Nimi oli ensin Vampyyri Nelli, mutta jotenkin kuulosti lastenkirjalta se ja tämä ei ole mikään lastensatu 😜 tässä mässäillään. Älä lue jos et kestä sitä.
Oli synkkä ja myrskyinen yö, kun Nelli saapui baarin ovista sisään. Jokin hänen saapumisessaan sai kaikkien päät kääntymään hänen suuntaansa ja hetkeksi puheensorina taukosi. Nelli seisoi punaisessa, vartaloa nuolevassa kankaanpalassa paikoillaan hetken ja skannasi ympäri silmillään. Hän suuntasi kulkunsa tanssilattian läpi kohti rappusia ja kaikki väistivät häntä.
Nelli kulki yläkertaan ja nojasi kaiteeseen odottaen, odottaen jotain joka kiinnostaisi. Nelli ei naisista välittänyt. Tuntui että tänään baarissa ei miehiä ollutkaan.
Nelli oli melkoinen mimmi, ihan kiltti mutta kuitenkin villi. Peto.
Nelli kuuli vahvan sydämen sykkeen korvassaan ja herkullinen tuoksu saavutti hänen herkän nenänsä. Baariin astui sisään miehiä, mutta vain yksi joka sai hänet kiimaiseksi vain tuoksullaan. Hän näki tatuoidun miehen jonka silmät hehkuivat tummina. Mies vilkaisi ylös parvelle ja katsoi Nelliin, Nelli katsoi miestä. Heidän silmänsä lukittuivat ja mies seurasi katsetta ja hän liikkui kohti portaita ja käveli yläkertaan.
Hän saapui Nellin viereen ja hymyili puolittaisesti virnistäen ja sanoi hei.
Nelli kävi kierroksilla, nielaisi tyhjää ja kiersi kätensä miehen niskaan ja suuteli miehen huulia. Mies vastasi suudelmaan huumaantuneena Nellistä ja siveli kielellään punaiseksi maalattuja huulia, pyytäen lupaa kielelleen. Nainen avasi suunsa ja suudelma kiihtyi nollasta sataan neljässä sekunnissa, miehen sydän löi nopeasti ja se kiihotti Nelliä lisää.
Hän tarttui miestä kädestä ja johdatti hänet alas portaita ja pois baarista. Nelli meni pyöränsä luo ja ojensi miehelle kypäränsä. Matka kotiin ei ollut pitkä mutta Nelli halusi sinne nopeasti. He hyppäsivät pyörän selkään ja mies alkoi polkea vimmatusti.
He saapuivat Nellin asuntoon ja mies tarttui häntä kädestä, kun he pääsivät hissiin huulet löysivät taas toisensa, mies hiveli kädellään Nellin paljasta reittä ylöspäin ja löysi perille kosteiden pillun huulien luo. Mies urahti tyytyväisenä siitä että Nelli oli jättänyt alushousut pukematta lähtiessään baariin.
Hissi pysähtyi kuumaan kellarikerrokseen ja he pyörivät hissistä ulos toisiinsa kietoutuneena huulien erkanematta. Nelli riisui matkalla miehen lippalakin, paidan ja avasi jo farkkujen vyötäkin ja housujen pudotessa nilkkoihin, mies meinasi niihin kompastua. Hänellä oli enää yllään valkoiset Calvinit. Kyrvän muoto piirtyi kauniisti boxereihin ja Nelli nuolaisi huuliaan.
Mies tarttui Nellin vaatteeseen ja nosti sen hänen yltään ja kävi heti suullaan kiinni rintoihin. Nelli perääntyi sängylle ja he kaatuivat sinne. Mies nuoli, imi, puri Nellin vartaloa laskeutuessaan alaspäin kohti pillua.
Nelli työnsi miestä päästä alaspäin ja levitti haaransa irstaasti auki, hän tiesi mitä halusi eikä nolostellut. Hän painoi miestä takaraivosta kohti pilluaan:
-Nuole.
Mies nuoli, ylös ja alas, kieli pyöri, suu imi ja kieli työntyi sisälle pillun uumeniin. Nelli nosti lantiotaan ylöspäin ja sanoi:
-Syö syö, nopeammin, syvemmälle!
Mies työnsi sormensa pilluun ja vuoroin nuoli ja imi klitorista, sormien pumpatessa edestakaisin. Nelli vavahteli ja kiemurteli suun alla ja nosti miestä tukasta saadessaan.
-Aah, aah, hyvä poika.
Verenhimoinen Nelli
1
1924
Vastaukset
Nelli kohottautui ylös sängyltä ja katsoi miestä silmiin, mies nielaisi ja katsoi Nelliä takaisin haltioituneena. Hän tunsi itsensä onnelliseksi ja halusi pitää Nellin tyytyväisenä. Nelli tiesi tämän, hän pyöräytti miehen alleen ja repäisi boxerit riekaleiksi. Miehen kyrpä ponkaisi komeaan mittaansa vapauteen ja Nelli runkkasi sitä kädellään. Mies nyki lantiotaan huumaantuneena, Nelli laski päänsä ja nuoli suonikasta kyrpää kielellään. Mmmmh Nelli ynisi, kyrvän suonet tykyttivät kieltä vasten ja saivat pedon Nellissä heräämään. Hän nousi suutelemaan miestä ja siirtyi lähemmäs kaulaa, Nellin hampaat tulivat esiin ja hän puri miestä kaulaan. Mies huoahti ja Nelli joi verta.
Suu punaisenaan hän laskeutui takaisin kyrvälle ja imi sen suuhunsa. Nuoli ja lipoi kullia syvälle kurkkuunsa, verta valui kyrvän vartta pitkin ja mies värisi hänen allaan.
Hän puski lantiotaan ylemmäs ja Nelli katsoi hän silmiin ja upotti kullin vielä syvemmälle kurkkuunsa.
Mies alkoi vavahdella ja siemenet syöksyivät Nellin kurkkuun. Mies heräsi hetkeksi transsista ja hätkähti kun Nellin suupielet olivat aivan punaiset. Nelli nuoli suupielensä puhtaaksi kuin kissa. Hän sulki miehen suun huulillaan ja mies humaltui jälleen Nellistä, antautuen.
Miehen kyrpä alkoi jälleen kovettua, Nelli runkkasi hetken ja pikku hiljaa ohjasi kyrvän sisäänsä. Miehen kädet vaelsivat hänen lantioiltaan ylös rinnoille ja hän leipoi niitä käsissään. Nelli alkoi ratsastaa kullilla, ylös alas villisti pomppien. Miehen käsi nousi kohti Nellin kaulaa, kohti poskea. Nelli nuoli tykyttävää suonta ranteessa ja teki hampaillaan pienen reiän ja söi miestä. Mies ähkäisi yllättyneenä ja pyöräytti vertaimevän Nellin alleen.
Uuh, yllättävää, Nelli ajatteli. Mies katsoi rannettaan joka tihkui verta ja alastonta Nelliä.
-Vau, haluaisin kyllä tietää miten tähän jouduin. Älä enää hypnotisoi minua, ethän. Haluaisin kokea joka sekunnin.
Nelli ei voinut uskoa korviaan, mutta lupasi olla kiltisti kunhan vielä saisi maistaa miestä.
Nelli nousi kontilleen miehen eteen ja söi lisää ranteesta ja imi kyrvän veriseen suuhunsa. Sitten hän meni polvilleen miehen eteen ja mies työnsi verisen kyrpänsä Nellin pilluun takaapäin.
Nelli ei koskaan ollut kääntänyt selkäänsä miehelle joka on tajuissaan, mies pani pillua kovaa ja Nelli ulisi kuin kiimainen eläin. Mies veti Nelliä kovaa lanteista ja upposi syvälle pillun perukoille asti. Nelli kiepsahti äkisti selälleen ja mies tuli hänen päälleen ja pani Nelliä hetken, sitten otti kyrvän käteensä ja runkkasi siemennesteet Nellin kasvoille ja rinnoille. Nelli nuoli suupieliään, mmmh.
-Vau, ens kerralla mä saan päättää mitä fantasiaa toteutetaan. Silloin on sitten parempi että sulla ei ole menkat. Tää sänky on ihan veressä. Mies sanoi ja lähti suihkuun.
-------
Kukaan nainen ei varmasti oikeasti halua imeä omaa eikä toisen verta kenenkään kyrvältä tai käyttää sitä liukasteena.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen745603Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2744900Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk453224Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1052663Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään52342Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t41595Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.151565Vihervassarit
Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät291418Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,211260Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan
Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei127865