Kivimaan, Mukkulankadun, Rinkelinkadun ja Niemen hurjat 70-luvulla

Anonyymi

Näin vanhempana sitä muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan, ja alkaa pohtimaan olivatko ne silloin lapsena hurjina pitämäni tyypit, niin hurjia sittenkään. Kaipaan aikalaismuistoja Kivimaan ja Niemen kulmilta. Nimiä ei tarvitse laittaa, lempinimet kyllä käy.

15

1652

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Paljonhan meitä siellä oli mut en mä sitä porukasta yhtään hurjaa muista.

    • Anonyymi

      Laitettiin silloin Mulkkulankadun jätkiä turpaan, vaikka heitä oli kolminkertainen joukko. Ei osanneet lyörä.

    • Anonyymi

      Muistan ainakin yhden järjestetyn tappelun Rinkelinkadun ja Mukkulankadun välillä.

    • Anonyymi

      Tinneristejä ja rokuja oli tuohon aikaan. Haistelivat liimoja ja pukeutuivat rokuhousuihin. Kivistönmäellä paloi kuoliaaksi muutama 70-luvulla. Oliko heistä uhkaa muille? Jollain se päänuppi on aina pitänyt sekaisin saada.

      • Anonyymi

        3 nnitä palaneita oli. Ainakin yksi oli Henry Björn. Ihme oli, että hän oli sinne eksynyt. Nykyisin paikalla on K-Market.


    • Anonyymi

      Muistan kun tuo Kivistönmäen tulipalo oli, niin Kivimaan koulussa oli lippu puolitangossa. Taisi olla joku uhreista Kivimaan koulun oppilas.

    • Anonyymi

      Muistanko väärin, vai asuiko Mukkulankadulla kaveri, josta käytetiin nimeä Puna-Pave?

    • Anonyymi

      Sinä mies omatunto kolkuttaa.Annatko minulle vaihtoehto vai ????.

    • Anonyymi

      Ainakin kovia urheiljoita siinä joukossa oli, mutta muut kiinnostuksen kohteet veivät voiton.

    • Anonyymi

      Kivimaan koulu oli raju koulu.

    • Anonyymi

      Katajakatu ja sen nuoret lapsena pelottivat.

    • Anonyymi

      Kumpikohan oli kovempaa aikaa 70-luku vai tuo Lahden rappi-skene?

    • Anonyymi

      Ainakaan ei notkuttu koulun pihalla eikä ostarilla iltaisin. Mentiin kaupungille vaikka kävellen.

    • Anonyymi

      Viattomia aikoja nuo olivat nykypäivään verrattuna. Silloin riitti jo farkkurotsi todisteeksi hurjuudesta.

    • Anonyymi

      En sanoisi niin viattomiksi. Jengitappeluita Mukkulankadun ja Katajakadun välillä ainakin oli.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      300
      3455
    2. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      204
      2951
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      71
      2534
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      233
      1992
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1425
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1327
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1318
    9. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      170
      1304
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1267
    Aihe