Eivät saa edes puuseetä tehtyä,jos Kaupunki ei ole takaamassa!!
Lentiiralaiset!!
Anonyymi
753645
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 75
Vanhimmat
Onko lentiiralaisilla osuuskunta? Kukaan ei ota taloudellista vastuuta😙
Talkoilla tekevät . Ovat aika pystyviä toimissaan. Hatunnosto paikallaan.
Kaikki sekaisin!
Ihan kuin mopilistit r.y
Pitää ymmärtää asutaan kuitenkin aika syrjässä
Kun olen ns. ulkopaikkakuntalaisena vapaa-ajan asukkaana seurannut Kuhmon eri kyläkuntien aktiivisuutta, nostaisin kyllä Lentiiran kylätoiminnan sinne kärkikastiin. Uskaltaisin sanoa että se taitaa olla jopa ykkönen.
Ainakin Kaupungin apuja pyytämässä!!
Mitenkä muuten kävi sille maailman suurimmalle potkukelkalle? Kauppias Matti tietysti myi joskus 90-luku😀
Lentiira on kuihtuva kylä,siinä ei auta laupiaat silmätkään,suurin osa eläkeläisiä eikä ne lisäänny.50 vuotta sitten oli kolmiopettajainen koulu ja sata oppilasta,nyt löytyykö kymmentäkään.
Kyllä se taitaa olla Petäjäniemen Lomakylänpihapiirissä.
Kannattaa käydä tutustumassa lentiiraan ennen kuin alat päätäsi aukomaan.Kyllä se siellä edelleen on.
Siellä taitaa olla siperialainen huussi. Toisesta pdellään kiinni ja toisella hutkitaan susia housut kintuissa.
Pitää vessa olla myös lentiirassA
Koulu kiinteistö,jonka takauksista tässä on kyse,lähes sata vuotta vanhoja rakennuksia.Sähkölaskut,kiinteistöverot,lämmityskulut,lumityöt,vakuutukset,kyllä siinä saa talkoita pitää,ei mitään tulevaisuutta.Saivat kiinteistön kaupungilta ilmaiseksi,nyt vähänväliä kerjäämässä apua.
Sanoo kateellinen iivantiiralainen
Todellisuudessa Iivantiira on elävämpi kylä!!
Ja pa*kat eihän iivantiirassa ole mitään ihan kuollut kylä.
Kyllä Iivantiirassa on jo suurempi väkiluku useita toimivia maatiloja,koneyrityksiä,toimii valokuitu yhteys,eiväkä ole aina kaupungilta kerjäämässä.
Ihan aina ovat kerjuulla härkösläiset iivantiiralaeset
Vieläkö soittavat kahvimyllyllä taivaaseen?
Eivät soita,kun on hyvä netti yhteys,jota lentiirassa ei ole.
Liekkö tullu se ilmalaiva hakemaan jo torilta? Ei ainakaan kuhmolaisessa oo juttua ollunna..
Onhan siellä ypykkä
Ettei vain olisi täällä yhen kyseisen koneyrityksen porukkaa kirjoittelemassa.😉
Meillä on täällä ihan oikeat kommarit, eipä ole lentiirassa
Ei iivantiiralaiset kerjää ei ei ei
TOISEKSI SUURIMMALLA summalla rahoitettiin Luoteis-Kuhmon kyläverkko-osuuskunnan laajakaistaverkon rakentamista.
Laajakaistaverkolle Ely-keskus myönsi 249 180 euroa.
Luoteis-Kuhmon valokuituverkko sijoittuu palvelemaan Kekkostien varren talouksia sekä reitillä sijaitsevien kylien ja tukimastojen yhdysliikennettä.
Rahoitus tuli Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta.
Myös muita maaseutuelinkeinojen hankkeita ja investointeja tuettiin maaseuturahastosta.
Voe mahoton mikä summa, muutaman sairaanhoitajan oisi soanunna tuolla summalla.
Mutta ei kaupungin rahoja ,ottakaa tekin sieltä,älkää olko kunnan elättejä lentiiralaiset.
Oisi nuokin 249 000€ laitettu vaikka tiestön korjauksiin eikä johonki takapajulan valokuituverkkoon. Ihan jonniinjoutavaa.
Totatota, ootko koskaan miettinyt mistä tulee kaupungin ja valtion rahat, niin.
Onko äippä koskaan kertonut miten korkeelta oot vauvana pudonnut?
Ainakin miljoona euroa yhteiskunnan rahaa on mennyt tähän tonnerin kuituhöpötykseen
mutta pitäähän näiden peräkamarin"villejen" saada nähdä vilmit netistä pätkimättä.
Osittain tuo totta. Kuituverkkoa sen verran että 4G verkko....ja tulevaisuudessa 5G jne...saataisiin syrjäseudullekin joka paikkaa. Tekisi mieli olla etätöissä, mutta kun ei ole kenttää. 4G: llä pärjäisi, toki kuituyhteys olisi luksusta.
Mitä kerjäämistä se on jos pyytää rahaa ja kaupunki antaa!
NO;SE PYYTÄMINEN!!!
lentiira on jäänyt syrjään elämästä,Vartiuksen ja Oulun välillä kulkee maantie ja rautatie rinnakkain siellä on elämää,ei lentiirassa.
Ja iivantiirako on elävä kylä kun sattuu junat ja rekat menemään kylän ohi :DD ja junatkaan ei nyt edes mene
Tehkööt käsivarsipaskan. Ei siihen pyyceetä tarvita eto hommaan.
Tuskin tuo lentiiralaisten vika on jos kaupunki päättää rahaa antaa.
Lentiiralaiset eivät osaa tehdä edes tervatynnyreitä tiiviiksi. Pitää turvottaa vedessä ensin, että tervat pysyisi sisällä.
Miten v*tussa joku tervatynnyri tähän liittyy kysyn vaan.
No siten,että Lentiirassa on vähän yksinkertaisia ihmisiä.
Ei taida iivantiiralaisetkaan ruutinkeksijoitä olla.
Joo, ei oo paljoa.
Onhan Iivantiirassa tämä Luonto kuvaaja ,tosi viisas mies.
Edustaa tilaisuudessa verkkarit jalassa iivantiiraa.😂
Eivät osaa polttaa edes kunnon tervaa. Tervan pitää olla mustaa, ei vaaleanpunaista.
En ole tiennytkään että terva voi olla vaaleanpunaista. Eikä iivantiira kyllä taida olla ainakaan tervasta tunnettu. Korkeintaan yksinkertaisista ihmisistä.
Akoinaan iivantiiralaiset vastustivat EU:hun liittymistä YKSIMIELISESTI,ei yhtään kyllä ääntä,siinä rikkoontui äänestys salaisuus.
Sitten tiedät kun ostat lentiiralaisten "tervaa".
Olen ostanut eikä se kyllä vaaleanpunaista ollut.
Eivätkö saa???
Lentiira on jäänyt sivuun ei kukaan puhu lentiirasta,vaan vartius ja oulu liikenteestä!
Niin eikä kukaan puhu iivantiirasta vaan vartius Oulu liikenteestä.
Aikoinaan lentiira haaveili tulla omaksi kunnaksi,olisi siinä pieni kunta.
Iivantiira ja Lentiira on taas nokkapokkasilla!!!
No,kun Lentiira on aina kerjäämässä kaupungilta!!
Aikoinaan puhuivat Ypykkäläisistä että koulutus alkoi jo koulumatkalla ja setämiehet antoi vielä tukiopetusta siinä Vartiustien bussipysäkillä. 80-luku että tuskin kukaan on enää elossa eikä ei pysty enää varmistaa mutta edelleenkin Cash is king😘
Ypykkä kylä ei ole Vartius tien varrella ,näkyy olevan komeita omakotitaloja tienvarrella ,kovia ovat tienaamaan!
Tien yli Suomussalmelle päin niin sieltä löytyi kuulema parhaat oppilaat. Osa vaikuttaa nykyään mm. kaupungin konttorissa😉
Lentiira on kuihtuva kylä,se on luonnon laki,kun jää syrjään.
Lentiirasta,kaikki palvelut hävinneet.
Iivantiirassako sitten on palveluja?😂😂
Onhan siellä parturi, jonka palveluita Lentiiralaisetkin käyttää...
No huhhuh ihan yks parturi löytyy sieltä. On se iivantiira kyllä melkoinen metropoli.
-85 ypykän tytöt oli hot! Dingo huiveissaan
Iivantiirassa tehdään töitä,eikä olla aina kaupungilta kerjäämässä ,niin kuin Lentiiralaiset tekee.
Niin varmaan
Jaa mitähän "töitä" te muka siellä teette?
Tihutöitä?
Puuta lastataan vaunuihin ,hoidetaan karjaa, auto ja kone yrittäjiä ,parturi,YM ,YM.lentiirassa näistä ei mitään ,eläkeläiset houratessaan taluttavat vanhoja koneja.
Ei tullutkaan,kaupungin takausta,läämittäkää rauhassa öljyllä ja sähköllä,pankitkin on olemassa.
Eivät oikein usko tekemiseensä,kun pitää olla kerjäämässä.
Tehkää Lentiirasta oma pitäjä,siellähän on kirkko jo valmiina,niin ei tarvi kaupngilta kerjätä.
Minäpä yritän nyt selittää tämän rautalangasta vääntäen että kaikki tajuaisivat. Vartiuksen tyttö vaikuttaa nykyään siellä Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtajana ja on vaihtanut monta kertaa työnantajaa. Iivantiiran ihmeet on edelleenkin kaupungilla ja ne on siellä tappiin asti kun ne ei yksinkertaisesti pääse muualle.
Varmaan nyt kaikki ymmärtää tämän😀
Kyllä, tajuan nyt! Tv. Iivantiiralainen.
Paula unohti Kuhmon heti,kun pääsi Helsinkiin,saavutukset ei päätä huimaa,HAISEE!