Puhutaan vain asiasta

kannan tässä minäkin korteni kekoon ja tämän otsikon alle haluaisin mitä tahansa keskustelua, mistä tahansa aiheesta, jossa ei mainita mitään aikaisempaa keskustelua, ei viitata suoraan tai vihjailevasti kehenkään keskusteluihin osallistuvaan persoonaan, ei nikillä, ei nimimerkillä, ei nimellä, ei edes anonyymi ja aikaleima-tunnistella. Ei puhuta toisistamme.
Minä puolestani lupaudun olla tarttumatta syötteihin ja vastaamatta, mihinkään henkilökohtaisuuksiin.

107

1032

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aika tarkka rajaus. Saa nähdä, miten onnistuu.
      Tälläkin palstalla on puhuttu monista aiheista, joten aivan uutta on vaikea äkkiseltään taikoa.
      Vuodenajatkin on käsitelty.
      Mutta Tarja Halosen mielipide politiikassa toimivista miehistä, jotka hänen mukaansa suhtautuvat nihkeästi naispolitikkoihin, on saanut kritiikkiä niin näiltä miehiltä eduskunnassa kuin mediastakin. Ulla Appelsinin kolumnissa luetellaan, kuinka edistyksellinen maa Suomi on. Meillä on ollut yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ensimmäisenä maailmassa, meillä on ollut ensimmäiset naisministerit, ensimmäisten joukossa naispresidentti, eduskunnan puhemies jne korkeissa asemissa olevia naisia, nyt hallituksemme on naisvaltainen.
      Tarja hämmästyttää nyt konservatiivisella puheenvuorolla. Valitsikohan hän sanansa vahingossa väärin?

      • Anonyymi

        Halosta nimitettiin kansallishäpeäksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halosta nimitettiin kansallishäpeäksi.

        jooo, mieluummin Mariiniki julkisuuteen kuin Halonen,

        Mariinia hipeloi miehet,
        mutta
        Halonen hipeloi miehiä

        sen näki usein omin silmin ennen muinoin kun Halonen edusti suomea ulkomaillaki,

        haloska ei koskaan ollu suosikki politikko,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jooo, mieluummin Mariiniki julkisuuteen kuin Halonen,

        Mariinia hipeloi miehet,
        mutta
        Halonen hipeloi miehiä

        sen näki usein omin silmin ennen muinoin kun Halonen edusti suomea ulkomaillaki,

        haloska ei koskaan ollu suosikki politikko,

        niin siinä on ero

        Sinun kirjoituksesi on ainoastaan pohjautuva seksismiin kun puhut hipelöimisestä ihan muka normaalina asiana .
        Muissa piirieissä ei politiikkaa pohjustetaan sinun kirjoittamilla arvoilla, sillä politiiokon elämä on vähän erinlaista kun mitä sinä kuvittelet sillä puhut ainoastaan oman itsesi arvomaailmasta
        Naiset ovat politiikassa mukana että voivat olla ajamassa asioita jotka ovat tärkeitä yhteiskunnassa , siinä ei siis mitään hipelöimisiä edes ajatella kun asialliset asiat ovat tärkeitä , siis koita ymmärtää ettei naisen osa politiikassa perustu noin alhaiselle pohjalle mitä sinä esittelet itsestään selvinä asioina. Pettymys sinänsä että vielä on olemassa ihmisiä joiden ainoa kiinnostus on seksismi

    • Anonyymi

      Älä puhu sitten itsestäsikään yhtään mitään!

    • Anonyymi

      Kaksi aihetta tarjolle
      -Ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu
      -Vian ei tarvitse olla iso jos se on päässä

      • Anonyymi

        kolmas aihe

        sitä saa mitä tilaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kolmas aihe

        sitä saa mitä tilaa

        mitä sinä tilaat,, kiinostaa,,

        ehkä voisin sitten tilata samaa minäki,,

    • Anonyymi

      Kaikenlaisia pomottajia on palstalla, jossa "sana on vapaa" .

    • Anonyymi

      Miten tämä aloituksesi eroaa Makriinan aloituksesta?

      • Oikeastaan vain siinä, että Makriinan aloitus rajoittaa ajassa, minun sulkee pois henkilökohtaisuudet ja toisista puhumisen. Omista asioistaan saa puhua, puuhistaan, harrastuksistaan, jne. mutta muista eritoten palstalaisista puhuminen on täysin kiellettyä. Enhän minä virallisesti voi kieltää mitään, mutta kehoitan ja kannustan kaikkia keskustelijoita pysymään asiassa.
        MOTTO: PUHUTAAN ASIASTA, EI TOISISTAMME.

      • Paloma.se01 kirjoitti:

        Oikeastaan vain siinä, että Makriinan aloitus rajoittaa ajassa, minun sulkee pois henkilökohtaisuudet ja toisista puhumisen. Omista asioistaan saa puhua, puuhistaan, harrastuksistaan, jne. mutta muista eritoten palstalaisista puhuminen on täysin kiellettyä. Enhän minä virallisesti voi kieltää mitään, mutta kehoitan ja kannustan kaikkia keskustelijoita pysymään asiassa.
        MOTTO: PUHUTAAN ASIASTA, EI TOISISTAMME.

        :)
        Julkisuuden henkilöistä, poliitikoista, viihdeartisteista, jne. puhuminen on toki sallittua.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Sinähän olet tunnettu kirjailija, esiintynyt. julkisuudessa, joten….

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka olisinkin, niin olen täällä anonymaatin suojassa.
        Mutta ei, olen kertonut täällä vain harrastuksestani ja olen yksityinen henkilö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän olet tunnettu kirjailija, esiintynyt. julkisuudessa, joten….

        Salli mun nauraa !!! Että kirjailija ? Ja tunnettu !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Salli mun nauraa !!! Että kirjailija ? Ja tunnettu !

        Koko sukunsa jutut on levittänyt 70-palstalla jo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koko sukunsa jutut on levittänyt 70-palstalla jo.

        Tuli jopa hääpäivänsä iltana julistamaan palstalle uutisen kuvan kanssa.

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Oikeastaan vain siinä, että Makriinan aloitus rajoittaa ajassa, minun sulkee pois henkilökohtaisuudet ja toisista puhumisen. Omista asioistaan saa puhua, puuhistaan, harrastuksistaan, jne. mutta muista eritoten palstalaisista puhuminen on täysin kiellettyä. Enhän minä virallisesti voi kieltää mitään, mutta kehoitan ja kannustan kaikkia keskustelijoita pysymään asiassa.
        MOTTO: PUHUTAAN ASIASTA, EI TOISISTAMME.

        " Enhän minä virallisesti voi kieltää mitään"

        Kunhan ymmärtäisit tuon.

    • Anonyymi

      Sekin asia että ihmiset haluavat olla anonyymejä pohjautuu siihen että kun aikaisemmin ovat olleet jäseninä hyvässä uskossa että asioista puhutaan asioina ja nimimerkki näkyvissä, niinovat saaneet yksityisen sähköposti korinsa täyteen mitä hirveimpiä kirjoituksia .
      Moni haluaa olla mukana asiallisissa keskusteluissa samalla haluavat auojata identiteettiään sairailta sähköpoataamiailta .äniin att. Asioissa on enemmän kuin yksi puoli

      • Sehän on aivan ymmärrettävää. Kirjautuneena on myös anonyymi ja vaikka joku oli sitä mieltä että täällä "sana on vapaa" niin se ei ole totta. Säännöissä kielletään selkeästi herjaava ja loukkaava kommentointi muista palstalaisista.
        Onko kenelläkään täällä enää sähköpostia joka on kytketty rekisteröityyn nimimerkkiin?

      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Sehän on aivan ymmärrettävää. Kirjautuneena on myös anonyymi ja vaikka joku oli sitä mieltä että täällä "sana on vapaa" niin se ei ole totta. Säännöissä kielletään selkeästi herjaava ja loukkaava kommentointi muista palstalaisista.

        Tosi herjaavaa ja loukkaavaa oli sinulta sanoa vähemmän kouluttautuneita heikommaksi ainekseksi. Entäs lahopäät, helmiä sioille, pohjasakka? Kaikki käyttämiäsi sanoja muista kirjoittajista.

        Säännöissä on niin moni muukin kiellettyä, mutta silti niitä rikotaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosi herjaavaa ja loukkaavaa oli sinulta sanoa vähemmän kouluttautuneita heikommaksi ainekseksi. Entäs lahopäät, helmiä sioille, pohjasakka? Kaikki käyttämiäsi sanoja muista kirjoittajista.

        Nehän on myös kk:n käyttämiä sanoja muista ja paljon pahempaakin on heiltä luettu.
        Herää kysymys, miksi täällä saa olla "loukkaajien valta", heitähän on kaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosi herjaavaa ja loukkaavaa oli sinulta sanoa vähemmän kouluttautuneita heikommaksi ainekseksi. Entäs lahopäät, helmiä sioille, pohjasakka? Kaikki käyttämiäsi sanoja muista kirjoittajista.

        Ihmettelen ihan vilpittömästi miksi yhä kannatte mukananne saamianne herjoja. Ei päivääkään, ettette niitä muistaisi. Tuntuuko että herjatuksi joutuminen on niin mieleen painettava ja omaa arvoa kohottava, että sitä on jatkuvasti korostettava?
        Eikö ihan oman mielenrauhan kannalta ole syytä ne unohtaa?
        Lyhytmuistisuus ei välttämättä ole paha asia. Hajamielisyys auttaa monissa asioissa ainakin näin vanhalla iällä.
        Mkr.

        Huolehdi vain omasta mielenrauhastasi!! Saat sen näköjään lipomalla tiettyjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmettelen ihan vilpittömästi miksi yhä kannatte mukananne saamianne herjoja. Ei päivääkään, ettette niitä muistaisi. Tuntuuko että herjatuksi joutuminen on niin mieleen painettava ja omaa arvoa kohottava, että sitä on jatkuvasti korostettava?
        Eikö ihan oman mielenrauhan kannalta ole syytä ne unohtaa?
        Lyhytmuistisuus ei välttämättä ole paha asia. Hajamielisyys auttaa monissa asioissa ainakin näin vanhalla iällä.
        Mkr.

        Ihmettelen vilpittömästi, millainen ihminen laukoo tuntemattomista tuollaisia solvauksia, Itsensä siinä leimaa ja tahraa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmettelen ihan vilpittömästi miksi yhä kannatte mukananne saamianne herjoja. Ei päivääkään, ettette niitä muistaisi. Tuntuuko että herjatuksi joutuminen on niin mieleen painettava ja omaa arvoa kohottava, että sitä on jatkuvasti korostettava?
        Eikö ihan oman mielenrauhan kannalta ole syytä ne unohtaa?
        Lyhytmuistisuus ei välttämättä ole paha asia. Hajamielisyys auttaa monissa asioissa ainakin näin vanhalla iällä.
        Mkr.

        Olethan sinäkin täällä useammin, kuin kerran, maininnut siitä, kuinka sait lähtöpassit 70-palstalta.

        Eihän nuo anot ole ainoita, jotka täällä vanhoja muistelee ja tuo esiin.
        Näyttää vain siltä, että sinä suot rekatuille sen, mitä et anoille, mutta onhan sinulla oikeus omiin mielipiteisiin.

        Yleensä ihmisellä on oikeudentunto, mutta loukkaajilla ei
        eikä ihan kaikilla muillakaan näköjään, hämmästykseni huomaan.

        Ymmärrän loukattuja hyvin. Jos palstalla on saanut osakseen loukkauksia, mitätöintiä
        ja kiusaamista jatkuvasti eikä edes yhden ainutta anteeksipyyntöä,
        miksi loukkaajien pitäisi saada täällä mesota ylimielisenä kuin hienoimmat ja jaloimmat ihmiset maan päällä, vaikka käytäntö puhuu ihan toista heidän persoonastaan ?

        Millainen ihminen antaisi mielivaltaisesti itseään loukata vuosia ?
        Henkiseltä väkivallalta ei saa sulkea silmiä.

        Oletko Makriina miettinyt perussyytä, miksi ja milloin palstalle tulee ongelmia ?

        Ihan oikeasti ihmettelen. En katso herjaksi sitä, että minulle sanottiin, etten ole tervetullut 70-palstalle.
        Minua on nimitelty epätoivotuilla nimityksillä ihan tällä omalla 80-palstallakin, mutta olen halunnut unohtaa koko asian. Mielipiteenilmaisuahan se on ollut ja ne keskustelut on käyty kaikeksi onneksi kauan sitten.
        En ole "lipomassa" ketään, kun kysyn, miksi nämä nimitykset pyörivät kaiken aikaa mielessänne. Mietin sitäkin, että kun anonyyminä kirjoitetaan, ja joku heittää herjan vastaukseksi, miten anona voi tietää, ketä herjaaja tarkoittaa? Miten voitte olla varmat, että juuri teihin on herjat kohdistettu?
        No ei tarvitse perustella. Omia muistojannehan ne ovat.

        Anolle 16:39 👍👍👍 peukkuja ! Mikä antaa toisille oikeuden jatkuviin loukkauksiin
        ja kysyn sekö parantaa palstan ilmapiiriä, että se saa jatkua ?
        Saa kuvan, että joidenkin mielestä se saa jatkua, palstan säännöt ovat vain vitsi.
        Jotkut maalituksen kohteet jopa lipovat maalittajiaan.

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Ihan oikeasti ihmettelen. En katso herjaksi sitä, että minulle sanottiin, etten ole tervetullut 70-palstalle.
        Minua on nimitelty epätoivotuilla nimityksillä ihan tällä omalla 80-palstallakin, mutta olen halunnut unohtaa koko asian. Mielipiteenilmaisuahan se on ollut ja ne keskustelut on käyty kaikeksi onneksi kauan sitten.
        En ole "lipomassa" ketään, kun kysyn, miksi nämä nimitykset pyörivät kaiken aikaa mielessänne. Mietin sitäkin, että kun anonyyminä kirjoitetaan, ja joku heittää herjan vastaukseksi, miten anona voi tietää, ketä herjaaja tarkoittaa? Miten voitte olla varmat, että juuri teihin on herjat kohdistettu?
        No ei tarvitse perustella. Omia muistojannehan ne ovat.

        Solvaukset tulee rekatuilta, siitä sen näkee. Osassa mainitaan rekattu kohdekkin, Ota makriina pääsi jo puskasta ja myönnä totuus.

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Ihan oikeasti ihmettelen. En katso herjaksi sitä, että minulle sanottiin, etten ole tervetullut 70-palstalle.
        Minua on nimitelty epätoivotuilla nimityksillä ihan tällä omalla 80-palstallakin, mutta olen halunnut unohtaa koko asian. Mielipiteenilmaisuahan se on ollut ja ne keskustelut on käyty kaikeksi onneksi kauan sitten.
        En ole "lipomassa" ketään, kun kysyn, miksi nämä nimitykset pyörivät kaiken aikaa mielessänne. Mietin sitäkin, että kun anonyyminä kirjoitetaan, ja joku heittää herjan vastaukseksi, miten anona voi tietää, ketä herjaaja tarkoittaa? Miten voitte olla varmat, että juuri teihin on herjat kohdistettu?
        No ei tarvitse perustella. Omia muistojannehan ne ovat.

        Makriina!

        Kirjoitin näin:
        "Eihän nuo anot ole ainoita, jotka täällä vanhoja muistelee ja tuo esiin." eli en kirjoittanut itsestäni.

        Kirjoitat: " ei tarvitse perustella" ja vastaan etten kykenisikään.

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Ihan oikeasti ihmettelen. En katso herjaksi sitä, että minulle sanottiin, etten ole tervetullut 70-palstalle.
        Minua on nimitelty epätoivotuilla nimityksillä ihan tällä omalla 80-palstallakin, mutta olen halunnut unohtaa koko asian. Mielipiteenilmaisuahan se on ollut ja ne keskustelut on käyty kaikeksi onneksi kauan sitten.
        En ole "lipomassa" ketään, kun kysyn, miksi nämä nimitykset pyörivät kaiken aikaa mielessänne. Mietin sitäkin, että kun anonyyminä kirjoitetaan, ja joku heittää herjan vastaukseksi, miten anona voi tietää, ketä herjaaja tarkoittaa? Miten voitte olla varmat, että juuri teihin on herjat kohdistettu?
        No ei tarvitse perustella. Omia muistojannehan ne ovat.

        Jos saa vastauksen loukkaavan vastauksen suoraan omaan kommenttiinsa
        ei ole mitään epäselvää kenelle se on kohdistettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yleensä ihmisellä on oikeudentunto, mutta loukkaajilla ei
        eikä ihan kaikilla muillakaan näköjään, hämmästykseni huomaan.

        Ymmärrän loukattuja hyvin. Jos palstalla on saanut osakseen loukkauksia, mitätöintiä
        ja kiusaamista jatkuvasti eikä edes yhden ainutta anteeksipyyntöä,
        miksi loukkaajien pitäisi saada täällä mesota ylimielisenä kuin hienoimmat ja jaloimmat ihmiset maan päällä, vaikka käytäntö puhuu ihan toista heidän persoonastaan ?

        Millainen ihminen antaisi mielivaltaisesti itseään loukata vuosia ?
        Henkiseltä väkivallalta ei saa sulkea silmiä.

        Oletko Makriina miettinyt perussyytä, miksi ja milloin palstalle tulee ongelmia ?

        "Millainen ihminen antaisi mielivaltaisesti itseään loukata vuosia ?"
        Yksi mahdollisuus on, että on niin tyhmä, ettei edes tajua tulleensa loukatuksi.
        Terve päästään ja terveitsetuntoinen ihminen kyllä tajuaa.

        Yksi mahdollisuus on, että on "tyhmän jalo", hyväksyy loukkaajien teot ja edistää
        niitä haluamalla olla kaikille mieliksi, loukkaajillekin.
        Silti moittii palstan ilmapiiriä, vaikka on itse ratkaisevasti osallinen siihen millainen se on.

        Kun hyväksyy loukkaukset hyväksyy loukkaajankin.
        Kun hyväksyy, että muita loukataan, loukkaa lisää loukattuja.

        Kun hyväksyy muitten loukkaamisen, osallistuu loukkauksiin. Sama on rasismin kanssa,
        se joka on hiljaa, kun rasismia esiintyy, hyväksyy rasismin.

        Lapsikin ymmärtää mitä on oikein ja väärin. Kummallista, että "vanhoille ja viisaille"
        on niin vaikea tajuta, mikä on oikein ja mikä on väärin.
        Siksi ei kai voi myöskään ymmärtää miksi palstan ilmapiiri on se mikä on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmettelen ihan vilpittömästi miksi yhä kannatte mukananne saamianne herjoja. Ei päivääkään, ettette niitä muistaisi. Tuntuuko että herjatuksi joutuminen on niin mieleen painettava ja omaa arvoa kohottava, että sitä on jatkuvasti korostettava?
        Eikö ihan oman mielenrauhan kannalta ole syytä ne unohtaa?
        Lyhytmuistisuus ei välttämättä ole paha asia. Hajamielisyys auttaa monissa asioissa ainakin näin vanhalla iällä.
        Mkr.

        Asetutko taas riidanhaastajan puolelle ? Mikset makr kysy manipuloija-jyrääjältä,
        onko hän koskaan aikeissa lopettaa jyräämisensä ?
        Se on kuin tauti hänessä. Se ei ole normaalia minkään mittapuun puitteissa.

    • Anonyymi

      Jo on lapsellista pomotusta.

      • Anonyymi

        Ihan ovat solvaukset palstalla pahimmasta päästä, mut onks kukaan nähny Weijoo?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan ovat solvaukset palstalla pahimmasta päästä, mut onks kukaan nähny Weijoo?

        Eikös se ollut Viljo, joka oli kadoksissa?

    • Anonyymi

      Salli mun nauraa,hah,
      sama rähinä taas kuin jokaisella muullaki palstalla,

      jatkakaa,,,

    • Anonyymi

      Olette aikamoisia riitelemään ja solvaamaan toisianne , vanhat naiset vieläpä.

      Sopua toivottaen, ano seiskakymppisistä!

      • Anonyymi

        Mä oon lukenut kolmea palstaa (60,70 ja 80) ja joka palstalla riidellään.

        Joka palstalla näyttää olevan myös näitä "pomottajia".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä oon lukenut kolmea palstaa (60,70 ja 80) ja joka palstalla riidellään.

        Joka palstalla näyttää olevan myös näitä "pomottajia".

        Kun tulee uusi pomo, entinen ajetaan vanhempaan ikäryhmään. Näin jyrääjiä kierrätetään. Ovat vanhusten palstalla tosi koviksia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kun tulee uusi pomo, entinen ajetaan vanhempaan ikäryhmään. Näin jyrääjiä kierrätetään. Ovat vanhusten palstalla tosi koviksia.

        Tänään oli Tv kakkosella ohjelma netin keskustelupalstojen tasosta. Suosittelen Areenaa, ehkä se löytyy sieltä niille, joilta se jäi näkemättä.

      • Anonyymi
        Makriina kirjoitti:

        Tänään oli Tv kakkosella ohjelma netin keskustelupalstojen tasosta. Suosittelen Areenaa, ehkä se löytyy sieltä niille, joilta se jäi näkemättä.

        Miksi pitäisi katsoa? Näkeehän sen täältäkin.

        Toisekseen, tuo asia on ollut mediassa niin monesti esillä.

        Joskus mietin, että miten nämä palstojen pomottajat pärjää live-elämässä vai onko heillä edes sitä.

        Siinäpä mietit, mutta mieti myös omaa panostasi keskustelujen onnistumiseen. En mieti sinun live-elämääsi kun kaikille rlämä on omannäköisensä.

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Siinäpä mietit, mutta mieti myös omaa panostasi keskustelujen onnistumiseen. En mieti sinun live-elämääsi kun kaikille rlämä on omannäköisensä.

        Oma panokseni on niin pientä näillä palstoilla, mutta voin silti miettiä sitä, kun noin kauniisti pyysit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pitäisi katsoa? Näkeehän sen täältäkin.

        Toisekseen, tuo asia on ollut mediassa niin monesti esillä.

        Joskus mietin, että miten nämä palstojen pomottajat pärjää live-elämässä vai onko heillä edes sitä.

        Tämä palstanäkyvyys ja kuuluvuus on niille elämää suurempaa. Itseään korostavia itsestäänselvyyksiä nyt tilittävät toisilleen kuin bestikset ainakin. Ajatella että jollain on ajokortti, siis naisella!!!!!
        Ajatella että joku nainen on istunut ilman miestä lentokoneessa Amerikkaan asti , ja osannut lukea lentokentällä kyltit. !!!!!!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun tulee uusi pomo, entinen ajetaan vanhempaan ikäryhmään. Näin jyrääjiä kierrätetään. Ovat vanhusten palstalla tosi koviksia.

        Eräät kovapäisimmät ja taantuneimmat saivat lähdön 70 palstalta.
        Ei heidän manipulointiyrityksiään kestänyt enää kukaan. Nyt he ovat täällä
        kahdeksankymppisten joukossa riitaa haastamassa ja itseään kehuskelemassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä palstanäkyvyys ja kuuluvuus on niille elämää suurempaa. Itseään korostavia itsestäänselvyyksiä nyt tilittävät toisilleen kuin bestikset ainakin. Ajatella että jollain on ajokortti, siis naisella!!!!!
        Ajatella että joku nainen on istunut ilman miestä lentokoneessa Amerikkaan asti , ja osannut lukea lentokentällä kyltit. !!!!!!!!!!

        Kyllä ihmettelyä vieläkin tapahtuu. Sukulaistyttö sai ylenkatseelliset haukkumiset osakseen, kun kertoi, että suvussa on yli 80-vuotias täti, joka käyttää nettiä omalla läppärillään. Se oli aivan mahdotonta. Valhetta.
        Mkr.

    • Kävimme eilen ennakkoäänestämässä. Nyt sekin on sitten hoidettu, meni syteen tai saveen. Nyrkkisääntönähän on se ellei käy täyttämässä kansalaisuusvelvollisuuttaan, niin ei pidä myöskään valittaa sitten jälkeenpäin että miten voi olla niin paljon tyhmyreitä jotka eivät ymmärrä omaa ja maan parasta. :))

      • Anonyymi

        Palomalle. No menikö vaalit haluamallasi tavalla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palomalle. No menikö vaalit haluamallasi tavalla?

        On ainakin yksi asia josta voi olla iloinen: jos käy äänestämässä, niin sitten voi ainakin valittaa jos muut eivät ymmärtäneet omaa parastaan. ;)
        70plussissa on hyvä aloitus kirjailijasta jonka teokset paneutuvat aikamme yhteiskunnallisiin ilmiöihin ja miehen muuttuvaan rooliin nykyajan työelämässä, kannattaa käydä lukaisemasa artikkeli hesarista. Se tavallaan valottaa tätä populismin ja nationalismin esiinmarssia politiikassa, täällä Ruotsissa ainakin, jossa ruotsidemokraatit saivat merkittäviä vaalivoittoja etenkin Etelä-Ruotsin maaseudulla ja pienissä kaupungeissa ja taajamissa, jonne tanskalainen oikeistopopulismi (nyttemmin romahtanut) on saanut paljon sijaa. Minä toivoisin että Jimmieboy joutuisi ottamaan nyt hallistusvastuuta ja taakan hartioilleen ja näyttämään koko kansalle miten ruotsindemokraatti on kykenemätön hallitsemaan maat.
        Kirja josta puhun nyt on tämä:
        https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009041663.html
        "Koneen pelko", Noora Vallinkoski
        "Perno Mega City", samasta aiheesta, valkoisen työläismiehen syrjäytymisestä suomalaisessa yhteiskunnassa, näyttää samanlaiselta ruotsalaisessa yhteiskunnassa ja selittäisi sen miksi äärinationalismi ja populismi saavat aina vain enemmän sijaa valkoisen työläismiehen poliittisessa ajattelussa tai sen puutteessa (helpompi osoittaa sormell, kuin miettiä todellisia syitä, miksi asiat eivät ole niin kuin haluaisi niiden olevan).
        (Kirjoittaa Paloma, kotona taas, ja poliittinen trilleri Sveamamman maalla ei ole vielä loppuunkäsitelty)

    • Anonyymi

      Ilmeisesti ei mennyt, jäi väristykset selkäpiihin.

    • Anonyymi

      Hyvin etenee tämäkin ketju.
      On todella asiaa, jota aloittaja peräänkuulutti.

      • Anonyymi

        Asiallista asiaa muilta vaaditaan, ei mitään perskohtaista. Itseä ei vaatimus koske, kun joka pikkuhousutkin mainitaan, mitä reissulle pakataan. Samalla opastus, missä muodossa rahaa mukaan ja tietysti miten lentokentällä luettava kyltit ja ilmoitukset.

    • Pitäytyen täysin oman aloitukseni teemassa: puhutaan mistä vain, vaikka pikkuhousuista, mutta ei toisistamme.
      Yksi asia mikä jäi päällimmäisenä mieleen matkalta, suurempi asia kuin MicheAngelon David, Välimeren upeat rannat ja meri, Puente Vecchio Firenzessä tai Pisan kalteva torni oli see suuri yhteisöllisyys joka sitoo ja kannattaa perheitä eteenpäin elämässä: sukulaistytön mies, livornolainen monen sukupolven aikana syö sunnuntaisin aamiaista samassa kahvilassa lapsuudenystäviensä kanssa, spontaanisti, ilman mitään etukäteissopimuksia, kotikadullaan, jossa hän syntyi. Kerrotaan kuulumisia, puhutaan jalkapallosta tai politiikkaa, mitä tahansa, kakki jo lähestymässä eläkeikää. Vaimot usein mukana, ja siinä briochen ja voisarvien, croissanttien ja pikkuleivosten ja kahvikupin ääressä parannetaan vähän aikaa maailmaa ja katsastetaan kavereiden kunto ja terveys samalla.

      • Anonyymi

        Mikä sopii Italiaan, ei sovi Pohjolaan. Täällä harva voi jäädä synnyinseudulleen, pitää lähteä opiskelemaan ja leipää tienaamaan muualle. Parempi syödä kotona oman perheen kesken viikonlopun ateriat, kun viikolla kaikki ovat kiinni töissään, kouluissaan, harrastuksissaan. Enpä ihaile tuollaista, että mennään kaverien kanssa kuppilaan nimenomaan sunnuntaiaamuna, jonka kuuluu olla perheelle pyhitettyä aikaa. Vaimot pääsee usein mukaan, mutta mihin lapset jätetään? Huonoa aamupalaa ihailet, rasvaa ja sokeria. Kyllä siinä terveyskin menee, iskee diabetes. Suomessa syödään terveellinen aamupala, viikonloppuna runsaampi, on myös tuoreita vihanneksia ja hedelmiä ja marjoja leivän lisäksi. Sitten lähdetään koko perheen voimin ulkoilemaan, jos mahdollista, luontoon. Se on yhteisöllisyttä, pitää perheitä koossa.

    • En usko että lapsiperheissä tällaista tapaa olisi sielläkään, italialaiset ovat hyvin lapsirakkaita ja hoitavat hyvin bambinonsa. Taisin mainita että nämä ihmiset ovat kaikki jo lähempänä eläkeläisikää tai eläkkeellä. Aamianen onkin sitten se ainoa "epäterveellinen" ateria päivässä ja sekin on vähäinen. Lounaalla syödään kevyesti, pastaa ja vihanneksia ja illalla sitten usein myös kasvisvoittoista, vaikka pasta on aina eturuokana. Terveellinen on välimeren dieetti, voita tai margariinia ei näkynyt pöydässä, leipää ja oliiviöljyä lisukkena.

      • Anonyymi

        Sinä olet yhteisöllinen koska profiilissasi on toinen päälaelta yhtä harvahiuksinen mummo.

      • Anonyymi

        Makarooni ei muutu terveelliseksi, vaikka sitä pastaksi sanoo. Pelkkää raffinoitua vehnäjauhoa. Makroonia ja kasviksia kaksi kertaa, lisäksi valkeaa leipää ja rasvaisia makeita leivonnaisia. Jopa söit köyhästi siellä, loppuiko luottokortin saldo?
        Oliiviöljy on täyttä rasvaa sekin.

        Mikä ihmeen "terveellinen" välimeren ruokavalio, jonka peruselementtejä ovat
        valkoinen leipää ja pastaa, ne ovat ns. "tyhjiä kaloreita".
        Ruisleipä ja peruna on ravinto-opillisesti paljon parempia,
        mutta kasviöljy voin vaihtoehtona on terveellisempää.
        Eläinrasva on se, joka verisuonet tukkii (kolesteroli).

        Tervetuloa kotiin Paloma. Anot ovat olleet aika lailla eksyksissä, kun Nojatuoli lopahti ja stalkattavat lähtivät muille istuimille. Kaikeksi onneksi olet palannut, joten nyt on taas asiat reilassa. Päästään kertomaan tietämättömille, missä kaikessa menee vikaan, kuten nyt pastassa ja perheyhteyksissä ja niin päin pois.

        Minäkin toivotan Paloman tervetulleeksi palstalle. Johan tuo tiedettiin, että anot villiintyvät kun palaat. Vakiot ovat hiljaa ja minut on naulattu kirkon oveen syylliseksi palstan alasajosta.

        Lueskelin palstaa eipä voi vähempää kiinnostaa avaukset. Yksi avaus noudattaa nojatuoli-linjaa. Siinä keskustellaa päivien kulusta. Jänskä, että anot eivät ole sinne menneet hämmentelemään.

        No, mikähän sota tästä taas syntyy kun uskallan päätäni nostaa😁

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Teeppä korppis kiinnostava aloitus, kun noin terävästi niitä osaat arvostella!
        Olet varmaan nyt tyytyväinen kun sait nojatuolin kaadetuksi. Joillakin on taipumus tuhota se, mitä eivät itse voi saada. Kun sinusta ei tykätty nojatuolissa, kukaan muukaan ei siellä saa olla ainakaan suosiota nauttimassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä ihmeen "terveellinen" välimeren ruokavalio, jonka peruselementtejä ovat
        valkoinen leipää ja pastaa, ne ovat ns. "tyhjiä kaloreita".
        Ruisleipä ja peruna on ravinto-opillisesti paljon parempia,
        mutta kasviöljy voin vaihtoehtona on terveellisempää.
        Eläinrasva on se, joka verisuonet tukkii (kolesteroli).

        " Vuonna 2008 julkaistun vertaisarvioidun tieteellisen tutkimuskatsauksen mukaan Välimeren maiden tavanomaista ruokavaliota noudattavilla on muuta väestöä 9 prosenttia pienempi kokonaiskuolleisuus, ja heillä esiintyy 13 prosenttia vähemmän Alzheimerin ja Parkinsonin tautia, 9 prosenttia vähemmän sydän- ja verisuonitauteja sekä 6 prosenttia vähemmän syöpää. Välimeren alueen maiden tavanomainen ruokavalio poikkeaa ravitsemussuosituksista, minkä vuoksi ravitsemussuositusten mukaista ruokavaliota koskevat tutkimukset poistettiin aineistosta. Metatutkimukseen kelpuutettujen tutkimusten kesto vaihteli välillä 3–18 vuotta, ja tutkittavien yhteismäärä oli 574 299 ihmistä.[6][7][8][9]

        Välimeren ruokavalio määriteltiin vuonna 2020 julkaistussa hollantilaisessa väestötutkimuksessa ravitsemussuosituksia mukailevaksi ruokavalioksi, joka sisältää tavallista vähemmän punaista ja prosessoitua lihaa sekä tavallisen tai tavallista suuremman määrän kasviksia, palkokasveja, hedelmiä, pähkinöitä, kokojyväviljaa ja kalaa, päivittäisen 5–25 gramman alkoholiannoksen sekä suuremman määrän kertatyydyttymätöntä kuin tyydyttynyttä rasvaa. [10]"
        Wiki tietää...

        Mutta siis omakohtainen kokemukseni tältä ja aikaisemmalta Italianmatkaltani on että ruoka on huomattavan terveellistä ja vähärasvaista ja tavallisin rasva on oliiviöljy. Vihannekset ja hedelmät kuuluvat joka ateriaan ja kalaa ja äyriäsiä syödään useamman kerran viikossa. En ole lihonut kiloakaan viikon aikana ja italialaiset ovat hoikkia ja hyvinvoivan näköisiä. Ylipainoisia ja huonoihoisia oli tosi harvassa. Naiset yleensä, vanhemmatkin, kauniisti ja naisellisesti pukeutuneita, laitettuja ja kauniit hiukset. Suomessa on enemmän ylipainoisia, etenkin nuoria, kuin mitä näin Italiassa. Ja sitten vielä yksi asia: italialaiset ovat hyvinkasvatettuja, tervehtivät ja antavat paikan bussissa ja tarjoavat apua vanhemmalle ihmiselle ystävällinen hymy kasvoillaan.

        Olipas todellista nähtävyyttä Italian matkalla, huhuh. Kuinka lähelle piti kasvot työntää, jotta näki toisen ihmisen ihon?

        "italialaiset ovat hoikkia ja hyvinvoivan näköisiä. Ylipainoisia ja huonoihoisia oli tosi harvassa. Naiset yleensä, vanhemmatkin, kauniisti ja naisellisesti pukeutuneita, laitettuja ja kauniit hiukset."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tervetuloa kotiin Paloma. Anot ovat olleet aika lailla eksyksissä, kun Nojatuoli lopahti ja stalkattavat lähtivät muille istuimille. Kaikeksi onneksi olet palannut, joten nyt on taas asiat reilassa. Päästään kertomaan tietämättömille, missä kaikessa menee vikaan, kuten nyt pastassa ja perheyhteyksissä ja niin päin pois.

        Jospa kirjoittelisit VAIN omasta puolestasi, riitaa provosoiva rekattu ano ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teeppä korppis kiinnostava aloitus, kun noin terävästi niitä osaat arvostella!
        Olet varmaan nyt tyytyväinen kun sait nojatuolin kaadetuksi. Joillakin on taipumus tuhota se, mitä eivät itse voi saada. Kun sinusta ei tykätty nojatuolissa, kukaan muukaan ei siellä saa olla ainakaan suosiota nauttimassa.

        Joku hyökkää kuin Putin Ukrainaan joka päivä, sota on saatava aikaiseksi,
        muuten ei voi olla onnellinen.

        Olet sisäistänyt oman osasi nojatuolin alas ajosta vaatimattomaksi.

        Nojatuolin alas ajon teki Skillan itse, eli lopetti.

        Korppis (lähdössä ulos syömään)

        Antoisaa väittelyä.

        Putin on mielipuoleksi mainittu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet sisäistänyt oman osasi nojatuolin alas ajosta vaatimattomaksi.

        Nojatuolin alas ajon teki Skillan itse, eli lopetti.

        Korppis (lähdössä ulos syömään)

        Antoisaa väittelyä.

        Syy siihen että skillan lopetti, on kaikkien tiedossa. Ei siitä tarvitse väitellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipas todellista nähtävyyttä Italian matkalla, huhuh. Kuinka lähelle piti kasvot työntää, jotta näki toisen ihmisen ihon?

        "italialaiset ovat hoikkia ja hyvinvoivan näköisiä. Ylipainoisia ja huonoihoisia oli tosi harvassa. Naiset yleensä, vanhemmatkin, kauniisti ja naisellisesti pukeutuneita, laitettuja ja kauniit hiukset."

        No niin, nyt ei riitä suomalaiset kahdeksankymppiset. Nyt haukutaan koko Italian kansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No niin, nyt ei riitä suomalaiset kahdeksankymppiset. Nyt haukutaan koko Italian kansa.

        Kuka on haukkunut italian kansan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka on haukkunut italian kansan?

        Todettu on, että tutkimusten mukaan siellä on lasten lihavuus Euroopan kärkeä ja todettu ettei siellä sen kauniimpaa kansaa ole ole kuin Suomessakaan. Monennäköisiä on kaikkialla.

    • Anonyymi

      Paloma puhuu jälleen potaskaa halussaan mollata suomalaisia. Näkeehän sen jokainen Italiassa vähänkään useammin ja laajemmin matkaillut, että siellä on valtavasti lihavia lapsia, nuoria ja aikuisia. Eikä aina niin kauniisti laitettuja ja pukeutuneita. Varsinkin etelämmässä on suuri osa hyvin köyhiä.

      https://yle.fi/uutiset/3-10220911

      • Anonyymi

        Minä kerron vain siitä mitä itse olen nähnyt. Olin Toscanassa ja Bolognassa ja en nähnyt ylipainoisia aikuisia enkä lapsia. Suomalaisia en halua molllata, mutta pohjoiseurooppalaiset ovat ruumiinrakenteeltaan jo vankempaa tekoa, jalatkin ovta suuremmat.
        Minulla ei ole minkäänlaista havaintoa ylipainoisista lapsista Italianmatkaltani. Toisin kuin esim viime reissultani USA:han, jossa ylipaino ja rankka ylipaino oli hyvin tavallista jopa pienillä lapsilla. Kiinnitin huomioita annoksien pieneen kokoon ravintoloissa ja siihen että tupakoiminen oli vähentynyt viime kerrasta.

        Etelä-Italian väki on lyhyttä hyvin tummaa ja paksuhkoa. Pohjois-Itsliassa keskieurooppalaisen näköistä pidempää ja vaaleampaa porukkaa.

    • Anonyymi

      Erään tutkimuksen ja suosituksen mukaan Itämerellinen ruokaympärä olisi parempi.
      Itse pidän enempi kreikkalaisesta, vaiķka hyvin olen syönyt myös Italiassa.

    • Anonyymi

      EVVK.

    • Joku kertoi Italiasta, sanon myös että olen käynyt.
      Olen kerran käynyt Italiassa. Venetsiassa oli kuumaa ja jotenkin epäsiistiä.
      Johtui Heinä-Elokuun vaihteesta.
      Kaunista oli muuten Ardian meren rannikkoa ajeltiin silloiseen Jugoslaviaan.
      Mutta siitä on jo aikaa...
      Nykyisin olen huolissani tasapainostani.
      En saa kunnolla sukkia jalkaan jos en ole istumassa, sama on kenkien kanssa, varsinkin jos on nauhoja.
      Ei suurempia huolia muuten, ohjelmaa on ollut liikaakin kaltaiselleni erakolle.
      Mutta ensi viikolla ehkä pääsen normaaliin elämään kissani kanssa.
      Kaveriin olen tottunut, hän käy viikonloppuisin, kiva että käy.

      • Minulla ei enää kaveria ole, tuoni vei, on vain lähiperhettä.
        Kesäajat ovat sellaista, että paljon olen tekemisissä heidän kanssaan.
        Suloisia pieniä on jo 4 persoonaa. Isomummu siis olen.
        Muun ajan olen
        erakko kissani kanssa.
        Sanotaan, että jos edes ei osaa olla itsensä kanssa, kuinka sitten osaisi olla muiden kanssa.
        Tänään juuri poika lähti koiran kanssa, kahden viikon päässä on hänen seuraava pitkä vapaansa, joten mökit laitetaan silloin talviteloille.
        Koneita hän jo vei tänään.
        Nykyään kun ei voi enää mitään jättää, kokemusta on.
        Varkaita kävi 2 kertää vanhalla kotitilalla.

      • Eliaana kirjoitti:

        Minulla ei enää kaveria ole, tuoni vei, on vain lähiperhettä.

        Minä viidyn todella hyvin yksin. Tänään kävi kylässä tuttu leskirouva. Hänellä pitää koko ajan olla muita ihmisiä lähellään, ei osaa olla yhtään yksin.
        Meitä taitaa olla moneen junaan.
        Minulle olisi kamalaa jos pitäisi olla viikko sosiaalinen.
        Sopii hyvin että kaveri ei ole koko ajan luonani.
        Yritin parhaani kannustaa äskettäin leskeki jäänyttä . Sanoin että asiaa ei voi muuttaa, on pakko sopeutua, mutta se vie aikaa. Tämä siirtymä on pahinta, nyt kannattaa tehdä kaikkea mikä helpottaa oloa. Sanat ovat sanoja, mutta jokin sanoistakin voi saavuttaa kohteensa.

      • Anonyymi
        Eliaana kirjoitti:

        Minulla ei enää kaveria ole, tuoni vei, on vain lähiperhettä.
        Kesäajat ovat sellaista, että paljon olen tekemisissä heidän kanssaan.
        Suloisia pieniä on jo 4 persoonaa. Isomummu siis olen.
        Muun ajan olen
        erakko kissani kanssa.
        Sanotaan, että jos edes ei osaa olla itsensä kanssa, kuinka sitten osaisi olla muiden kanssa.
        Tänään juuri poika lähti koiran kanssa, kahden viikon päässä on hänen seuraava pitkä vapaansa, joten mökit laitetaan silloin talviteloille.
        Koneita hän jo vei tänään.
        Nykyään kun ei voi enää mitään jättää, kokemusta on.
        Varkaita kävi 2 kertää vanhalla kotitilalla.

        "Sanotaan, että jos edes ei osaa olla itsensä kanssa, kuinka sitten osaisi olla muiden kanssa."
        Toisaalta muitten seura silloin tällöin voisi helpottaa oloa niin, että yksinkin
        "osaisi" olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Sanotaan, että jos edes ei osaa olla itsensä kanssa, kuinka sitten osaisi olla muiden kanssa."
        Toisaalta muitten seura silloin tällöin voisi helpottaa oloa niin, että yksinkin
        "osaisi" olla.

        Muiden seuraan pitää mennä. Erityisen suositeltavaa on tanssi, jossa saa olla lähellä toista sukupuolta.

        Juuri siksi en tanssi. En halua vanhojen ukkojen käpälöintiä tanssin varjolla,
        vaikka olen itsekin vanha.

        Mites olis nuorten miesten käpälöinti?
        Eikä tanssimiseen tarvi kuulua käpälöintiä. Sanot niinkuin entinen likka tanssilattialla, että jääs sä nyt tähän vaikka seisomaan kaverisi kanssa, mä meen kahvioon juomaan virvokkeita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Sanotaan, että jos edes ei osaa olla itsensä kanssa, kuinka sitten osaisi olla muiden kanssa."
        Toisaalta muitten seura silloin tällöin voisi helpottaa oloa niin, että yksinkin
        "osaisi" olla.

        Katselin joltakin googlen kautta tullutta, oliko seiskan, videota, jossa pääministeri tanssi jonkun naisen kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mites olis nuorten miesten käpälöinti?
        Eikä tanssimiseen tarvi kuulua käpälöintiä. Sanot niinkuin entinen likka tanssilattialla, että jääs sä nyt tähän vaikka seisomaan kaverisi kanssa, mä meen kahvioon juomaan virvokkeita.

        Sinun ei tarvitse olla huolissasi puolestani ano 10:25.
        Ikä ja ulkonäkö suojelevat minua.
        Vain sokeat, vanhuudenseniilit saattaisivat hairahtua minun läheisyyteeni.
        Paritanssi ei ole koskaan kiinnostanut minua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mites olis nuorten miesten käpälöinti?
        Eikä tanssimiseen tarvi kuulua käpälöintiä. Sanot niinkuin entinen likka tanssilattialla, että jääs sä nyt tähän vaikka seisomaan kaverisi kanssa, mä meen kahvioon juomaan virvokkeita.

        Kukapa haluaisi käpälöidä nuoria miehiä tai edes vanhempia?
        Tanssi on taitoa vaativaa liikuntaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Sanotaan, että jos edes ei osaa olla itsensä kanssa, kuinka sitten osaisi olla muiden kanssa."
        Toisaalta muitten seura silloin tällöin voisi helpottaa oloa niin, että yksinkin
        "osaisi" olla.

        Tämä pitää paikkansa.
        En tiedä kuinka suhtautuisin yksin oloon jos kaveri ei kävisi.
        Voi olla että lähtisin jonnekin ihmisten ilmoille juttukaverin toivossa.
        Kuten olen monesti kertonut, ruuhkavuodet ja pitkä omaishoito saivat arvostamaan omaa aikaa. Välillä tuntui että piti ehtiä joka paikkaan yhtä aikaa.
        Alkuun varjelin ihan mustasukkaisesti reviiriäni ja yksityisyyttäni.
        Onneksi olen alkanut tottua että ei tämä yksin olo mihinkään lopu, saattaa vain lisääntyä.
        Tytär ja vävy kävivät viikonloppuna, ihana oli viettää iltaa heidän kanssaan.
        Siitä olen kiitollinen että tyttären ja hänen perheensä kanssa on lämpimät, mutkattomat välit. He tuntevat minut, voin istua iltaa heidän kanssaan ja lähteä sitten kyliltä mökille kissani luo. Seuraavana päivä tulevat joko mökillä käymään tai minä kaupunkiin.
        Tytär tajuaa minua kun on itsekin yksin viihtyvä.
        Meitä ihmisiä on niin erilaisia, jokainen tavallaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Sanotaan, että jos edes ei osaa olla itsensä kanssa, kuinka sitten osaisi olla muiden kanssa."
        Toisaalta muitten seura silloin tällöin voisi helpottaa oloa niin, että yksinkin
        "osaisi" olla.

        Näinkin, mutta jos oman ahdistuneisuutensa vuoksi hakeutuu toisten seuraan, kuinka hyvin osaa sitten olla muiden kanssa.
        Kun on ´´sinut´´ itsensä kanssa yksinolo ei ole pakkopullaa.
        Silloin voi olla vapautuneesti myös muiden kanssa.
        On perin kurjaa, kun sellaiset henkilöt, joille yksinelo ei sovi, joutuvat kuitenkin niin olemaan.
        Yhteiskunnallamme ei ole tarpeeksi vaihtoehtoja.
        Yleensäkin, yksineläjät jäävät helposti paitsioon.

        Tämä on tullut myös minulle monesti mieleen. Ei kaikki ole erakkoja kuten minä.
        Moni kaipaa sosiaalisia suhteita ja juttukaveria päivittäin.
        Muistan erään yksin asuvan naisen ja toisen yksin asuvan hänen yläpuolellaan kerrostalossa.
        Alakerrassa asuva kuunteli korvat hörössä koska yläkerrassa vedetään vessa, silloin hän kiirehti yläkertaan kutimen kanssa ja sanoi, olet hereillä kun vedit vessan.
        Yläkerran asukas olisi viihtynyt yksin.
        Hän ei kehdannut sanoa että ei kaipaa seuraa.
        Osti toisen asunnon ja laittoin entisen vuokralle. Opiskelijatyttö joka siihen muutti ei varmaan halunnut seurustella myöskään alakerran asukkaan kanssa.
        Kunpa saman henkiset löytäisivät toisensa.

      • Eliaana kirjoitti:

        Näinkin, mutta jos oman ahdistuneisuutensa vuoksi hakeutuu toisten seuraan, kuinka hyvin osaa sitten olla muiden kanssa.
        Kun on ´´sinut´´ itsensä kanssa yksinolo ei ole pakkopullaa.
        Silloin voi olla vapautuneesti myös muiden kanssa.
        On perin kurjaa, kun sellaiset henkilöt, joille yksinelo ei sovi, joutuvat kuitenkin niin olemaan.
        Yhteiskunnallamme ei ole tarpeeksi vaihtoehtoja.
        Yleensäkin, yksineläjät jäävät helposti paitsioon.

        Saako liittyä yksineläjien tyytyväiseen joukkoon ? Liekko ja Eliaana. Vanhat tutut, joiden kuulumisia ja ajatuksia on aina mukava lukea.
        Liekon kanssa meillä oli yhteistä kokemustaustaa - en nyt kerro millaista, koska se saatetaan kohta nostaa otsikohin sensaatiomielessä..))
        Eliaanan kuvaamaa elämää haaveilin joskus itsekin viettäväni, mutta nyt ikä on rajoittanut toimintakykyä sen verran, että olen aika avuton näissä "talonmiehen" hommissa ja kun minulla ei enää ole autoa eikä ajokorttiakaan, logistiikka menee hankalaksi.
        Kun maalla "peräkärryn" kanssa rahtasin ruokavettä marketista piti oikein matkalla pysähtyä, vanha hengästyy helposti.
        Ja kun sähkö katkaistiin lapsuudenkodistani ja jäimme yöksi ja päiväksi ilman sähköä, niin olihan se aika tahmeata olla oman mukavuusalueensa ulkopuolella niinkin pitkään.
        Käsi hakeutui valokatkaisijalle kaiken aikaa ja aamulla latasi vedet kahvinkeittimeen vanhasta tottumuksesta..))
        No voi. Taas tuli tätä"tyhjää ja turhaa puhetta", liiankin kanssa. Ehkä mittamies on valppaana taas..))
        Mutta kiva, että tuttuja tapaa nyt muuallakin, ei vain nojatuolissa...

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Siinä näette!!!
        Ei tarvita nojatuolia, muutenkin voi jutella ja paljon vapaammin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siinä näette!!!
        Ei tarvita nojatuolia, muutenkin voi jutella ja paljon vapaammin.

        No en ainakaan minä tuntenut itseäni vangiksi nojatuolissakaan, Ano 14.28, ja kaipaan sitä vielä. Mutta tähän on nyt tultu ja näillä mennään.
        Ja onhan kaikilla, minulla ainakin, kokemusta myös siitä, että "tuntemattomien" kanssa voi syntyä ihan antoisaa keskustelua. Etenkin korona-aikana oli paljon näitä satunnaisia kontakteja ja niistä sai yhtä lailla mielen virkistystä.

    • Anonyymi

      Ihastuttava valokuva aloittajalta!!!

      • Anonyymi

        Aloittaja kiittää ja niijaa.

    • Ketjuun on saatu tuulahdus lämpimältä Välimereltä ihastuttavasta Italiasta, ja mikäs muu kuin ruoka on herättänyt eriäviä mielipiteitä ja suuria tunteita. Perinteinen välimerellinen ruokavalio on terveellinen, valtaosa kasvikuntaan kuuluvaa, onhan seutu otollista oliivien, hedelmien ja vihannesten kasvattamiseen, meri antaa kalaa. Meillä on olosuhteisiimme sopiva Itämeren ruokavalio, omine kalalajeinemme, vahvuuksina myös luonnonmarjat ja juurekset, rypsiöljy hyvänä rasvana. Valitettavasti sokeri-ja rasvapitoinen raffinoitu roskaruoka tunkee läpi ja houkuttaa varsinkin lapsia.

      Terveiset Jäämeren rannalta, tällä kertaa uusi kohteemme oli Pykeija, Varanginvuonon rannalla sijaitseva idyllinen pieni kalastajakylä. Kylällä on vahvat suomalaisjuuret, ja siellä täytyy ehdottomasti syödä kuningasrapu-ateria. Karut kalliot, vuorovesi, kalastaja-alukset , hiljaisuus ja aava kirkas meri, vastakohta vaalea hiekkaranta ja valtavasti kauniita simpukankuoria - ihan oma pysähtynyt tunnelmansa.

      Sovitimme matkan ruska-aikaan, ensimmäisenä kohteena tuttu Saanatunturi , joka tällä kertaa kylpi auringossa majesteettisena. Sinne on uusittu portaat, ja mekin kapusimme niitä niin korkealle, että saimme palkkioksi uljaat maisemat Kilpisjärvelle ja Mallatunturin seudulle, ja aina niin kauas kuin silmä siinsi. Tunturikoivujen kullanhohto ja maaruskan punaiset sävyt oranssista syvään purppuraan antoivat silmän ja sielun ruokaa yllin kyllin. Kristallinkirkkaat purot ja pikkujärvet peilaten taivasta ja ruskaa. Maiseman avaruus on niin huikeaa, ikäänkuin pienistä murheista puhdistavaa - Lapin taika on totta. Ruska ylsi Saariselälle ja Kuusamoon saakka, missä tavalliset koivut ja pihlajat yhtyivät värileikkiin. Suomussalmelta löytyi tullessa vielä Variskoski metsän kätköistä, ja sinne johti upeat portaat ja puupolut, välipala saatiin suoraan puolukkamättäiltä.

      Nyt täällä etelässäkin alkavat lehtipuut ja varvut vaihtaa syysväriin, varsinkin vaahterat ovat värikuningattaria, ja koska on paljon eri lehtipuulajeja, värinäytelmä kestää pitkälle lokakuuhun. Piha-aidan villiviini hehkuu jo viininpunaa, ei vaan marjat kelpaa viiniksi.

      Sääkartat lupailevat tänne vihdoin sateita, jospa kantterellitkin nousisivat, hiukan rouskujakin pitäisi sienisalaattitarpeiksi saada. Puolukoita voisi vielä hiukan poimia, eivätkä nuo omenat lopu millään tänä syksynä, onneksi olen saanut niitä lahjoitetuksi.

      Syystunnelmia!

      • Täällä meilläpäin on viime aikojen sateet nostattaneet paljon kantarelleja. Mies kävi hakemassa n. neljä litraa lähimetsästä, alle tunnin ajalla, sillä välillä kun minä lepäsin matkaväsymyksestä. Tänään tulee voissa paistettuja kantarelleja paahtoleivällä lounaalla. Riittää vielä tyttärellekin jaettavaksi.
        Jäämeren rannalla olen käynyt Lemmenjoen suulla, mutta en koskaan Norjan rannikolla. Siellä tekisi kyllä mieleni käväistä kunhan saisin miehen matkustamaan mukana. Voisimme yöpyä ainakin ensimmäisen yön Tornionjoenlaaksossa hänen sisarensa luona ja ajella sitten revontulien tietä kohti pohjoista.
        Viikon aikana kun olin poissa täältä tuli syksy. Portin koivut ovat saaneet pukevan kultaisen raidoituksen. Auringonkukat, jotka sainkylvettyä myöhään ovat täydessä kukassa, kirsikkatomaatit kasvihuoneessa nyt kypsiä. Avomaalla on enää vain vähän kurkkuja, pari riviä perunaa, porkkanaa, sipulia ja kolme pienehköä butternutsquashia (myskikurpitsaa), jotka ehtinevät kypsyä, ellei yöpakkaset yllätä.
        Omenoiden talteenottaminen ensi viikon alusta seuraavana vuorossa. Tunnen jo ihanan "omenavoin" tuoksun sieraimissani, kun keitän omenia, mausteita ja sokeria hiljalleen crock potissa talvea varten pakastettavaksi. Omenoita on nyt tosi paljon; oksia oli tuettava ettei ne menneet poikki hedelmien painosta. Ilokseni myös keväällä ostetut kaksi viiniköynnöstä ovat kasvaneet ainakin metrin lasiverannan seinään tuettuna. Ei kukkineet vielä, mutta jospa ensi keväänä.

      • Anonyymi

        Olitko Ramoona jollain bussimatkalla Lapissa, tarkoitan järjestetty kierto-ja majoitusmatka?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olitko Ramoona jollain bussimatkalla Lapissa, tarkoitan järjestetty kierto-ja majoitusmatka?

        Matka oli omatoimimatka retkiautolla, jossa myös yövyimme.

      • Anonyymi

        Televisosta katselin, kun tutkivat Itämerta. Sanoivat, että on huonossa kunnossa ja nyt ilmojen kylmetessä päästelee päästöjään. Vesi kai kiertää ja pohjasta nousee huonoa vettä pintaan. Niin sen ymmärsin.
        Lapissa oli ketomasi mukaan puhtaat vedet.

      • Anonyymi
        Ramoona kirjoitti:

        Matka oli omatoimimatka retkiautolla, jossa myös yövyimme.

        Siinä on yksityisyyttä, tuli kilometrejä aika rupeama.

      • Ramoona kirjoitti:

        Matka oli omatoimimatka retkiautolla, jossa myös yövyimme.

        Toisen mieheni kanssa retkeilimme 5 vuotta ympäri Suomea, käyden myös pohjois-Ruotsissa ja -Norjassa. (On siitä jo vuosia)
        Meillä oli matkavaunu. Silloin ei vielä ollut matkailuautoja, niinkuin nykyään.
        NMTpuhelin oli silloin uutta. Kaikkialla se ei kuulunut. Pystyi kuitenki omaisiin pitämään yhteyttä.
        Itsekin vedin vaunua Norjan vuoristossa. Enää en lähtisi moiseen hommaan, vaikka mitä maksettaisi.
        Nuorenpana sitä kykyä ja uskallusta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      375
      1860
    2. Olisiko sinulla mitään toiveita?

      Miten sinä toivoisit minun sinua lähestyvän? Mitään mitä olisi tosi hyvä tietää ennen sitä? Jos ei sen kummempia, niin
      Ikävä
      49
      1577
    3. Miksi toisten toiveet ahdistavat teitä?

      Kertokaapa miksi toisen ihmisen toiveet mahdolliselle kumppanilleen ahdistavat niin kovasti? Oletatko, että hän vaatii j
      Sinkut
      208
      1270
    4. Mitä tuntemuksia

      sinulle tulee, kun hän ilmestyy näköpiiriin? Vaihtelevatko ne?
      Ikävä
      84
      1056
    5. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      58
      918
    6. Oletko kertonut tästä

      Meidän oudosta jutusta kenellekään? Olen kertonut ystävälleni, että olet saanut minut sekaisin…, mutta tästä hän ei tied
      Ikävä
      48
      712
    7. T mies missä oot

      T mies pääsetkö lähtemään sieneen villasukat tein sulle 💕🐶
      Ikävä
      67
      711
    8. Homouden synti

      Kerrotaan faktoja alkuun. On olemassa vain kaksi sukupuolta ja aviolIiitto on vain ja ainoastaan miehen ja naisen välin
      Luterilaisuus
      256
      707
    9. Turun tunnin juna toteutetaan

      Köyhiltä viedään mutta tunnin juna Turkuun viedään läpi. Puhaltakaa PS nyt tämä poikki! https://www.hs.fi/politiikka/ar
      Perussuomalaiset
      101
      678
    10. huono vai hyvä juttu

      Miten ulkopuoliset reagoisivat jos olisit kaivattusi kanssa yhdessä....?
      Ikävä
      46
      640
    Aihe