Kaikenlaisia ongelmia sitä ihminen osaakin itselleen kehittää..
Minun ongelmani on YO-lakki. Kaupassa myyjä sovitti sitä päähäni, eikä se todellakaan näyttänyt hyvältä. Ensinnäkin se näyttää liian isolta, vaikka tiedän ettei se sitä ole. Toiseksi, lakkiin tulee ihan mieletön lommo kun sen laittaa päähän, ja kun lakkia tarkkailee sisältä, huomaa että sisäsauma kiertää jonkin verran. Onko muilla näin, vai pitäisikö minun vielä koittaa käydä vaihtamassa lakki?
Lakki näyttää isolta ja typerältä. Muitten päässä se näyttää hyvältä, mutta minun päässäni se näyttää lähinnä merikapteenin lakilta. Lakki on siis paljon leveämpi kuin oma naamani. Muiden yo-kuvia katseltuani olen todennut, ettei suurimmalla osalla näin ole. Kokeilin pienempääkin kokoa, mutta se kiristi vähän otsalta ja myyjä sanoi että isompi koko on parempi. Minulla on iso takaraivo mutta kapea naama. Ei siis todellakaan hyvä ylioppilaan pääksi :) Ympärysmitan on siis oltava suht. suuri, mutta valitettavasti silloin myös lakin leveys on suuri. Apua.
YO-lakista
12
1642
Vastaukset
- wilma
Ihan turhaa stressiä sanoisin.
Itselläni on liian pieni lakki, eikä se ole kiva. Siitä jää painaumajälki otsaan ja muutenkin se puristaa. Eli liian pieni lakkikaan ei ole kiva.- Älg
Entä se hirveä lommo, joka lakkiin tulee?
- Oona
Mullakin se lakki näyttää aivan tyhmältä. Kuten sanoit, myös minun päässäni se näyttää aivan merikapteenin lakilta! Onkohan minulla liian pieni pää lakkiin? Ostin kokoa 55 kun 54 hieman kiristi. Mä en ainakaan aio pitää sitä lakkia ku siellä koulun juhlissa ja kotona vieraden kanssa oon ilman sitä! Pyydetään kuvaajaa ottamaan yo-kuva sellaisesta kulmasta, ettei lakki korostu liikaa ;)
- Älg
Voi voi kun omanikin olisi noin pieni :)
Olen pienikokoinen tyttö, mutta lakkini koko on 57! No, toivotaan että se on merkki viisaudesta ja isoista aivoista :)
Kai tämä on vain tällaista turhaa stressiä, jota esiintyy varmaan melkein jokaisella jonkin verran. - Kokoa 60
Älg kirjoitti:
Voi voi kun omanikin olisi noin pieni :)
Olen pienikokoinen tyttö, mutta lakkini koko on 57! No, toivotaan että se on merkki viisaudesta ja isoista aivoista :)
Kai tämä on vain tällaista turhaa stressiä, jota esiintyy varmaan melkein jokaisella jonkin verran.Eikös ne kaikki näytä samanlaisilta ja yhtä tyhmiltä kaikkien päässä!!! Eikä sulla ole hätää jos luulet lakkiasi lian isoksi, mun lakin koko on 60. Pääasia että pääset ylioppilaaksi!!!!!
- Älg
Kokoa 60 kirjoitti:
Eikös ne kaikki näytä samanlaisilta ja yhtä tyhmiltä kaikkien päässä!!! Eikä sulla ole hätää jos luulet lakkiasi lian isoksi, mun lakin koko on 60. Pääasia että pääset ylioppilaaksi!!!!!
Itse kirjoituksista en jaksanut stressata, niin pitää nyt sitten jonkin takia menettää järkensä :)
Mutta taidat olla oikeassa, turhia mä tällaisia mietin. - petruskoi
Nykyään ei ole ollenkaan ihmeellistä, vaikka yo-lakki ei päässä olisikaan kuvassa. Useammalla ystävälläni se on kädessä, ja hienoja ovat kuvat :)
- yo-97
Mun pää on saman mallinen, lakki kokoa 58 ja silti tulee otsaan siitä jälki. Kaikenlisäksi olen vielä muuten tosi pieni. Eipä se silti menoa haitannut, eli älä huolehdi. Sitäpaitsi, et sitä lakkia montaa kertaa elämässäsi pidä. Jos lommo hämää, niin käy kokeilemassa kaupassa muita saman kokoisia ja jos niihin ei tule lommoa, niin käy valittamassa. Voihan siinä olla valmistusvirhe.
- Älg
Pitäisi tosiaan mennä kauppaan testailemaan muita lakkeja, ongelmana vain on se, että ostin lakkini vieraalta paikkakunnalta, eikä siellä tule kovin usein käytyä. Mutta eiköhän sinne tullaisen asian takia aja, kun se kuitenkin itseä niin paljon häiritsee.
- Turhautunut lakki
Älg kirjoitti:
Pitäisi tosiaan mennä kauppaan testailemaan muita lakkeja, ongelmana vain on se, että ostin lakkini vieraalta paikkakunnalta, eikä siellä tule kovin usein käytyä. Mutta eiköhän sinne tullaisen asian takia aja, kun se kuitenkin itseä niin paljon häiritsee.
Tiedätkös, niin se lommo tulee muillekkin, toisilla isompi, toisilla pienempi. Älä nyt yhdestä hemmetin lommosta tollasia stressaa, ku ei siitä oo mitään hyötyä. Muut eivät edes huomaa sitä! Usko tai älä :)
- aBi
Itelle se lommo tulee lakkiin, kun sen vetää liian syvälle päähän..
Mut tosiaan mitä sitä lommoa ja muutakaan miettimään, ei ne vieraat ja muut juhlijat tsiikaa kuinka se lakki sulle sopii ja mitenkä se istuu! Ihan tosi :)
Otat vaan rennosti, etkä ajattele sitä lakkia - kun itellä on hyvä olo, näyttää hyvältä myös muiden silmis..heh ;)- ihanata!!!
Aiotko todellakin olla se dorka-hattu päässä kotonakin??? Täytyy vaan ihailla moista rohkeutta ja itsetuntoa.
Siitä lommosta sen verran, että mulla koko pää näyttää semmoselta lommolta että olisi parempi hommata sen verran iso hattu jonka voisi vetää päähänsä kuin paperipussin, ettei tarvitsisi hävetä se lakki päässä seisoskella julkisilla paikoilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po2077246- 522794
- 1882261
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101633Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1481609Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke191277- 741200
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,381143Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241107Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty501019