Kyllä tämä on rakkausruno, miksi se poistettiin? Niin paljon kuin täällä on aivan roskaakin, joka säilyy.
Sataa, niin vähästä en särje sydäntäni - - - - se on vain vettä. Sinulla ei ollut aikaa - mutta muilla sitäkin enemmän, takoa tuhoa. Saivat aikaan vain surua, joka hiljaisesti nyt sataa alas, menneen muistoksi.
Aikakin pysähtyi yöllä ja kello oli sulkenut silmänsä - kuin uuden merkiksi. Kaikki on suljettu taakse, kuin piikkilangat, jotka heistä vielä muistuttavat. Jokainen omantuntonsa mukaan, eläkää ja jääkää hyvästi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.