Kuntoutuksessa

Anonyymi

Olen keski-ikäinen nainen ja pääsin ammattiliiton tukemaan kuntoutukseen kylpylään. Lähdin innoissani matkaan ensimmäiselle kerralle ja jätin mieheni lasten kanssa hoitamaan kotia. Ryhmässämme oli n. 10 henkilöä, joista neljä miestä. Olimme kaikki suunnilleen saman ikäisiä. Porukassa oli yksi Heikki, joka oli n. 50 vuotias fyysisen työn tekijä jostain sairaanhoitopiiristä. Heikki oli hauska ja komea. Jykevä leuka, leveät hartiat ja pörröinen tukka. Jumppatunnilla katselin Heikkiä ja taisi hänkin katsella minua. Olin varta vasten tähän reissuun ostanut uudet tiukat jumppatrikoot ja paidan. Jutustelimme Heikin kanssa joka välissä ja huomasin olevani hieman ihastunut häneen. Hommat kuitenkin etenivät asiallisesti ja vietin illat huoneessani kämppäkaverini Helenan kanssa. Minulla oli hieromasauvakin laukussa, mutta en ollut päässyt sitä käyttämään. Jotenkin täällä kaukana kotoa kiima nousi ja päässä oli kaikenlaisia ajatuksia. Viimeisenä päivänä meillä oli ohjelmassa vesijumppaa. Minulla oli uusi uimapuku ja olin melko tyytyväinen kroppaani uikkareissa. Heikki oli uikkareissaan todella komea, työmiehen vartalo ja karvainen rinta. Vesijumpan jälkeen menimme vielä porealtaisiin. Istuin poreissa Heikin vieressä ja juttelin muiden kanssa. Veden alla Heikki tarttui käteeni ja puristi. Olin hieman ihmeissäni, mutta juttu vain jatkui. Heikki puhui muille ja siirsi poreiden piilossa kätensä reidelleni. En itsekään reagoinut mitenkään, vaan annoin hänen hyväillä reittäni. Käsi kävi sisäreidellä ja arvelin, että naamani taitaa punottaa ja tunsin nännieni kovettuvan. Sitten poreet sammuivat ja Heikki veti kätensä pois. Sovimme porukalla, että lähdemme pesulle ja tapaamme päättäjäisillallisella. Puin illalliselle lähtiessä hienommat rintaliivit ja pikkuhousut, sekä mekon, jonka kaula-aukko paljasti hieman rintavakoa. Helena näytti pukevan huomattavasti arkisemmin. Illallinen meni mukavasti, viini alkoi mennä päähän ja tunnelma oli hyvä. Siirryimme tanssiravintolan puolelle ja tilasimme juomia. Pian Heikki tuli pyytämään minua tanssimaan. Sanoin, että en valitettavasti osaa lavatansseja. Heikki tarttui käteeni ja lupasi opettaa. Tanssin sujumisesta en tiedä, ajatukseni pyörivät muualla. Heikki piti minusta tukevasti, silitti hieman selkää ja hän tuoksuikin niin hyvältä. Joimme vielä drinkit baaritiskillä, kun Heikki nousi ylös, otti minua kädestä ja sanoi, että mennään. Kävelin vain perässä, näytimme varmasti pariskunnalta. Emme puhuneet mitään matkalla Heikin huoneen ovelle. Hän otti avaimen taskustaan, avasi oven ja ohjasi minut sisään. Seisoin huoneen lattialla, kun Heikki tuli, halasi minua takaapäin, puristeli rintojani ja suuteli kaulaani. Olin helppo saalis, antauduin täysin tälle miehelle. Nojasin päätäni taakse päin ja työnsin takapuoltani Heikkiä vasten. Heikki avasi mekkoni vetoketjun ja pudotti sen jalkoihini. Olin edelleen selin häneen ja annoin hänen hyväillä vartaloani. Hän avasi rintaliivini ja kouri paljaita rintojani isoilla käsillään. Olin niin kiimassa, että hän saisi tehdä minulle mitä tahansa. Heikki ujutti kätensä pikkuhousujeni sisään ja laski ne alas. Nyt olin ilko-alasti ja käännyin häneen päin. Menin kiinni häneen ja suutelin suulle. Karhea naama hieroi minua ja partavesi tuoksui huumaavalta. Siirsin käteni Heikin housuille ja avasin vyön, napin ja vetoketjun. Silloin Heikki painoi minut takana olevalle sängylle ja kaatoi minut selälleen. Hän meni kontilleen jalkojeni väliin ja painoi päänsä haaroihini. Olin todella märkä ja valmis ja Heikki aloitti nuolemisen. Hän nuoli ihanasti, oikeasta paikasta ja minä vain nautin. Kun hän vielä työnsi sormensa sisääni, ulisin nautinnosta. Hieroin ja puristelin rintojani ja nostin lantiota vasten Heikin suuta. Käsittely jatkui vielä hetken ja sain ihanan orgasmin. Makasin huohottaen sängyllä ja katsoin, kun Heikki riisui paitansa ja housunsa. Katsoin ihastellen sängyn vieressä seisovaa miestä, kalu oli ihana, paksu ja suonikas ja osoitti käyränä ylös päin. Heikki runkkaili kaluaan rauhallisesti ja katsoi minua. Käännyin parempaan asentoon sängylle, levitin jalkani ja sanoin, että nussi minua. Heikki asettui jalkojeni väliin, asetti kalunsa pillulleni ja painoi sen varovasti sisään. Minä vain makasin ja sanoin, että nussi nyt. Heikki pani ensin rauhallisesti, mutta kiihdytti sitten tahtia. Tunsin itseni kunnolla otetuksi ja makasin vain pantavana. Heikin tahti oli jo tosi kova ja hän puristi lujaa toista rintaani. Sitten hän pysäytti, katsoi minua ja tunsin kuinka lasti purkautui pilluuni.
Makasimme hetken sängyllä vierekkäin ja toivuimme. Heikki sanoi, että tule niin pesen sinut. Menimme lämpimään suihkuun ja Heikki pesi minua päästä varpaisiin. Olin selin Heikkiin ja tunsin kovan kalun pyllyvaossani. Hieroin itseäni sitä vasten Heikin hyväillessä rintojani. Heikki ohjasi kalunsa taas sisääni, laittoi suihkun kiinni, pani ihanasti takaapäin ja hyväili saippuasta liukasta vartaloani. Olin taas aivan ihanassa olotilassa ja kun hieroin sormin klitoristani.......

16

14264

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kerro ihmeessä lisää...kuulosti että tuo tarina on vaimostani...

      • Anonyymi

        Missä sun muija oli kuntoutuksessa??


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä sun muija oli kuntoutuksessa??

        Tampereella


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tampereella

        Tampereella kuntoutetaan van Turkulaisia mielenterveyspotilaita. Ja niitä riittää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tampereella kuntoutetaan van Turkulaisia mielenterveyspotilaita. Ja niitä riittää.

        No kerroppa miten tuo liittyy tähän tarinaan


    • Anonyymi

      Kyllä tuo sävähdytti. Olis ihana kokemus❤

    • Anonyymi

      ..... lähestyin taas huippua. Kun Heikki vielä painoi sormeaan saippuaiseen pyllyreikääni, sain orgasmin ja tuntuu, että roikuin enää kalun varassa. Heikki odotteli hetken ja jatkoi panemista, joka kiihtyi lopulta kovaan rynkytykseen ennen toista spermalastia sisääni. Pesimme toisemme ja palasimme huoneeseen. Puin päälleni ja kerroin Heikille, että täytyy palata huoneeseen, koska tukka on märkänä ja meikit sekaisin. Helena katseli minua ihmetellen, kun palasin huoneeseen. Näin Heikkiä vielä aamupalalla, ennen kuin lähdin kotia kohti. Matkalla tuli tietenkin morkkista ja arki palasi mieleen. Seuraava kuntoutusjakso oli kolmen kuukauden kuluttua. Olin katunut tekojani ja luvannut itselleni, että tämä jäi ainoaksi kerraksi. Niin vain kävi, että kun näin Heikin ja hän oli kovasti odottanut minua, niin ensin hän hieroi minulle orgasmin jumpan tauolla salin takahuoneessa. Samoin menin heti ensimmäisenä iltana hänen huoneeseen, kun sain tekstiviestin, että hänen kämppäkaveri lähti elokuviin. Olin täysin vietävissä ja huumaantunut aina kun hän halusi. Otin suihin, annoin panna pilluun ja peppuun ja se kaikki oli nautinnollista. Sain neljän päivän aikana varmasti kymmenen orgasmia ja alapääni oli hellänä kaikesta siitä panemisesta. Tässä vaiheessa tietenkin kaikki muut kurssilaiset tiesivät, mihin aina häviämme. Helena kyseli huoneessa kulkemisistani, vaikka tiesi hänkin varmasti mistä on kyse. Vielä kolmas kerta on tulonpäällä, päättäjäisjakso loppusyksystä.

      • Anonyymi

        Aina kun kiihotun ja teen sen itselle. Ajattelen että minullekkin tapahtuisi noin... hiukan kateellinen sinulle❤nainen 48


    • Anonyymi

      kylpylän nimi?

    • Anonyymi

      Viimeinen kerta on nyt takana päin. Tämä jakso kesti neljä päivää, eli kolme yötä. Olin syksyn mittaan kuntoillut enemmän, kroppani oli paremmassa kunnossa. Matkan lähestyessä kävin parturissa, siistin alapään karvoituksen ja pakkasin mukaan uusia hienoja alusasuja. Oli ihana nähdä Heikki taas, hän hymyili ja flirttaili minulle pitkin päivää. Ensimmäisen päivän lounaan jälkeen pyysin häntä huoneeseeni, olin sanonut Helenalle, että ei tulisi huoneeseen. Meillä oli ollut aamupäivällä haastatteluja ja kehon huoltoa. Heikillä oli verkkarit ja t-paita, minulla jumppatrikoot ja -paita. Jumpparintsikoita en laittanut, koska ne litistävät rinnat. Paidan alla oli vaaleanpunaiset läpikuultavat rintaliivit. Näissä varusteissa kävelimme kohti huonetta. Avasin huoneen oven ja vinkkasin sormellani Heikkiä peremmälle. Kun pääsimme sisään, työnsin Heikkiä rinnasta ovea vasten. Suutelin häntä ja vein käteni verkkarien etumukselle. Tunsin, että hänkin on odottanut tätä, kalu oli kovana ja valmiina. Laskeuduin polvilleni, otin jumppapaidan pois, laskin Heikin verkkarit ja alushousut alas ja sanoin, että taidat olla valmis? Heikki sanoi odottaneensa tätä monta viikkoa. Otin kalun suuhuni ja annoin parasta mitä osasin, Heikki tuntui nauttivan yhtä paljon kuin mieheni samassa tilanteessa. Kalu oli ihanan kova, ei mikään puoliseisokki. Halusin sen sisääni. Sanoin Heikille, että mene lattialle selällesi. Riisuin housut pois ja menin jalat levällään Heikin yläpuolelle. Hyväilin pilluani ja sanoin, että haluan munaa sisääni. Asettelin itseni kohti Heikin seivästä ja painoin sitä pillulleni. Nojasin kaksin käsin karvaiseen rintaan ja painelin lantiotani ja tunsin ihanan paksun kullin sisälläni.

    • Anonyymi

      Kotiseksiin verrattuna tämä tunne oli jotain aivan muuta. Ei tarvittu keinotekoisia liukasteita, pilluni oli läpimärkä. Halusin vain ottaa tuota aisaa ja nauttia. Reidet ja pohkeet olivat kovilla, kun nostelin itseäni ylös alas. Tunsin Heikin kalun pilluni reunoja vasten. Hieroin toisella kädelläni klitorista samalla ja tunsin kuinka muu katosi mielestäni ja lämpö meni läpi kehon. Heikki ei tehnyt mitään, antoi minun vain ottaa itsensä. Kiihdytin viimeiset rippet ja pilluni alkoi kouristella, annoin äänen tulla ulos itsestäni, värisin hetken kulli syvällä pillussani, ennen kuin vedin sen ulos. Nousin ja kellahdin sängylle lepäämään ja nauttimaan jälkitunnelmista.
      Heikki tuli sängyn vierelle, siveli rintojani ja kysyi, että helpottiko? Kyllä, ihanaa, myöntelin. Kello oli vartin vaille yksi, joten meidän täytyisi lähteä, että ehdimme seuraavaan ohjelmaan. Nousin sängyltä ja aloin keräillä vaatteita ja aioin pukeutua. Sanoin, että illalla sitten jatketaan sinusta. Heikki katseli minua ja näin, että hänen kalunsa sojotti edelleen pystyssä. Heikki sanoi, että ei vielä mihinkään, haluan laueta sinuun. - Mene nojaamaan pöytää vasten ja pyllistä tänne, hän sanoi määräävällä äänellä. Lähdin pöytää kohti ja seisoin sen edessä. Heikki tuli taakseni, otti tukevan otteen niskastani ja painoi ylävartaloni alas. Hän pökki jalallaa jalkojani leveämmälle, asetteli kullinsa takaapäin pilluni huulille ja painoi sisään. Näin itseni huoneen peilistä, naama pöytää vasten, perse pystyssä ja Heikki painamassa kulliaan sisääni tasaisin tahdein. Heikki huohotti ja hoki "ihana kuntoutus" ihana pillu" jne. Sitten tuli vielä loppukiihdytys ja sain spermat sisääni. Kello oli jo lähes yksi, kun aloimme vetää vaatteita päälle. Lähdimme hikisinä ja naamat punaisina kohti iltapäivän ohjelmaa. Minulla oli jo todella pantu olo, ja tämä oli vasta ensimmäinen päivä.

      • Anonyymi

        Upea tarina. Varattu nainen antautuu himojen vietäväksi ja saa upeaa seksiä, hieno homma. On mukava huomata että nykyään naisetkin uskaltavat heittäytyä seksiin vieraan kanssa. Mooraalisaarnaajat voivat olla hiljaa. Ei se pillu naimisesta kulu. Oma vaimonikin on nauttinut vieraasta kalusta useasti. Ensin jäi kiinni mutta luvallani on nauttinut tilaisuuden tullen.


    Ketjusta on poistettu 36 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      210
      3353
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      120
      2063
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      64
      1714
    4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      201
      1680
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      174
      1558
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      186
      1456
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1298
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      75
      1251
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1218
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1141
    Aihe