Vaimoni tykkää seksistä ja erilaisista fetisseistä. Hän haluaa pukeutua, kuin pornotähdet ja harrastaa seksiä kimpoissa. Viime aikoinan hänen numero yksi on ollut kerrosta ylempänä asuva opiskelijapoika. Tutustuimme tuohon kaveriin festareilla, no jaa... ei mikään erityinen komistus, mutta varustus sitäkin komeampi. Pyysimme hänet kylään, kun kerran asuimme päällekkäin. Vaimo oli heti valmis viettelemään tuon kundin. Ja niin siinä sitten kävikin. Ekalla kerralla ei oikein onnistunut puolin, eikä toisin, mutta tuli todistettua ainakin tuon lemmenkalun koko.
Viikon päästä vaimo varustautui kunnolla asian harrastamista varten ja pyysimme pojan vierailulle. Jatkettaisi viimeksi kesken jäänyttä sessiota. Vaimo Meni valmiiksi sängylle vatsalleen, kolme tyynyä vatsan alle ja jalat haralleen. Poika sähelsi taas, eikä jutusta meinannut tulla mitään. Menin vaimon viereen ja levitin pieniä pakaroita niin, että posliiniksi ajeltu pillu avautui somasti. Sitten otin pojan kalusta kädellä kiinni ja ohjasin sen oikeaan paikkaan. Ja sitten alkoi homma toimia. Oli mielenkiintoista ja kiihottavaa katsella päältä päin, kun iso kulli työntyi vaimooni.
Vaimon sääret punaisine korkkareineen, sukkineen ja sukkanauhoineen ojentautuivat suoriksi. Tiesin, että kohta tulee... niin tuli myös kaverilta. Ajoitus oli kyllä kohdallaan. Poika pukeutui ja lähti saman tien. Hiljainen kaveri, ei virkkanut mitään. Ja minä pääsin jatkoille, tosin mulla lienee vain länsimaista keskimittaa tuo heppi. Kaveri on käynyt useita kertoja tuon jälkeen, ei juuri juttele tai höpise turhia. " tuollainen "tulen ja panen tyyppi", kuten vaimo sanoi.
Katselen vierestä, kun nuori poika panee vaimoani
29
17846
Vastaukset 29
- Anonyymi
Tuollaista tapahtuu myös ihan oikeassa elämässäkin. Noita pariskuntia on paljon, joissa tuollainen toyboy käy laittamassa vaimon kondikseen. Mä tiedän kokemuksesta. 19 v. Mies
- Anonyymi
Ukko katselee vierestä, kun sä panet, vai ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukko katselee vierestä, kun sä panet, vai ?
Joskus katselee, ei haittaa mua.
- Anonyymi
Tälläistäkö asentoa tarkoitit ? https://tubesafari.com/video?id=ph5f0b5dbedff31
- Anonyymi
Ai helvetti! Tosi upea! Juuri noin haluaisin joskus vaimoni "vastaanottavan" erään työkaverini. Ihan tuollaisia korkkareita ei tosin löydy, mutta musta narukorsetti kyllä on. Vaimo ei saisi nähdä tuossa asennossa kuka tulee panemaan. Vaimo ei ole kovin ahkera vieraissa kävijä ja kaikki seksiasusteet on jääneet meidän keskeisiin leikkeihin - tai ainakin luulen niin. Mutta jotain pitäisi keksiä, että saisin vierestä katsella kuinka vaimoa nussitaan! Voiko joku neuvoa hyvän keinon?
Fantasiako vain? - Anonyymi00035
Joo , niin on sairasta paskaa sun "elämä". Vitun kelarotta taas klo 5:27 kateellisena hokemassa samoja älyttömyyksiään täällä jo varmaan kymmenettä vuotta putkeen. Hanki jätkä elämä ja töitä tai sitten muutama metri köyttä!
- Anonyymi
Meillä vierailee vaimon luona kaksi nuorta miestä. On vieraillut jo useamman vuoden.
Nainnista näkee sen että miehet tyydyttävät
Itsensä vaimoon ,joka käy kuumana .
Näkee kun kiima nousee kun hetki lähestyy, pitää aina viedä kun epävarmaa ajaminen.
Vieläkin haluaa seurata vierestä kun vaimo sekaisin ottaa kullia sisään..
Näkee että nauttii .- Anonyymi00033
Siellä sun luonako se myös käy? Mutta eikö ole pantava nainen?
- Anonyymi00036
Ei siellä sun luona kukaan vieraile, yksin kuolet luuseri!
- Anonyymi
Niin herkkävja kaunis tarina,että aivan liikutuin. Meillä vaimo nauttii katsella ,kun panen naapurin aikamiespoikaa pirtin pöytää vasten.
- Anonyymi00037
Jankuti jankuti vajakki.
- Anonyymi
Vuokrattin mökki lähdettiin minä, Sirkka, Reijo ja sen kaveri Matti ajeleen itärajaa kohti pojat oli noin 16v. Enaimmäinen ilta meni tutustuessa alueeseen. Jo aamulla katsoin Matti on kiinnostunut Sirkasta ja ei ihme kulki yöpuvussa joka herättää nuoren ajatukset. päivä meni normaalisti katsellen kalstus välineitä onget, vene ja varusteet.
Pojat otti jonkin verrasn lonkkua tai luulin niin Reijo humaltu olivat ottaneent minun kossua sekaan. Illemmalla Reijo levähteli yläkerrassa makoilin olohuoneessa sohvalla.
Vaimo huuteli jotain keittiönurkkauksesta en vastannut. Matti luuli että nukun meni vaimon taakse kuiski jotain ja piti lantiolla kättään, kuiski jotain vaimolle työnsi kädet esiliinan alle, vaimo supisi jotain pää kääntyneenä näin kuinka kädet hyväili pystyjä rintoja. Matti keskittyi sitten lantioon ja pyllyyn hieroi rohkeasti kun kuiski jotain hieroi etu kautta pillua vaimon pää kavi taakse käntyneenä.
Yskin vähän meno loppui heti. Kysyin miten Reijo vaimo pyyhki kädet ja meni ylös, tuli viereen kuiskas nukkuu ja antoi suukon.
Sanoin käyn heitteleen vähän onkea. Katsoin pihalla kun kulkivat olkkarissa, kävelin rantaan. Näin yläkerran ikkunassa liikettä kiersin metsän kautta menin sisään ovi oli auki kuulin kun tulivat Reijon huoneesta Matti pyysi toiseen huoneeseen vaimo sanoi en minä älä vedä. nousin ja katsoin, kuului kun vaimo sanoi sinä se kopeloit hitto sinua kurkistin olivat pitkänään sängyllä Matti imi jo sojottavia rintoja ja käsi hameen alle työntyneenä näin kuinka sormet oli työntyneenä pilluun Matti sanoi haluan oikeata naista en kikattajia.
Vaimon housut oli jo polvissa näytti että itse potkii niitä pois Matti nousi päälle vaimon vedellessä hametta ylös pois haitolta.
Matin kalu oli jo aikamiehen sai sen siään nopeasti ja paineli kunnolla, vaimo kuiski olet niin raju Matti työnteli paukauttaen joka työnnöllä vaimo äänteli tarrautu kiinni kun Matti laski sisään. Siirryin pieneen komeroon käytävällä kun Matti meni vessaan ja toi paperia vaimolle, Istuivat sängyn reunalla ja vannottivat täsät ei puhuta. Matti vielä hapuili rintoihin vaimo kiusasi tissit vielä kiinnostaa Matti käänsi vaimon putosi polvilleen lattialle Matti painoi ylä vartaloa sänkyyn ja veti hameen ylös, vaimo yritti hiljaa estellä Matti pani takaa vaimo makasi kädet levällää kaunis pylly paljaana vaimo vikisi vatsallaan kun Matti pani Vaimo kuiskas tule jo Matti vaan pani vaimo kietoi peittoa päänsä ympäri ja kiljahteli sinne Matti laski taas sisään. Vaimo sanoi nyt kyllä menet alas.
Matti meni ensin, sitten vaimo nousi menin ovelle miten täällä näkihän vaimosta että on antanut, kuiskasin kerro illalla. vaimo katsoi pitkään hymyili kerron.
Illalla vähän vivautuneen iltapaöan jälkeen, mentiin sänkyyn, vaoimo kertoi että jo päivällä Matti oli lähennellyt, tuli takaa ja hieroi nännejä kertoi että oli heti kostunut ja sitten röyhkeästi työntänyt sormet pilluun kuin omistas ja melkein omisti oli tuntunut niin hyvältä. Kun olin lähtenyt oli heti kiilannut työntänyt sänkyyn ja imenyt kiihottuneita nännejä ja puoli väkisin nainut ja kohta uudelleen, kysyin soitanko poliisille säikähti älä oli se osaksi minunkin syy.
Sanoin näin kaikki sinä annoit kiimasena tuli kainaloon pyysi anteeksi, sanoin vien Reijon kalaan saat pyytää Matilta anteeksi.
Aamulla vaimo laittoi ruokaa iso paita päällä nännit seisoi koko ajan lähdettiin kalaan, meni jonkin aikaa tuli viesti olen saanut kaksi kertraa anteeksi kunnolla.
Kolmen tunnin päästä viesti, sauna lämmin olen käynyt kahdesti syvällä "uimassa".
Pojat lähti llalla kalaan. sain vaimon kiinni pienen kisailun jälkeen raiskasin takaa sängyssä kiljui että on kipeä painuin voimalla ja laskin sisään missä oli entistä, istuttiin sitten ulkona katseltiin järvelle, vaimo istui jala haralla kuiskas että minä olen saanut.- Anonyymi00038
Sun hilseen yli menee jo sekin että öisin voisi vaikka nukkua.
- Anonyymi00047
Anonyymi00038 kirjoitti:
Sun hilseen yli menee jo sekin että öisin voisi vaikka nukkua.
Ei ongelma jäte nuku koskaan vaan päivystää kaiket yöt ja päivät kun.
- Anonyymi00048
Anonyymi00047 kirjoitti:
Ei ongelma jäte nuku koskaan vaan päivystää kaiket yöt ja päivät kun.
Mitä? Nyt oli hieman hoono soome.
- Anonyymi
Olen pari kertaa nähnyt kun vaimoni saa Hiro Jan käsittelyssä orgguja. Tosin salaa
- Anonyymi
Tuo japanilainen Hiro Jan on kova antamaan origameja naisille.
- Anonyymi00025
kiva jutu tollainen
- Anonyymi00026
Vaimo tykkää olla paikallisten nuorten poikien pantavana. Viikonloppuisin meillä vierailee paikalliset 15-18v nuoret pojat. Mahtava katsoa kuinka kaunis ja hyväkroppainen vaimoni antaa nuorille pojille ikimuistoisia hetkiä.
Parin kerran jälkeen pojat jo rentoutuvat ja liiallinen jännitys poistuu.
Olisi ollut unelma itsellekin päästä nuorena nussimaan noin kaunista vanhempaa naista.- Anonyymi00034
Ärrimurri äksyilee ❤️
- Anonyymi00039
Pyydä aamulla hoitsua vaihtamaan vaippas KELAROTTA.
- Anonyymi00040
Jos nuoria poikia silti jännittää, niin vaimo lempeästi polvillaan imee nuoret kullit koviksi ja kehuu kuinka isoja kulleja pojilla on. Lempeästi puhelee ”Ah kuinka haluankaan tämän ihanan kovan nuoren kullin minun litimärkään pilluuni”, ”Nussithan minua kunnolla?”
- Anonyymi00041
Nuoret pojat nussivat erittäin innokkaasti, mutta kunnioittavat vaimoani, joka johtaa poikia kuin kuningatar. Mahtava katsoa kun vaimo ohjailee kolmea poikaa kuin olisi kouluttanut heidät vain sitä varten. Pojat palvovat häntä.
- Anonyymi00042
Aijai!! Se kun vaimo komentaa 16v nuoren naapurinpojan ikkunaa vasten. Nostaa pojan jalan tuolille. Alkaa nuolemaan pojan persettä ja runkkaa pojan kullia innokkaasti. Antaa pojan kokea kunnollisen salad tossingin. Naapurista, jos pojan vanhemmat sattuisivat katsomaan ikkunasta, saattaisi huomata kuinka naapurin liian seksikäs rouva nuolee heidän pojan persettä ja runkkaa samalla nuorta innokasta kyrpää.
- Anonyymi00043
Anonyymi00040 kirjoitti:
Jos nuoria poikia silti jännittää, niin vaimo lempeästi polvillaan imee nuoret kullit koviksi ja kehuu kuinka isoja kulleja pojilla on. Lempeästi puhelee ”Ah kuinka haluankaan tämän ihanan kovan nuoren kullin minun litimärkään pilluuni”, ”Nussithan minua kunnolla?”
Minun vaimo on usein kysynyt, että saisiko hän joskus imeä nuoren pojan munaa. Häntä kiihottaa ajatus siitä.
- Anonyymi00044
Anonyymi00039 kirjoitti:
Pyydä aamulla hoitsua vaihtamaan vaippas KELAROTTA.
Mitäs se kelarotta täällä uhoot. Vaihda ite vaippas.
- Anonyymi00045
Anonyymi00043 kirjoitti:
Minun vaimo on usein kysynyt, että saisiko hän joskus imeä nuoren pojan munaa. Häntä kiihottaa ajatus siitä.
Oma nuoruus tulee mieleen, mutta 100x parempana, kun katselee että aikuinen seksikäs nainen viihdyttää itseään ja nuoria poikia. Samalla opettaa poikia, että seksi on rietastelua, eikä mitään vaniljaseksiä.
- Anonyymi00046
Anonyymi00043 kirjoitti:
Minun vaimo on usein kysynyt, että saisiko hän joskus imeä nuoren pojan munaa. Häntä kiihottaa ajatus siitä.
Anna ihmeessä hänelle lupa. Sitä on kiva katsoa, kun nainen imee nuorta 17 vuotiasta kyrpää. Poika saa sellaisen kokemuksen ettei koskaan sitä unohda. Hyvällä tuurilla löytyy sellainen kyrpä, josta vaimo saa nauttia useamman vuoden ja poika saa erittäin hyvää kokemusta tulevaisuuteen.
- Anonyymi00049
Olen sen verran jutellut naisten kanssa elämäni varrella, että tiedän aika monen kypsään ikään ehtineen kuumottaren fantasioineen ajatuksesta päästä johdattamaan nuorta poikaa seurustelun saloihin. Mrs. Robinson -elokuva on tarjonnut fantasian aineksia niin nuorille pojille, avioliiton karaisemille kotirouville kuin heidän cuckold-henkisille puolisoilleen. Olen joitakin tapauksia päässyt myös läheltä seuraamaan, en tosin näköyhteydellä.
Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1251188
- 701121
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun93878- 78782
- 45771
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la39723Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka25658- 67643
Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?39536- 105521