Olen 18- vuotias lahtelainen opiskelijatyttö ja olen hoitanut dogsitter-koulutuksen jälkeen useamman vuoden ajan aktiivisesti toisten koiria. Kaksi seuraavaa viikonlppuakin ovat työntäyteisiä
Olen toki ollut koirien kanssa tekemisissä lapsesta asti.
Siispä jos asut Lahden lähistöllä ja tarvitset koirallesi hoitajaa pidemmäksikin aikaa niin täällä onnistuisi. Voin ottaa koiran luokseni tai tulla teille. Monet sellaiset joiden koira ei ole hoitoloissa pärjännyt ovat turvautuneet minuun ja palaute on ollut ihan hyvää.
Liksat ovat ihan kohtuullisia ja tapauskohtaisia.
Kokemusta on niin isoista kuin pienistä ja helpoista sekä vaikeista (esim. muille koirilel agressiivinen rottweiler).
Kesäksi en ole näillä näkymin saanut yöpaikkaa, joten kesälomahoito onnistuu.
numeroni on 044-5017501
ps.olen tulossa Lahden näyttelyyn la 24. päivä esittämään koiraa, joten siellä voisi vaikka tavatakin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ja kesäksi olen toki löytänyt yöpaikan vaan en työpaikkaa :D
Hei,
mikä näyttely on Lahdessa 24 päivä.
Vai tarkoitatko KV näyttelyä 27 -28.4.02,
jos niin mitä rotua siellä esität,ja kumpana
päivänä olet kehissä,jos yritän sinua etsiä
sieltä vai joko tiedät kehän numeron.