kun ikää on tullut lisää? Kuusikymppisenä sitä ei paljon huomaa,
mutta seitsemääkymppiä lähestyessä voi olla jo erilaisia muutoksia,
jotka tuntuvat arkielämän kirjossa.
mutta seitsemääkymppiä lähestyessä voi olla jo erilaisia muutoksia,
jotka tuntuvat arkielämän kirjossa.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Elimistön elpyminen yllätti.
36:n rappiovuoden jälkeen elimistön elpyminen yllätti.
Noista vuosista 3 viimeistä meni päivittäisen tissuttelun merkeissä.
Muutin elämäntapani. Raitistuin ja ryhdyin kuntoilemaan.
6:n kuukauden aikana voin luopua verenpaine- ja kolestrolilääkityksistä.
Lepopulssi laski 80 -> alle 60:n. Lihaskunto palautui yllättävän hyvin. Ei tietenkään ennalleen mutta siihen tasoon, että tuki- ja liikuntakoneistoa voi kuormittaa kovemminkin. Liikkuvuus, kimmoisuus ja nopeus olivat lopullisesti menetettyjä ominaisuuksia nuoruuden vuosiin verrattuna.
1943 syntyneenä olen pakon edessä hyväksynyt väistämättömän, nimittäin ukon kuihtumisen vastaan hangoittelusta huolimatta.
Varsinainen alamäki alkoi 74v tietämissä.
No ehkäpä se, ettei niitä muutoksia niin hirveästi ole tullutkaan. Tai ne tulevat niin pikkuhiljaa, ettei niistä ole moksiskaan.
Minä 64 v. olen vielä työelämässä, joskin aion kohtapuoliin vähentää tunteja niin, että teen vain osa-aikaityötä. Työstäni tykkään mutta myös vapaa-ajastani.
Minua yllätti, kuinka vähän elämänikäinen kunnon ylläpito
on "vastalääke" elimistön kiihtyvälle rappeutumiselle seitsemissäkymmenissä.
En ole himokuntoilija koskaan ollutkaan, mutta kuitenkin
yrittänyt liikkua tarmokkaasti ja säännöllisesti, päivittäin,
koska tykkäänkin esim. reippaista päivittäisistä kävelylenkeistä
ja lihaksiin kohdistuvasta kotijumpasta, joka on varmaan niin "vanhanaikaista",
ettei kukaan sitä harrasta.
Lihakset alkoivat kuihtua varsinkin pitkän sairasteluvaiheen myötä
jolloin en jaksanut syödäkään kunnolla, enkä lihaksia ole saanut takaisin,
vaikka olen niitä sen verran saanut voimistettua,
että jalat alkoivat kantaa alla, eivät tunnu enää paperinarulta.
Lihaskunto on tärkeää omatoimisuuden säilyttämiseksi
ja "luurankonsa" tukemiseksi.
Sydänoireet estävät liikkumasta niin paljon ja tehokkaasti kuin haluaisin.
Tähän on tyytyminen ja yritettävä sinnikkäästi tehdä kaikkensa.
Mikään "ulkoinen" vanheneminen ei juurikaan häiritse vaan "elinvoimaisuuden"
katoaminen vähitellen. Tunne, ettei jaksa mitään niin kuin ennen.
Sitä ei haluaisi uskoa. Ei haluaisi antaa periksi, vaikka tietää,
että taistelu on hävitty. Se on vääjäämätöntä. Silti ei halua antaa periksi
"taisteluväsymykselle". Henkinen sopeutuminen ei ole helppoa.
(Friidu 70 )
Isoin ylläri on ollut ehkä se, että ihmiset muistuttavat iästä. - Nm. Mitä väliii
Vasta 4 vuotta eläkkeellä--ja jo kahden tunnin istuminen on myrkkyä keholle-tahtoo jäädä istuma-asentoon koko kroppa-Se ei aina ole niin mielekästä kiskoa itsensä pakolla kävelemään---liiku---liiku--Älä unohda liikkumista--vaikka ei yhtään huvittaisi ! On varmaan estrogeenien väheneminen --- ja D-3 vitamiini on otettava joka päivä !
Rähjääntyhän sitä.
Hommaa alkaa huomaan viimeistään viiskymppisenä, pikkuhiljaa. Kuusissakympeissä vanhenemisen hokaa jos selkeesti. Tulee kaikenlaista kremppaa, ikänäköä, eturauhasvaivaa ja ties mitä. Mutta asia lie kaikkien tiedossa, ei niitten pitäis ketään yllättää. Poikkeuksena kaikenlaiset teräsvaarit, jotka puskee pattiotsassa kuntopolkuja. hakkaa halkoja kasikymppisinäkin, mutta net niikuin pakenee totuutta. Mutta juu, varmaan ovat ikäisiään paremmassa kunnossa.
Ikuista elämää turha tavoitella, en oikein tajua, miks tätäkään elämää pitäis elää mahdollisimman pitkään.
Eli mikään ei erityisemmin ihme ole, mitä vanhetessa ilmenee,
Mutta se jotenkin ihmetyttää, rivit harventuneet jo jonkin aikaa. Jengiä tippuu ympäriltä kiihtyvässä tahdissa. Ja asiassa just se, monet niistä on sellaisia terveitä elämäntapoja vaalivia kuntoilijoita, ei huumeita, ei tupakkaa, ei viinaa. Ja sitten net tippuu ennen meikäläläistä.
Eli tiivistetysti, mua yllättänyt, kuinka sattumanvaraista ihmisen elo on. Toki nuorenakin sattumalla sijansa, mutta tässä loppupeleissä alkaa tuntumaan, ihan arpomista, miten kukakin vanhenee ja delaa.
=DW=
Niinhän se elämä on, arpapeliä ja sattumaa.
Kenenkään elimistö ei ole täydellinen,
siinä on heikkoja kohtia,
terveittenkin elämä voi katketa napsahtaa.
70v on "paha" raja.
Tilastollisesti vain joka toinen 70 vuotta täyttänyt ehtii täyttää 80 vuotta.
Kyllä vähän hirvittää, ei haluaisi ihan kuolla vielä.
Elämä on toistaiseksi vielä mukavaa, vaikkei vetreä olekaan enää.
Kaveri- ja sukulaisvierailut hautuumaalla. Mieli teinin vaakatasossa.
50 kymppisenä oli vielä melko hyvin asiat. Sitten tuli kaatumisen ja vammoja niveliin ja 60 v. muuta sairautta ja vielä 65 taas pyörän kansssa polvi vamma niin liikuminen väheni eikä voi tehdä asioita enää vapaasti, kävellä pitempään kaupoissa,metsässä ym. Muutama vuosi ja kunto huonontui. Se on ikävä huomata.
Sydän verenpaine lääkkeiden käyttö ei ole kivaa kun tietää mitä haittoja niissä on. Ne aiheuttaa vaivoja pitkäaikais käytössä. 70 tuntuu paljolta pitäisi suunnitella paperi kuoleman varalta miten hoitavat. Aika tuntuu menevän äkkiä ja nyt 3v turha vuotta on estänyt toteuttamasta asioita.
En ole ottanut piikkejä joten se ei vaikuta olooni. Tekemättömät työt rasittaa. Kun ei pysty ei jaksa.
Jotain 55-vuotiaana en uskonut eläväni 70-vuotiaaksi. Nyt on kuitenkin menty muutama vuosi 70 päällekin.
En yhtään koe olevani vielä vanhus, vaikka suussa on tekohampaita ja implantteja ja ties mitä. Silmälasit tarvitaan sekä kauas että lähelle katsomiseen. Korvissa on kuulokojeet. Yhtä ja toista on leikattu suusta, kaulasta, sydämestä, mahasta, sukupuolielimistä ja pitkin toista jalkaa. Huh-huh! Harvoinpa näitä ajattelee edes silloin, kun kippaa päivän lääkkeet suuhunsa, siinä menee 10 pilleriä päivässä.
Mutta liikkuminen sujuu hyvin ja ajatuskin kulkee. Itse itsestäni huolehdin ja kissoistani myös. Koti on aina siisti. Harrastuksia ja ystäviä on. Mutta sen sanon, että ikä ei ole vain numero! Kyllä vuodet näkyvät ja tekevät tehtävänsä, vaikka mieli olisi kuin teinitytöllä.
Eläkkeellä olo on hieman parempaa kuin mitä pelkäsin, se yllätti. Että vielä keksii uusia harrastuksia, saa ideoita ja mieli on virkeä. Etukäteen ajattelin paljon tylsemmäksi. Vieläkin olen sitä mieltä että jokin työ olisi hyödyllinen tarpeellisuuden tunteen ylläpitäjänä, mutta kun sitä ei ole niin ei ole. Ulkonäön ja kunnon rapistuminen tulee niin hiljakseen ettei se haittaa.
Tarpeellisuuden tunnetta lievittäisin parina päivänä viikossa vapaaehtoisavustajana heikompikuntoiselle, mutta kun oma kunto on niin heikko, etten pysty. Mikä paradoksi.
Kauppa- ja apteekkiasioita voisi hoitaa ja olla ystävä- ja ulkoilukaveri.
Ehkä vähän auttaa pienissä kotitöissäkin, vapaaehtoisesti ja seurustella,
on paljon yksinäisiä ihmisiä.
Ymmärsitkö lukemasi, teen hyväntekeväisyyttä enemmän kuin kolme ikäistäni yhdessä, fyysistä ja rahallista. Tarkoitin TYÖtä. Hyväntekeväisyys on harrastus.
Eipä ole vielä mitään ikään liittyviä ylläreitä esiin tullut. Oikeastaan elän elämäni parasta aikaa. Pitkä työ-ura taputeltu, terveyttä riittävästi että elämästä jaksaa nauttia. Tehdä kaikkea sitä mihin töissä-ollessa ei riittänyt voimavaroja.
Siili
Hämästyin itse miten ilmaiset aktivipaikat matalan kynyksen jossa eläkeläisi naisia paljon.On kuppikuntia,joita nuoret 40v. Alle tai pälle ei osaa hajoitaaTekevät ettätöitä siinä ja hommiin laittavat ilmaset vapaaehtoiset joiden yli kävellään.Luulisi kun eläkkellä elämä opetanut edes vähän nöyremmäksi ja suvaitsevammaksi naiset?Sitten löyty aina 1 keppi mies,työtön. Joka yrittä iskee eläkeläisnaisia Ilman mitään häpyä. Kyllä sellainenki ahdistaa. Mutta kukaan ei kuuntele ei halua näähdä.Kuin nykyisin iskemispaikka on uimahallit,menisivät sinne eikä matlan kynyksen kerhoihin missä eläkeläisnaisia kokontuu ilmaisille kahveille ja pulla mössöille.
Ei nyt niin varsinainen ”yllätys”, mutta tuskaa lisäävä tietoisuus! Eilen markkinoilla näkee ne loputtomat sinne tänne heiluvat vanhuslaumat. Ei ole mitenkään mieltä ylentävää. Ei tee mieli mennä onnittelemaan ”pitkästä iästä”.
Sporapysäkillä tuli vanhus istumaan vie
reen ja sanoi, kun niin väsyttää. Ikää sanoi olevan vuoden päälle yhdeksänkymmentä. Katsoi minua kauhuissaan ja minä häntä. Ajattelin mielessäni, etten todellakaan haluaisi elää jonninjoutavaa elämää vielä parikymmentä vuotta.
Miten niin jonninjoutavaa elämää ?! Vanhus on tärkeä ihminen sukulaisilleen.
Vanhus on jonkun äiti ja isä ja isoäiti ja isoisä.
Onnea vaan, että on ”tärkeä”! Joillekin! Elää niin kuin toisten elämää, että sekin on ”syy” elää. Höpön höpön!
Minulle ainakin vanhempani ovat erittäin tärkeitä ihmisiä ❤️
Omat vanhemmat kuuluvat kyllä omaan elämään. Jokaisella. - Nm. Paitsi tunneälyttömillä
Riippuu vanhemmista. Elä elä haavemaailmoissa, elämä on jokaisella omanlaisensa ja joillain kotiolot on olleet maanpäällistä helvettiä. On tänäkin päivänä. Kyse ei ole mistään hiton tunneälyistä, kyse on elämän realiteeteista.
No. elämän realiteeteissa olisi hyvä olla olemassa tunneäly, jotta älyää ja tuntee. Silloin keksii esim. sellaisen seikan, miksi, mistä syystä "kotiolot on olleet maanpäällistä helvettiä". Mutta jotkut tahtovat elää elämänsä ymmärtämättä. - Nm. Mistään mitään
Mutta ei ”ymmärtäminen” tee vanhemmista yhtään sen tärkeämpiä. Voi vielä käydä ihan päinvastoin.
Sinä et siis todellakaan ymmärrä. - Nm. Kasvata tunneälyäsi
En todellakaan missään nimessä ymmärrä ns. vanhempia, olemattomia vanhempia!
No mitä hlvt:n sanomista sulla on sitten niistä vanhemmista? - Nm. Omena ei ole puusta kauas pudonnut
Ei välttämättä?!!!!
Kuuluisi, mutta kuinkahan monella he on elossa enää.
Täytyy sanoa, että onneksi eivät ole enää elossa!
Toisilla on, toisilla ei. Jos ihminen elää 90 - 100 -vuotiaaksi, niin kyllä hänellä voi olla myös hyvin iäkkäitä 'lapsia'. - Nm. Mullakin on
Suurin yllätys lienee ollut se että olen saanut olla suht terveenä ja sitä lääkäritkin on ihmetelleet kun en mitenkään terveellistä elämää ole viettänyt, tupakoinninkin pistin katkolle vasta 6 vuotta sitten 48 vuoden käryytyksen jälkeen ja vain siksi että jaksan vähän paremmin touhuta lapsenlasten kanssa.
Omasta halustani onnistuin järjestämään asiani niin että jäin työelämästä 9 vuotta sitten, ensin putkeen ja sitten eläkkeelle.
Eniten ajatuksissa käy se että eläisi yli yhdeksänkymppiseks kuten suuri osa lähisuvusta ja en ollenkaan haluaisi. Mulle riittäisi mainiosti max 80 vuotta ja siihenkin yli 10 vuotta aikaa, enkä missään nimessä haluaisi elää toisten avustettavana kun en taluttajaa ole ennenkään tarvinnut missään tilanteessa.
vn
Ehkä yksi yllätys on ollut huomata kuinka ikääntyneen näköisiä omaniläiset ovat. Siitä huomaa omankin ikääntymisen konkreettisemmin jos peiliin ei niin ole katsellut siinä mielessä
Siili
Kun ei tunne itseään niin vanhaksi vielä, ihmettelee joskus mikä harmaa vanhus
rahjus peilistä katselee takaisin.
En ala värjätä tukkaa, vaikka harmaa tukka vanhentaa monta vuotta.
joskus on vähän haikeeta katsella, että eihän siitä ole kuin hetki, kun oli oma läheinen ja itsekin nuori , elämä tuntuu yllättävän lyhyeltä, se on sitten edessä "vanhuutta vanhuuden päälle" . . .
Minä lopetin värjäämisen jo viiskymppisenä kun vaihdoin työhön jossa en ole enää asiakkaiden kanssa tekemisissä niin ei tarvinnut olla enää niin tip top. Sen jälkeen aloin myös pikkuhiljaa kasvattamaan pitemmäksi ja lopetin myös pehmennykset. Hiusten hoito ja laitto helpottui huomattavasti.
Itse tykkään ja muiden mielipide ulkonäöstäni ei kiinnosta
vn
itse värjään kyllä hiukset ja vähän ehostustakin, siis vain vähän, hiusväri antaa mukavan kiillon hiuksiin, ja kun AIKAA todellakin on, niin ei ole suuri vaiva.
värjäyttäisin kampaajalla, kotona se on vaan halvempaa, kun tuota rahapuolta saa olla entistä tarkempi.
Vanhuus hyökkää yllättäen ja salaa, se tulee vaivihkaa kuin syksy tai talvi.
Yht'äkkiä se vaan on.
Kiiltoa onneksi saa vähemmilläkin kemikaaleilla, minulla riittää hiuksiin jätettävä hoitoaine ja annan kuivua itsestään, Harjaan kuivana ionisoivalla hiusharjalla. Hiustenkuivaajaa käytän vain silloin kun on pakko.
Eniten yllättänyt kavereiden kuoleminen. Aina yhtä yllätys kun kuulee taas jonkun poistuneen rivistä.
>>>>"kavereiden kuoleminen"<<<<
sama juttu, laskin, että ainakin kymmenen tuttua edesmennyt, osa niistä vähän ennen kun jäin eläkkeelle, ja osa sitten "kokoajan", juuri kun toivoin ja ajattelin, että kiva kun on nyt aikaa eläkkeellä tavata ja muistella monia yhteisiä asioita nuoruudessa, niin yks, kaks, ei niitä montaa sitten enää ole, keiden kanssa sitä yhteyttä pitää , että se on kyllä melkoinen yllätys, kun jo 60 ikäiset tuttavia edesmennyt.
Ei nyt niin yllätys, mutta ikävyys, kun toimeliaisuus vaan hidastuu ja h i d a s t u u. Ei onnistu enää vauhdissa pysyminen. Tuntuu, että elämä on pelkkää kotityötä, kun kaikki askareet vie kaiken ajan, että systeemit pysyy jonkinlaisessa kuosissa.
Kukkiakin haluaisin pitää, mutta alkaa hoitaminen olla vähän niin ja näin. Ikävää se on luopuakin, mutta jos ei hoito onnistu, niin luopua täytyy.
Älä luovu kukista. Ei niitä tarvitse koko ajan "hoitaa".
Monet kukat voivat paremmin "hoitamatta".
En vaihda multia kuin silloin, kun kasvi tarvitsee isomman ruukun
eli noin joka kolmas tai viides vuosi.
Ravinnetta on tärkeää antaa kasvukautena.
Luonto sisällä eli huonekasvit lisäävät viihtyisyyttä, ne "terapoivat" meitä.
Minusta olisi kolkkoa ilman huonekasveja.
Kiitos kommentista! Yritän pitää kukista kiinni, kun luopuminen olisi ikävää. Kukat ovat niin ihania!
Rakastan kukkia ja viherkasvit ovat edullisia.
Yksi viherkasvi voi maksaa suunnilleen
saman kuin marketin kukkakimppu, joka lakastuu alle viikossa,
mutta viherkasvi kestää ainakin kolme kuukautta.
Jos yksi viherkasvi nuutuu, ostan aina tilalle uuden.
Jouduin muuttamaan ja uudessa asunnossani viherkasvit eivät viihdy hyvin,
on liian lämmintä ja liian kuivaa. Huoneenlämpöä ei pysty itse säätelemään.
Lähelläni on onneksi kukkamyymälä, jossa on edullisia viherkasveja,
voi ostaa useammankin ja tehdä uusia "viherryhmiä".
Olen tilannut viherkasveja myös Plantagenista kotiin toimitettuna.
Siellä on ehkä edullisimmat kukat ja aina jotain tosi edullisia tarjouksia.
Plantagenissa käynkin joskus, se on kukkienrakastajan paratiisi,
mutta vähänkään isompia kasveja on autottoman vaikea kuljettaa kotiin,
siksi olen tilannut heiltä netistä sekä pieniä että kookkaampia huonekasveja.
Kivoja kukkapurkkeja on siellä myös edullisesti.
Viherkasvit puhdistavat huoneilmaa.
Ihania kukkahetkiä sinulle !
Kysypä kukkakaupasta sellaisia viherkasveja jotka viihtyvät kuivassa ja lämpimässä. Kosteutta kyllä saa niille vaikka laittamalla kukkien väliin pöydälle vesiastioita jos et jaksa suihkutella. Talvella kannattaa antaa kasteluvedessä merileväuutetta. Näin itse olen saanut viherkasvini viihtymään kuivassa huoneilmassa talven yli. Lämpöä onneksi voin säätää pattereista pienemmälle.
Tunnen aika hyvin viherkasveja, olen paljon itse tutkinut vuosien varrella niitä.
Ennen nettiä ostin ja lainasin kirjastosta kirjoja huonekasveista.
Tiedän niitten ominaisuuksista ja ostan vain niitä, joilla on selviytymisen mahdollisuus.
Joskus jossakin kukkakaupassa saattaa yllättyä. Myyjä ei tiedä kukista mitään,
ei tiedä edes kasvin nimeä, ellei siinä ole pikku kyltti multaan tökättynä.
Meillä ei ole mahdollisuutta säätää huonelämpöä. Se on talvella 25
ja kesällä 35 astetta.
Sivusta.
Mua alkoi kiinnostamaan, millanen lämmitysjärjestelmä teillä oikein on?
Kun mun käsitys on aina ollut jonninlainen termostaatti lämmön säätämistä varten, oli sitten ollut millanen systeemi hyvänsä. Sähkölämmityksessä ollut aina ja samaten vesikiertoisissa jäsjestelmissä. Riippumatta siitä, millä vettä on lämmitetty. Siis aina on pystynyt vähentämään lämpöä,
Lisäks ihmetyyttää, miten hitossa kesäisin voi olla noin hiton kuumaa, siis kyllä kait kesäksi pystyy lämmön ainakin katkasemaan? Ja missä hiton systeemissä yleensäkään lämmitys on päällä kesäisin, ei siinä ole järkeä.
Lyhyesti, millanen lämmitysjärkestemä sulla oikein on?
=DW=
Kuolinpesän jako .- Siinä osa osakkaista paljastivat oikean luonteensa :(
Pravda
Suurin yllätys on se, että ei ole tullut mitään yllätyksiä.
t Jari
nuorena sattui ja tapahtui, - nyt vaan sattuu.