten kakaroiden vierellä.
Itse en ole minkään valtakunnan asiantuntija, vaikka olen Thaimaata kierrellyt. Aina näkee ja oppii uutta ja unohtaa vanhaa. Kahta täsmälleen samalaista paikkaa tai ihmistä ei ole olemassa.
Thaimaassa on kymmeniä erilaisia kulttuureja ja kukaan ei tunne niitä kaikkia, eikä se ole tarpeellistakaan kenellekään muulle kuin tutkijoille ja kirjailijoille, jotka aiheesta kirjoittelevat.
Suurin osaa thaimaalaisista ei tunne kuin oman kotiseutunsa. Moni turisti tuntee Thaimaata laajemmin kuin paikalliset, mutta paikalliset tuntee omat seutunsa tavalla jota kukaan farangi ei tule koskaan tuntemaan.
Siksi minua närästää pahasti Saaripunkeron kuvitelmat "Thaimaan tietämyksestä" jonka hän olettaa itselleen tulleen vain oleskelemalla ja muita halveksumalla.
Kukaan ei ole koko Thaimaan asiantuntija eikä edes Thaimaan ruokakulttuureiden asiantuntija. Se vaatisi elämänmittaisen opiskelun aiheesta. Useimmilla meistä on kuitenkin elämässään muutakin tekemistä, kuten työnteko.
Vaan mitäpä sairaseläkkeelle itsensä väkisin syönyt ja juonut punkero tietäisi työnteosta?- Anonyymi
20-10 kirjoitti:
Itse en ole minkään valtakunnan asiantuntija, vaikka olen Thaimaata kierrellyt. Aina näkee ja oppii uutta ja unohtaa vanhaa. Kahta täsmälleen samalaista paikkaa tai ihmistä ei ole olemassa.
Thaimaassa on kymmeniä erilaisia kulttuureja ja kukaan ei tunne niitä kaikkia, eikä se ole tarpeellistakaan kenellekään muulle kuin tutkijoille ja kirjailijoille, jotka aiheesta kirjoittelevat.
Suurin osaa thaimaalaisista ei tunne kuin oman kotiseutunsa. Moni turisti tuntee Thaimaata laajemmin kuin paikalliset, mutta paikalliset tuntee omat seutunsa tavalla jota kukaan farangi ei tule koskaan tuntemaan.
Siksi minua närästää pahasti Saaripunkeron kuvitelmat "Thaimaan tietämyksestä" jonka hän olettaa itselleen tulleen vain oleskelemalla ja muita halveksumalla.
Kukaan ei ole koko Thaimaan asiantuntija eikä edes Thaimaan ruokakulttuureiden asiantuntija. Se vaatisi elämänmittaisen opiskelun aiheesta. Useimmilla meistä on kuitenkin elämässään muutakin tekemistä, kuten työnteko.
Vaan mitäpä sairaseläkkeelle itsensä väkisin syönyt ja juonut punkero tietäisi työnteosta?Puolihomolla piipityspärräpäivä? Koska kloonit astuu estraadille nuolemaan?
- Anonyymi
Aikoinaan oli niitä jotka kävi kerran vuodessa Mallorcalla. He olivat omasta mielestään kansainvälisiä maailmanmiehiä ja menestyjiä.
Kuules 2010.
Miksi sua ei närästä että maailmanmies Laiffi töissä Vantaa on käynyt 4 kertaa Pattayalla ja tietää thaimaasta kaiken, aivan kaiken? - Anonyymi
taasko resupekkaa vituttaa, onko vaimo tienaamassa sitä tonnia minkä käytät päivässä perheesi elatukseen, katkisisia keräämässä kuunvalossa, minäkin kävin majorcalla jo 80 luvun alkupuolella, ex-vaimoni kanssa, ostin jopa hänelle ja mutsilleni aidot majorica helmet, paljon sinulle poika tulee stessiä minun ruokapaikoista, asumisoloista, rasvoista, villa marketista yms, elämääni kuuluvaa, minulla ei tule sinusta mitään täysin tuulenhuuhtomaa, ja mielipuolista, ihminen joka on täysin tyhjä sisältä tabula rasa, tyhjä kirjoittamaton taulu.
Anonyymi kirjoitti:
Aikoinaan oli niitä jotka kävi kerran vuodessa Mallorcalla. He olivat omasta mielestään kansainvälisiä maailmanmiehiä ja menestyjiä.
Kuules 2010.
Miksi sua ei närästä että maailmanmies Laiffi töissä Vantaa on käynyt 4 kertaa Pattayalla ja tietää thaimaasta kaiken, aivan kaiken?Hän ei leiki asiantuntijaa, vaan kertoo vain omista kokemuksistaan. Pattaya ei ole koko Thaimaa eikä laiffila ole sellaista väittänytkään.
Vaikka sinä aina ymmärrätkin jokaisen kirjoituksen väärin ja jokaisen mielipiteen toteat vääräksi ja vastustat kaikkia ja kaikkea jo esiasetuksena, alkaen sitten puhumaan hevonpaskaa, ja muuta et osaakaan puhua.
Laiffila vaikuttaa asialliselta ja vastuuntuntoiselta perheenisältä, joka huolehtii siitä että perhe elää hyvää elämää. Hän tekee töitä sen eteen.
Jos on neljä kertaa käynyt Pattayalla ja kolunnut aktiviteetit läpi eikä ole juuttunut hotellin nurkille, niin tietää Pattayasta todennäköisesti ihan ne samat asiat kuin minäkin, eli ei mitään ihmeellistä eikä uutta.
Kaikki mitä on nähty Pattayalla, on jo nähty muualla, jos on matkustellut paljon. Se mitä ei voi kopioida on Pattayan yöelämän tunnelma. Se on ainutlaatuista omasta mielestäni. En ole itse ainakaan nähnyt vastaavaa.
Pattaya on myös rauhallisin bilecity mitä tiedän. Ei ikinä tappeluita eikä huutamista. Kampissa kun kävelet yöllä tunnin, näet enemmän väkivaltaa, rikoksia ja tappeluita kuin Pattayalla monessa vuodessa.- Anonyymi
20-10 kirjoitti:
Hän ei leiki asiantuntijaa, vaan kertoo vain omista kokemuksistaan. Pattaya ei ole koko Thaimaa eikä laiffila ole sellaista väittänytkään.
Vaikka sinä aina ymmärrätkin jokaisen kirjoituksen väärin ja jokaisen mielipiteen toteat vääräksi ja vastustat kaikkia ja kaikkea jo esiasetuksena, alkaen sitten puhumaan hevonpaskaa, ja muuta et osaakaan puhua.
Laiffila vaikuttaa asialliselta ja vastuuntuntoiselta perheenisältä, joka huolehtii siitä että perhe elää hyvää elämää. Hän tekee töitä sen eteen.
Jos on neljä kertaa käynyt Pattayalla ja kolunnut aktiviteetit läpi eikä ole juuttunut hotellin nurkille, niin tietää Pattayasta todennäköisesti ihan ne samat asiat kuin minäkin, eli ei mitään ihmeellistä eikä uutta.
Kaikki mitä on nähty Pattayalla, on jo nähty muualla, jos on matkustellut paljon. Se mitä ei voi kopioida on Pattayan yöelämän tunnelma. Se on ainutlaatuista omasta mielestäni. En ole itse ainakaan nähnyt vastaavaa.
Pattaya on myös rauhallisin bilecity mitä tiedän. Ei ikinä tappeluita eikä huutamista. Kampissa kun kävelet yöllä tunnin, näet enemmän väkivaltaa, rikoksia ja tappeluita kuin Pattayalla monessa vuodessa.Oletko sinä ressukka sovussa itsesi kanssa, lainkaan... jatkuvaa vähäälystä uhoamista... ja ikää pitäisi olla 54 vuotta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko sinä ressukka sovussa itsesi kanssa, lainkaan... jatkuvaa vähäälystä uhoamista... ja ikää pitäisi olla 54 vuotta.
Miksi päivystät tätä palstaa vuorokaudet ympäriinsä vuodesta toiseen? Oletko yksinäinen? Tänään olet viettänyt täällä koko päivän aikaisesta aamusta lähtien.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko sinä ressukka sovussa itsesi kanssa, lainkaan... jatkuvaa vähäälystä uhoamista... ja ikää pitäisi olla 54 vuotta.
Veljekset Pasanen-Sensuelli alkava olla nousuhumalassa taas kilvoitellen kumpi on hurjempi sälli Pasasen kuumailmapallon kokoisessa kuulassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Veljekset Pasanen-Sensuelli alkava olla nousuhumalassa taas kilvoitellen kumpi on hurjempi sälli Pasasen kuumailmapallon kokoisessa kuulassa.
Toivo Kuula ja tähdet meren yllä, hampaaton versio mieheltä jonka vartalo on kehorakennettu suolan korvikkeella: https://aijaa.com/ldfa1m
Kysyin eilen että mikä on tuo verijurmu kaulassa vai onko se läskipoimujen väliin jäänyt tulehtunut alue, kun et kurkota kaulaasi, läskipää?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä913130Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991767Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461627- 901460
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4051447Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4041341Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21199Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381107Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun344959Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden270938