salaisuus on siinä kun elää vanhaksi. Hyvin totesi 85v julkkis, olenkin ihmetellyt joitakin yli 80v miten jaksavat kaikkea, itse en enää jaksa vaikka vasta päälle 70v, onko toisilla samoja mietteitä.
Pitkän iän,
Anonyymi
57124
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 57
Vanhimmat
Pitkän ijän salaisuus on,
hankkia nuoresta asti hyvä yleiskunto liikunnan avulla,
hyvää yleiskuntoa EI koskaan voi ihminen varastoida vaan joka päivä hankkia liikunan avulla jaksamista jatkaa elämää,
mahdollisuuksien mukaan pitää ittsensä terveenä
elää terveellistä elämää,
vältää kaikkea uhkarokeutta ja vaarallisia tilanteita
jonkinverran vaikuttaa terveet perintötekijät
tässä osittain yksinkertaistettuna pitkän ijän salaisuus,
Kaikki riippuu geeneistä ja asenteesta elämään. Iloiset elää pitempään ja kiukkuiset vähemmän. Kunnolla on tietty merkitys ja sillä ettei myrkytä itseään päihteillä.
joo se olen minä joka noin on toiminu,
minäki tein kuolemaa nuorena siis oli suuri kuoleman pelko, koska oli vuoden välein synyny useampi lapsi, kaikki olivat yhtäaikaa pieniä,
ja minulla voimat hiipui paineitten keskellä, hakeuduin lääkäriin,
kuinka ollakaa
lääkäri komenti minut heti harastamaan llikuntaa, jankkasin vastaan, sanoi minulla on työt ja pienet lapset kotona en voi heitä jättää ollenkaan yksin,
lääkäri sanoi, jos et ala nyt harrastamaan liikuntaa sinä kuolet ja lapset jokatapauksessa jää sitten yksi,
kuinkas ollakaa,
päätin olla sisukas,
jokapäivä töistä tultuani lähdin ensin lenkille noin 5 -10 km
kunto alkoi kohota huimaa vauhtia, raitis ilma paranti kaikenlaisia vaivoja nokkaki aukesi ei enään ollu tukossa, ja jaksaminen palasi
ja nyt ole jonkun verran alle ysikymppinen,
niinja muuten
tuossa kuusikymppisenä tehtiin syd. suuri ohitusleikkaus, kaikki pääsuonet uusittiin terveillä verisuonilla, ja leikkava lääkäri sanoi että leikkaus oli vaikea, enkä olisi siitä selvinny elävien kirjoihin ELLEI mun YLEISKUNTO olisi ollu niin hyvä kuin oli, ja kaikki se oli liikunta haarrastuksen ansiota,
nyt kyselen
enkö kuole koskaan, höh
kun olen jo liian vanha eikä elämän halua enää ole,
kaikki rakkanni ovat jo taivaan iloissa,
täällä yksin kuljen murheissani ja ikävissäni, eikä kuolemasta näytä olla tietoakaan,
onko sittenkään mielekästä hankkia hyvä yleiskunto kun sitten pitää elää vanhaksi sata vuotiaaksi turhakkeena,,
miettikää mikä oikeesti ihmiselle on parasta,, mä en enään tiedäkkään sitä,,,
haluun kuolla,,, mutt ku ei kuole vaikka kuinka toivois,,
Yksilön pitkän iän salaisuus koostuu monesta tekijästä, tuntema tervaskato 87-vuotias asuu vaimonsa kanssa omakotitalossa hoitaen taloutta, auto on käytössä ja nikkaroi ajankulukseen mitä sattuu.
Oma isäni 87vuotta. Teki viime kesänä savottaa....
Fyysisen kunnon perusteet rakentuvat murrosiän loppuun mennessä. Sen jälkeen liikutaan niissä raameissa. Reilumpi pelivara sallii suurempia rentoutumisrupeamia.
Kunto- ja lihasmuisti ovat merkillisiä asioita.
Jos joskus on todella ollut hyvässä kunnossa niin, pitkänkin rappiokauden jälkeen kunto palautuu, ei ennalleen mutta lähemmäksi aiempaa hyvää tasoa.
Nopeimmin heikkenee vuosien saatossa kimmoisuus, räjähtävyys ja liikkuvuus.
Nopeus on osa räjähtävyyttä.
Meidän emäntä on erinomaisen räjähtävässä kunnossa - ja se räjähtää nopeasti.
17:06
Eikös räjähdys nosta sykettä eli lienee terveellistä.
Paljon pahempaa, jos palaa pinna.
Beng
Mikä ero niillä muka on ? Räjähtäminen ja pinnan palaminen on sama.
No. Siinä se sisäänkirjoitettu vitsi on.
Beng
En tunne itseäni mitenkään väsyneeksi. Hyvin voi olla etten 80 vuotiaanakaan, jos näin jatkuu, ettei mikään vakavampi sairaus iske. Pikku kremppaa kyllä on.
Pitkän iän salaisuus piilee kylläkin juuri siinä viitsimisessä. Jämähtäminen on pahasta monella eri tavalla, sen sijaan liike on lääke. - Nm. "Vierivä kivi ei sammaloidu"
liike on lääke. - Nm. "Vierivä kivi ei sammaloidu"
Joo, 1000 kertaa kuultu. Ilman lääkkeitä moni olisi kuollut.
Aloittaja,
olot ja jaksaminen tänä päivänä riippuvat jonkun verran siitä,
minkälaisen elämän on tähän asti saanut/joutunut elämään.
Omani on monin eri tavoin ollut melko raskas.
Se on "kuluttanut" voimiani.
Voimat hupenevat, jos ei ole mahdollisuutta levätä, palautua",
saada kerättyä uutta voimaa.
Ehkä sinäkin aloittaja olet ajanut "itsesi piippuun" jossain vaiheessa elämääsi ?
En tunne itseäni vuosiltani niin vanhaksi henkisesti,
mutta muuten "yleisolo" on kuin 100-vuotiaalla. Voimaton ja uupunut.
Ja lisään, että en polta, en ole koskaan klotannut viinalla, vaikken lasiinkaan ole sylkenyt, en ole juonut alkoholia 15 vuoteen.
LIikun ja syön normaalin terveellisesti.
Eiköhän se ole geeneistäkin kiinni, miten ikääntyy,
koska "elinikä-haitari" on niin laaja.
Ns. terveitä kuolla kupsahtaa 70-75 välillä ja jotkut porskuttelevat vielä
yli 90-vuotiaana.
Kaikki ei ole "omissa käsissä".
Ihmisen jaksaminen ja olotilako geeneistä kiinni? Älä nyt hemmetissä hupsi. Mutta kiinnitä erityisesti huomiota omaan virkkeeseesi: "Liikun ja syön normaalin terveellisesti." Mikä kellekin on normaalia. Mikä sinulle? Jos ruokailu-, liikkumis- ja uniasiat ovat kunnossa, ihminen jaksaa melkein mitä vain. - Nm. Geenejä voi sitäpaitsi narrata
Tietenkin geenit määräävät pöljä.
Geenit on hyvin tärkeässä asemassa. Geeneissä on ne riskitekijät.
Geenit määräävät ja määrittelevät jotain, mutta eivät läheskään kaikkea sitä, mitä ihmiset luulevat ja kuvittelevat siksi, ettei tarvitsisi tehdä mitään. - Nm. Oikeita valintoja
Ihminen ikääntyy kun hänen kantasolujensa telemetrit kuluvat loppuun. Näiden pituus taas riippuu geeneistä. Vaikka olisi kuinka liikkunut ja syönyt terveellisesti koko elämän, vanhuuden vaivat tulevat silloin kun geenit määräävät.
Epäreilua, - kyllä, mutta sellaista elämä on.
Geenjejä et narraa. Jos sinulla on vahva geeniperimä johonkin sairauteen niin todennäköisesti sen saat ennemmin kuin sellainen, jolla tätä taakkaa ei ole, teitpä mitä tahansa.
NOrmaalin määritteetkin löytyvät jostakin, ainakin liikunnan ja syömisen suhteen, ei ole salaisuus tämäkään.
Vanhuuden vaivat tulevat sitä nopeammin, mitä huonommin tai miten vähän olet noudattanut terveitä elämäntapoja, miten ja mitä olet valinnut elämäsi aikana.
Jos syöt roskaruokaa, elimistö soluineen ei saa ravinteitaan ja se vaikuttaa myös geeneihin. Kun lakkaat liikkumasta, jäykistyt ja jämähdät, jolloin aineenvaihdunta ja verenkierto eivät enää toimi normitavalla ja taas geenit kärsivät. Kun et nuku riittävästi, tulee kaikenlaista epämukavuustilaa, joka vaikuttaa suoraan terveyteen monella eri tavalla ja jälleen geeniperimäsi voi pahoin.
Jotta kyllä se olet sinä, joka geeneihisi kaikista eniten vaikutat omilla elintavoillasi. Ts. sinä määräät suurimman osan siitä, milloin vanhuuden vaivasi alkavat ja "tulevat". - Nm. Geenit vain jotain
Kyllä narraan, sinusta en tiedä, osaatko. Tässä ketjussa ei nyt käsitelty sairauksia, vaan ikääntymistä ja sen mukanaan tuomia jaksamishuolia ja -asenteita, jotka eivät ole kiinni geeneistä, vaan ihmisestä itsestään, henkisestä kapasiteetista ja sisäisistä sopukoista.
Kirjoitin toisenkin vastauskommentin, siinä narraamisesta enemmän. Aihe on relevantti ja terveydellisesti eeerittäin tärkeä, kun iäkkäitten määrä kasvaa ja lisääntyy kohisten. - Nm. Ikiliikkuja
Aloitan tanssitunnin, radiossa on Muistojen bulevardi ja, sen tahtiin on kiva pyörähdellä.
Jos sinulla on pari
liity tanssiseuraan
Olen ollut ja opettanutkin
mutta
tanssiseuran ongelma ovat parittomat kun pareja ei ole
Aloitamme kansanfoxtrotista joka on paljon helpompi kuin kilpatanssifxtrot
mies vasemmalla nainen oikealla taakse
yks kaks eteen yhteen eli rytminä yks kaks tsatsa
yks kaks sivulle yhteen
sama taakse
sama kääntämällä yks kaks vasenkäännös yhteen
nyt foxtrot on valmis ja lavalle
eli suora ja vasen käännös on hallittu
sitten näiden jälkeen vielä sambarolli eli kehräkäännös puolikäännös oikealle
oikea jalka oikealle eli käännös, vasen eteen puolikäännös ja yhteen
vasen taakse vasemmalle, oikea sivulle kääntyen ja yhteen
sama toistetaan
nyt osaat fokstrotin
näiden perusaskeleiden välillä voi ottaa paritonta tasakävelyä ja vaihtaa
askelia
tämä pari vetää sambarollia pitkin korkein askelin paljon harjoitelleena
https://www.youtube.com/watch?v=34cuzrEEOr4
Kiitti tästä videosta!
Sain uutta intoa videostasi!
Olin aikaisemmin mukana brasialaisessa sambaryhmässä, se oli menoa se.
1 ½ tuntia katusambaa! - On muuten enemmän kuin maratooni, hups!
Ensimmäisen kerran kun vedin soolon höyhenissä, niin tunsin itseni elefantiksi, mutta siitä se sitten lähti.
Rupesi tekemään mieli ruveta tanssimaan uudelleen.
Siis yli 70 : nä.
No en kyllä uskalla enää liittyä sambaryhmään (on järki päässä ja hyvä kun pääsee liikkeelle), mutta meinaanpa salaa ruveta sambailemaan yksinäni kotosalla.
Niin totta kun olla voi, ne elämänkokemukset vaikuttaa todella.
Millä lailla eri kokemukset vaikuttavat ikään ja jaksamiseen ?
Vakavat sairaudet vanhentavat nopeammin ja vähentävät fyysisiä voimavaroja varsinkin, jos ihminen ei ole tottunut liikkumaan ja toimimaan fysiikkansa hyväksi. Puhumattakaan nyt mielen puolen krempoista. - Nm. Elämä on karu selli tai karuselli
jos vaikka raskas avioero vanhana, siinä yksi syy
Ero iäkkäänä olisi raskas asia. Miten siitä voisi toipua jos toinen lähtee lätkimään ?
En toipuisi. Yksinjääminen olisi kauheaa, vaikka yksinhän moni loppujen lopuksi
jää, kun puoliso kuolee aikaisemmin, mutta jos menettää puolisonsa, kun yhteistä
aikaa voisi vielä olla, tuntuu lohduttomalta.
Eräältä satavuotiaalta tiedusteltiin hänen pitkän ikänsä salaisuutta.
Mies kertoi laittavansa aina aamupuuronsa joukkoon lusikallisen mustaaruutia.
Kun mies sitten kuoli, hän jätti jälkeensä 48 lasta, 76 lastenlasta, 112 lastenlastenlasta ja 3 metrisen reiän krematorion kattoon.
Kiits päivän pyrskähdyksestä. - Nm. Hyrinää
väärin
sillä oli 89 lasta ja oli syntynyt 1945 kuoli 76 vuotiaana
Räjähdyksessä se lensi satelliittiradalle kiertämään näkyy usein aamutaivaalla
ennen kuunlaskua
https://twitter.com/ZoramthangaCM/status/1404040324251488258
Longlife öljyä ja nestettä löytyy vain autoihin tai skodaan?😇
No ei taaskaan pirä paikkaansa - Nm. Mitä muuta jäänyt väliin
Kyllä kai geenitkin vaikuttaa ikään. Äidin suku on pitkäikäistä, on yli satavuotiatakin. Äitini kuoli 94-vuotiaana kun poistivat sydämen toiminnanvajaukseen annetut lääkkeet. Siihen asti oli hyvässä kunnossa. Digoksiinia alkoi kertyä elimistöön, lieneeköhän itse annostellut vähän liikaa. Äidin suvussa ei ole syöpää, toisin on isän puolella. Moni serkku ja muu sukulainen on kuollut syöpään, myös isäni ja poikamme, nyt viimeksi veljeni.
Äiti ei kuntoillut koskaan, ei nuorena eikä vanhempana, joten ei kuntoilu aina ole pitkän iän takeena.
Tykkään ajella pyörällä ja kuntoilen lähes joka päivä jonkin verran muutenkin. Olen huomannut että alkaa veri kiertämään jaloissa ja päässä paremmin.
Liikunta pitää sydäntä ja kroppaa kunnossa, mutta ei se ole kaikki,
niinkuin totesitkin. Toisille vanhuusiän sairaudetkin iskevät aikaisemmin,
ehkä se on kiinni geeneistä - mutta muustakin.
Ihmisen elimistö ei ole täydellinen, jossain kohtaa se voi pettää jo aikaisin,
vaikka kuinka mallikelpoista elämää eläisi.
"Äitini kuoli 94-vuotiaana kun poistivat sydämen toiminnanvajaukseen annetut lääkkeet."
Samoin meillä. Äiti kuoli yli 90v kun lääkäri joka ei edes nähnyt potilasta poisti verenkiertolääkkeen.
Sairaanhoitaja sairaalassa otti hihasta kiinni ja kertoi. Samoin hoitaja vanhainkodissa kertoi saman, Äiti oli vanhainkodissa kun kaatui ja loukkasi olkapään, meillä oli samaan aikaan ulkomaanmatka.
En pidä, että puhelinlääkärit, jotka eivät ole potilasta nähneet, puuttuvat hoitoihin. Ovatko kerenneet syventyä sairauskertomuksiin.
Beng
Jos ei mitään terveydellisiä tai muita haittoja ole ja geenit ok., niin täytyy olla elämänhalua.
Täytyy olla halua nousta, syödä jokseenkin terveellisesti, liikuskella, opetella jotain uutta pienestikin, huolehtia hygieniastaan, huolehtia kodistaan (jos itse ei, avustuksella), seurata maailmanmenoa (kaikkea angstia ei tarvitse sisään vetää) ja hieman touhuta muiden kanssa.
Mielestäni mitään ei tarvitse liioitella.
En tiedä haluanko elää yli 80 v. En tiedä. Olen keskustellut tästä vanhojen ystävien kanssa ja vähän tällaista tuumattu. Jälkeläisten varttumisen seuraaminen on toki tärkeää. Mukana.
Beng
Se, kuinka kauan haluaa elää on paljon kiinni siitä missä kunnossa on
ja se kuinka kauan elämme ei ole tahdostamme kiinni.
Väärin. Se, "missä kunnossa" olet, johtuu juurikin siitä, miten 'osaat haluta' elää. Ts. tiedätkö, taidatko, osaatko ... perus- ja terveysjutut (ravinto, liikunta, uni).
Ihmisen tahto on yksi voimakkaimmista elämää ylläpitävistä elementeistä, joten jopa elämän pituutta voi sitkuttaa pitemmälle, kun kehittää tahdonvoimaansa ja tahtotilaansa paremmiksi. - Nm. Toisilla sitä on luonnostaan
Ei se mikään salaisuus ole vaan geenit ovat pääosissa tässäkin tapauksessa. Totta kai voi terveellisillä elintavoilla varmastikin saada pituutta elämäänsä, ainakin laatua, näin olettaisin. Ei tämä mikään salaisuus ole.
Sairaaloinen ylipaino, huonot ruokailutottumukset, liikkumattomuus, negatiivisuus ja päihteet - siinä muutama asia, jotka todennäköisesti vaikuttavat elämän pituuteen...lyhentävästi
Toinen kappaleesi on hyvä ja tosi eikä geeneillä ole ko. aiheitten kanssa mitään tekemistä, vaikka kaikki väittävät koko ajan niiin. - Nm. Laiskanpulskeiden tekosyitä
Perimän merkitystä ei voi täysin sulkea pois.
On olemassa "läpipaskureita" joka ominaisuus siirtyy isältä pojalle. Tuttavissani on kaksi joihin ei tehoa sokeri eikä läski.
Kolmas pinky panter tuttuni on diabeetikko.
Yleisempi merkitys saattaa olla lapsuuden aikaisen kodin ruokailutavoissa.
Läski vanhemmilla on ylipainoisia lapsia eikä geenien vaan kodin ruokailutapojen vuoksi.
Dilemma on juurikin siinä, että vääriä elämäntapavalintoja ei noteerata ja syytetään vaivoista, vioista, lihavuudesta ... ja kaikesta mahdollisesta geenejä. Ja vain siksi, että laiskuus estää edes ajattelemasta. - Nm. Tietoakin tosin tarvitaan
ennen pidettiin terveinä pulleita ja sääliteltiin laihoja, et ei sil oo ruokaa voi raukkaa 😥
juuri
ennen
hyvä olisi lihava kalpea
paha olisi laiha ruskettunut
nyt nurinniskoin
Englannin kuningas ja miltä hän näyttäisi tänään
https://i.pinimg.com/736x/6b/88/14/6b88143783d54453f22d88f1c77275a6.jpg
mitä vähemmän syöt, sitä terveellisemmin pitää syödä.
jos syö enemmän niin saa syödä myös roska ruokaa.
jokaisen pitää jollain lailla nauttia elämästä,
olen syntymälaiska, koskaan en ole mitään harrastanut,
78v.
Ihmiset jotka jaksavat kaikkea ei ole ollut, ei ole taloudellisa huolia harteilla on rahaa.Jolla saa terveyttä yksityinen sektoori.Ihan toista kuin jonottaa terveysasemat. On rahaa laadukas ruoka, vaatetus kuin potstopit naamaan eli täyte aineet. On rahaa vaateisiin ja kyllähän heillä Mieli nousee kun heitä kehutaan nuorekkaiksi,vaikka siellä hiustuhenteet päässä on.Mikä se on elämä kun ei tarvii miettiä raha. Voi lomailla ymm. Ihmisiä aina läsnä kun rahaa on!MUTTA RAHALLA VOIT OSTAA VAIN KUOREN KAIKESTA.ET YDITÄ KOSKAAN.
Ennen oli paremmin,ei ollut geenejä,eikä tanssikursseja,kaikki tanssittiin mitä pystyttiin soittamaankin.
Ei kai tässä kauan ole aikaa jäljellä enää. Joka toinen menee hautaan alle 80v.
Vasta kohta 70v.Monella 80v on tuki porukka eli sukua sinä elämä,joka kantaa. Kuin apuna kotihoitoa,jos asuvat itsenäisesti.Kauppa matkat rolatorilla lähikupaan sujuvat koska kohtaavat naapurin,tuttavan siinä.Sosialista vuorovaikutusta.Paljon on aktivitettiä ilmasta Helsingin Lähiöiden senjorikeskukset joissa käyvät.Kuin eläkeläiskerhot asukas talot.Jaksaminen tulee lähdetään ihmisten pariin.Jaksaminen lopuu siihen jos menään rollatorin taaksen ,en voi liiku,en jaksa likkua, ymm ja jäädän kodin vangiksi.
sitä mieltä,
ihmisen pitää pysyä kunnossa niin kauan kun lapset ovat vielä kotona huollettavana ja työelämä vaatii oman osansa, sitten kun lapset ovat lentäneet omileen ja ihminen joutuu työeläkeen varaan loppuelämänsä elämään niin ihmisen olisi paras kuolla pois,
eipä olisi enään vaivojaan kitisemässä
ja URAKKA ELÄMÄLLE OLISI SUORITETTU VIIMESENPÄÄLLE,
vituttaa tämä vanhuus, kenekää ei pitäisi elää näin vanhanksi kuin minä,
suurin osa työkavereistaki on saanu kuolla paljon nuorempana kuin minä,
Ei kannata elää vanhaksi,
vahuutta EI kannata tavoitella kenekää,,
vanhuus on elämän vittumaisinta pahinta aikaa,
ketään vahaa ihmistä ei käy kateeksi,
paremminki voi surkutella,
surkee juttu on olla vanha ihminen,,
Totta turiset, tuolla asenteella kaikki on kurjaa ja kaikki menee alaspäin kuin lehmän häntä eikä muita vaihtoehtoja löydy, jos asenne ei muutu.