(1970) . Siiri Angerkosken viimeiseksi roolityöksi jäänyt tv-elokuva kertoo vähävaraisen eläkeläisen ongelmista 1960-luvun lopun Suomessa. Ohjaus: Jukka Sipilä, käsikirjoitus Aulikki Oksanen.
Tuntuu kiinnostavan tuollainen tavallisen ihmisen elämän kuvaus.
Tuntuu kiinnostavan tuollainen tavallisen ihmisen elämän kuvaus.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Hyvä, kun muistutit, laitan heti tallenteisiin!
Elokuva kuvaa osuvasti vähävaraisen tavallisen ihmisen elämää tuohon aikaan.
Olen elänyt tuon ajan ja muistan kun kävin isovanhempien kanssa katsomassa elokuvan Helsingissä. Mummo huokaisi filmin jälkeen: ”Juuri tuollaista se on ollut. Siskonikin elämä oli ihan samanlainen”.
Siiri Angerkoski sopii hyvin Aliisan rooliin. Filmistä saa aivan toisen kuvan hänestä näyttelijänä kuin kevyistä Puupää-komedioista.
Oli koruttoman opettavainen kuvaus ei niin kaukaisesta historiasta. Ei täällä maalla pystynyt tuollaista kuvittelemaan 60/70-luvuilla, kun oli sentään se syytinkijärjestelmä.
Rakennusliike harhautti Aliisan uskomaan, että häätö on laillinen jo sinä päivänä, kun ei tuotu ilmi, että laki suojaa sellaiselta.
Alivuokralaisia ei sallittu.
Tämän tyyppisiä kuvauksia maamme menneisyydestä katsoisi enemmämnkin kaiken hömpän sijasta.
Muistan tuonkin ajan kun talonmies oli valtias.
Kaikki pelkäs että mitä se sanoo jos tekee jotain "sääntöjen vastaista". 😁
joo talonmies pikkarainen
Taloyhtiöissä on yhtiökokouksen vahvistamat järjestysssäännöt, jos et ole tiennyt. Talonmies, joka asui talossa, tietysti kuuli ensimmäisenä jos joku juhli aamuyöllä tai porasi seiniä keskiyöllä.
Nykyisin häiriöistä soitetaan huoltoyhtiön isännöitsijälle, joka istuu toimistossaan ja sen jälkeen vitkastellen tekee jotain tai on tekemättä.
Talonmies huolehti ennen myös, ettei vanhukset unohtuneet asuntoon ja hänestä oli apua äkillisissä sairauskohtauksessa, jos piti hälyttää ambulanssi keskellä yötä. Talkkarillahan oli joskus ennen talon ainoa puhelin.
Tuo on hyvä elokuva. Olen katsonut sen muutaman kerran.
Mietin pari kertaa että ihan kuin Justiina mutta oli kyllä niiiiin vanha.
Tuon ikäisiä oli mun mummot, eli oli 6v tuohon aikaan. Köyhyyttä muistaa paremmin teiniajoilta kun ranskanleivällä oli vain voita. Opetteli vasta yliopistoiässä laittamaan jotain leivän päälle muutakin. Niin oli köyhyyteen rutinoitunut.
Parempi osaiset teki juuri kuten tuossakin ne häätäjämiehet : "kyllä sitä joku paikka löytyy kun lähdet nyt vaan".
Itseasiassa sehän on rutiini "lohdutuksissa" nykyäänkin. Ei auteta mutta rohkaistaan sanomalla "kyllä sitä aina jotain keksii kun yrittää".
Toinen tuttu tilanne oli se kun "olisi pitänyt tulla heti kun häädettiin, ei me enää voida sua auttaa kun aikaa on kulunut".
Nykyään on sentään netti josta löytää tuet sun muut neuvot mutta silloin oli ihan sen varassa että viitsiikö joku lipsauttaa olemassaolevista kaupungin asunnoista tietoa.
Vähävaraisilla on jonkin verran sama tilanne nykyään esim kauppaan mennessä. On päiviä jolloin täytyy miettiä että ostaako 5 eurolla leivän ja maidon vai leivän ja juuston.
Mutta oli hienoa nähdä miten ystävä auttoi joka tilanteessa. Sellaista ei nykyään koskaan tapaa.
viidellä eurolla ei saa juustoa..nim.kokemusta on
Muistin vielä yhden havainnon.
Sama pahuus jota silloin harrastettiin "henkilökohtaisesti" on nyt valjastettu lainsäädäntöön ja tietokoneohjelmiin.
Pahuus on siis ulkoistettu koneiden tehtäväksi mutta se on vain siirretty niihin luotaessa ohjelmistot sitä toteuttamaan.
Nytkin on aikarajat, jonka puitteissa saa apua. Jos myöhästyy tietokoneen ohjelmoimasta päivämäärästä niin saa rangaistuksen.
Aliisalla myös kehno tuuri siinä, että sattui syntymään muutamaa viikkoa ennemmin kuin olisi ollut oikeutettu myös työeläkkeeseen (s.1897).
- jäi 250 markan kansaneläkkeen varaan.
olisi pitänyt ottaa yhteys lähimpään kekkoseen
Jäin vielä illalla miettimään noita ikärajoja.
Miten nykyään rajoitetaan erilaiset ikäryhmät erilaisiin tuensaajiin? Päätetään että esim ennen 1955 syntyneet saa sitä ja tätä mutta jälkeen syntyneet ei saa. Heitetäänkö vuosiluku hatusta vai mietitäänkö yhtään miten se vaikuttaa kohteidensa elämään?
Esim jos päätettäisiin nyt että eläkkeelle pääsee vasta 68vuotiaana. Niin määrätäänkö raja vuoteen 1958syntyneet vai annetaanko armonaikaa niin että siirtymä tapahtuu vasta 1962 syntyneille.
Siis tarkoitan että ne jotka nyt on 65v pääsevät kyllä nyt eläkkeelle mutta ne jotka nyt ovat 60v pääsevät vasta 8 v kuluttua. Jaa a meniköhän tuo nyt järkevästi?
Mutta kysymyksen idea on "saako siirtymässä olevat armon aikaa sopeutua tuloinensa vai tuleeko määräys yhtäkkiä"? Jotta ei kävisi kuten elokuvan henkilölle että tasa-arvo on viikoista kiinni.
Toisaalta lainsäätäjät osaa kyllä kieroilla. Esim KELAn korotukset tulee nykyään syksyllä kun ihmiset saa veronpalautuksia jotta silloin kun eivät olekaan sen yhden kuukauden tuilla niin heille ei tarvitse maksaa korotettua kuten muille. Tämä kävi nyt indeksikorotuksen kanssa ja viime vuonna koronakorotuksen kanssa.
Tottakai ne on suunniteltu syksylle juuri sen takia.
Siiri Angerkoski oli vakavasti sairas tuota elokuvaa tehtäessä. Luin joskus, että hän kärsi elämänsä aikana siitä, että leimautui Justiinaksi, vaikka olisi monipuolisena näyttelijänä halunnut tehdä muunkinlaisia rooleja. Onneksi sitten viimeisessä roolissaan tuo toive toteutui.
Hän taisi sairastaa syöpää, mutta jaksoi olla elokuvassa mukana. Väsymys ja ikä näkyy, eikä tarvinnut näytellä sitä. Hänhän otti mielellään sen roolin, jotta suurelle yleisölle jäisi hänestä muukin kuva.
Teattereissa oli monipuolisempia ja vakavampiakin rooleja.
Ehdin lapsena nähdä hänet Kansallisteatterin lavalla. Yleisö tietysti tunnisti heti ”Justiinan”, kun hän astui ensimmäisen kerran lavalle ja antoi raikuvat suosionosoitukset. Siiri ilahtui, nyökkäsi hymyillen nopeasti yleisöön päin, huiskaisi sitten kädellään, vakavoitui ja jatkoi teatteriroolissaan.
Hietaniemessä törmäsin kerran hänen hautaansa, joka on lähellä uutta kappelia ja sen takana ja pysähdyin siinä hetkeksi miettimään elämän isompia kysymyksiä,
Koskettava tarina. Tuota katsoessa tuli mieleen, että melkein tuota se on köyhän elämä edelleenkin. Tarkkaan täytyy lakea onko varaa edes ruokaan ja kun on köyhä pitää vain tyyty siihen mitä saa. Asuntoa olen etsiskellyt eikä hyvältä näytä, joko iänvanhoja tai uusia missä vuokrat aivan mahdottoman kalliit.
Tuohon aikaan meillä ja maailmalla tehtiin tiedostavaa ja yhteiskunnallisesti kantaaottavaa elokuvaa tavallisista ihmisistä ja heidän ongelmistaan.
Osaisivatkohan nykyiset ohjaajat, Kaurismäkeä lukuunottamatta, edes tehdä enää noin kaunista ja karun arkipäiväistä elokuvaa kuin Aliisa on?
Kaurismäkeä lukuunottamatta?
Päivällä taistelu leivästä ja yöllä lihasta. Ei se sen kummempaa ole muillakaan.
Sitä kohti on Sannan hallitus taas yhteiskuntaamme viemässä.
Jotkut osaavat näytellä. Siiri Angerkoski osasi ja hyvin.