Osa-aikatyö

Osa-aikaisessa työssä (työaika vähintään neljä tuntia viikossa) olevalle työnhakijalle järjestetään alkuhaastattelu ja sen jälkeen työnhakukeskustelu kolmen kuukauden välein. Alkuhaastattelua seuraavat täydentävät työnhakukeskustelut voidaan järjestää työnhakijan pyynnöstä. Tällöin täydentävien työnhakukeskustelujen määrästä voidaan myös poiketa, eli niitä ei välttämättä järjestetä kahden viikon välein.

Jos osa-aikainen työ kestää alle kaksi viikkoa, työnhakijan on lähtökohtaisesti haettava neljää työmahdollisuutta kuukauden aikana. Osa-aikatyöllä tarkoitetaan tässä työtä, jossa säännöllinen työaika on enintään 80 prosenttia kokoaikaisen työntekijän enimmäistyöajasta.

Vähintään kaksi viikkoa kestävässä osa-aikatyössä olevan työnhakijan työllistymissuunnitelmaan tulee sisällyttää kolmen kuukauden tarkastelujakso, jonka aikana työnhakijan tulee hakea yhtä työmahdollisuutta. Hakuvelvollisuuden voi täyttää myös pyytämällä lisätyötä omalta työnantajalta.

On kyllä pirun tekemä systeemi, tässä on kaikki inhimillisyys poistettu kokonaan, ihan pelkkää kiusaamista, työtöntä pitää tukea eikä piinata.
0120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Osa-aikaisessa työssä (työaika vähintään neljä tuntia viikossa) olevalle työnhakijalle järjestetään alkuhaastattelu ja sen jälkeen työnhakukeskustelu kolmen kuukauden välein. Alkuhaastattelua seuraavat täydentävät työnhakukeskustelut voidaan järjestää työnhakijan pyynnöstä. Tällöin täydentävien työnhakukeskustelujen määrästä voidaan myös poiketa, eli niitä ei välttämättä järjestetä kahden viikon välein.

Jos osa-aikainen työ kestää alle kaksi viikkoa, työnhakijan on lähtökohtaisesti haettava neljää työmahdollisuutta kuukauden aikana. Osa-aikatyöllä tarkoitetaan tässä työtä, jossa säännöllinen työaika on enintään 80 prosenttia kokoaikaisen työntekijän enimmäistyöajasta.

Vähintään kaksi viikkoa kestävässä osa-aikatyössä olevan työnhakijan työllistymissuunnitelmaan tulee sisällyttää kolmen kuukauden tarkastelujakso, jonka aikana työnhakijan tulee hakea yhtä työmahdollisuutta. Hakuvelvollisuuden voi täyttää myös pyytämällä lisätyötä omalta työnantajalta.

On kyllä pirun tekemä systeemi, tässä on kaikki inhimillisyys poistettu kokonaan, ihan pelkkää kiusaamista, työtöntä pitää tukea eikä piinata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu