Kuhmoisten Sanomien mielipidesivulla entinen luottamushenkilö kirjoitti tänään hyvin ja perustellusti valtuuston kokousten videoinneista.
Videointi on varmaankin paras uudistus vuosiin kuntalaisia kohtaan. Kiitos ex-luottamushenkilölle rakentavasta ja positiivisesta ulostulosta ja kuntalaisten äänen esiintuonnista.
Kuhmoinen menee eteenpäin uusien valtuutettujemme avulla.
On kuitenkin ilo nähdä ex-valtuutettu joka haluaa tiedotuksessa kehitystä kuntalaisia kohtaan.
Hän haluaa Kuhmoisiin nykyaikaa.
Hyvä kirjoitus tänään Kuhmoisten Sanomissa. "Kiitos valtuustokokousten videoinneista"
67
1994
Vastaukset
- Anonyymi
Molemmat yleisönosastokirjoitukset olivat hyviä.
- Anonyymi
Aivan samalla tavalla koen kuin Penttinen että kyllä kiinnostaa, miten asioitamme kunnassa hoidetaan, mutta valtuuston kokoukseen ei tulisi mieleenikään mennä paikanpäälle.
- Anonyymi
Vielä kun saisi tietää mitä kukin on mistäkin mieltä. Nythän ei tiedetä, sen tähden vanhat valtuutetut eivät vaihdu kun jää kuvittelun ja toivomisen varaan että kyllä ne siellä varmaan minunkin asiaani ajavat. Ajavatko oikeasti ? On kuin taloyhtiössä jossa kuvitellaan että isännöitsijä ja hallitus varmaan ajavat kaikkien yhteistä asiaa. Usein isännöitsijällä on huolto-alihankinta-ystäviä jotka ovat lisää töitä kinuamassa ainakin jouluisin konjakki-pullolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Ei suoraan mutta suosimalla tuttavan, sukulaisen tms. Tiedätte kyllä. Pitäisi kysyä mielummin mistä löytää ja tunnistaa rehellisen isännöitsijän. Liian paljon valtaa yhdellä henkilöllä samoin kuin hallituksen puheenjohtajalla kätyreineen.
- Anonyymi
Viimeisimmässä valtuuston kokouksessa oli jo havaittavissa piristymistä puheenvuorojen suhteen.
- Anonyymi
Entäs salailu, vaitiolovelvollisuus tai suljettu lippu-äänestys pelossa että joku näkee tietokoneeltaan mitä lappuun kirjoitettiin. Voi pyhä sylvi !
- Anonyymi
Siis suljettu lippu-äänestys jona aikana nettiyhteys oli katsojilta poikki ”tauolla” vartin verran eli puolet koko kokouksen kestosta. Hieno kokous.
- Anonyymi
Valtuustokokousten videointi on erittäin tärkeää luottamuksen saavuttamiseksi luottamushenkilöihin.
Kun seuraa muiden kaupunkien ja kuntien videoituja kokouksia voi ilokseen huomata että keskusteluja käydään laajasti avoimin mielin pienemmistäkin asioista jotka ovat kuntalaisille tärkeitä. Asioihin on perehdytty ja aikaa olla kokouksessa on kukin luottamushenkilö varannut itselleen.
Hoppua ja kiirettä ei näy.
Asiat käsitellään kiirettä ja perustellusti. - Anonyymi
Olenko oikeassa että Kuhmoisissa 21 luottamushenkilön vaaleilla valittu valtuusto on kutsuttu koolle vain 3 kertaa kuluvana vuotena?
Monilla paikkakunnilla valtuustot kunnan korkeimpana päättävinä kunnallisena elimenä kokoontuvat säännöllisesti jopa kuukausittain ennakkokalenterin mukaisesti, paitsi kesällä.
Näyttäisi että Kuhmoisissa pieni 7 hengen "sisävalintainen" hallitus, "neuvonantajineen" on pyrkinyt omimaan vuosien saatossa vallan sisäpiirilleen omaan luottorinkiin vanhoja valtuutettuja. Näin salattu "poliittinenkorruptio" kunnassa varmistuu vuodesta toiseen.
Asioita jotka muulla tuotaisiin valtuuston laajaan keskusteluun, ei Kuhmoisissa tuoda valtuuston avoimeen keskusteluun jotka videoidaan kuntalaisille.
Tämä salailtu hallitustyöskentely osaltaan heikentää laillista kansanvaltaa päätöksenteon kaikessa avoimessa monipuolisuudessaan, joka ei ole kuntalaissa säädetyn mukaista avointa toimintaa.- Anonyymi
Kolme kertaa ollut koolla, onko valtuusto päättänyt jotain olennaista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kolme kertaa ollut koolla, onko valtuusto päättänyt jotain olennaista?
Kunnanvaltuuston kokoukset ja seminaarit syyskaudella 2022:
29.8.2022 kokous
5.-6.9.2022 seminaari
26.9.2022 kokous
10.10.2022 seminaari
31.10.2022 kokous
7.11.2022 kokous
14.11.2022 seminaari
28.11.2022 kokous
12.12.2022 kokous - Anonyymi
Ketä Kuhmoisten valtuustossa on. Siis puolueena ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketä Kuhmoisten valtuustossa on. Siis puolueena ?
Demarit, Kokkarit, Keppulit, Persut ja KooDee
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Demarit, Kokkarit, Keppulit, Persut ja KooDee
Hyvä ettei kommareita, vihreitä tai ruottalaisia.
- Anonyymi
On päättänyt ja aina 7 hengen hallituksen esityksestä kumileimasimena toimien
"päätös esityksen mukaan".
Olipa keskustelua tai ei....Päätös esityksen mukaan, nuijii MK valtuustokiireellä.
Valtuutetut suurin osa kun eivät valmistaudu käsiteltävien pykälien sisältöön etukäteen ja istuvat vaiti kuin johdateltavissa olevat mykät.- Anonyymi
Tärkeämpää on videoida k-hallituksen kokoukset ja keskustelut isolla screenillä että nähdään kutka oikeasti asiat siellä nuijii ja päättää. Valtuuston turhan teatterin kuvaaminen on kuin Kummelia katsoisi. Arvatkaa pari krt suostuuko k- hallitus tähän ?!? Joku äänestäjähän voisi vielä saada tietää mitä mielitietty valittunsa siellä puuhailee vai eikö sitten yhtään mitään.

Kunnanhallituksen kokoukset eivät ole julkisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunnanhallituksen kokoukset eivät ole julkisia.
Sepä se. Salaseura siis.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sepä se. Salaseura siis.
"Kunnanhallituksen kokoukset eivät ole julkisia."
Valtuustompa on ja sen vuoksi siellä avoin ja vuorovaikutteinen keskustelu on niin tärkeää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kunnanhallituksen kokoukset eivät ole julkisia."
Valtuustompa on ja sen vuoksi siellä avoin ja vuorovaikutteinen keskustelu on niin tärkeää.Haloo hei, asiat on päätetty jo etukäteen hallituksessa. Päätös esityksen mukaan. Hienoa demokratiaa ja läpinäkyvyyttä toden totta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haloo hei, asiat on päätetty jo etukäteen hallituksessa. Päätös esityksen mukaan. Hienoa demokratiaa ja läpinäkyvyyttä toden totta.
Juuripa näin, etukäteen päätetty ja kaikki samaa mieltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuripa näin, etukäteen päätetty ja kaikki samaa mieltä.
Etukäteen päätetty, kaikki samaa mieltä, kakkukahvit ja kassan kautta ulos.
- Anonyymi
Minulta myös kiitos valtuustokokousten videoinneista.
- Anonyymi
Katson mieluummin kummelia, se vielä naurattaa enemmän.
- Anonyymi
viesti 23:11:02 jo poistettu. rivakka tahti.
- Anonyymi
Onko tämän illan valtuuston kokouksessa mitään kiinnostavia aiheita? En pääse seuraamaan suorana lähetyksenä. On röitä.
- Anonyymi
Jos oikeesti halutaan että kuntalaiset ovat mukana kunnallisessa päätöksenteossa, kyllä videointi on olennainena asia.
- Anonyymi
Ei videoinnilla oikeasti ole mitään merkitystä niin kauan kun asiat on jo muualla päätetty etukäteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei videoinnilla oikeasti ole mitään merkitystä niin kauan kun asiat on jo muualla päätetty etukäteen.
Mikä sitten on parempi? Kahdessadasviidestoista osallisuuskysely?
Tällä kertaa arvotaan 30€ lahjakortteja? Montako? Mihin yritykseen? Miksi ihmeessä jättäisin yhteystietoni?
https://forms.office.com/pages/responsepage.aspx?id=lE0nOOel7kyquip1utbNDViAsuX2Yt9NqYgubzRvIbpURjNKVjBSTlJJSVBFNEhDM1ROR1NXQjYwNC4u - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä sitten on parempi? Kahdessadasviidestoista osallisuuskysely?
Tällä kertaa arvotaan 30€ lahjakortteja? Montako? Mihin yritykseen? Miksi ihmeessä jättäisin yhteystietoni?
https://forms.office.com/pages/responsepage.aspx?id=lE0nOOel7kyquip1utbNDViAsuX2Yt9NqYgubzRvIbpURjNKVjBSTlJJSVBFNEhDM1ROR1NXQjYwNC4uJatketaan iki-vanhaan malliin. Kuntalaiset pitää vaan turpansa kiinni eivätkä ala turhaan omaa venettään keikuttamaan. Päättäjät ovat aina oikeassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jatketaan iki-vanhaan malliin. Kuntalaiset pitää vaan turpansa kiinni eivätkä ala turhaan omaa venettään keikuttamaan. Päättäjät ovat aina oikeassa.
Lain vastaisissakin asioissa ja päätöksissä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jatketaan iki-vanhaan malliin. Kuntalaiset pitää vaan turpansa kiinni eivätkä ala turhaan omaa venettään keikuttamaan. Päättäjät ovat aina oikeassa.
Tarkoittanet että eivät turhaan ala omaa (entistä) laituriaan keitkuttamaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoittanet että eivät turhaan ala omaa (entistä) laituriaan keitkuttamaan?
Kunnan entistä laituria ei kannata keikuttaa, koska se on irronnut rannasta, samoin kuin kunta on vallankäytöllään irti demokratiasta. Kaikki on päättäjille ja lähipiirille vapaata riistaa, kunnes kunnan yltiövaltainen päätöksenteko jossakin vaiheessa törmää karikolle.

Avin valvonnan alle kriisi-kuntana. Sitä odotellessa. Seuranta hyvä. Valvonta paras.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoittanet että eivät turhaan ala omaa (entistä) laituriaan keitkuttamaan?
Paha sitä enää keikuttaa kunnan varaston pihalla.
- Anonyymi
Pirkanmaan ja Keski-Suomen rajalla sijaitsevassa pienessä Kuhmoisten kunnassa alkoholinkulutus on selvästi suurempaa kuin missään muussa Pirkanmaan kunnassa.
Tänä iltana saamme kuulla, mitä Kuhmoisten kunnanvaltuusto on mieltä ehkäisevän päihdentyön suunnitelmasta vuosille 2022-25- Anonyymi
Rauhoitus nyt ja otappa ensin pois siitä päältä mökkiläisten, veneilijöiden, rallikansan, muiden ohikulkijoiden, läpi-ajavien ulkopaikka-kuntalaisten alkoholi-ongelmaisten ostamat viinakset.
- Anonyymi
Missä faktat tähän väitteeseen?
- Anonyymi
Oliko mitään kiinnostavaa? En päässyt katsomaan striimausta.
- Anonyymi
Kyllä nyt kuninkaalliset hautajaiset ja potilasturvallisuuslain säätäminen varastivat mediahuomion eikä Kuhmoisten kunnanvaltuuston lattea kokous noussut otsikoihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä nyt kuninkaalliset hautajaiset ja potilasturvallisuuslain säätäminen varastivat mediahuomion eikä Kuhmoisten kunnanvaltuuston lattea kokous noussut otsikoihin.
Persut ja Demarit ei sanoneet sanaakaan?
- Anonyymi
Missä osoitteessa voi katsoa eilisen valtuuston kokouksen?
- Anonyymi
https://www.youtube.com/watch?v=T9TPcIakFJE
Kokous alkaa vasta kohdasta 4 min. Hyvää kannattaa odottaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=T9TPcIakFJE
Kokous alkaa vasta kohdasta 4 min. Hyvää kannattaa odottaa.Vuoden neljäs valtuuston kokous.
Päätettiinkö mistään mitään? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vuoden neljäs valtuuston kokous.
Päätettiinkö mistään mitään?Päätetäänkö valtuuston kokouksissa ikinä mistään?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päätetäänkö valtuuston kokouksissa ikinä mistään?
Mikä mahtaa motivoida käymään kokouksissa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vuoden neljäs valtuuston kokous.
Päätettiinkö mistään mitään?Kokous kesti 24 minuuttia, siitä maksettiin osallistujille 70€ (tai enemmän) ja matkakulut. Virkamiesten näkökulmasta oli varmaankin olennaista, että heidän tekemisensä on nyt siunattu sekä kunnanhallituksen että -valtuuston toimesta.
Olisiko silti voitu vielä yhdessä pohtia vaikkapa tulevaa talvea ja tehdä periaatepäätös laskea kaikkien muiden kuin hoiva-, päivähoito- jne tilojen lämpötilaa 19 C asteeseen ja mennä vasta tämän jälkeen kahville? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokous kesti 24 minuuttia, siitä maksettiin osallistujille 70€ (tai enemmän) ja matkakulut. Virkamiesten näkökulmasta oli varmaankin olennaista, että heidän tekemisensä on nyt siunattu sekä kunnanhallituksen että -valtuuston toimesta.
Olisiko silti voitu vielä yhdessä pohtia vaikkapa tulevaa talvea ja tehdä periaatepäätös laskea kaikkien muiden kuin hoiva-, päivähoito- jne tilojen lämpötilaa 19 C asteeseen ja mennä vasta tämän jälkeen kahville?Nouseeko kaukolämmön hinta (Jämsässä 16%)? Miten kunta aikoo säästää sähkö- ja lämmityskuluissa?
https://www.jamsanseutu.fi/uutiset/art-2000009087221.html
- Anonyymi
Kokouspalkkio tietenkin. Aliarvostetaan ylimielisesti äänestäjiä eikä kerrota omaa mielipidettä ääneen. Toiset eivät ole kertaakaan avanneet suutaan muuten kuin laittaakseen sinne pullaa ja juoruillaakseen kokouksen jälkeen. Osa sentään saattaa aktivoitua syötyään ja juotuaan sen verran, että kyselevät että mitäs me taas päätettiinkään? Läppäreistä tulee kai joku valmiiksi naurettu englantilainen elokuva, koska sitä tuijottavat.
- Anonyymi
Tarjotaanko kaikissa kunnissa valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakuntien kokousten yhteydessä kahvia ja pullaa´?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarjotaanko kaikissa kunnissa valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakuntien kokousten yhteydessä kahvia ja pullaa´?
Ei ainakaan joka kokouksessa muualla.
https://karvia.fi/wp-content/uploads/2020/06/Kv-4_2506_2020_esityslista.pdf - Anonyymi
Saako kokousta seuranneet kuntalaiset myös kahvia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saako kokousta seuranneet kuntalaiset myös kahvia?
Erittäin hyvä kysymys !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarjotaanko kaikissa kunnissa valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakuntien kokousten yhteydessä kahvia ja pullaa´?
Kyllä tarjotaan. Korona-aikana poikkeuksia, mutta muuten kyllä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saako kokousta seuranneet kuntalaiset myös kahvia?
Olisi aika epäkohteliasta, jos ei vieraille tarjottaisi.
- Anonyymi
Ensi maanantaina 14.11.2022 piiitkästä aikaa taas Kuhmoisten kunnanvaltuuston kokous. Tästä riemastuneena järjetän arvauskilpailun siitä, kauanko kokous kestää.
https://kuhmoinend10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=202233
Palkintona ylimääräinen tiskivuoro.
Oma veikkaukseni on 8 minuuttia.- Anonyymi
Seuraa tänään Kuhmoisten kunnanvaltuuston kokous kunnan verkkosivujen kautta www.kuhmoinen.fi alkaen klo 18.00.
- Anonyymi
Lasketaanko siihen mukaan 15 minuutin lähetys-katkos suljetun lippu-äänestyksen salassapidon turvaamisen varmistamiseksi ? Jos ei, 8 minuuttia nimenhuutoineen on todella hyvä arvaus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seuraa tänään Kuhmoisten kunnanvaltuuston kokous kunnan verkkosivujen kautta www.kuhmoinen.fi alkaen klo 18.00.
Ei oo ääntä!?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei oo ääntä!?
Tein itse - säästin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei oo ääntä!?
Ihmisiä yritetään kaikin keinoin salakavalasti ja vääryydellä estää seuraamasta kokouksia että nekin vähät lopettaisivat seuraamisen ja koko videointi voidaan lopettaa. Pienois-neuvostoliiton meininkiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei oo ääntä!?
Kuulinko oikein, että kokouksessa puhuttiin kuntaveron alentamisesta???!!!???
Olikohan ensimmäinen kerta tällä vuosituhannella? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmisiä yritetään kaikin keinoin salakavalasti ja vääryydellä estää seuraamasta kokouksia että nekin vähät lopettaisivat seuraamisen ja koko videointi voidaan lopettaa. Pienois-neuvostoliiton meininkiä.
Miksi videoinnin laatu on näin kertakaikkisen kehno? Onko tosiaankin tarkoitus käyttää katselutilastoja tulevan päätöksenteon pohjana? EIHÄN TUOLLAISTA TEKNISTÄ TASOA PYSTY KUKAAN KATSOMAAN.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmisiä yritetään kaikin keinoin salakavalasti ja vääryydellä estää seuraamasta kokouksia että nekin vähät lopettaisivat seuraamisen ja koko videointi voidaan lopettaa. Pienois-neuvostoliiton meininkiä.
Anonyymi
15.11.2022 00:19
"Ihmisiä yritetään kaikin keinoin salakavalasti ja vääryydellä estää.."
Jah.., niin kuhmostilaista.
Kommentti on poistettu sääntöjenvastaisena! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulinko oikein, että kokouksessa puhuttiin kuntaveron alentamisesta???!!!???
Olikohan ensimmäinen kerta tällä vuosituhannella?Verot on nyt liian korkeet. Sen pystyy päättelemään siitä, että kunta pystyy vuokraamaan toimitilojaan tappiolla ja osallistumaan maailman suurimman kyläjuhlan rahoitukseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Verot on nyt liian korkeet. Sen pystyy päättelemään siitä, että kunta pystyy vuokraamaan toimitilojaan tappiolla ja osallistumaan maailman suurimman kyläjuhlan rahoitukseen.
Lokakuun lopussa kunnanhallituksessa oli ihan munaton yritys tarkistaa toimitilojen vuokria.
https://kuhmoinend10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=202232-9
- Anonyymi
Sanokaa mitä sanotte, mutta kyllä on valtuuston kokousten videointi lisännyt yleisön mielenkiintoa kuntapolitiikkaa kohtaan. Oikein ikävä on kokouksia, kun viimeksi on tammikuussa ollut valtuusto.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä602007Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1661688Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701408Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411367Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2321313Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3391179- 1281155
- 801135
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3171085IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3421082