Turkulaisen rakennusliikkeen legendaarinen lausahdus. "Teimme uusintasaumauksen puutteellisesti, koska vanhassakin saumassa oli puutteita. Tilaajan olisi pitänyt mainita, jos uudesta saumasta halutaan vanhaa parempi."
Just ja joo. Miksi ihmeessä elementtisaumat olisi uusintasaumattu, jos vanhoissa saumoissa ei olisi ollut vikaa? Jos vanhasta saumasta puuttuu pari cm ja sauma vuotaa, niin millä logiikalla on hyvän rakennustavan mukaista jättää uusikin sauma vajaaksi pari cm, koska vanhakin oli? Sauma vuotaa edelleen, mutta rakennusliike kehuu, että se on samanlainen kuin vanha. "Rakennuttaja ei ollut määritellyt, että uuden sauman olisi pitänyt olla 2 cm pitempi", jotta se täyttää koko pituudelta elementtien saumattavan sauman.
On ihan hyvä, että "Vuodesta 2020 eteenpäin palveluistamme jäänyt pois saumaus- ja palokatkotyöt." Ei olisi kannattanutkaan tarjota saumauksia, jos niitä ei tee kunnolla.
"Otamme julkisivurakentamisen ja saneerausurakat kunniakysymyksinä. Sen vuoksi palkkaamme vain työntekijöitä, joissa ammattiylpeys näkyy asenteessa, olemuksessa ja lopputuloksessa."
Vielä kun takuukorjauksetkin hoidettaisiin samalla asenteella.
Teimme uuden huonosti, koska vanhakin oli huono
2
181
Vastaukset
- Anonyymi
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi raksaliikkeet ottavat niin huonosti vastuuta hommistaan. Jos virheellinen työ aiheuttaa vahinkoa, heillähän on vastuuvakuutus sitä varten!
Jos vuotava elementtisauma aiheuttaa vesivahingon, eihän raksaliikkeelle tule kuin omavastuu maksettavaksi. Muu osa menee vastuuvakuutukseen.- Anonyymi
Vastaan itselleni: Miksi ottaa vastuuta tekosistaan, jos ei ole pakko? Jos voit sanoa asiakkaalle "haista kukkanen", miksi et sanoisi?
Kuka asiakas eli rakennuttaja vie oikeuteen alle 10 000 euron rakennusurakan, josta aiheutui rakennuttajalle 5000 euron vesivahinko, kun rakennusurakka oli tehty hyvän rakennustavan vastaisesti? On ihan selvää, että vastuunsa tunteva raksaliike tässä kohtaa haistattaa asiakkaalle pitkät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua
Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä751420Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa
Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.2481322Martina lähdössä Ibizalle
Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.1521106Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava2551088- 51795
- 65774
Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa
Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em62757Miksi mies tuntee näin?
Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui39728Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg
parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤44701- 30647