Imatran syvin olemus

Anonyymi

Muutin pois Imatralta joskus 30 vuotta sitten.

Vanhempani ja osa silloisista ystävistäni asuu edelleen Imatralla.

Aina silloin tällöin kyselen vanhoilta tutuilta mitä kuuluu Sumatralle sille Vetelä-Karjalan helmelle.

Nyt kaukaa ulkopuolisena katselen Imatran touhua ja kaikki avautuu kristallinkirkkaana eteeni:

Imatralla hallitsevat, valtaapitävät ja kaupunkia pyörittävät ikivanhat imatralaiset demarisuvut.

Kaupungintalon virat pysyvät näiden sukujen hallinnassa sukupolvesta toiseen. Kaupungin omistamien yritysten parhaat paikat ovat visusti tiettyjen demarisukujen hallinnassa. StoraEnson ja Ovakon kovapalkkaiset duunarivakanssit siirtyvät demarisuvuissa eteenpäin sukupolvelta toiselle.

Imatralaiset demarisuvut nussivat ja naivat toisiaan ristiin, Sisäsittoisuudesta ei ole toistaiseksi ollut varmaa näyttöä.

Parhaiten Imatran sisäpiiriin pääsee menemällä vävyksi tai miniäksi joihinkin Imatran mahtidemarisuvuista.

Entisessä Itäblokissa tunsin useita puna -aateliin kuuluvia henkilöitä muunmuassa Karjalasta, Venäjältä, Virosta, Georgiasta ja Kuubasta. Kun tavallinen rahvas näki kadulla nälkää ja tavallisen rahvaan tyttäret möivät itseään kadunkulmassa puna -aateli eli makeampaa elämää kuin bisneseliitti Länsimaissa. Vähän tätä samaa on Imatralla: puna -aateli jyllää.

SDP:tä perustattaessa oli joskus ideana puuttua dynastioihin, joissa oikeudet ja etuudet kulkevat suvuissa. Jokaiselle tulisi antaa oikeus mennä eteenpäin kykyjen mukaan ilman syntymään liittyviä etuoikeuksia. Miten mahtaa olla Imatralla ?

60

2479

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Uli uli 😭😭😭 Taidat olla persu

      Tuossa tyypillinen Imatralainen vastaus jos veli Demaria arvostelee.

      • Anonyymi

        Niin muuten useimmin on.

      • Anonyymi

        Älä ulittele. Kaveri kirjoittaa asiaa.
        PS; Tuo uli uli on peräisin siintä kun on liian paljon pantu ristiin.
        Mietippä sitä kun tutkit sukupuutasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä ulittele. Kaveri kirjoittaa asiaa.
        PS; Tuo uli uli on peräisin siintä kun on liian paljon pantu ristiin.
        Mietippä sitä kun tutkit sukupuutasi.

        Kaveri kuuluu sukuun.
        Sisäsiittoisuus paistaa aloittajan kirjoituksesta Lemille asti.

    • Anonyymi

      Itse muutin muualta Imatralle ja jo parissa vuodessa huomasin mainitsemasi asiat.

      • Anonyymi

        Asioita, joista ei Imatralla saa puhua.

        Tabu.

        Kaikki imatralaiset tietävät näin olevan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asioita, joista ei Imatralla saa puhua.

        Tabu.

        Kaikki imatralaiset tietävät näin olevan.

        Aloittaja puhuu asiaa! Noin minäkin tuon muistan.

        Olin aikoinani Imatran kaupungilla töissä ja kauhean kova oli painostus ottaa SDP:n jäsenkirja. Noh, en ottanut koska en halunnut MINKÄÄN puolueen jäsenkirjaa. Siitä seurasi sitten paljon ikävyyksiä, joista kaikista en tässä kehtaa edes kertoa, oli se niin hävytöntä meininkiä. Demaripomot pöllivät sumeilematta itselleen rakennustarvikkeita ja polttopuita. Samoin työtä pomojen omilla raksoilla teetettiin kaupungin timpureilla. Naisia ahdisteltiin todella törkeästi; uhkailtiin lopputilillä jos ei suostunut *********.
        Se ei ollut kevyttä "meetoota", vaan härskiä hyväksikäyttöä. Työpaikat tietysti täytettiin sdp-pomojen vaimoilla, tyttärillä ja pojilla, mutta se oli pikku juttu muuhun verrattuna.

        Juu, kyllä kaikki tiesivät, mutta kukaan ei puhunut.

        Kyllä muistetaan. Tuollaistahan se oli Imatran kaupungilla. Ei tiedä itkiskö vai nauras. Sais hyvän tv-sarjan joka perustuu tositapahtumiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä muistetaan. Tuollaistahan se oli Imatran kaupungilla. Ei tiedä itkiskö vai nauras. Sais hyvän tv-sarjan joka perustuu tositapahtumiin.

        Tuollaista se oli. Tulisi bestseller sekä hyvässä, että pahassa: "Tapahtui pikkukaupungissa". Imatran kaupungillahan oli tuolloin paljon väkeä töissä ja monilla selkeät muistot niiltä ajoilta. Henkilöt voisivat olla tunnistettavissa, mutta eivät omilla nimillä. Jopa monet paljastukset saattaisivat olla liikaa... ;)
        Itse en välitä politiikasta, joten puoluejankkaajat älkööt vaivautuko.

        -kaupungil nykyää n.700 työntekijää , enne monta tuhatta. oliha se tietty hyvä ku oli töitä , vaik kaikkee älytöntä sattu ja tapahtu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja puhuu asiaa! Noin minäkin tuon muistan.

        Olin aikoinani Imatran kaupungilla töissä ja kauhean kova oli painostus ottaa SDP:n jäsenkirja. Noh, en ottanut koska en halunnut MINKÄÄN puolueen jäsenkirjaa. Siitä seurasi sitten paljon ikävyyksiä, joista kaikista en tässä kehtaa edes kertoa, oli se niin hävytöntä meininkiä. Demaripomot pöllivät sumeilematta itselleen rakennustarvikkeita ja polttopuita. Samoin työtä pomojen omilla raksoilla teetettiin kaupungin timpureilla. Naisia ahdisteltiin todella törkeästi; uhkailtiin lopputilillä jos ei suostunut *********.
        Se ei ollut kevyttä "meetoota", vaan härskiä hyväksikäyttöä. Työpaikat tietysti täytettiin sdp-pomojen vaimoilla, tyttärillä ja pojilla, mutta se oli pikku juttu muuhun verrattuna.

        Juu, kyllä kaikki tiesivät, mutta kukaan ei puhunut.

        Kerran tuli köyhän yksinhuoltajan poika kysymään kesäduunia kaupungilta. Ei voitu ottaa koska ei ollut demari. Pomojen sukulaiset saivat työpaikat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerran tuli köyhän yksinhuoltajan poika kysymään kesäduunia kaupungilta. Ei voitu ottaa koska ei ollut demari. Pomojen sukulaiset saivat työpaikat.

        Pääministerimme Sanna Marin SDP.

        Marinin vastaukset kyselytunnilla olivat alta kaiken riman. Suomea ei Marin maininnut sanallakaan, toisteli vain mantraansa: Eurooppa, Eurooppa ja Eurooppa. "Niin, tässä kysymyksessä on oltava yhteneväinen". Eli sama ralli jatkuu. Suomi maksaa, muut maat ilolla ottavat vastaan.

        Että sillä lailla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerran tuli köyhän yksinhuoltajan poika kysymään kesäduunia kaupungilta. Ei voitu ottaa koska ei ollut demari. Pomojen sukulaiset saivat työpaikat.

        Ei ole yksi tai kaksi kertaa Imatralla kun työnhakija valitaan vain pinkin jäsenkirjan omistaville. Näin useassa Imatralaisessa firmassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole yksi tai kaksi kertaa Imatralla kun työnhakija valitaan vain pinkin jäsenkirjan omistaville. Näin useassa Imatralaisessa firmassa.

        Totta puhut. Noinhan se menee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta puhut. Noinhan se menee.

        Kun punikki pääsee vallan ja rahan makuun on punainen herra 100 kertaa julmempi ja pahempi kuin porvarisika.

        Tämä on nähty lukemattomia kertoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun punikki pääsee vallan ja rahan makuun on punainen herra 100 kertaa julmempi ja pahempi kuin porvarisika.

        Tämä on nähty lukemattomia kertoja.

        Kapitalisti sika on paras.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun punikki pääsee vallan ja rahan makuun on punainen herra 100 kertaa julmempi ja pahempi kuin porvarisika.

        Tämä on nähty lukemattomia kertoja.

        Napakka ja hyvä kommentti.👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kapitalisti sika on paras.

        --eiku PM on paras, se ottaa leipäpalan köyhän kädestä ja ostaa itselleen huumeita ja huvituksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        --eiku PM on paras, se ottaa leipäpalan köyhän kädestä ja ostaa itselleen huumeita ja huvituksia.

        Älkääpäs nyt ! Vai koitatteko tyystin viedä ilon ja valon Sanna-mussukan elämästä ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääministerimme Sanna Marin SDP.

        Marinin vastaukset kyselytunnilla olivat alta kaiken riman. Suomea ei Marin maininnut sanallakaan, toisteli vain mantraansa: Eurooppa, Eurooppa ja Eurooppa. "Niin, tässä kysymyksessä on oltava yhteneväinen". Eli sama ralli jatkuu. Suomi maksaa, muut maat ilolla ottavat vastaan.

        Että sillä lailla.

        Sanna Marin Euroopan keikoilla kiillottaa omaa imagoaan cheece hymyllä, teinivaatteilla ja latteilla lausahduksillaan. Käsillä elehtien hän vakuuttaa, että asioihin on suhtauduttava vakavasti. Sanoista tekoihin hän tosin ei kykene.

        Sinneppä tuo EU:n uumeniin kohta jo mennä mötkähtää. Joutaa kyllä, ei tule ikävä.

        Juu mut on se vähän tylsää kun Marinille sanottiin, että nyt on juhlat juhlittu. Onko jauhobileiden aika siis ohi? Vai jätetäänkö kuvauslaitteet narikkaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu mut on se vähän tylsää kun Marinille sanottiin, että nyt on juhlat juhlittu. Onko jauhobileiden aika siis ohi? Vai jätetäänkö kuvauslaitteet narikkaan?

        Marinin juustohymy valaisee pimeimmänkin päivän. Lisäksi kun Ursulaa ja kumppaneita halaa ja pusuja poskelle muiskauttelee, on rouvan EU duuni tulevaisuudessa taattu. Työväen asialla.😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marinin juustohymy valaisee pimeimmänkin päivän. Lisäksi kun Ursulaa ja kumppaneita halaa ja pusuja poskelle muiskauttelee, on rouvan EU duuni tulevaisuudessa taattu. Työväen asialla.😁

        Niinpä, mutta ovatko kaikki demarit välttämättä noin itsekkäitä ja ahneita kuin Sannamarin...?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä, mutta ovatko kaikki demarit välttämättä noin itsekkäitä ja ahneita kuin Sannamarin...?

        Ei ihan, mutta melkein. 😂

        Minä en kannata mitään puoluetta joten räksyttäjä älä suotta vaivaudu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä, mutta ovatko kaikki demarit välttämättä noin itsekkäitä ja ahneita kuin Sannamarin...?

        Taisipa taannoin Sannan kalliit aamiaissämpylät viedä puolueelta paikkoja Imatran valtuustossa? Vai miten se nyt meni?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisipa taannoin Sannan kalliit aamiaissämpylät viedä puolueelta paikkoja Imatran valtuustossa? Vai miten se nyt meni?

        Jottai pientä vaihteluu siel tais tapahtuu. :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jottai pientä vaihteluu siel tais tapahtuu. :D

        Joo,,ehkä tulee vaihtelua ensi keväänä. Leuhka Marinaati ruvennu tympimään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun punikki pääsee vallan ja rahan makuun on punainen herra 100 kertaa julmempi ja pahempi kuin porvarisika.

        Tämä on nähty lukemattomia kertoja.

        Raha ja valta laittaa punaisen herran pään sekaisin.

    • Anonyymi

      90% imatralaisista miehistä kiihoittuu transuista.

      • Anonyymi

        90% imatralaisista miehistä on töissä paperitehtaalla.

    • Anonyymi

      Tarina on kuin työväenopiston kirjoittajakurssilla väsätty 😀

      • Anonyymi

        On sillä kirjoittajapojalla kuvitelmat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On sillä kirjoittajapojalla kuvitelmat.

        Syvältä on olemus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syvältä on olemus.

        Onhan se. Mutta ajattelen kuitenkin myös monia hyviä asioita ent. kotikaupungissani, jossa kesäisin tulee käytyä. Tänäkin kesänä ystävien kanssa mm. kosken kuohuja katselemassa. Karjalaisuus ja sen murre soppii miulle kuin nenä päähän.
        Imatraa huonompiakin paikkoja Suomesta ja maailmasta löytyy.

        Imatralaiset eivät ole karjalaisia vaan jotain mutanttihämäläisiä. Umpikieroja kuin korkkiruuvit. Joten ehdotan, että koko väestö siirrettäisiin sinne Hämeeseen omanlaistensa luokse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se. Mutta ajattelen kuitenkin myös monia hyviä asioita ent. kotikaupungissani, jossa kesäisin tulee käytyä. Tänäkin kesänä ystävien kanssa mm. kosken kuohuja katselemassa. Karjalaisuus ja sen murre soppii miulle kuin nenä päähän.
        Imatraa huonompiakin paikkoja Suomesta ja maailmasta löytyy.

        Kyllä on paljonkin huonompia ja Lappeenrantaan muuttaminen vei allekirjoittaneen ojasta allikkoon, jos ja kun joku suunnittelee muuttoa on sanottava hyvästit koko Etelä_karjalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on paljonkin huonompia ja Lappeenrantaan muuttaminen vei allekirjoittaneen ojasta allikkoon, jos ja kun joku suunnittelee muuttoa on sanottava hyvästit koko Etelä_karjalle.

        Kun tylyn pääkaupunkiseudun ja kopean länsirannikon on kokenut, tulee mielellään takaisin Imatralle jos suinkin töitä löytyy.

        Lappeenrannan asunnot puolta kalliimpia kuin Imatralla. Sekin on yksi syy miksi Imatra.

    • Anonyymi

      Kaupungin kerma asuu matarassa!

      • Anonyymi

        Matarassa viihtyy vaativampikin väki.

      • Anonyymi

        Matara valley of angels

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Matarassa viihtyy vaativampikin väki.

        TOSI ON

    • Anonyymi

      Imatra ja alakulo kulkee aina yhdessä.

      • Anonyymi

        Taitaa olla alakuloa nyt koko Suomessa, ei vain Imatralla.
        Lontoossakin on alakuloa ja koko Englannissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla alakuloa nyt koko Suomessa, ei vain Imatralla.
        Lontoossakin on alakuloa ja koko Englannissa.

        Me venäläiset olemme maailman onnellisin kansa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Me venäläiset olemme maailman onnellisin kansa!

        Ette kauaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Me venäläiset olemme maailman onnellisin kansa!

        Onnellissii?
        Onks teilt siel Venäjäl on kaatunt miehii tuos mittelös? Vissii aika mont...? Eiks maatuskat yhtää sure poikiaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla alakuloa nyt koko Suomessa, ei vain Imatralla.
        Lontoossakin on alakuloa ja koko Englannissa.

        Kun Englannin ykkösnainen kuoli, tuli maansuru koko United Kingdomiin.

        Jos Suomen ykkösnainen viskaa lusikan nurkkaan, kaipaamaan jää jauhojengi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun Englannin ykkösnainen kuoli, tuli maansuru koko United Kingdomiin.

        Jos Suomen ykkösnainen viskaa lusikan nurkkaan, kaipaamaan jää jauhojengi.

        Onneksi jengi ettei ihan unoholaan...😓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi jengi ettei ihan unoholaan...😓

        IRTI HUUMEISTA !

        Me toimimme, jotta ihmiset voivat nauttia eivät aloita huumeiden käyttöä. Me haluamme, että huumeita käyttävä pääsee irti huumeista. Me haluamme, että yksikään läheinen ei jää yksin tuskan ja ahdistuksen kanssa. Haluamme vähentää huumekuolemia ja niihin liittyvää surua ja murhetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Me venäläiset olemme maailman onnellisin kansa!

        joo,yhtä hymyä rautahampaineen tai mitä jälellä on.

    • Anonyymi

      Narsistirottien paratiisi

    • Anonyymi

      Kaikkinainen tehottomuus on syvin olemus Imatralla. Se näkyy kaikkialla.

      • Anonyymi

        Mut pääasia että pääsee hiiiiiiiihtelöööö!!
        Viis hinnasta kuha pääsöö hiiiihteleeee!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mut pääasia että pääsee hiiiiiiiihtelöööö!!
        Viis hinnasta kuha pääsöö hiiiihteleeee!!!

        Tässä totuuden jyvä tehottomasta tekemisestä. Voihan sitä muka laskee tuloja turisteista jotka tulee hiihtää. Kalliisti järkätylle baanalle. Kannattas uskoo et tällä seudulla tuo ilmastonlämpeneminen on tosiasia. Hei mut tää myös sopii ilmastotavoitteisiin jotka kaupungilla on. Huh hei.

    • Anonyymi

      Aha näin on näreet.

    • Anonyymi

      En tienny, että Imatraa on kutsuttu Sumatraksi.

    • Anonyymi

      Juurikin näin, nyt olet veli hyvä asian ytimessä.

    • Anonyymi

      Palstan nasevin kirjoitus.

      • Anonyymi

        Imis haisee.

    • Anonyymi

      Täyttä asiaa !

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7502
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2936
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1153
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      75
      842
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe