Taikakuun sinänsä hyvä kappale "Hiljainen on laulu rakkauden" on törkeästi kopioitu Yöltä.
Yön hittibiisin "Rakkaus on lumivalkoinen" -kertosäe on aivan sama kuin Taikakuun edellä mainitun biisin kertosäe, mutta hieman eri järjestyksessä.
Yön laulaja Olli Lindholm sanoi eräässä haastattelussa, että kun he kuulivat tuon Taikakuun biisin, niin ei voinut muuta kuin nauraa sille, kuinka törkeää kopiointia joku kehtaa tehdä.
Taikakuu menee siitä yli, missä aita on matalin...
Taikakuu kopioi
18
3415
Vastaukset
- teppo
Hyvä kun kuiteskin huomataan, biiseissä on tosi paljon samaa. Tosi paljon, aika kova veto!
- jäbä
Kyseisestä tapauksesta en tiedä,mutta biisien samankaltaisuus ei useinkaan johdu kopioinnista.Musiikkia on tehty niin paljon,että yhtäläisyyksiä löytyy aina johonkin teokseen.Uutta iskelmäbiisiä on mahdotonta säveltää (ei ole ainoa genre),jos pysytään tyylilajissa,kaikki on jo tehty moneen kertaan.Se onko kyseessä sattuma vai tiedostetusti tehty plagioiminen,onkin sitten jo hankalampi arvioida.
- ei ole
Tästä asiasta on käyty keskutelua jo ajat sitten ja tulos on se, ettei Taikakuun kappale ole kopio Yön kappaleesta.Sattumoisin kertosäkeistöissä vilahtaa kaksi sanaa 'pienen' ja 'hetken', mutta muuta yhteistä kertseissä ei ole. Ja muistuttaahan Yön kappale puolestaan Mikko Alatalon joululaulua 'Hyasinttien aika', että siltä pohjalta!
- vierestä
Vähän vierestä mutta miltä levyltä löytyy Yön kappale Rakkaus on lumivalkoinen?
- Elle
Eikös se ole ihan Rakkaus on lumivalkoinen -niminen se levy? En kyllä muista varmaksi.
Ja mitä tulee kyseiseen threadiin, niin voisitteko ystävällisesti lopettaa tämän asian jatkuvan ja turhan vatvomisen. Asiasta vähän aikaa sitten käyty keskustelu löytynee sivun tai parin sivun takaa. Mielestäni tämä plagiointijuttu on loppuun käsitelty, koskapa mihinkään toimenpiteisiin ei kummankaan asianosaisen bändin puolelta ryhdytty.
- Taiccu
Minä olen kuunnellut kummatkin kappeleet varmaan miljoonaan kertaan enkä löydä niistä mitään yhtäläisyyksiä muuta kuin kaksi sanaa pienen ja hetken ja se ei haittaa suoraan sanottuna p***** vertaa yhtään ketään paitsi jotain hemmetin kateellisia idiootteja hankkikaa elämä...
- Kansallishymni
On ihan kopioitu suomen omasta:) Taikakuun biisi Hiljainen on laulu rakkauden on samantapainen kappale kuin Rakkaus on lumivalkoinen (se on tunnustettava), mutta ei kopio. Kopiosta ajattelen aina sanaa identtinen joka ei sovi tapaukseen ainakaan nyt.
Molemmat biisit tosin upeita.- Make
Niin no, montahan on mielipidettä ja lisää tulee...
Eihän se koko kopio voikaan olla tietysti....
biis rakentuu monista osista...
Osa ideaa ja sovitusta jne ja vähän muuta riittää
Kyllähän sen huomaa jos haluaa...suosittu yhtye biisin myötä...
- msdhdhdvwbw
Mulla on sellainen käsitys, että tästä asiasta olisi ollut juttu jopa menossa oikeuteen, mutta Yö olisi äkkiä vetänyt jutun pois, kun ilmeni, että "Hiljainen on laulu rakkauden"-biisi on tehty ja rekisteröity Teostoon ennen "Rakkaus on lumivalkoinen"-biisiä. Edellä mainitunhan on muuten tehnyt Taikakuun kitaristi Samppa Komokallio.
Tiedä häntä onko totta, tällainen huhu liikkuu muusikkopiireissä.- laulujen luoja
Voisi tosiaan painaa villasella koko asian jo.
Ei taatusti aihetta oikeuteen menosta..
Saman kaltainen biisi on, mutta jos tutkailee Samppa Komokallion historiaa..siis muita lauluja, ovat aika omansa kaltaisia eli vahingosta varmaan on kyse tai saamistaan vaikutteista.
Nuori kaveri jota voisi kannustaa jatkamaan, aika lahjakas puuhaaja.
Annetaan muillekkin mahdollisuus ja nuorissahan on se tulevaisuuden toivo:) - Mara
Kyllähän se biisi niin saman oloinen on...
- Rhanna
Mara kirjoitti:
Kyllähän se biisi niin saman oloinen on...
Ajatellaanpa nyt järkevästi: nuotteja ei ole olemassa kuin rajallinen määrä, joten pakostikin joku kappale kuulostaa samalle kuin joku toinen. Jollen nyt ihan väärin muista, 8 tahtia on se määrä minkä saa laillisesti kopioida, sen yli menevä osuus on sitten plagiointia. Onhan näitä kappaleiden samankaltaisuuksia käsitelty julkisuudessa aiemminkin, mm. Eija Kantolan Rakkauden kirja-biisi kuulostaa joidenkin mukaan samalle kuin Careless Whisper...Kymmenkunta vuotta sitten puitiin Hannele ja Ari Laurilan "tähtitehtaan" artistien biisien samankaltaisuutta joihinkin ulkomaalaisiin biiseihin verrattuna, esim. joku Johanna Siekkisen biisi kuulosti samalta kuin Madonnan La Isla Bonita.
Mutta...niin kauan kuin maailmassa riittää musiikkia ja musiikintekijöitä, tullaan kiistelemään siitä onko jokin kappale jonkin toisen kopio vai ei. - Ilana
Rhanna kirjoitti:
Ajatellaanpa nyt järkevästi: nuotteja ei ole olemassa kuin rajallinen määrä, joten pakostikin joku kappale kuulostaa samalle kuin joku toinen. Jollen nyt ihan väärin muista, 8 tahtia on se määrä minkä saa laillisesti kopioida, sen yli menevä osuus on sitten plagiointia. Onhan näitä kappaleiden samankaltaisuuksia käsitelty julkisuudessa aiemminkin, mm. Eija Kantolan Rakkauden kirja-biisi kuulostaa joidenkin mukaan samalle kuin Careless Whisper...Kymmenkunta vuotta sitten puitiin Hannele ja Ari Laurilan "tähtitehtaan" artistien biisien samankaltaisuutta joihinkin ulkomaalaisiin biiseihin verrattuna, esim. joku Johanna Siekkisen biisi kuulosti samalta kuin Madonnan La Isla Bonita.
Mutta...niin kauan kuin maailmassa riittää musiikkia ja musiikintekijöitä, tullaan kiistelemään siitä onko jokin kappale jonkin toisen kopio vai ei.Höpö höpö.
Taikakuu on hyvä. Yö on h...amusiikkia
Taikakuu on iskelmää, Yö on hevimetallia, ei niitä voi verrata - väärin!
Rhanna kirjoitti:
Ajatellaanpa nyt järkevästi: nuotteja ei ole olemassa kuin rajallinen määrä, joten pakostikin joku kappale kuulostaa samalle kuin joku toinen. Jollen nyt ihan väärin muista, 8 tahtia on se määrä minkä saa laillisesti kopioida, sen yli menevä osuus on sitten plagiointia. Onhan näitä kappaleiden samankaltaisuuksia käsitelty julkisuudessa aiemminkin, mm. Eija Kantolan Rakkauden kirja-biisi kuulostaa joidenkin mukaan samalle kuin Careless Whisper...Kymmenkunta vuotta sitten puitiin Hannele ja Ari Laurilan "tähtitehtaan" artistien biisien samankaltaisuutta joihinkin ulkomaalaisiin biiseihin verrattuna, esim. joku Johanna Siekkisen biisi kuulosti samalta kuin Madonnan La Isla Bonita.
Mutta...niin kauan kuin maailmassa riittää musiikkia ja musiikintekijöitä, tullaan kiistelemään siitä onko jokin kappale jonkin toisen kopio vai ei.Ei tosiaankaan saa kopioida 8 tahtia.Tosin huttupuolella toi saattaa tapahtua vahingossakin.
- Jere
väärin! kirjoitti:
Ei tosiaankaan saa kopioida 8 tahtia.Tosin huttupuolella toi saattaa tapahtua vahingossakin.
Mutta kun "Hiljainen on laulu rakkauden biisin"-formi on aivan täysin kopioitu Yöltä.Kaikki tapahtuu ihan samassa järjestyksessä kuin Yönki biisis.Herätkää ny ihmiset, jotka väitätte ettei se oo kopio.
- jkjhh
....
- Jatummuuainapois
Kopio mikä kopio ja eikös Taikakuu menny konkurssiin.
- upppp
.....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3187504Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662166- 1761830
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161372- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91241Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701221RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551161Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019