Tässä vähän jatkoa siihen edelliseen. Tähän saakka keksimäni jatko tulee tässä ja luultavasti keksin vielä pari osaa lisää, lukekaa ja kertokaa mielipiteenne. Pahoittelen jos löytyy kirjoitus virheitä.
Radec seurasi edellään kulkevaa pientä soturi joukkiota jotka auttoivat koetuksestaan selvinnyttä toveriaan kävelemään eteenpäin. Radec oli parantanut vakavan laatuisen vaurion Nerionin ruumiista, ilman apua hengenlähtö olisi ollut väistämätön. Oli kummallista miten hänkin osui paikalle niin sopivasti, kuinkakohan hänen uudet tuttavansa olivat edes selvinneet niin pitkään. No niin tai näin, pahin tilanne oli nyt takana päin ja Radecilla oli vahva tunne että se ei tulisi olemaan ainoa. Eliitin aavistus oli harvoin pelkkä aavistus vaan pikemminkin enne. "Nimeni on muuten Atrin." Radec tajusi äänen lähtevän vieressään kulkevasta tyypistä, siitä samasta joka oli kutsunut hänet kyläänsä. Susi-ihmiset olivat normaalin ihmisen kokoisia vaikka toisin voisi ensin luulla. "Olen Radec."
"No Radec...mikä tuo sinut tänne keskelle
ei mitään?" Radec mietti miten vastaisi. "Lähdin ihmisten parista joitakin viikkoja sitten ja poikkesin samoamaan näihin metsiin. Kaltaiseni eivät juuri mieti minne seuraavaksi päätyvät."
"Miten niin kaltaisesi?"
"Eliitit."
Atrin yllättyi ja ilahtui samaan aikaan. Koskaan ennen hän ei ollut nähnyt oikeaa eliitti soturia, soturia joka kuului niihin jotka selvisivät tilanteesta kuin tilanteesta ja puolustivat niitä jotka eivät siihen itse pystyneet. "Olet siis niitä joista kaltaisesi puhuvat. Olen kuullut puhuttavan eliiteistä mutten itse koskaan ole itse nähyt omin silmin."
Radec ei ollut järin imarreltu mutta oli iloinen että eliiteillä oli hyvä maine. Eliiteillä oli hyvä maine kaikkialla vaikka heitä pelättiin ja kunnioitettiin siinä sivussa niin omien kuin vihollistenkin keskuudessa. "No nyt näet", Radec totesi pirteänä. Joukkio kulki metsässä tasaiseen tahtiin ja lopulta saapui toiselle aukiolle. Aukean toisella puolella näkyi jonkinlaisen kylän muurit, kuinka se ikinä olikaan rakennettu niin se vaati varmasti vaivaa. Kivien kantaminen vuorilta alas metsään ei taatusti ollut helppo homma.
Joukkio saapui viimein porteille ja muurilla oli yksi vartija keihäineen. "Avatkaa portit", Atrin huudahti yläpuolelleen. Vartija katsoi Radecia hiukan pelokkaasti. Vahva, koristeellinen haarniska ja pimeän hupun perältä oli hankala nähdä kasvoja vaikka oli päivä. Viitta hulmusi pienen tuulen vireen avustamana. Vartija huikkasi jotakin alapuolelleen ja portit aukesivat. Joukkio päästettiin sisälle kylään. Radec näki ensimmäistä kertaa ihmiset niin hyvissä väleissä jonkin luonnon kansan keskuudessa. Normaalisti ihmiset otettiin epäröiden vastaan sillä heidät tunnettiin epäluotettavina. Ihmisillä oli omat telttamaiset asumuksensa muiden joukossa. Kenelläkään ei ollut varaa ylellisyyksiin ja se mitä oli tarjolla sai kelvata. Joukkio kulki asumusten ohi ja katseet olivat niitä tavallisia. Tummanpuhuva panssaroitu hahmo keräsi kaikkien huomion kuten yleensäkin. Se mitä muut ajattelivat uupuneesta Nerionista oli arvoitus, toivottavasti ei mitään siihen suuntaan että tämä oli ottanut yhteen eliitin kanssa. Nerionin toverit veivät tämän jonnekin ja Atrin vei Radecin toisaalle. "Esittelen sinulle erään."
Radec arveli kyseessä olevan jonkin johtajan tai jonkin muun sellaisen. He tulivat suuren nahka kattoisen puolipallon muotoisen kodan luokse kuten muutkin asumukset sekin oli kepeillä tuettu ulkopuolelta. "Odota tässä." Atrin katosi sisään sen pienestä oviakosta. Radec jäi kiltisti odottamaan. Kaikki mulkoilivat häntä epäröiden. Joku katseli kauempaa ja Radec nyökkäsi tervehtivästi kädet kainaloissa jolloin katselija kääntyi nopeasti pois. Sisältä kuului puhetta, ääni oli tuttu ja se selvästi kertoi parhaillaan tapahtunutta. Sitä kesti aikansa ja Radec kuuli nimeään toistettavan. Hän meni sisälle ja otti hupun pois päästään. Asunto oli selvästi jonkin papittaren tai vastaavanlaisen hengellisen johtajan. Sisustus ainakin oli sitä luokkaa, seinillä roikkui toinen toistaan erikoisempia pien-eläinten luista ja helmistä tehtyjä koruja ja symboleja. "Tämä tässä on Radec." Radec tervehti. Papitar oli nuoren oloinen nais-persoona. Ihminenkin näki kasvoista ja ruumiista sen verran että tämän saattoi todeta naiseksi. Papitar katseli nuorta soturia tutkivasti. Hän oli hiukan normaalia lyhyempi. "Olet eliitti soturi. Valon joukkojen edustaja. Pelastit siis muutaman omistani ja estit pyhän paikan häpäisyn."
"Niin se taisi jotenkin mennä", Radec totesi.
Papitar mietti jonkin aikaa. "Sielusi ja sydämesi puhtaiksi näen. Kaltaisellesi meillä on aina paikka keskuudessamme. Apu on aina tarpeen näinä vaikeina aikoina joten tervetulleeksi sinut toivotan."
"Olen kiitollinen."
Radec poistui papittaren asumuksesta Atrinin kanssa. "Olet siis virallisesti hyväksytty keskuuteemme. Näytän sinulle paikan jossa voit asua." Kylässä oli vilinää kun kaikki yrittivät sopia samojen muurien sisälle. Susi-ihmisillä oli vaatetuksenaan lantion kohdilla roikkuva kuivattu eläimen nahan pala sen alueen peitteenä jonka ei haluttu näkyvän muille. Heidän kulttuurinsa siis oli jokseenkin ihmisten tasolla. Atrin johdatti uuden ystävänsä majapaikalle joka saisi uuden asukin. Se oli melko pieni mutta sopi hyvin yhden ihmisen asuttavaksi. "Tämä on nyt sinun, emme tuhlaa ylellisyyksiin mutta tämän parempaa ei valitettavasti ole saatavilla. Menetimme yhden miehistämme jokin aika sitten joten tämä jäi vapaaksi."
"Tämä käy hyvin", Radec totesi. Hän meni sisälle.
Seinän vieressä oli kasa heiniä jotka palvelivat nukkumapaikkana. Radec sulautti haarniskansa yltään ja laittoi miekkansa nojamaan seinää vasten. Hän kävi risti-istuntaan heinien päälle ja sulki silmänsä aloittaen mietiskely hetkensä. Hänen olisi kehitettävä hengellistä vahvuuttaan enemmän kuin se oli tuolla hetkellä, Nerionin parantaminenkin oli vaativaa mutta ei sen olisi pitänyt olla niin voimia vievää. Energia kapasiteettia olisi kohotettava vastaisuuden varalle sillä hänhän joutui nyt taistelemaan muiden mukana. Loitsutkin tarvitsivat voimaa joten niiden käyttämisessä sai olla tarkkana jos energia taso oli kovin alhainen. Nyt ei kuitenkaan ollut kiire mihinkään vähään aikaan.
Radec seurasi edellään kulkevaa pientä soturi joukkiota jotka auttoivat koetuksestaan selvinnyttä toveriaan kävelemään eteenpäin. Radec oli parantanut vakavan laatuisen vaurion Nerionin ruumiista, ilman apua hengenlähtö olisi ollut väistämätön. Oli kummallista miten hänkin osui paikalle niin sopivasti, kuinkakohan hänen uudet tuttavansa olivat edes selvinneet niin pitkään. No niin tai näin, pahin tilanne oli nyt takana päin ja Radecilla oli vahva tunne että se ei tulisi olemaan ainoa. Eliitin aavistus oli harvoin pelkkä aavistus vaan pikemminkin enne. "Nimeni on muuten Atrin." Radec tajusi äänen lähtevän vieressään kulkevasta tyypistä, siitä samasta joka oli kutsunut hänet kyläänsä. Susi-ihmiset olivat normaalin ihmisen kokoisia vaikka toisin voisi ensin luulla. "Olen Radec."
"No Radec...mikä tuo sinut tänne keskelle
ei mitään?" Radec mietti miten vastaisi. "Lähdin ihmisten parista joitakin viikkoja sitten ja poikkesin samoamaan näihin metsiin. Kaltaiseni eivät juuri mieti minne seuraavaksi päätyvät."
"Miten niin kaltaisesi?"
"Eliitit."
Atrin yllättyi ja ilahtui samaan aikaan. Koskaan ennen hän ei ollut nähnyt oikeaa eliitti soturia, soturia joka kuului niihin jotka selvisivät tilanteesta kuin tilanteesta ja puolustivat niitä jotka eivät siihen itse pystyneet. "Olet siis niitä joista kaltaisesi puhuvat. Olen kuullut puhuttavan eliiteistä mutten itse koskaan ole itse nähyt omin silmin."
Radec ei ollut järin imarreltu mutta oli iloinen että eliiteillä oli hyvä maine. Eliiteillä oli hyvä maine kaikkialla vaikka heitä pelättiin ja kunnioitettiin siinä sivussa niin omien kuin vihollistenkin keskuudessa. "No nyt näet", Radec totesi pirteänä. Joukkio kulki metsässä tasaiseen tahtiin ja lopulta saapui toiselle aukiolle. Aukean toisella puolella näkyi jonkinlaisen kylän muurit, kuinka se ikinä olikaan rakennettu niin se vaati varmasti vaivaa. Kivien kantaminen vuorilta alas metsään ei taatusti ollut helppo homma.
Joukkio saapui viimein porteille ja muurilla oli yksi vartija keihäineen. "Avatkaa portit", Atrin huudahti yläpuolelleen. Vartija katsoi Radecia hiukan pelokkaasti. Vahva, koristeellinen haarniska ja pimeän hupun perältä oli hankala nähdä kasvoja vaikka oli päivä. Viitta hulmusi pienen tuulen vireen avustamana. Vartija huikkasi jotakin alapuolelleen ja portit aukesivat. Joukkio päästettiin sisälle kylään. Radec näki ensimmäistä kertaa ihmiset niin hyvissä väleissä jonkin luonnon kansan keskuudessa. Normaalisti ihmiset otettiin epäröiden vastaan sillä heidät tunnettiin epäluotettavina. Ihmisillä oli omat telttamaiset asumuksensa muiden joukossa. Kenelläkään ei ollut varaa ylellisyyksiin ja se mitä oli tarjolla sai kelvata. Joukkio kulki asumusten ohi ja katseet olivat niitä tavallisia. Tummanpuhuva panssaroitu hahmo keräsi kaikkien huomion kuten yleensäkin. Se mitä muut ajattelivat uupuneesta Nerionista oli arvoitus, toivottavasti ei mitään siihen suuntaan että tämä oli ottanut yhteen eliitin kanssa. Nerionin toverit veivät tämän jonnekin ja Atrin vei Radecin toisaalle. "Esittelen sinulle erään."
Radec arveli kyseessä olevan jonkin johtajan tai jonkin muun sellaisen. He tulivat suuren nahka kattoisen puolipallon muotoisen kodan luokse kuten muutkin asumukset sekin oli kepeillä tuettu ulkopuolelta. "Odota tässä." Atrin katosi sisään sen pienestä oviakosta. Radec jäi kiltisti odottamaan. Kaikki mulkoilivat häntä epäröiden. Joku katseli kauempaa ja Radec nyökkäsi tervehtivästi kädet kainaloissa jolloin katselija kääntyi nopeasti pois. Sisältä kuului puhetta, ääni oli tuttu ja se selvästi kertoi parhaillaan tapahtunutta. Sitä kesti aikansa ja Radec kuuli nimeään toistettavan. Hän meni sisälle ja otti hupun pois päästään. Asunto oli selvästi jonkin papittaren tai vastaavanlaisen hengellisen johtajan. Sisustus ainakin oli sitä luokkaa, seinillä roikkui toinen toistaan erikoisempia pien-eläinten luista ja helmistä tehtyjä koruja ja symboleja. "Tämä tässä on Radec." Radec tervehti. Papitar oli nuoren oloinen nais-persoona. Ihminenkin näki kasvoista ja ruumiista sen verran että tämän saattoi todeta naiseksi. Papitar katseli nuorta soturia tutkivasti. Hän oli hiukan normaalia lyhyempi. "Olet eliitti soturi. Valon joukkojen edustaja. Pelastit siis muutaman omistani ja estit pyhän paikan häpäisyn."
"Niin se taisi jotenkin mennä", Radec totesi.
Papitar mietti jonkin aikaa. "Sielusi ja sydämesi puhtaiksi näen. Kaltaisellesi meillä on aina paikka keskuudessamme. Apu on aina tarpeen näinä vaikeina aikoina joten tervetulleeksi sinut toivotan."
"Olen kiitollinen."
Radec poistui papittaren asumuksesta Atrinin kanssa. "Olet siis virallisesti hyväksytty keskuuteemme. Näytän sinulle paikan jossa voit asua." Kylässä oli vilinää kun kaikki yrittivät sopia samojen muurien sisälle. Susi-ihmisillä oli vaatetuksenaan lantion kohdilla roikkuva kuivattu eläimen nahan pala sen alueen peitteenä jonka ei haluttu näkyvän muille. Heidän kulttuurinsa siis oli jokseenkin ihmisten tasolla. Atrin johdatti uuden ystävänsä majapaikalle joka saisi uuden asukin. Se oli melko pieni mutta sopi hyvin yhden ihmisen asuttavaksi. "Tämä on nyt sinun, emme tuhlaa ylellisyyksiin mutta tämän parempaa ei valitettavasti ole saatavilla. Menetimme yhden miehistämme jokin aika sitten joten tämä jäi vapaaksi."
"Tämä käy hyvin", Radec totesi. Hän meni sisälle.
Seinän vieressä oli kasa heiniä jotka palvelivat nukkumapaikkana. Radec sulautti haarniskansa yltään ja laittoi miekkansa nojamaan seinää vasten. Hän kävi risti-istuntaan heinien päälle ja sulki silmänsä aloittaen mietiskely hetkensä. Hänen olisi kehitettävä hengellistä vahvuuttaan enemmän kuin se oli tuolla hetkellä, Nerionin parantaminenkin oli vaativaa mutta ei sen olisi pitänyt olla niin voimia vievää. Energia kapasiteettia olisi kohotettava vastaisuuden varalle sillä hänhän joutui nyt taistelemaan muiden mukana. Loitsutkin tarvitsivat voimaa joten niiden käyttämisessä sai olla tarkkana jos energia taso oli kovin alhainen. Nyt ei kuitenkaan ollut kiire mihinkään vähään aikaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihanaa "fantasiaa!
Kirjoita ihmeessä lisää!:)