Paljon keskustellaan erilaisesta oppimisesta ja itse kuulun porukkaan, joka oppii kuvien, tekemisen ja pohtimisen kautta. Olen huomannut, että kehua olen saanut oppilailta jotka ovat kuvataiteellisesti ja psykologisesti lahjakkaita. Sitten on tämä perinteinen akateeminen porukka, jotka eivät hyödy opetuksestani. En myöskään ole aikoinaan oppinut tiettyjen opettajien tunneilla, joiden opetus perustuu ns. perinteiseen pedagogiaan, koska aina jään kaipaamaan vastauksia enemmän kuin saan niitä.
Olen kuitenkin ammatiltani opettaja, joten urani alkuvaiheessa haluaisin kehittää opetustyyliäni. Onhan se huono tilanne, jos luokan parhaat eivät pysty hyötymään opetuksestani.
Haluaisin kuulla kokemuksia ja saada tukea, että mitä tehdä jos kokee riittämättömyyttä työssään. Gurua minusta opettajana tuskin tulee olemaan, mutta enemmän haluaisin onnistumisen hetkiä luokalleni.
Olen huono opettaja osalle oppilaista
2
264
Vastaukset
- Anonyymi
Luokan parhailla on taito itse oppia asioita. Ja he yleensä myös niin tekevät. Oppivat kuukaudessa enemmän kuin muut koko vuoden aikana, Luokan parhaiden osalta ei kannata olla huolissansa. He ovat valovuoden edellä muita ja ovat täysin itseohjautuvia. He ovat fiksumpia kuin opettajansa voi ikinä olla. Keskity rauhassa keskinkertaisten pitämiseen vauhdissa mukana. Nosta luokan mediaanitasoa ylöspäin. Pidä myös huolta heistä joille syntymälahjana saatua järjen älliä ole annettu. Mitä vähemmän pudokkaita tunneillasi/kurseillasi syntyy sitä parempi. Päivitä ja kehitä opetusmateriaalisia ja laatua riittävän usein.
- Anonyymi
Kiitos kannustavasta viestistä. Kävin juuri materiaalia läpi ja mietin, että miten esitän asiat ensi kerralla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123880MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5481641Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851308Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331028Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3808