Valonarkuus

Käytän piilolinssejä ja yhtenä päivänä vasemmassa silmässä alkoi tuntua ikäänkuin roskan tunne aina kun linssin laittoi päähän. Olin sitten muutaman päivän käyttämättä linssejä ja tunne hävisi silmästä. Seuraavan kerran kun laitoin linssit päähän ja pidin koko päivän, niin illalla silmä rähmi valtavasti ja aamulla kun heräsin se oli aivan punainen. Olen käyttänyt nyt antibioottitippoja ja ne poistivat punoituksen ja kutinan, mutta mieletön valonarkuus jäi ja edelleen silmän pintaan ikäänkuin pistää välillä, aivan kuin siellä olisi roska. En pysty päiväsaikaan olemaan kauaa pihalla enkä ajamaan autoa koska silmien lihakset menevät niin kramppiin valosta, etten näe ajaa. Ja sisällä ollessakin voi käyttää vain himmeitä valoja ja verhojen on oltava kiinni jos aurinko paistaa.
Onko tämä ihan normaalia silmätulehdusta vai jotain muuta? Aiemminkin on ollut kyllä valonarkuutta ja silmien vuotamista kirkkaassa valossa, mutta ei tosin näin rajua, ja ongelmia piilolinssien kanssa, mutta ne ovat menneet parissa päivässä ohi kun olen käyttänyt vain silmälaseja.
Lisäksi olen huomannut että näen hämärässä huonommin kuin ennen. Voiko tällä asialla olla jotain tekemistä tuon valonarkuuden kanssa?
3697
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Moi!
Joko silmätulehdus jatkuu tai roskantunne silmässä voi olla myös merkki haavaumassa silmän pinnalla! Mene ihmeessä heti päivystävälle lääkärille, että saat sopivat tipat ja rasvat vaivaasi hoitamaan!

Äänestä

Jos et ole vielä käynyt, hakeudu heti HUOMENNA SILMÄLÄÄKÄRIIN! Esim. terveyskeskukseen, josta haet päivystyslähetteen tai etsit silmälääkärin jonne heti pääsee. Älä missään nimessä käytä piilolaseja! Kyseessä voi olla vakavakin silmäsairaus ja siksi pikainen tarkastus on tarpeen!

Jos sinulla on antibioottitippoja (esim. kloramfenikolia) voit niitä käyttää ennen lääkäriin pääsyä. Mikäli tipoissa on kortisoninsukuisia aineita (dexametasoni, prednisoloni, hydrokortisoni tms), niin älä missään nimessä laita niitä silmään (ellei silmälääkäri sitten tutkittuaan silmän niin käske)!!!

Äänestä
  • Tänä aamuna vointi jo hieman parempi. Aloin miettiä, että ehkä tämä silmävaiva on sidoksissa flunssaan joka alkoi samoihin aikoihin kuin silmätulehdus. Tänään flunssa jo paranemaan päin eikä olo yhtään niin tukkoinen, ja samalla valonsietokin on selvästi parantunut. Työmatkallakaan ei silmät vuotaneet tai kipeytyneet juuri ollenkaan. :) Ehkä odotan vielä päivän ja jos vielä pahempia oireita tulee niin sitten menen lääkäriin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Janis kirjoitti:

Käytän piilolinssejä ja yhtenä päivänä vasemmassa silmässä alkoi tuntua ikäänkuin roskan tunne aina kun linssin laittoi päähän. Olin sitten muutaman päivän käyttämättä linssejä ja tunne hävisi silmästä. Seuraavan kerran kun laitoin linssit päähän ja pidin koko päivän, niin illalla silmä rähmi valtavasti ja aamulla kun heräsin se oli aivan punainen. Olen käyttänyt nyt antibioottitippoja ja ne poistivat punoituksen ja kutinan, mutta mieletön valonarkuus jäi ja edelleen silmän pintaan ikäänkuin pistää välillä, aivan kuin siellä olisi roska. En pysty päiväsaikaan olemaan kauaa pihalla enkä ajamaan autoa koska silmien lihakset menevät niin kramppiin valosta, etten näe ajaa. Ja sisällä ollessakin voi käyttää vain himmeitä valoja ja verhojen on oltava kiinni jos aurinko paistaa.
Onko tämä ihan normaalia silmätulehdusta vai jotain muuta? Aiemminkin on ollut kyllä valonarkuutta ja silmien vuotamista kirkkaassa valossa, mutta ei tosin näin rajua, ja ongelmia piilolinssien kanssa, mutta ne ovat menneet parissa päivässä ohi kun olen käyttänyt vain silmälaseja.
Lisäksi olen huomannut että näen hämärässä huonommin kuin ennen. Voiko tällä asialla olla jotain tekemistä tuon valonarkuuden kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu