Ruzbeh yöllä aivan sekaisin

BB EI NÄKÖJÄÄN VALVO YÖLLÄ ASUKKAITA. Ruzbeh aivan sekaisin. Kertakaikkiaan järjetöntä touhua yli 2 tuntia. Kaikki muut olivat nukkumassa. Tuijotti ikkunoista ulos kauan aikaa, puhui yksin ihan sekavia, pelasi shakjia yksin, käsi aseena jolla muka ampuili ja toiselka kädellä napsutteli aseen ääntä, pelkäsi klovnela seinällä, mutta lipulla pussaili niitä, pussaili tiiliseinää, julki paikasta toiseenja puhui aivan hulluja, kiroili, meni vessaan , meni ja tuli kymmenisen kertaa vain sen oven aukaisten tullen takaisin ja sulki taas uudellen, otti shakki nappulan käteen ja oli lyövinään jotakin, koko ajan puhui yksinään aivan sekavia, teki käsilläja keholla outoja äkkiliikkeitä, nyrkkeili, ampuili kädellään kuin olisi ollut ase, kurkisteli sinne tänne, toisteli ihme liikkeitä, säikky aluksi klovnien valoja, hoki mitä v...ua, tuijotti kahdesta ikkunasta kauan pihalle vauhtaen välillä ikkunaa, kopisteli seinää ja säikky, meni vihdoin vessaan jossa olit omat rituaalinsa liikkeet ja puheet, otti hammasharjan nosti ylös piti kotvan ylhäällä ja tuijotti sitä, pani tahnaa ja harjasi samalla päästäen outoja ääniä, harjasi niin vauhdilla että onko kaverilla enää hampaita suussa, jätti harjan ja naama tahnassa ja lähti seilaamaan muualle, mutta tuli takaisin ja lähti seilaamaan kirkui, nosteli käsiään ja äänteli oudosti, hoki että olen psykoosissa, sitten meni makuuhuoneeseen riisuitui ja meni vuoteelleen, istui ja teki tervehtimisliikkeitä hetken vielä . Paljon muuta outoa oli käytöksessä, todella psykoosissa mies. KUN RUZBEH OLI NÄIN SEKAISIN, EIKÄ BB puuttunut millään tavalla, niin YÖLLÄ EI KUKAAN VALVO ASUKKAITA. TÄMÄ tuli todistettua. Mitä voi tapahtua muille asukkaille kun psykootti selle tulee joku vakavampi päähänpisto. Ei pahalla, mutta ei ehkä ole turvallinen asukas taloon. RYZBEH on mietteliäs ja puhumaton , joten jokin on pielessä. Katsotaan mitä tuleman pitää. ÄLÄ NUKU BB, toimi asukkaan itsensä ja muiden asukkaiden parhaaksi.
202114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Entä jos oli vaan esitystä , viihdettä katsojille.
Yritti pelata pisteitä itselleen muka oudolla käytöksellään.

Äänestä
  • Skitsofrenialta vaikuttaa...

    Äänestä

Jos on tälläinen mielenterveysongelma asukkaalla oikeasti. Psykoosi, hän on vaarallinen. Kyllä tuotannon pitäisi puuttua. Voisiko tämä olla joku tuotannon keksimä sairas pila? Jos on? Niin kyllä nyt todella jo mauttomuuksiin menee. Ruzbe vaikuttaa nuutenkin oudolta tyypiltä. Pelottavat toljottavat silmät, kuten Nabazillakin.

Äänestä
  • Älä yritä esiintyä lääkärinä.
    Ei tuollainen ole psykoosi-käytöstä.
    Psykoosi on muuta.

    Rusu vain kulutti aikaansa, oli oma itsensä, ei ajatellut, että kaikki näkyy ruudulla.

    Ehkä yö on hänelle vaikeaa aikaa, syistä, joita emme tunne. Pelot ovat eri asia kuin selkeä psykoosi.

    Meillä monilla voi yksin ollessamme olla erilaisia, muiden silmissä "outoja" tapoja.

    Näkikö ed. kirjoittaja ekan kerran ihmisen aitona itsenään?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä yritä esiintyä lääkärinä.

    Aitona hulluna?

    Äänestä

  • Tulee mieleen maahanmuutto ja "Oulun tapahtumat.."

    Äänestä

Todella outo tyyppi, jos on tuollainen yksinään. Tyhmäkin, jos luulee, ettei kamerat tallentaisi tuollaista sekoilua. Ei tarvitse olla asiantuntija nähdäkseen, ettei tyypillä ole "kaikki muumit laaksossa" No, ehkä on päätetty ottaa mukaan tällä tavalla mieleltäänkin sairaita.

Äänestä

Ollut Suomessa jotain 30 vuotta eikä tuon paremmin osaa Suomea... kertoo paljon.

Äänestä
  • Taisit sekoittaa nyt Ruzben Nabaziin, joka ei tosiaankaan osaa suomea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taisit sekoittaa nyt Ruzben Nabaziin, joka ei tosiaankaan osaa suomea.

    Nabaz itse kertoo olevansa suomenruotsalainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Nabaz itse kertoo olevansa suomenruotsalainen.

    Tuskin se osaa puhua ruotsiakaan kunnolla.

    Äänestä

No voi voi. Tämä kaikki on käsikirjoitettua ja etukäteen sovittua.

Äänestä
  • Mutta huono sellainen ,ei viihdyttävää .

    Äänestä

Se on kyllä totta. Ei viihdyttävää. Noloa.

Äänestä

Ohjelma on nykyajan avohoitoa.

Äänestä
  • Tylsää, jopa vastenmielistä ollut tähän asti. Jos ei jotain ala tapahtua ja äänitys parantua, katsojaluvut romahtaa!

    Äänestä

En nähnyt tätä kyseistä "sekoilua". Mutta tapa millä kirjoitit eli yhtenä litanialla kauheesti juttua. Vaikuttaa siltä että sun pitäis ottaa breikkiä BB:stä... ei kai sulla vaan ole sitä psykoosia?

Äänestä

okei nyt kun katoin vitun outoa toimintaa....

Äänestä

Rusu nimenomaan tiesi saavansa priva ruutuaikaa ja esiintyi tiedostaen kamerat. Toivottavasti putoaa talosta sunnuntaina. Pelottavan oloinen tyyppi, vaikka omasta mielestään tuo show on huumoripitoista. Kyllä häntä yöllä valvottiin. Vaikka kummajainen onkin, ei ollut vaaraksi itselle tai muille.

Äänestä

Mihin aikaan nukut, kuka noita jaksaa koko ajan töllätä, koosteessa enemmän kuin tarpeeksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

BB EI NÄKÖJÄÄN VALVO YÖLLÄ ASUKKAITA. Ruzbeh aivan sekaisin. Kertakaikkiaan järjetöntä touhua yli 2 tuntia. Kaikki muut olivat nukkumassa. Tuijotti ikkunoista ulos kauan aikaa, puhui yksin ihan sekavia, pelasi shakjia yksin, käsi aseena jolla muka ampuili ja toiselka kädellä napsutteli aseen ääntä, pelkäsi klovnela seinällä, mutta lipulla pussaili niitä, pussaili tiiliseinää, julki paikasta toiseenja puhui aivan hulluja, kiroili, meni vessaan , meni ja tuli kymmenisen kertaa vain sen oven aukaisten tullen takaisin ja sulki taas uudellen, otti shakki nappulan käteen ja oli lyövinään jotakin, koko ajan puhui yksinään aivan sekavia, teki käsilläja keholla outoja äkkiliikkeitä, nyrkkeili, ampuili kädellään kuin olisi ollut ase, kurkisteli sinne tänne, toisteli ihme liikkeitä, säikky aluksi klovnien valoja, hoki mitä v...ua, tuijotti kahdesta ikkunasta kauan pihalle vauhtaen välillä ikkunaa, kopisteli seinää ja säikky, meni vihdoin vessaan jossa olit omat rituaalinsa liikkeet ja puheet, otti hammasharjan nosti ylös piti kotvan ylhäällä ja tuijotti sitä, pani tahnaa ja harjasi samalla päästäen outoja ääniä, harjasi niin vauhdilla että onko kaverilla enää hampaita suussa, jätti harjan ja naama tahnassa ja lähti seilaamaan muualle, mutta tuli takaisin ja lähti seilaamaan kirkui, nosteli käsiään ja äänteli oudosti, hoki että olen psykoosissa, sitten meni makuuhuoneeseen riisuitui ja meni vuoteelleen, istui ja teki tervehtimisliikkeitä hetken vielä . Paljon muuta outoa oli käytöksessä, todella psykoosissa mies. KUN RUZBEH OLI NÄIN SEKAISIN, EIKÄ BB puuttunut millään tavalla, niin YÖLLÄ EI KUKAAN VALVO ASUKKAITA. TÄMÄ tuli todistettua. Mitä voi tapahtua muille asukkaille kun psykootti selle tulee joku vakavampi päähänpisto. Ei pahalla, mutta ei ehkä ole turvallinen asukas taloon. RYZBEH on mietteliäs ja puhumaton , joten jokin on pielessä. Katsotaan mitä tuleman pitää. ÄLÄ NUKU BB, toimi asukkaan itsensä ja muiden asukkaiden parhaaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu